14. marras, 2019


Se on siinä. Miljoona sivuklikkausta.
Aivan käsittämätön määrä. Eihän tuollaisia kävijälukuja saa kuin jotkut megasuositut blogistit, isoilla resersseilla mälläävät mediat ja maailmanluokan tähtiartistit.
Näin luulisi.
Ja kuitenkin pienen kulmakunnan yksittäinen rock´n rollin ja kulttuurin puolestapuhuja on nyt liittynyt tähän joukkoon. Rokkineuvos, joka ylläpitää puhtaasti harrastuksenaan nettisivuillaan keikka- ja muita kalentereita, ottaa valokuvia ja rustaa juttuja musiikkimaailmasta. Lievää hulluuttahan se kai on, että moista tekee ilman pienintäkään taloudellista hyötyä. No, se miksi näin on, on oma tarinansa, eikä siitä sen enempää. Mutta rakkaudesta lajiin on kuitenkin homman nimi.

Tähän pisteeseen pääsy vei viisi vuotta ja kolme viikkoa. Kävijöitä Rokkineuvoksen sivuilla on ollut siis keskimäärin hiukan päälle viisi vuotta. Se tekee keskimäärin 3846 sivuvierailua viikossa. Ei paha, ei lainkaan.

 

Eipä tämmöistä sukseeta osannut mitenkään kuvitella lokakuussa 2014 kun sivustoni ylläpitämistä aloittelin. Kaikki odotukseni, jos niitä ylipäätään edes oli, ovat ylittyneet monikertaisesti. Ja paljon enemmänkin.

Kiitos tästä kuuluu tietysti ennen kaikkea joka ikiselle joka on sivustolla vieraillut edes kerran. Puhumattakaan siitä kasvavasta joukosta, joka on ottanut tavakseen käydä sivustolla enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Ja lisäkiitos heille, jotka ovat suositelleet sivustoa muillekin. Olen ymmärtänyt, että näitäkin ihania ihmisiä on enemmän kuin muutama.

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että osa sivuvierailuista on omiani. Ei niin, että räpsyttelisin sivuilla tämän tästä laskurin lukemaa kasvattaakseni. Olen aivan liian laiska viitsiäkseni lähteä moiseen. Tarkoitan tällä tunnustuksella, että mukana luvussa ovat tietysti ne tuhannet sivujen päivityskäynnitkin. Määrää en pysty sanomaan, sillä laskurin lukemaa ei pysty erittelemään sen tarkemmin.

 

Tässä yhteydessä lienee syytä myös muistella kuinka kaikki sai alkunsa lokakuussa 2013. Se ei ollut mieltä ylentävä tapahtuma. Voisi jopa sanoa, että se oli yksi ilkeimpiä kohdalleni sattuneita asioita. Tuolloin minut irtisanottiin Pohjolan Sanomista, jossa oli työskennellyt toimittajana vuoden 1990 toukokuusta saakka. Kenkää tuli armotta niin että heilahti. En toki ollut ainoa, samassa rytäkässä irtisanottiin useitakin työkavereitani.

Irtisanomisaikana oli aikaa ja tarvetta miettiä mille rupeaisin. Potkujen saaminen 54-vuotiaana ei ollut hyvä tilanne. Työuran viimeinen kymmenvuotiskausi oli käynnistymässä, eikä uuden työpaikan saaminen olisi helppoa. Kuluneet kuusi vuotta ovat osoittaneet, että se on liki mahdotonta alallani, jolla työpaikat ovat vähentyneet rajusti jo pitkään. Varsinkaan täällä Meri-Lapissa ei alan työpaikkoja juuri ole ollut tarjolla. Ja alan vaihtaminen tuossa iässä pitkän työuran jälkeen ei välttämättä ole vaihtoehto. Eikä muuttokaan, sillä elämä on kaikkine perhe- ja muine verkostoineen asettunut tänne.

Noh, työrintamalla on sattunut kaikenlaista, on tullut tehtyä lyhyitä, määrä- ja osa-aikaisia töitä jonkin verran joka vuosi, sellaisia joihin taustani on antanut pohjaa. Eli jotensakin on pärjätty. Ei leveästi, mutta kuitenkin. Vanhaa mahtavaa Pohjolan Sanomien työyhteisöä on edelleen ikävä, samoin säännöllisestä tilipussia. Mutta sitä armottoman tiukkaa työtahtia ei lainkaan.

