How Much Moren uutuudelle suitsutusta

2.2.2016
Kaaoszine.fi -nettisivuston on julkaissut varsin myönteisen arvion kemiläisen How Much Moren uutuusalbumista Eminent Wait.
Toimittaja Arto Mäenpää muistuttaa, että How Much More palaa rikospaikalle kymmenen vuotta edellisen albuminsa julkaisun jälkeen.
- Katuojassa noita vuosia ei varmasti ole makoiltu, sillä sen verran tasalaatuinen seuraaja Eminent Wait on debyytille vuosien jäkeen tarjolla. Hyvillä soundeilla siunattu levy vie rokin perusasioiden äärelle kumartaen vuosikymmenten taakse. Bändi ei silti kuulosta lainkaan vanhentuneelta tai reliikiltä vaan tuo menneisyyden vaikutteet ja kaiut onnistuneesti tähän päivään, Mäenpää arvioi.

Mäenpään milestä How Much Moren musiikillinen olemus ei kuulosta lainkaan kotimaiselta eikä edes kovin eurooppalaiselta.
- Itselleni tulee välillä mieleen mm. The Black Crowes, ja levyä voisi hyvin kuvitella soundtrackiksi Amerikan coast to coast -ajelulle. Varsinkin Human Child -kappale luo päähän varsin elokuvamaisia visioita, mies kuvailee.

Mäenpää kirjoittaa, että huolimatta siitä, että levyltä ei löydy varsinaisia kerrasta mukaansa tempaavia sing along -kertosäkeitä, musiikki kyllä palkitsee kuuntelijansa.
- Biiseistä koostuu oma pieni maailma, joka pakottaa palaamaan  luokseen etsimään lisää hunajaa. Kiireiselle kertakuuntelijalle tämä levy ei sovi, eikä sitä ole tarkoitettu nopeasti loppuun jauhetuksi pika-annokseksi tai yhden hitin ihmeeksi.

Mäenpään mielestä kokonaisuuden kruunaavan vokalisti Mikko Koivulehdon upea ääni.  - Toivottavasti nopeaksi ja kaiken syöväksi kehittynyt nykyaika antaa bändille mahdollisuuden, sillä tämänkaltaista osaavaa ja perusarvoja kunnioittavaa rokkia tarvitaan aina, mies päättää arviointinsa ja antaa levylle 8/10 pistettä.

Kaaoszinen juttuun pääset tästä: http://kaaoszine.fi/how-much-more-eminent-wait/

Mira Sunnarin vahva debyytti

Mira Sunnari: Lumo

Mira Sunnari on pusertanut debyyttialbumiinsa kaikkensa. Lumo -albumin jokaisesta kappaleesta huokuu sydänverellä tehty tunnelma. Sunnarin laulu on vahvaa alusta loppuun ja on selvää, että nainen seisoo joka ikisen sävelen ja sanan takana. Rehellisyys tekemisiään kohtaan paistaa läpi läpi levyn.

Myönnän, levy on erilainen kuin odotin. Hyvää levyä osasin odottaa, mutta en ehkä näin monipuolista ja vahvaa. Kappaleet ovat hyvin erilaisia, mutta silti kokonaisuus on selkeä, punaisena lankanaan rakkaus elämää, ihmisiä ja musiikkia kohtaan.

Ymmärrän hyvin, miksi Seinäjoella tangomarkkinoiden yhteydessä pidetyllä julkaisukeikalla osalla kuulijoista saattoi olla monttu auki. Kappaleet eivät ole varmastikaan sellaisia mitä entiseltä tangokuningattarelta odotetaan. Iskelmällisyyskin kun on vähissä. Mutta toisaalta, jos joku odotti Sunnarista kuoriutuneen puhtaan hevikuningattaren, vikaan meni sekin odotus.

