Kranniteatterin musiikkiteatteriesitykset alkavat


Tänä vuonna jokainen esitys pidetään eri paikassa Torniosta Ouluun.

18.7.2022
Kranniteatterin Musiikkiteatteri Rauhaa & Rakkautta -esitykset starttaavat tiistaina 19.7. Esityksiä on kaikkiaan kahdeksan ja jokainen esitys on eri paikasta. Ensi-ilta pidetään Tornion Park -hotellissa tiistaina ja seuraavat heinäkuun esitykset ovat Sataman Krouwissa Kemissä (ke 20.7.) Kuivaniemen Nuorisoseuralla (to 21.7), Saarenkylän Nuorisoseuralla Rovaniemellä (pe 22.7.) ja Ylitornion Aavasaksalla (la 23.7).

Viimeiset kolme esitystä pidetään elokuun lopulla ja ne nähdään Kaakamon Napakympissä (pe 26.8.), Oulussa Hupisaarten kesäteatterissa (la 27.8.) ja Suukosken Keitaalla Tervolassa (su 28.8.). Kaikki esitykset alkavat klo 19, paitsi Aavasaksalla klo 12 sekä Oulussa ja Suukoskella klo 15. Liput maksavat 20 euroa.

Esitys käsittelee musiikkiteatteria, jossa on iloinen tunnelma ja monipuolista musiikkia livenä soitettuna ja laulettuna. Tarinassa kylän asukkaat osallistuvat Vuoden Kylä -kilpailuun. Mutta vaikea rakkaus, muutto isompaan kylään ja jopa vääränlainen vaatetus aiheuttavat sekaannuksia. Mukana menossa myös itse Kälkkä, joka tuo oman lisänsä kilpailun kulkuun. Kylällä tehdään veden laaduntestausta, jumpataan ja haaveillaan romansseista. Niinpä kylätalolla tapahtuu paljon, laulu raikaa ja soitto soi.

Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Anne Angeria, joka on mukana esityksissä myös näyttelijänä. Angerian lisäksi näytelmässä ovat mukana Eveliina Halme, Tuomas Heinikoski, Johanna Mattila, Anni Mesilaakso ja Harry Wuite.

Vasara ja Nauloja –musiikkinäytelmä Kemissä perjantaina

Suomen Musiikkiteatterin esitys vie retkelle Gösta Sundqvistin ja Leevi and the Leavingsin humoristiseen maailmaan

12.11.2019
Kemin Sauvosalissa perjantaina 15.11. klo 19-21 nähtävä Suomen Musiikkiteatterin Vasara ja Nauloja on aivan uusi esitys Gösta Sundqvistista ja Leevi & The Leavings -yhtyeestä. Tätä edeltävä suurmenestys, Raparperitaivas-musikaali, antoi jo esimakua, ja nyt mennään vielä pidemmälle Göstan maailmaan.

Gösta Sundqvist (1957-2003) oli todellinen suomirockin suurmies, joka jätti pysyvän jäljen suomalaiseen sielunmaisemaan. Hänen kappaleistaan kuten Mitä kuuluu Marja-Leena, Teuvo, Poika nimeltä Päivi, Kyllikki ja Pohjois Karjalaan on tullut klassikkoja, jotka kiteyttävät humoristisella tavalla suomalaista arkitodellisuutta.

Julkisuutta ja keikkailua karttanut Gösta on jäänyt suurelle yleisölle salaperäiseksi hahmoksi. Mutta Vasara ja Nauloja – esitys tuo tähän asiaan muutoksen. Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus päästä Göstan keikalle. Näytelmässä Göstaa esittää lähes autenttisesti hänen näköisensä ja oloisensa mies, AJ Keskinen.

Vasara ja Nauloja on syväluotaus Gösta Sundqvistin elämään ja musiikkiin. Esityksessä kuullaan Göstan mietteitä elämästään; nuoruudesta, jalkapallosta, talonmiehenä olosta, kappaleiden synnystä ja maailman menosta, – ja kaikki tämä göstamaisella huumorilla höystettynä.

Esityksessä kuullaan kaikki Leevi and the Leavingsin suurimmat hitit. Gösta ja hänen bändikaverinsa avaavat maailmaa legendaarisen Leevi and The Leavings yhtyeen takana. Ennakkotietojen mukaan kaksi tuntia ja 15 minuuttia kestävästä esityksestä ei hauskuutta ja mahtavia kappaleita puutu.

Esiintyjät:
Gösta Sundqvist: AJ Keskinen
Lenita Airisto, kuvaaja, Nainen kappaleissa: Johanna Helminen
Osku, jalkapalloilija: Simo Pirttimaa
Matti, Atte Blom: Tero Tanhuanpää
Seppo, jalkapalloilija: Kasperi Kinnunen
Teppo: Vesa Saarikoski
Kitara: Simo Pirttimaa
Basso: Tero Tanhuanpää
Koskettimet: Kasperi Kinnunen
Rummut: Vesa Saarikoski

Liput 39 €, lapset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 28 €, eläkeläiset 36 €. Lippuja saa Kemin Prisman lipunmyynnistä tai osoitteesta www.ticketmaster.fi.

Mittavan uran populaari, elokuva- ja teatterimusiikin parissa tehnyt Jari

Mittavan uran populaari, elokuva- ja teatterimusiikin parissa tehnyt Jari "Yari" Knuutinen aloitti musiikin tekemisen jo asuessaan nuoruusvuosinaan Kemissä ja Keminmaassa.

Oikeus konepistoolin piipussa -musiikkinäytelmän kantaesitys lauantaina Kemissä

* Osan näytelmän musiikista on säveltänyt Kemissä mittavan muusikon uransa aloittanut Jari "Yari" Knuutinen.