Mutta niin vain tämäkin sinänsä ikävä tapahtuma on saanut aikaan sen, että uusia kokemuksia ja elämyksiä on tarjoutunut. Ilman sitä en olisi esimerkiksi lähtenyt kolmeksi lukuvuodeksi opettamaan luovaa kirjoittamista Kivalo-opistoon. Ilman sitä tuskin olisin kirjoittanut esikoiskirjaani Ensimmäinen kivi (Nordbooks 2016) ja tuskinpa olisin lähtenyt mukaan kuntapolitiikkaan ja tullut valituksi Keminmaan kunnanvaltuustoon. Ja varmasti myös tämä Rokkineuvos -sivusto olisi jäänyt perustamatta.


Anyway, noin vuoden mietinnän tuloksena tuumin, että haluan jollain lailla pitää kirjoittamisen ammattitaitoa yllä. Kirjoittamisen taito kun säilyy vain kirjoittamalla. Looginen johtopäätös oli perustaa oma sivusto, kun printtimedia oli poissa laskuista.

Toki päätöksen takana on paljon muitakin asioita. Jo Pohjolan Sanomissa työskennellessäni kirjoitin paljon populaarikulttuuriin liittyviä juttuja, joista minut varmaan useimmat muistavatkin. Toki jotkut muistavat minut Posarin urheilutoimittajuudestakin 90-luvun puolelta.

Noin vuosi ennen potkuja olin alkanut pyynnöstä kirjoittamaan Posarin kylkiäisenä ilmestyneeseen Meri-Lapin Helmi -lehteen musiikkipitoista kolumnia. Kun palsta perustettiin, sille tietysti mietittiin nimeä. Nimeksi tarjottiin Rokkivaaria, mutta koska tuolloin en tuntenut oloani vaarimaiseksi, kaipasin jotain muuta. Rokkiguru taas tuntui yliampuvalta, aikamoiselta liioittelulta. Muutaman mutkan kautta palstan nimeksi valikoitui Rokkineuvos.

Ottamalla saman nimen nettisivustolleni halusin mukaan tietyn loogisen jatkumon Posarin ajoilta. Samalla tulin tehneeksi Rokkineuvoksesta tavallaan oman brändini.

 

Musiikista kirjoittamisen taustalla on edelleen mukana aivan samat tekijät, joiden vuoksi siitä kirjoitin aikanaan niin Posariin kuin Meri-Lapin Helmeenkin. Ja jos vähän pidemmälle muistelee, niin itse asiassa kirjoittelin musiikkijuttuja jo 90-luvun alkupuolella silloisen Posarin paikallislehti Jokisuuhun ja sen seuraajaan Meri-Lappi -lehteen.

Posariin ei tuolloin kovinkaan moni kirjoittanut bändijuttuja muutamia innokkaita kesätoimittajia ja tietysti suuresti kunnioittamaani kollegaa Marko Korhosta lukuunottamatta. Niinpä ryhdyin niinsanotusti ottamaan aluetta haltuuni. Meri-Lappi ja erityisesti Kemi on ollut aina kulttuurisesti hemmetin rikasta aluetta, jossa monenlaista lahjakkuutta piisaa. Muusikkoja, laulajia, soittajia, näyttelijöitä ja todella hyviä sellaisia. Tyyppejä, jotka ansaitsevat tukea ja varsinkin julkisuutta tekemisilleen. Jo Posarissa pystyin tätä jälkimmäistä heille tarjoamaan. Ja nykyään Rokkineuvos -sivuston kautta jopa enemmän.

Ja tämä pätee edelleen. Olen seurannut populaarikulttuuria 1970-luvulta saakka, tunnen näitä alueen hemmoja ja siskoja, ja haluan edelleen tuoda näitä tekijöitä esille tavalla, jonka he ehdottomasti ansaitsevat. Tämä on suurin motivaatiolähteeni, jos tällä tavoin voin pikkuisenkaan auttaa heitä urallaan eteenpäin. Vuosien aikana uusien lahjakkuuksien esiinmarssi on vain lisääntynyt. Iso merkitys siinä on esimerkiksi Ammattiopisto Lappian Pop & Jazz-konservatorion perustamisella Tornioon, monilla innokkailla ja aikaansaavilla ihmisillä, jotka ovat pistäneet pyörät pyörimään. Aivan viimeisin on Kemi Factorin ja Kemi Rock Academyn mukaantulo kuvioihin. Siellä tehdään käsittämättömän hyvää työtä.