Toki levyllä on piirteitä myös raskaasta musiikista, mutta pääpiirre on melodisuus. Parinkymmenen kuuntelukerran jälkeen muutama biisi erottuu omassa pääkopassani muista, kuten Kime Klemettisen kanssa laulettu Jälki, lumoava ja tarttuvan kertosäkeen omaava nimikappale Lumo, herkkä Sydän Jäässä ja helposti tanssittava vahvabiittinen Rakkaus vs. asteroidi. Mutta yhtään heikkoa lenkkiä en 11 biisin joukosta löydä. Jokainen kappale on omalla tavallaan levyn paras. Erinomaisia biisejä.

Lumo -albumia on turha verrata muihin artisteihin, vaikka niin halutessaan on helppo löytää jotain samankaltaisuutta vaikkapa Maija Vilkkumaan musiikkiin. Sunnarin salainen ase on shamanistisuus, joka piirtää oman jälkensä useisiin levyn kappaleisiin, ja siihen myös levyn kansikuva viittaa.

Levy on kaikin puolin vahva lappilainen taidonnäyte. Sunnarin tukena on liuta Kemi-Tornion seutukunnan muusikoita, joista sovituksissa ovat olleet mukana Kime Klemettisen lisäksi basisti Mikko Raappana sekä etenkin kosketinvelho Kari Hautalampi, joka on ollut sovittamassa seitsemää biisiä.

Soittopuoli on häikäisevän tasokasta, edellämainittujen lisäksi mukana ovat olleet kitaristit Elias Kauppinen, Joni Lahdenkauppi, Juhana Länttä, Jani-Petteri Hägg ja Mika Mustonen sekä rumpali Pasi Hautalampi ja Lumo-kappaleessa kurkkulauluosuuden hoitava Juha Jyrkäs.
Vahva rooli on tietysti myös kappaleiden säveltäjillä ja sanoittajilla. Sunnarin itsensä lisäksi sävelten ja sanojen parissa ovat askarelleet Jari Uutela, Ape Anttila, Juulia Kojo ja Nina Granrot.

Levyn sanoma. Se voisi olla vaikka päätösbiisi Laulun yksi säe: Ei se haittaa, kyllä tässä luovitaan.

Näin me tehdään.

Kappaleet:

1. Hiljaisuuden kulissit
2. Lumo
3. Peili sanoo itsensä irti
4. Paha tyttö
5. Jälki
6. Sydän jäässä
7. Rakkaus vs. asteroidi
8. Yhdeksän elämää
9. Audienssi rakkauteen
10. Säteenkehrälle
11. Laulu

JK.
Mira Sunnari esiintyy Torandan Venetsialaisissa lauantaina 29.8. kello 19.30. Suosittelen läsnäoloa. Luvassa on hyvää musiikkia ja vahvaa tunnelmaa

Raskasta joulua - joululauluja parhaimmillaan

Ragnarok Juletide. Spinefarm Records. Julkaistu 14.11.2014.

Heti kärkeen on sanottava, että Raskasta Joulua –idea levyineen ja kiertueineen on käsittämättömän hyvä idea. Se on myös lyönyt itsensä läpi, kuten musiikin crossoverit laajemminkin. Heavykansa on hyväksynyt idoleiltaan lipeämisen joululaulujen maailmaan ja heavymusiikkiin muuten vihkiytymätön kansanosa on myös suvainnut moisen.

Toki täytyy muistaa, että heavymusiikissa crossovereita on tehty jo iät ja ajat, varsinkin klassista musiikkia on puettu raskaampaan asuun jo vuosikymmenet.

Ensimmäinen Raskasta Joulua –joulua –levy julkaistiin jo kymmenen vuotta sitten 2004. Niinpä parhaillaan käynnissä oleva, lauantaina Tornion Torandaan rantautuva kiertue on myös kymmenvuotisjuhlakiertue.

 

Ensimmäisellä RJ-levyllä mukana olleista laulusolisteista mukana ovat yhä Pasi Rantanen, Anthony Parviainen, Kimmo Blom, Marco Hietala ja Ville Tuomi. Poisjättäytyneiden vokalistien tilalle on tullut uusia, viimeisimpänä ruotsalaisen Amaranthen Elize Ryd.