28.1.2019
Kemissä ja Torniossa tulevana lauantaina esitettävän musiikkinäytelmä Oikeus konepistoolin piipussa musiikista vastaa osittain taitelijanimellä Yari tunnettu Jari Knuutinen, joka nousi valtakunnalliseen tietoisuuteen 1970-luvun lopulla SE-yhtyeen laulaja-lauluntekijänä.
– Minun osuuteni on että sävelsin siihen kaksi uutta kappaletta, joista toinen on näytelmän ohjaajan ja käsikirjoittaja Jussi Myllymäen runo Ei, en sinua itke ja toinen Matti Rossin runoon sävelletty Laulu syntymättömälle lapselle, Yari kertoo.
Yarin mukaan aluperin ajatus oli, että hän tekisi koko näytelmän musiikin, mutta näytelmässä soittavat muusikot ehtivätkin itse kasaamaan musiikin näitä kahta kappaletta lukuunottamatta.
–  Näytelmässä on myös monta 70-luvun laululiikkeen laulua, Yari valaisee.
– Valitettavasti en edes pääse paikalle Kemiin, koska olin lupautunut samalle päivälle Pohjois-Karjalan harmonikkamestaruuskilpailun tuomaristoon, Yari lisää.

Oikeus konepistoolin piipussa -musiikkinäytelmä kertoo rakkaudesta ja työväen lakkotaistelusta Kemissä vuonna 1949. Kemissä lauantaina 2.2 klo 18 Sauvosalissa nähdään esityksen kantaesitys.  Näytelmän toinen esitys nähdään sunnuntaina 3.2. klo 14 Tornion järjestötalolla.

Esityksen käsikirjoitus, ohjaus ja dramatisointi on Jussi Myllymäen käsialaa ja esityksestä vastaa jyväskyläläinen Ryhmä 49. Näytelmä perustuu Matti Rossin Puulinnun vuolija -runoteokseen ja Kemin nk. veritorstain tapahtumiin 18. elokuuta 1949. Esityksen kesto on noin 75 minuuttia.

Näyttelijät ovat Aapo Salonen, Esa Valkila ja Mette Seppälä ja soittajat Essi Leppänen, Tiina-Kaisa Aro-Heinilä, Eero Virtanen ja Tuomas Parsio.

Liput maksavat 15 euroa, eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja työttömiltä 12 euroa. Liput teatteriesitykseen ennakkovarauksena osoitteesta oikeuskone@gmail.com, lunastus viimeistään kello 17.30 ja Torniossa klo 13.30 lipunmyynnistä. Muutoin liput ovelta normaalisti.

Yari aloitti muusikon uransa Kemissä


Komean uran populaari- ja elokuvamusiikin parissa luonut Jari Knuutinen asui nuoruusvuosinaan Kemissä ja Keminmaassa 1966-1975 aloittaen jo tuolloin biisien tekemisen. Nuorukainen lähetti kappaleitaan Love Recordsille ja yhtiön silloinen demokuuntelija Kim Kuusi kehotti Yaria kokoamaan ympärilleen yhtyeen ja niin syntyi kokoonpano, joka esiintyi nimellä Pohjolan Voima.

Yarin muutettua Jyväskylään yhtye alkoi vakiintua ja otti nimekseen SE. Love Recordsin pomo Atte Blom kiinnostui yhtyeen demoista ja niinpä vuonna 1978 ilmestyi Se-yhtyeen debyyttisingle Nyt/Kasvoton kuolema. Singlellä Yarin lisäksi olivat mukana kemiläiset kitaristi Jukka Peurasaari, kosketinsoittaja P. A. Ulmanen, basisti Erkki Okkonen ja jyväskyläläinen rumpali Ari Puolanen, jonka lähdettyä siviilipalvelukseen yhtyeen rumpali vaihtui useaan otteeseen.

Se mukana legendaarisella Pohjalla -albumilla


SE osallistui legendaariselle Pohjalla-levylle ja saman nimiselle punkyhtyeiden kiertueelle.  Pohjalla -albumille vuonna 1978 äänitetty kappale Ei asfaltti liiku oli ns. uusi aalto -genren ensimmäisiä julkaisuja. Pohjalla -albumilla olivat mukana lisäksi 1978, Problems, Sehr Schnell ja Pelle Miljoona & N.U.S.

Parin singlen ja EP:n jälkeen ilmestynyt SEn ...ja me tehtiin rakkautta oli monella tapaa erikoinen levy. Täysimittaisella LP:lla oli vain yksi, neliosainen kappale, jota ei koskaan esitetty keikoilla. Albumi on noussut ajan saatossa kulttiklassikoksi.

Vaikka olikin aikansa aliarvostetuimpia yhtyeitä, SEn singlet saivat ansaittua mainettakin ja soivat sen ajan olosuhteet huomioiden kohtuullisen tiivisti radiossa.
– Tuosta ”aliarvostuksesta” voi olla montaa mieltä, sillä jo ekana vuonna bändihän valittiin Soundin lukijaäänestyksessä vuoden tulokkaaksi, keikkaili täysipäiväisesti ympäri maata ja oli jatkuvasti esillä musalehdistössä, Yari huomauttaa.

Yhtyeen 70-luvun lopulla julkaistuja singlejä olivat jo mainittujen lisäksi Mä haluan elää /Mitä me tehdään? (1978), Eloise /En sinuun lankee (1979), Lui/Noniin noniin (1979) ja Mmm... /Meillä vois tänään olla hauskaa (1979).  Maria, Maria /Voin odottaa (1979) oli puolestaan Yarin soolosingle. SEn singlejen kappaleita ei julkaistu koskaan varsinaisilla albumeilla, vaan ainoastaan kokoelmilla, joilla taas ei julkaistu koskaan varsinaisten albumien kappaleita.