Sen lisäksi, että Meri-Lapissa on todella vireää bänditoimintaa, täällä käy myös paljon bändejä muualta. Siitä syntyi idea laajahkon keikkakalenterin julkaisemisesta. Sitä tein jo Posarin aikaan pienemmässä mittakaavassa. Kaivan siis lukijoideni puolesta em. tiedot eri lähteistä ja länttään ne nettiin sivuilleni, josta kerralla näkee mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja koska tapahtuu. Kova työhän siinä on, mutta vuosien mittaan keikkatietojen keräämiseen on kehittynyt oma systeemi, joka helpottaa hommaa.. Mutta käsityönä, sitä edelleen kirjoitan, keikka keikalta. Noin 10-14 aanelosliuskan verran joka kuukausi.


Mutta nyt on pienen juhlan paikka. Miljoonabileet pidetään perjantaina 22. marraskuuta Kemin RockBar & Grill 82:ssa. Lavalle nousee duo Teemu Ylinikka & Tuomas Julku. Molemmat Rokkineuvoksen näkökulmasta nuoremman polven muusikkoviikareita. Mitään massiivista juhlintaa on turha odottaa, mutta pidetään mukavat bileet ja jatketaan sitten hommia.

Kiva kun olet ollut mukana tällä matkalla. Nähdään miljoonabileissä!

7. maalis, 2016

733 652 kirjainmerkkiä välilyönteineen, 88 915 sanaa, 10 507 riviä, 210 A4-liuskaa.

Kyllä. Kirjoitin kirjan.

Yllä opuksen numeraalinen, tiivistetty esitys ennen aivan viimeisiä pieniä muutoksia, kuten nimihakemiston ja kuvaliitteen luomista.

* * *

Teoksen nimi on Ensimmäinen kivi. Se kertoo kromimalmin löytöhistorian Keminmaan Elijärvellä vuonna 1959 sekä löytäjän, sukeltaja Martti Matilaisen (1918-1983) värikkään elämäntarinan työ- ja arkielämän kuvauksineen, rankkoja sota-kokemuksia unohtamatta. Kirjassa on lukuisia mielenkiintoisia tarinoita varsinkin Kemin alueen paikallishistoriaan liittyen, on kuvauksia Isohaaran voimalaitoksen rakentamisesta ja sen aiheuttamista tunnoista, Akkunusuoman kaivamisesta, Röyttän sataman rakennustöistä ja niin edelleen.

Mielenkiintoisia ovat myös Martin kohtaamat julkisuudesta tutut ihmiset. Heitä olivat muiden muassa Urho Kekkonen, Väinö Myllyrinne ja Georg Ots. Toki noin 350 sivuun mahtuu paljon muutakin asiaa.

Löytö oli kohtuullisen merkittävä, onhan kromikaivos EU-alueen ainoa. Se on 50 vuoden aikana työllistänyt ison joukon ihmisiä, mikä kattaa arviolta noin kolmasosan koko Kemi-Tornio -alueen teollisista työpaikoista. Siinä on minusta ihan riittämiin perusteita kirjan kirjoittamiselle.

* * *

Opus on siis valmis ihan viimeisiä loppusilauksia lukuun ottamatta. Kirjan julkistamistilaisuus pidetään tiistaina 26. huhtikuuta Kemin kulttuurikeskuksen pienessä auditoriossa kello 17.30 alkaen. Muitakin tilaisuuksia kirjan julkaisun tiimoilta tulee, mutta niistä lisää sitten tuonnempana.

Joka tapauksessa talvi on mennyt aika lailla tietokoneen ääressä kirjan tekstiä tuottaen. Pisimmät päivät koneella ovat olleet 16 tuntisia. Toki valtaosa kirjoittamispäivistä on ollut paljonkin lyhyempiä ja tietysti vapaapäiviäkin on ollut pakko pitää.