Vaikka äärettömän taitavat laulajat ovatkin näkyvimmissä roolissa, täytyy muistaa, että myös miehet soittimien takana ovat samaa tasoa. Tuotakoon heidätkin parrasvaloihin, varsinkin kun heidät useimmiten jätetään mainitsematta. Tämän vuoden RJ-levyillä – joista Rokkineuvoksen kynsissä on sen englanninkielinen versio Ragnarok Juletide – soittavat Erkka Korhonen – kitara, Tuomas Wäinölä – kitara, Vili Ollila – koskettimet,  Mirka Rantanen – rummut ja Erkki Silvennoinen – basso.

 

Levyltäkin RJ on upeaa kuunneltavaa, etenkin kun muistaa kääntää nupit kaakkoon. Tätä musiikkia on lupa ja suotavaa soittaa lujaa, vaikka toki se toimii pienemmälläkin volyymilla. Mutta livenä RJ on elämys – sen voin vakuuttaa viime vuoden Tornion konsertin kokeneena. Enkä taatusti jätä väliin myöskään tämän vuoden konserttia. Lauantaina aion olla Torandassa tikkana paikalla ja suosittelen samaa muillekin.

Ragnarok Juletide pitää sisällään tusinan toinen toistaan komeampia versioita tunnetuista joululauluista, eikä ole sinänsä oikeutettua laittaa niitä paremmuusjärjestykseen, koska kyse on puhtaasti makuasioista.

 

Esimerkiksi Jarkko Aholan tyylitajuisia tulkintoja on aina ilo kuunnella. Myös Marco Hietalan selvästi Aholaa raaemmat vokaloinnit miellyttävät Rokkineuvoksen korvaa. Kappaleista muun muassa Sylvian Joululaulu sykähdyttää aina – myös perinteisenä versiona.

Mutta silti – jos joku biisi on erityisesti nostettava esiin, niin tällä albumilla minulle se on on Elize Rydin ja Tony Kakon duetto Christmas is here. Kaksikon äänet sopivat erinomaisesti yhteen ja voisin hyvin kuvitella Rydin vierailevan joku päivä myös Sonata Arctican levyllä.

Ragnarok Juletide biisilista (suluissa vokalistit)

01. We Celebrate At Christmastime (Tony Kakko, Pasi Rantanen, Ville Tuomi, Ari Koivunen, Marco Hietala, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Anthony Parviainen, Jarkko Ahola, Kimmo Blom & Antti Railio)
02. The First Noel (Marco Hietala)
03. Here on the Hay (JP Leppäluoto & Jarkko Ahola)
04. Little Drummer Boy (Marco Ahola, Tony Kakko, Jarkko Ahola & JP Leppäluoto)
05. The Elf (JP Leppäluoto)
06. Christmas Is Here (Elize Ryd & Tony Kakko)
07. Sylvia's Song (Jarkko Ahola)
08. White Christmas (Jarkko Ahola)
09. Home for Christmas (Tony Kakko)
10. A Sparrow on a Christmas Morning (Marco Hietala)
11. Christmas Has Come (JP Leppäluoto, Ville Tuomi, Elize Ryd, Pasi Rantanen, Antti Railio, Kimmo Blom, Tommi Salmela, Tony Kakko, Marco Hietala, Jarkko Ahola, Anthony Parviainen & Ari Koivunen)
12. Ave Maria (Marco Hietala & Elize Ryd)

★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ (10/10)

 

Tasapainoinen rocklevy

Lordi: Scare Force One. Sony Music 2014.

Lordin seitsemäs pitkäsoitto on pieteetillä tehty, erinomaisesti soitettu ja tuotettu (Mikko Karmila) levy, joka lukeutuu selvästi monsteriryhmän tuotannon parhaaseen kolmannekseen. Scare Force Onea kuuntelee mielikseen ja voi mainiosti joulupukin konttiinkin suositella.