Pahaa unta ja Lasi kirkasta vettä


Love Recordsin konkurssin jälkeen bändin seuraava LP Pahaa unta ilmestyi vuonna 1980 Johanna Recordsin kautta. Yhtyeessä tapahtui miehistönvaihdoksia, joiden myötä yhtyeen liittyi basistilöytö Eeva Koivusalo. Seuraavilla levytyksillä kitaraa soitti Yari, viimeisellä levytyksellä Kari Hipponen. Yhtyeen viimeinen keikkakitaristi oli Hannu Korkeamäki. Yhtyeen kolmosalbumi Banaaniconga ilmestyi 1981 ja viimeiseksi jäänyt Lasi kirkasta vettä vuonna 1984.

SEn jälkeen Yarilla oli yhtye Onnensoturit, jossa soittivat myös Eeva Koivusalo, Jimi Sumén ja Sande Vettenranta, sekä Teräsmies –sarjakuvasta nimensä saanut MXYZPTLK –yhtye. Yari teki myös pari sooloplattaa,  Apinoiden planeetta –albumi ilmestyi 1992 ja 12 Askelta vuonna 1999. Lisäksi Yari on soittanut muun muassa Pelle Miljoona & 1980-yhtyeen Pelko ja viha -levyllä ja kävi yhtyeen mukana muutamilla keikoillakin.

Seitsemäs maailma -projekti 1982


Vuonna 1982 ilmestyneellä Seitsemäs maailma -LP:llä ja -kiertueella (1982) esiintyi käytännössä laajennettu SE-yhtye. Siinä soittivat mm. punkyhtye Laman Timo ”Charlie” Peräniitty, aiemmin Suomen ensimmäisen punkyhtyeen maineessa olevassa Briardissa mm. Pete Malmin ja Andy McCoyn kanssasoittanut Seppo ”Sidi” Vainio, Vaavi -yhtyeessä aiemmin vaikuttanut Kari Hipponen ja poliittisen laululiikkeen keskisempiin lauluyhtyeisiin lukeutuneesta Agit-Propista laulajanuransa aloittanut Liisa Tavi. Seitsemäs maailma -albumin kaikki yhdeksän kappaletta ovat Yarin sävellyksiä. Sanoitukset perustuivat pääosin Leo Vossin runoihin. Ryhmä koottiin Taksvärkki 1982 -kiertuetta varten. Seitsemäs maailma -multivideokonsertti esitettiin myös Kemin Työväentalolla syksyllä 1982 ja konserttia oli järjestelemässä myös Rokkineuvoksen varhaisversio silloisena Taksvärkki-organisaation Lapin alueen työntekijänä.

Yari on säveltänyt myös paljon paljon elokuva-, teatteri ja konserttimusiikkia, esimerkiksi Claes Olssonin elokuviin Elvis kissan jäljillä (1987), Akvaariorakkaus (1993) ja Ihanat naiset rannalla (1998), Colorado Vanue (2007) ja Taistelu Näsilinnasta (2012). Viime vuosina Yari on esiintynyt sooloartistina sooloartistina sekä Litku Klemetin yhtyeen kanssa nimellä Se Tuntematon Numero. Kokoonpano on esittänyt livenä muun muassa Se-yhtyeen Pahaa unta -albumin kappaleet kokonaisuudessaan.

Koulukavereiden hämmentävä lista

Yarin kanssa samalla luokalla lukiossa oli koko joukko muitakin kemiläisnuorukaisia, jotka Yarin tavoin myöhemmin nousivat tahoillaan julkisuuteen. Heidän joukossaan oli muun muassa bändikaveri Pekka Ulmanen, josta tuli SE-yhtyeen kosketinsoittaja ja sittemmin miksaaja ja valomies mm. Miljoonasade -yhtyeelle.

Juha Ruusuvuoren kanssa nuori Yari alkoi väsäämään luokkalehtiä, ja kaverukset olivat sittemmin peräjälkeen Suomen suurimman koululehden, Rauhattoman Atomin päätoimittajia. Ruusuvuori tuli sittemmin tunnetuksi Pahkasika -lehden perustajana ja kirjailijana. Ruusuvuoren kädestä nuori Rokkineuvos puolestaan sai Pahkasika -lehden perustaman Taavi ja Emmi Kurpan muistorahaston kaksivuotisen 20 markan stipendin vuonna 1989.

Luokalla oli myös Hannu Tervaharju, joka sittemmin soitti Juice Leskinen Slam -yhtyeessä.
- Hannu asui Tervaharjulla, hänen kotonaan myös musisoitiin, Black Sabbath oli jotain ihan muuta ja Hannu myös houkutteli mukaan näyttelijäkurssille, jonka kävi vetämässä Marja Packalèn. Se oli rankkaa, yhteen harjoitukseen kuului pussailu vastanäyttelijättären kanssa, Yari muistelee.
- Juicen bändi oli jossain vaiheessa pullollaan kemiläisiä, Ulmasen alakerrassa asunut Puntti Valtonen, Louerannan Ila ja Hyrskykarin Vesa. Valokuvaajaksi päätynyt Ami Hyvärinen oli pyörittämässä Kemin limudiskoa, Huvikumpua, ja hän kuuntelutti Lou Reedin Berliinin, joka taas muutti kaiken, aloin tehdä biisejä, Yari lisää.


Luokkakavereihin lukeutui myös Ahti Kortelainen, jonka kanssa Yari sahasi veistotunnilla kitarat. Kortelainen perusti sittemmin Tico Tico -studion, josta mm. Sonata Arctica ponkaisi maailmalle.
- Myös Nicepapin perustanut Korpelan Pentti oli hetken samassa luokassa, kuten myös urkuhirmu Adolfsenin Matti ja Hemmin Risto, joka soitti todella pitkätukkaisena valkoista stratoaan Huvikummussa. Seurusteltiin saman tytön kanssa, tosin eriaikaan. Ristosta tuli sittemmin Finnvox -studioiden pomo ja alan arvostetuimpia äänittäjiä, Yari päättää.