Mutta kyllä siinä tekemistä oli. Mielekästä ja mukavaakin enimmäkseen, mutta kyllä joukkoon mahtui epätoivon päiviäkin, jolloin tuntui, ettei kirja valmistu ikinä. Mutta niin vain tapahtui. Tervetuloa siis kirjan julkkareihin 26.4, tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

* * * 

Rokkineuvoksen sivujen ahkerimmat lukijat ovat varmaan huomanneet, ettei sivuille ole viimeisten neljän kuukauden aikana juttua tullut ihan yhtä paljon kuin sitä ennen.

Ylläoleva on syy tähän.

Ei ole yksinkertaisesti aika eikä rahkeet riittäneet enempään. Olen toki päivittänyt keikkakalenterin päivittäin ja tehnyt juttujakin sen mitä olen ehtinyt. On niitäkin pelkästään tämän vuoden puolella tullut tehtyä 79 kappaletta eli keskimäärin enemmän kuin yhden päivässä. Lienee kirjan kirjoittamisen ohella ihan kohtuullinen määrä.

Mutta kieltämättä, nyt kun tuo iso kirjoitusurakka on takanapäin, on hieman tyhjä olo. Se on kuitenkin vienyt viimeiset neljä kuukautta aika tarkkaan, vaikka kaikkiaan koko projekti on vienyt yli kaksi vuotta. Ensimmäiset rivit kirjaan kirjoitin siis jo alkuvuodesta 2014. Toisaalta olotila on myös helpottunut, osin innostunut, osin taas vähän pelottavakin. Onhan teos piakkoin lukijoiden arvioitavana.

* * *

Mutta nyt on jälleen aika keskittyä enemmän Rokkineuvos-sivustoon. Luvassa on monenlaista mielenkiintoisia juttuja rockin ihmeelliseen maailmaan liittyen. Ja monet niistä ovat uniikkeja aiheita, joita muualta ei löydy. Ideoita riittää ja niitä ryhdyn kevään aikana toteuttamaan. Varsinkin niitä työläämpiä, jotka olen suosiolla siirtänyt eteenpäin kirjaprojektin tieltä.

Myös pieniä uudistuksia sivustoon on tulossa kevättalven/kevään aikana. Yksi on jo toteutunutkin. Etusivun laskuri, joka aiemmin laski jokaisen sivuklikkauksen erikseen, laskee nyt ainoastaan sivustolla kävijät. Eli vaikka piipahtaisit jokaisella Rokkineuvoksen yksittäisellä sivulla, laskuri laskee vain yhden käynnin.

Tämän vuoksi laskurin luku ei enää kasva niin vikkelästi kuin aiemmin. Kävijämäärä on kuitenkin pysynyt yhtä korkealla tasolla kuin aiemminkin. Esimerkiksi käynee ajanjakso 12.-19.2. Etusivun kävijälaskurin mukaan ko. aikana kävijöitä oli 4171. Kuitenkin, pelkästään perjantaina 12.2 illalla ladattua kuvakavalkadia Tony, Katja ja Dimitri oli käyty sunnuntaihin 14.2. mennessä katsovassa 6389 kertaa. Tähän päivään mennessä se on katsottu jo 9510 kertaa. Se ei ole minusta lainkaan hassummin.

* * *

Ja vaikka ideoita on omassakin varastossa, niin tottakai juttuaiheita saa ja pitääkin ehdotella. Niitä voi laittaa sähköpostilla (rokkineuvos@gmail.com), kommentteina sivustolle ja kun satumme nokikkain vaikkapa keikoilla, niin hihasta saa ottaa kiinni ja ehdotella juttuaiheita ihan vapaasti.

11. tammi, 2016

Alkaa olla lähes sanaton olo rock- ja poptähtien perättäisten kuolemantapausten kanssa. Ensin Lemmy, sitten Bowie heti perään. Unohtamatta kuitenkaan muun muassa viime vuoden viimeisenä päivänä kuollutta Natalie Colea, joulukuun alussa menehtynyttä Stone Temple Pilots- ja Velvet Revolver-solisti Scott Weilandia ja montaa muuta.

Mutta niinhän se on, ettei yksikään tähän maailmaan syntynyt tänne jää. Jokainen lähtee joskus tuonpuoleiseen, kuka ennemmin, kuka myöhemmin. Se on vain pakko hyväksyä, vaikka kuinka tiukkaa tekisi.

Kuolema tulee usein yllätyksenä, vaikka esimerkiksi Lemmyn kohdalla voisi arvioida, että mies taisi elää yllättävänkin pitkään elämäntavat huomioiden. Bowie taas kuoli vuotta nuorempana, vaikka hänen elämäntyylinsä oli aivan toista maata. Syöpä vei molemmat.