Ihan samanlaisia säväreitä levy ei aiheuta kuten Lordin vuoden 2002 debyyttilevy Get Heavy ja laadukas ensisingle Would you love a monsterman, mutta hemmetin hyviä biisejä sisältävä Scare force one on kuitenkin erittäinkin täysipainoinen rocklevy.

Lordi on hyvässä tikissä ja levy osoittaa että Mr. Lordin biisientekotaitoa on turha epäillä. Miehen ideakopassa riittää yhä ammennettavaa. Jo pelkästään levyn nimi ja teema kansitaidetta myöten on kohtuullisen kekseliäs.

 

Lordi joukkioineen selvästi uskoo siihen mitä tekee, eikä anna maailman melskeiden ja vastoinkäymisten lannistaa. Lordi on totisesti paikkansa maailman rockmaailmassa ansainnut, ja paikka Suomirockin Hall of famessa on jo aikaa sitten tienattu. Eikä miestä, joka omaa unelmaansa - joskin jääräpäisesti - toteuttaa, voi  siitä moittiakaan.

Ei Scare Force Onella rockin pyörää uudestaan keksitä, mutta eipä ole tarvettakaan. Kaikki nuotit ja soinnuthan on jo muutenkin niin moneen kertaan käytetty, että kyse on aina niiden uudelleen järjestämisestä.

On toki Lordissa ja hänen biiseissään myös hellyttäviä elementtejä lapsikuoroineen, mutta en niitäkään pidä lainkaan pahana. Jopa väliosat Amens Lamnet to Ra II, Hellas kitchen sekä intro SCG7: Arm Your Doors and Cross Check puolustavat omalaatuisella tavallaan paikkaansa. Vaikka ne onkin kappaleiksi merkitty, ja nostavat kokonaismäärän kolmeentoista, ymmärrän hyvin miksi levyn valmisteluvaiheessa puhuttiin kymmenestä biisistä.

 

Albumin biisirintaman eturiviin nousevat nimikappaleen lisäksi Hell Sent in the Clows, House on ghosts, Monster is my name sekä She´s a demon. Unohtamatta sirkusmaista Hell Sent In the Clowns –vetoa. Välillä mennään sellaisella vauhdilla, että heikompia hirvittää, mutta kyllä bändi osaa laskeakin tempoa tarvittaessa. Useimmat kipaleet edustavat kuitenkin nopeaa ja karheaa rockrallattelua selkeine melodioineen.

Lordin voima piilee edelleen rapsakoissa melodioissa ja helposti mieleen jäävissä kertosäkeissä. Levyltä löytyy useita mahdottoman hyviä biisejä, joista kauhurockin grand old man Alice Cooperkin olisi ollut hyvin, hyvin ylpeä. Jos Lordi puolestaan olisi ollut olemassa jo 1970-luvulla, suomalaisen rockin historia voisi olla toisenlainen. Suomella olisi ollut kansainvälisen tason bändi kauhurockissa progesektorilla arvostusta niittäneiden Tasavallan Presidentin ja Wigwamin lisäksi.

Lordi olisi muuten kiva nähdä pitkästä aikaa livenä. Kuka ottaisi ja tilaisi ryhmän Meri-Lappiin keikalle? (21.11.2014)

Kappalelista:
01. SCG7: Arm Your Doors and Cross Check
02. Scare Force One
03. How To Slice a Whore
04. Hell Sent in the Clowns
05. House of Ghosts
06. Monster is My Name
07. Cadaver Lover
08. Amen’s Lament to Ra II
09. Nailed by the Hammer of Frankenstein
10. The United Rocking Dead
11 She’s a Demon
12. Hella’s Kitchen
13. Sir, Mr. Presideath, Sir

★ ★ ★ ★ ★ ★ ★  (7/10)