Kemin kaupunginteatterin Improklubi aloittaa lauantaina

Eveliina Halme tuo Improklubiin bändinsä The Eve nings.

Eveliina Halme tuo Improklubiin bändinsä The Eve nings.

* Näyttelijät pääsevät heittäytymään esitykseen, jolla ei ole käsikirjoitusta.
* Illan täydentää Tornion Pop- & jazzkonservatorion nuorten The Evenings –yhtye.

12.11.2016
Kemin kaupunginteatterin näyttelijät heittäytyvät kohti tuntematonta lauantaina 12. marraskuuta aloittavassa kauden uutuudessa, Improvisaatioteatteria ja musiikkia yhdistävässä Improklubissa, jota teatterilaiset ovat toivoneet pitkään.

Improklubi tarjoaa ainutlaatuista hetken taidetta ja taatusti ennennäkemättömiä kohtauksia. Teatteriväen lisäksi marraskuun esityksissä mukana ovat pop & jazzkonservatorio Lappian lahjakkaat opiskelijat yhtyeineen, jotka vastaavat loppuillan viihteestä marraskuun klubi-illoissa.

Rokkineuvoksen saamien tietojen mukaan näyttelijöistä mukana ovat Hanna Vähäniemi, Tomi Turunen, Kimmo Hirvenmäki, Inkeri Raittila ja Tuppuraisen Kimmokin on tiettävästi vilahtanut harjoituksissa.

Konservatoriolta loppuvuoden improklubi –iltoihin osallistuu kaikkiaan kolme bändiä. Nyt lauantaina teatteriravintolan lavalle nousee laulaja Eveliina Halmeen bändi The Eve nings, joka esittää nuorekasta poppia. Halmeen lisäksi bändissä ovat Henri Pyörälä (kitara), Emma Romsi (koskettimet), Jyrki Perttu (basso) sekä Roni Filppa (rummut).

 

Improvisaatiolla tarkoitetaan esitystä, joka ei noudattele ennalta sovittua käsikirjoitusta, eikä kukaan tiedä ennalta tarkalleen mitä tulee tapahtumaan. Improt alkavat usein paikan, tilanteen ja henkilöiden määrittelyllä. Yleisö saa usein osallistua esityksiin valitsemalla improlle aiheen ja edellä luetellut määreet.

Improjen kehittymistä ohjaavat kuitenkin muutamat säännöt, joten aivan villisti improt eivät lähde rönsyämään. Näyttelijöiden täytyy keskittyä tilanteeseen, joka tapahtuu tässä ja nyt. Kuuntelu, havannointi ja hyväksymisperiaate eli vastanäyttelijän ehdotuksiin suostuminen vie tarinaa eteenpäin. On siis kyse pienestä näytelmästä, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Yhteistyö on improssa avainsana, kaveria ei jätetä.

 

Teatteriravintolan ovet avataan puoli tuntia ennen klubin alkua. Paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään saapumisjärjestyksessä. Ennakkovarausmahdollisuutta ei ole. Teatteriravintolassa on A-oikeudet.

Ja mikä parasta, syyskauden improklubeihin on vapaa pääsy.

Improklubit Kemin teatteriravintolassa:

lauantaina 12.11. klo 19.00
perjantaina 18.11. klo 20.00
lauantaina 17.12. klo 18.00

 

Lähteet: Kemin kaupunginteatteri
http://www.impropaatti.net

Ota löysin rantein ensi-iltaan perjantaina Torniossa

Veikko Lavi ja Ragni Malmsten Tornion Työväen Näyttämön käsittelyssä.

10.11.2016
Veikko Lavin ja Ragni Malmsténin laulujen siivittämä näytelmä Ota löysin rantein saa ensi-iltansa Tornion Työväen Näyttämön toimesta Tornion Järjestötalossa perjantaina 11.11. klo 19. Näytelmän on dramatisoinut Lavin ja Malmsténin laulujen ympärille Sauli Hyöppinen, joka vastaa myös näytelmän ohjaustyöstä.

Näyttelijät ja laulajat ovat tuttuja Työväen Näyttämön edellisestä Valoa ikkunassa -tuotannosta. Näytelmässä kuullaan 25 laulua, muun muassa Limperin Hilma, Unohtumaton Elmeri, Suurin onni, Serenadi Hetekalle, Evakon laulu ja Nälkälinna.

Laulujen harjoittamisesta on vastannut Jukka Lamminen, joka triona Julia Lammisen ja Julius Rantalan kanssa on sovittanut kaikki kappaleet. Perusbändisoitinten lisäksi näytelmässä kuullaan myös muun muassa balalaikkaa, viulua ja ukulele-bassoa.


Veikko Lavin laulujen tekstit tuovat oivalla tavalla esiin yhteiskunnallisia ongelmia ja kannanottoja päivänpolttaviin kysymyksiin ja ihmisten arkipäivään. Esimerkiksi Esa Maununiemen esittämä kappale Inhoittavat naapurit on kuin suoraan lehtien tekstaripalstalta.

Julia Lammisen tulkinta Vanhasta riepumatosta raikastaa mukavasti vanhaa tutua kappaletta uudella sovituksella. Erkki Ojanajon laulamat Tukilisäjenkka ja Silakka-apajalla eivät tule jättämään ketään kylmäksi ja pakolaisteemaan liittyen Taru Santamäen esittämä Evakon laulu herkistää näytelmän tunnelmaa.

Näytelmän tarina kertoo perheen ainoasta pojasta, Joukosta (Pasi Heikkilä), peräkammarin pojasta ja hänen vanhempiensa huolesta, sillä 38 vuoden ikään ehtinyt Jouko näyttää jäävän vanhaksi pojaksi. Jouko saa kuulla vanhempiensa vihjailua asiasta tämän tästä ja päättääkin ottaa itseään niskasta kiinni ja näyttää ”fossiilivanhemmilleen” että ei ole mikään ”takarivin mies”, mutta kuinkas sitten kävikään?