Bowien eli David Robert Jonesin (8.1.1947 - 10.1.2016) tarina rockin maailmassa hakee monessa suhteessa vertaistaan. Varsinkin moniulotteisuudessaan. Bowie ei jämähtänyt yhden tyylisuunnan orjaksi, vaan haki puitteet ilmaisulleen milloin mistäkin genrerajoista piittaamatta.  Bowiehan uskalsi - totta vieköön - kokeilla, isollakin riskillä. Ja totta on, että myös suosion taso vaihteli. Mutta hän lienee ollut rehellinen itselleen, jonka pitäisi myös musiikintekemisessä olla kaikkein tärkeintä.

Itse lukeudun niihin Bowie-faneihin, jotka ovat mieltyneet eniten miehen 1970-luvun alkuuoliskon tuotantoon. Ja kyllä - vuonna 1972 julkaistusta Starman-biisistä se lähti. Kappale säväyttää edelleen joka kerta kun sen kuulee. Starman lukeutuu niihin biiseihin, jonka raapustelin kouluvihkoihini useammankin kerran rustatessani listoja kulloisistakin suosikkibiiseistäni. Ja jos nyt pitäisi suosikkikappaleiden lista tehdä, olettavasti Starman olisi edelleen aika korkealla. Se on Bowien tuotannoss ollut minulle "se biisi".

Starmanin jälkeen tutuiksi tulivat miehen jo aiemmin julkaistut The Prettiest Star- ja Changes -kappaleet sekä vuosina 1972-1976 julkaistut biisit John, I'm Only Dancing, The Jean Genie, Life on Mars?, Sorrow, Rebel Rebel, Rock 'n' Roll Suicide, Diamond Dogs, 1984, Young Americans, Station to Station ja Suffragette City.

Ja kun Bowien musiikista puhutaan, ei parane unohtaa sitäkään, että laajan oman tuotantonsa lisäksi Bowie teki lukuisia hienoja covereita, kuten muiden muassa Rolling Stonesin Let's Spend the Night Together, Eddie Floydin Kock On Wood, Pink Floydin See Emily Play, The Whon I Can´t Explain, The Easybeatsin Friday On My Mind, The Yardbirdsin Shapes Of Things ja The Kinksien Where Have All The Good Times Gone.

Bowien 1980-luvun tuotannosta mieleen on jäänyt oikeastaan vain kolme biisiä; Ashes to Ashes, Let´s Dance ja China Girl. Myöhemmästä vielä vähemmän. Oma Bowie -albumeiden kokoelmani ei sekään ole kummoinen, sen muodostavat LP:t Hunky Dory, Pin Ups  ja Diamond Dogs. Aladdin Sane -levyäkään ei tullut hankittua. Enkä nähnyt tuota rockin kameleonttia livenä koskaan, valitettavasti.

Mutta pari päivää sitten, kun Bowie täytti 69 vuotta ja julkaisi Blackstar -albumin ja Lazarus -biisin, täytyy myöntää, että Lazarus-video piti katsoa muutamaan kertaan. Tulkinta oli siksi väkevä, jos kohta hyvin enteellinenkin.

Yksi aikamme suurimmista popikoneista on poissa. Sille ei mahda mitään. Mutta miehen pitkää uraa voi ja pitää kunnioittaa kuuntelemalla hänen musiikkiaan. Se pitää Bowien elämäntyön elossa.

Lepää rauhassa, teini-idoli.

29. joulu, 2015
29. joulu, 2015

Harvoin - jos koskaan - Facebook -aikajanani on täyttynyt yhden ihmisen kuolemasta kertovista uutisista niin totaalisesti kuin tänään.

Ian Fraser "Lemmy" Kilmister on poistunut joukostamme. Mies, jota on rakastettu rockin kapinallisena, oman tiensä kulkijana ja pidetty jopa jumalana. Hänen nimensä on varmasti tuttu jokaiselle vähääkään rockmaailmaa seuranneille.

Ja jos ei hänen ja Motörhead -yhtyeensä musiikistaan muuta tiennyt, niin ainakin Ace of Spades -kappaleen, vaikka itse asiassa miehen diskografia on tolkuttoman pitkä. Levytysuransahan Lemmy aloitti jo vuonna 1965.


Tunnustan miehen ansiot, joilla hän on paikkansa rockin historiassa tienannut ja toki olen Motörheadini kuunnellut. Mutta itselleni Lemmyn bändeistä Motörheadia merkittävämpi on ollut Hawkwind - yhtye jota tituleerattiin space- eli avaruusrockin lipunkantajaksi. Bändin vuonna 1972 ilmestynyt ja Lemmyn laulama biisi Silver Machine osui ja upposi aikanaan.

Motörhead ei ole bändinä koskaan kuulunut suurimpiin suosikkeihini, enkä ole pitänyt erityisessä arvossa myöskään kenenkään viinanhuuruista elämäntapaa, mistä myös Lemmy oli tunnettu. En sittenkään, vaikka Lemmy oli mieltynyt viskiin ja itse olen Kemin Seudun Viskin Ystävien perustajäsen ja sen ensimmäinen presidentti.


Ensimmäisen kerran näin Motörheadin livenä runsaat 11 vuotta sitten, vuoden 2004 Ruisrockissa. Olihan se mielenkiintoista, mutta ei erityisen säväyttävää. Keikkaa enemmän mieleen jäi lehdistötilaisuus, jonne oli varattu raiderin vaatimusten mukaisesti Lemmylle pullo viskia. Saapuessaan toimittajien eteen Lemmy äkkäsi pullon, hurjistui, otti sen kaulasta kiinni ja näytti että hän viskaa lekan saman tien pitkin seiniä.

Syynä riehaantumisen oli se, että viski oli väärää merkkiä. Jos oikein muistan niin se oli Jim Beamia kun sen olisi pitänyt olla Jack Danielsia, jota Lemmyn väitettiin juoneen vuosikaudet vähintään pullon verran päivässä. Hetken harkittuaan Lemmy kuitenkin rauhoittui ja laski pullon takaisin pöydälle. Sitä en jaksa muistaa, löytyikö jostain miehelle lempiviskiään.
Anyway, viski on osa Lemmyn legendaa, kuten musiikkikin, siitä ei pääse mihinkään.


Kuolema osaa aina yllättää, tavalla tai toisella, vaikka se on jokaisen eläväisen kohtalona. Lemmy oli sairastellut pitkään, hänen heikentynyt terveytensä oli tiedossa. Siinä mielessä hänen poismenonsa ei ollut suuri yllätys. Lemmyn terveydentilan vuoksi keikkoja ja kiertueita keskeytettiin ja peruttiin, niin Suomessa kuin muuallakin. Aina kun uutisoitiin Motörheadin saapuvan Suomeen, perään heitettiin arvailu, että näinköhän keikka toteutuu.

Useiden peruutuneiden Suomen keikkojen jälkeen kolme viikkoa sitten, 6. joulukuuta yhtye kuitenkin soitti kuin soittikin Helsingin Hartwall Areenassa onnistuneen keikan.

Jouluaattona Lemmy täytti 70 vuotta ja onnitteluja virtasi. Tapaninpäivänä Lemmy sai tietää sairastavansa aggressiivista syöpää, joka vei miehen tuonpuoleiseen vain kaksi päivää myöhemmin.


Lemmyn kuolemasta kerrottiin yhtyeen virallisilla Facebook-sivuilla. Tiistaiyönä julkistetun tiedotteen mukaan Lemmy kuoli kotonaan perheensä ympäröimänä suosikkivideopelinsä äärellä.

"Ei ole helppoa tapaa sanoa tätä. Meidän mahtava, jalo ystävämme Lemmy kuoli tänään lyhyen taistelun jälkeen erittäin aggressiiviseen syöpään", yhtye kirjoitti.

"Soittakaa Motörheadia kovaa, soittakaa Hawkwindiä kovaa, soittakaa Lemmyn musiikkia kovaa. Ottakaa drinkki tai muutama. Jakakaa kertomuksia. Juhlistakaa elämää, jota tuo ihana, ihmeellinen mies juhlisti itse niin eloisalla tavalla. Juuri sitä hän haluaisi", bändin opasti fanejaan.


Lemmy on nyt poissa keskuudestamme, mutta legenda elää - ja varmasti myös kasvaa edelleen.

Kepeät mullat, Lemmy. Rest in peace.