Pääosan esittäjän lisäksi näytelmän rooleissa nähdään Esa Maununiemi, Arja Karhu ja Henna Ahonen, lauluissa tai sivurooleissa nähdään aiemmin mainittujen lisäksi Sauli Hyöppinen, Anne Kuure, Marjukka Ruusunen ja Merja Saloniemi. Valotekniikasta vastaa Pauli Kristo ja äänitekniikasta Kalle Hållfast.

Seuraavat esitykset ovat lauantaina 12.11. klo 14 ja 18, sunnuntaina 13.11. klo 18, perjantaina 18.11. klo 19, lauantaina 19.11. klo 14 sekä sunnuntaina 20.11. klo 14 ja 18. Lippujen ennakkovaraukset puhelinnumerosta 0400 127 517.
 

"Huippuja ja tosi herkullisia hahmoja"

Kemin kaupunginteatterin nuorisolinjan Too School for Cool -näytelmä pureutuu koulumaailmaan ja käsittelee niin kiusaamista, seksivalitusta kuin kännäämistäkin.

18.5.2016
Ajan hermolle päivitetty ja sometuksella kuorrutettu Elina Kilkun käsikirjoittama Too School for Cool on Kemin kaupunginteatterin tämän kauden viimeinen ensi-ilta. Teatterin nuorisolinjan esitys nähdään suurella näyttämöllä kolmesti, ensi-ilta on lauantaina 21. toukokuuta kello 18.

Näytelmä sijoittuu koulumaailmaan. Oppi- ja välitunneilla ruoditaan muun muassa kiusaamista, seksivalistusta ja kännäämistä, palasia aikuisuutta kohti matkaavien nuorten elämästä.
- Aikuishahmot nousevat voimakkaasti esille, äidit, isät, rehtorit, opettajat ja terkkarit, kertovat näytelmän ohjaajat Inkeri Raittila ja Hanna Vähäniemi.
Kaksikon mukaan hahmot ovat tietysti vahvasti karrikoituja ja teksti sisältää voimakasta sarkasmia, ironiaa ja huumoria.
- Toivon, että esitystä katsomaan tulevat aikuiset osaavat nauraa itselleen, Raittila virnistää.
- Ja tavallaan parasta tässä on se, että nuoret itse pääsevät asettumaan aikuisen asemaan, Vähäniemi lisää.


Too School for Cool -näytelmä on Raittilan ja Vähäniemen mukaan itse asiassa sämpläys kahdesta Kilkun näytelmätekstistä, Too School for Cool sekä Ei elämää, vaan koulua varten.
- Niiden parhaat palat on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi, Vähäniemi toteaa.
Esitys on nuorten näyttelijöiden lopputyö, he valmistuvat nyt syksyllä 2014 aloittamaltaan nuorisolinjalta. Kaikkiaan linjalla opiskeli 12-17 -vuotiaita nuoria 14.
Samalla näytelmä on Raittilan opinnäytetyö Turun Taideakatemialle.
- Onhan tämä ollut melkoinen harppaus, sillä aiemmin olen ohjannut Turussa vain yhden monologin. Ohjaaminen ylipäätään on ollut uutta ja vaikeuskerrointa on lisännyt iso ryhmä nuoria. Matkan varrella on ollut jännitystä, epävarmuutta, mutta myös iloa ja naurua.


Raittilan mukaan he ovat Vähäniemen kanssa onnistuneet  keskinäisessä työnjaossaan.
- Olemme jakaneet ohjauksen kohtauksittain. Harjoitukset alkoivat tammikuussa, jolloin treenattiin aluksi kerran viikossa. Maalis-huhtikuussa treenikertoja on lisätty ja homma on koko ajan tiivistynyt loppua kohti.
- Löysimme hyvän tasapainon ohjaukseen, jossa kahdenkeskiset välipalaverit olivat tärkeässä roolissa.
 
Myös nuorisolinjalaiset ovat olleet tyytyväisiä kahden ohjaajan systeemiin.
- Jokaiseen asiaan on saatu kahden ihmisen mielipide, tuplamäärä ohjausta, neuvoja ja kritiikkiä, nuoret kiittelevät.
Muutenkin nuoret näyttelijät ovat tykänneet rakentaa näytelmää.
- On ollut tosi hauskaa ja mielenkiintoista, hahmot ovat huippuja, tosi herkullisia. Monet meistä ovat päässeet tekemään useampaa hahmoa.
Ohjaajakaksikko muistuttaa, että lähes jokaiselle on saatu esityksiin kantavia rooleja.
- Ne ovat tarjonneet uusia haasteita jokaiselle. Ja pelkästään iso näyttämö on ollut kaikille iso haaste.

Uusi nuorisolinja aloittaa ensi syksynä Kemin kaupunginteatterissa. Pääsykoe pidetään elokuun lopulla. Linja on tarkoitettu 12-15 -vuotiaille.


Näytelmä

Too School For Cool

* Käsikirjoitus: Elina Kilkku
* ​Sovitus ja ohjaus: Inkeri Raittila ja Hanna Vähäniemi
* Rooleissa Ronja Aho, Veera Arponen, Henna Granat, Mio Hamari, Sonja Juuso, Riinamaria Koivumies, Aleksiina Marttala, Iiris Ojanaho, Janika Romppainen, Liisi Lotta Sotaniemi, Vilma Tihinen, Joonas Uusitalo, Julia Vainio ja Veikka Ylijoutsijärvi.
* Valot: Mira Hietala
* Äänet ja projisoinnit: Sami Hiltunen
* Projisoinnit: Johanna Paananen

* Esitykset teatterin suurella näyttämöllä:
La 21.5.2016 klo 18
Ti 24.5.2016 klo 18
To 26.5.2016 klo 18

* ​Liput  12 € / 10 €

Fakta

Elina Kilkku

* Elina Vilhelmiina Kilkku (s. 30.3.1980 Uusikaupunki) on freelancerina työskentelevä teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija sekä teatteriopettaja.
* Valmistui ylioppilaaksi Kallion lukiosta vuonna 1999, teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Helsingin ammattikorkeakoulusta 2004 ja filosofian maisteriksi pääaineenaan teatteritiede Helsingin yliopistosta vuonna 2011.
* Kilkun esikoisromaani Äideistä paskin ilmestyi vuonna 2014. Hän on ohjannut kirjaan perustuvan samannimisen näytelmän vuonna 2015.
* On kirjoittanut yli 40 näytelmää ja ohjannut saman verran teatteriesityksiä. Lisäksi hän on suunnitellut ja vetänyt yli 20 teatterityöpajaa ja -kurssia.
* Tuoreimpiin Kilkun töihin kuuluvat Rambo Suomen Kansallisteatterissa ja LÄSKI -  Rasvainen monologi lihavuudesta Teatteri Takomossa.

Myrskyluodon Maija Pohjanrannan kesäteatterissa

5.4.2016
Jussi Helmisen käsikirjoitukseen pohjautuva Myrskyluodon Maija on Pohjanrannan kesäteatterin kesän 2016 näytelmä. Ensi-ilta on perjantaina 17. kesäkuuta. Musiikin näytelmään on säveltänyt Matti Puurtinen.

Pohjanrannan kesäteatterille esityksen on sovittanut ja ohjannut Päivi Kolmonen, musiikin sovituksesta ja orkesterista vastaa Niko Mäenalanen. Laulujen ohjaaminen on Sari Hourulan vastuulla, puvustuksesta ja lavastuksesta vastaa Ritva Lampela.


Myrskyluodon Maija on vahva tarina saaristolaisnaisesta, joka selviytyy elämänpolulleen asetetuista haasteista rakkauden avulla. Tarinan pääosassa ovat sekä rakkaus että luonto. Samalla tavoin kuin saaristoalueen luonto näyttäytyy sen keskellä eläville välillä uhmakkaana, vaativana ja ihmislapsen voimia koetellen, välillä se taas lumoaa kauneudellaan, ja antaa voimaa ja uskoa elämiseen. Saaristolaisluonnon yhteneväisyys pohjoiseen luontoon on sen karuudessa ja kauneudessa. Myrskyluodon Maijan sielunmaisemasta löytyy pohjoisen ihmisten sielunmaisema.


Pohjanrannan kesäteatteri on tunnettu esityksistään, joissa suuressa osassa on musiikki. Lauluvoimainen näyttelijäkaarti näyttää osaamistaan tänä kesänä myös tämän koskettavan draaman tulkkeina.

Pääosissa ovat Maijana Sari Hourula, Jannena Arvi Ailinpieti ja vanhana Maijana Mirjami Peurasaari. Muissa rooleissa näyttelevät Lilja Holma, Elli Kouri, Noel Rahikainen, Pinja Holland, Outi Ruokanen, Katri Lackman, Aleksi Lindevall, Pentti Alatalo, Markku Volotinen, Anne Rahikainen, Ritva Lampela ja Mikko Lampela.

Esitykset

Pe 17.6. klo 18, ensi-ilta
La 18.6. klo 14
Su 19.6. klo 14
Ti 21.6. klo 18
Ke 22.6. klo 18
La 25.6. klo 14
Su 26.6. klo 14
Ke 29.6. klo 18
To 30.6. klo 18
Pe  1.7. klo 18
La  2.7. klo 14
Su 3.7. klo 14

Ihanat naiset rannalla poistuu Kemin teatterin ohjelmistosta

Loput esitykset on peruttu sairastapauksen vuoksi.

7.12.2015
Kemin Kaupunginteatterin Ihanat naiset rannalla –musiikkinäytelmän loput esitykset on jouduttu perumaan sairastapauksen vuoksi. Esitykset korvataan muulla ohjelmistolla.

Pe 11.12. klo 19 tilalla nähdään Käkikello, la 12.12. klo 19 Vielä ehtii, to 31.12. klo 18 Vielä ehtii ja la 2.1. klo 19 Vielä ehtii.

Puhenäytelmissä lippujen hinta on alhaisempi ja katsojille palautetaan hintojen välinen erotus. Luonnollisesti liput saa myös perua kokonaan. Teatterin lippukassa palvelee puh.  016 258 232. Lippukassa on avoinna ti – to klo 11 – 16, pe 14 - 19 ja aina kaksi tuntia ennen esityksiä. Teatteri pahoittelee tapausta.

Musiikkinäytelmät Tornioon ja Rovaniemelle

Lentävän Poron Teatterin Tähtipojat heiluu Rovaniemellä, Torniossa rakentuu Mikin Vintin Talo.

9.11.2015
Torniossa ja Rovaniemellä nähdään marras-joulukuussa musiikkinäytelmät. Mikin Vintti on valmistanut loppuvuodeksi Tornioon musiikkinäytelmän nimeltä Talo ja Rovaniemellä Lentävän Poron Teatteri on työstänyt Tähtipojat –musikaalikomedian.

Musiikkinäytelmän Talo on dramatisoinut romaanistaan Toteemi ( Tammi 1997) Mirjam Kälkäjä. Ensi-ilta on jo tämän viikon perjantaina 13.11 kello 19 Seminaarin koulun (Seminaarinkatu 16) auditoriossa. Sitä ennen, jo torstaina kello 19 on ohjelmassa yleisökenraali. Esityksiä on kaikkiaan kymmenen, viimeinen on vuorossa sunnuntaina 29.11. kello 15

Esityksen toteuttaa näyttämölle voimallinen naisryhmä. Minna Kangas ohjaa, Anna-Mari Vuontisjärvi on säveltänyt musiikin, Jenni Isoaho on sovittanut ja hoitaa myös säestyksen, koreografiat ovat Titta Courtin, puvustus Tarja Lassilan ja valot Roosa Ylipahkalan. Lavastus ja tarpeisto ovat Martti Kadeniuksen ja Olavi Arpin käsissä.

Näyttelijöinä on pitkän linjan teatterin ja musiikin harrastajia Torniosta, Kemistä ja Haaparannalta, mukana tuttuja Mikin Vintin aiemmista produktioista, mutta myös uusia kasvoja.

Yleisökenraalin ja ensi-illan jälkeen esitysajankohdat ovat:

La 14.11. klo 19
Su 15.11. klo 15
Pe 20.11. klo 19
La 21.11. klo 19
Su 22.11. klo 15.
Pe 27.11. klo 19
La 28.11. klo 19
Su 29.11. klo 15.

Liput 20 euroa tuntia ennen ovelta, käteismaksu. Ennakkovaraukset (27.10.-25.11) ti-ke klo 14-16 puh. 046 623 39 17.
 

Rovaniemellä äijäenergiaa


Lentävän Poron Teatterin Tähtipojat on herkkää äijäenergiaa sisältävä musikaalikomedia, jossa työpaikastaan irtisanottu Sälli yrittää rahoittaa joulunsa perustamalla tiernapoikaryhmän yhdessä toisten elämässä epäonnistuneiden kanssa.

Kun tahattoman räävittömästä showsta muodostuu kaikkien yllätykseksi hitti, täytyy Sällin saada toinen toistaan omalaatusimmista hahmoista koostuva ryhmä toimimaan yhteen.

Rytmikkäällä ja vauhdikkaalla musiikilla maustettu esitys pohjaa Mikko Lipposen alkuperäistekstiin, jonka ovat musikaaliksi työstäneet käsikirjoittaja/ohjaaja Jonne Suopajärvi sekä säveltäjä Antti Lindholm.

Pääroolissa nähdään viime vuoden Antti Tuisku -musikaalin nimiroolista sekä kevään 2015 Voice of Finland –menestyksestään tuttu Heikki Mäkäräinen. Myös Antti-musikaalista tuttu Mona Huczkowski nähdään Tähtipoikien naisrooleissa ja miesrooleissa on taas parivaljakko Olli Halttu ja Jarno Jokiharju. Halttu on pitkän linjan teatterintekijä ja tuttu muun muassa vuosien varrelta Konttisen kesäteatterista sekä Rovaniemen Teatterin vierailevana näyttelijänä. Jokiharju hurmasi rovaniemeläiset viime kesänä Baddingin roolissaan ja tunnetaan paikkakunnalla myös trubaduurina.

Käsikirjoituksen takana ovat Jonne Suopajärvi ja Mikko Lipponen, ohjauksesta vastaa Jonne Suopajärvi sekä tuotannosta kolmikko Jonne Suopajärvi, Jussi Olavi Jokinen ja Janne-Juhani Haarma. Äänisuunnittelu ja musiikki on Antti Lindholmin, koreografia Seppo Välisen, laulunopetuksesta huolehti Jari Karjalainen, pukusuunnittelusta Titi Honkanen, valosuunnittelusta Lari Palander ja lavastussuunnittelusta Raine Körkkö ja Veikko Laakso. Valokuvat otti Pasi Hakkio.

Tähtipojat –esityksen näyttämönä toimii yökerho Doris. Liput esityksiin maksavat 25,00 € / henkilö. Tiedustelut ja varaukset: 020 1234 694 tai vaakuna.rovaniemi@sokoshotels.fi.

Ensi-ilta on ohjelmassa jo tämän viikon lauantaina 14.11. klo 20.30. Viimeinen esitys on vuorossa lauantaina 12. joulukuuta.

Esitykset
Pe 20.11. klo 20.30
La 21.11. klo 19.00
La 21.11. klo 21.00
Pe 27.11. klo 19.00
Pe 27.11. klo 21.00
La 28.11. klo 19.00
La 28.11. klo 21.00
Pe 4.12. klo 20.30
La 5.12. klo 19.00
La 5.12. klo 21.00
​Pe 11.12. klo 20.30
La 12.12. klo 20.30

Esityksessä käytetään ns. teatterisavua, joka saattaa aiheuttaa oireita astmaatikoille. Esityksessä käytetään myös kirkkaita välkkyviä valoja, jotka saattavat aiheuttaa oireita epileptikoille.

Kemin kaupunginteatterissa kevätkaudella kolme ensi-iltaa ja neljä vierailua

Kevään aikana teatterissa kuulaan myös Samuli Putron ja Anna Erikssonin musiikkia.

4.11.2015
Kemin kaupunginteatteriin tulee kevätkaudella 2016 kolme ensi-iltaa, joista ensimmäisenä vuoron saa Hella Vuolijoen salanimellä Juhani Tervapää kirjoittama klassikko Niskavuoren naiset.

- Se sijoittuu vuoteen 1933 ja kantaesityksensä se sai 1936 Helsingin Kansanteatterissa, kertoo teatterinjohtaja Sarianne Paasonen.

Ohjaaja Riku Innamaan mukaan näytelmän teemat eivät ole vanhentuneet ajan saatossa.

-Kivettyneet vallan asenteet ovat myös tätä päivää. Silti näytelmää ei ole tuotu tähän päivään, tekstiä on käsitelty kevyesti. Esitys on kunnianosoitus vanhalle ajalle, ja sen kieli on hyvin väkevää ja syvää, Innamaa luonnehtii.

Esityksen musiikista vastaa Sari Nieminen haitareineen.

Toisena ensi-iltaan tulee 19. maaliskuuta norjalaisen dekkaristi ja muusikko Jo Nesbøn koko perheen seikkailukomedia Tohtori Proktorin pierupulveri.

-Kyseessä on Suomen kantaesitys, jonka ohjaa vierailijana Viivi Saarela, joka on myös suomentanut tekstin, Paasonen kertoo.

Viivi Saarelan mukaan tarina kertoo hullusta tohtorista (pääroolissa Jukka Lempinen), joka kehittää vahingossa pierupulverin. Kyseessä on hauska actionkomedia, jossa on mukana perinteinen hyvä vastaan paha -asetelma.

-Olen iloinen, että Kemin kaupunginteatteri uskalsi ottaa näytelmän ohjelmistoonsa, Saarela kiittelee.

Paasonen huomauttaa, että esitykseen on satsattu, josta kertoo sekin että se tulee isolle näyttämölle, kuten muutkin kevään ensi-illat.

-Uskon, että esityksestä tykkäävät kaikki, niin lapset kuin aikuisetkin, se on kiva ja jännittävä näytelmä.

Kolmantena ensi-iltana nähdään teatterin oman nuorisolinjan Too School for cool -näytelmä, jonka ovat sovittaneet ja ohjanneet Inkeri Raittila ja Hanna Vähäniemi. Teksti on Elina Kilkun kirjoittama. Esitys on samalla kaksivuotisen Vähäniemen vetämän nuorisolinjan päättötyö ja kolmen esityksen (21-26.5.) jälkeen se tekee tilaa ensi syksynä alkavalle uudelle kaksivuotiselle nuorisolinjalle. Raittila tekee ohjauksesta myös taiteellisen opinnäytetyönsä Turun Taideakatemiaan.

-Esitys sisältää useita yhteiskunnallisia aiheita, mutta sijoittuu pääosin nuorten maailmaan teemoinaan muun muassa kouluelämä ja aikuisuuteen kasvaminen, Vähäniemi mainitsee.

Raittila on esityksestä suorastaan innoissaan.

-Se on yhtäaikaa hauska, koskettava ja ironisen lempeä ja purevan kantaaottava. Vakavatkin aiheet on höystetty huumorilla.  Teksti on hyvin ajankohtainen ja siinä käsitellään muun muassa rasismia, tosi-teeveetä, sosiaalista mediaa, rakkautta, seksiä ja kauneusihanteita.

Lisäksi teatterin ohjelmistossa vuodenvaihteen jälkeenkin jatkavat Ihanat naiset rannalla, Vielä ehtii ja Käkikello.

-Ensimmäisenä ohjelmistosta poistuu Ihanat naiset rannalla,  jonka viimeinen esitys on 16. tammikuuta, Paasonen muistuttaa.

Kevään aikana Kemin kaupunginteatterissa käy myös useita vierailijoita.  Ensimmäisenä vierailija nähdään 4. helmikuuta Sari Havaksen kirjoittama Terapian tarpeessa, joka käsittelee huumorin keinoin naisen elämää. Komedian näyttelevät Sari Havas ja Pauliina Hukkanen.

5. huhtikuuta on vuorossa Kari Hotakaisen kirjoittama Palvelija, jonka esittää Martti Suosalo, joka on myös ohjannut itseään näytelmässä.

- Luvassa on kirjallista neroutta ja pistävää hauskuutta, Paasonen luonnehtii monologia.

Näytelmä tarkastelee palvelijuutta – onko se vain ammatti vai syvemmällä ihmisessä oleva luonne. Ihminenhän tapaa palveluammateissa toimivia ihmisiä kaikissa elämän vaiheissa, ensirääkäisyn todistavasta kätilöstä aina haudankaivajaan.

27. huhtikuuta isolla näyttämöllä vietetään Elämän juhlaa, jossa kuullaan muun muassa Samuli Putron, Anna Erikssonin ja Anneli Saariston musiikkia sekä tarinoita parisuhteista. Kevättulvan voimalla puhuttelevan ja vapauttavan esityksen teemana on rakkaus, sen päättyminen ja uudelleen alkaminen.

Näyttämölle nousevat kemiläislähtöinen näyttelijä-laulaja Elina Ylisuvanto ja pianisti Päivi Federley, jotka ovat myös koonneet esityksen.

-Esitys on kantaesitetty Kouvolan teatterissa, missä sillä on ollut hillitön suksee, Paasonen mainitsee.

20. toukokuuta Kemiin saapuu vierailulle Teatteri Jurkka näytelmällä Ilta Emmin kanssa. Lavalle rakastettavana pyryharakka Emminä  - jolla on vuosikymmenien muistot helmoissaan - nousee Erkki Saarela.

Näytelmä kertoo Huoneteatteri Jurkan, sittemmin Teatteri Jurkan perustaneesta näyttelijä Emmi Jurkasta, joka noin 60 vuotta sitten myöhästyi Intimiteatterin esityksestään ensimmäisen näytöksen verran.

-Mitä nyt on yksi näytös sen rinnalla, että minä olin perustamassa kokonaista teatteria, Emmin kerrotaan tokaisseen.

Kemin kaupunginteatterin Vuoden katsojaksi on nimetty Margaret Hemmi, sveitsiläislähtöinen kemiläinen, joka opettaa saksan kieltä Kivalo-opistossa. Tittelin myötä hän saa käydä vapaasti Kemin kaupunginteatterin esityksissä näytäntövuoden ajan.

- Margaret on positiivinen ja iloinen katsoja, joka on todellakin tullut tutuksi teatterin lippukassalla. Hän istuu näytöksissä 13. penkkirivillä paikalla numero 329, kertoo teatterisihteeri Ismo Perkkiö.

Lisää tietoa Kemin kaupunginteatterin ohjelmistosta ja esityskalenteri löytyy täältä: http://www.keminteatteri.com/

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu