Ensimmäiset festariperuutukset tehty

* Maailman suurin kesäfestari Glastonbury ilmoitti tänään 50 –vuotisjuhlatapahtumansa perumisesta. Myös Euroviisut jäävät tältä vuodelta väliin.

* Suomessa Kempeleen Zrock ja Hyvinkään Steelfest ensimmäiset koronaviruksen festariuhrit.

18.3.2020
Koronavirus, joka on pysäyttänyt livekeikat, on nyt saanut aikaan myös ensimmäiset festariperuuntumiset. Viisipäiväinen Glastonburyn festivaali, joka järjestetään vuosittain kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Englannin Somersetissa ilmoitti tänään Facebook-sivuillaan tapahtuman peruuntumisesta. Tänä vuonna festivaalin oli tarkoitus juhlistaa 50-vuotista taivaltaan 24.-28.6..

- Tällaisen ennennäkemättömän epävarmuuden aikoina tapahtuman peruminen oli ainoa vaihtoehto. Tietysti toivomme, että Yhdistyneen kuningaskunnan tilanne on huomattavasti parempi kesäkuun loppuun mennessä. Vaikka näin olisikin, emme voi sitoa tuhansia ihmisiä valtavan tapahtuman valmisteluihin, festivaali perusteli perumista Facebook-sivuillaan.


Glastonbury
on maailman suurin ulkoilmafestivaali, jossa on vuosittain noin 175 000 kävijää. Tänä vuonna tapahtumaan odotettiin jo 200 000 kävijää. Ennakkoon lippuja oli ehditty varata jo 135 000 kappaletta.

Musiikin lisäksi festivaaleilla on myös taiteita, tanssia, komediaa, teatteria, sirkusta ja kabareeta. Festivaali sai alkunsa vuonna 1970 ja 1980-luvulta lähtien se on järjestetty vuosittain muutamaa välivuotta lukuun ottamatta. Glastonbury on tunnettu myös siitä, että tekee yhteistyötä erilaisten hyväntekeväisyys- ja luonnonsuojelujärjestöjen kanssa.

Tänä vuonna esiintyjälistalla oli muiden muassa Paul McCartney, Diana Ross. Taylor Swift, Imelda May, The Jesus and Mary Chain, Manic Street Preachers, Pet Shop Boys, Sinead O´Connor, Skunk Ansie, The Specials, Susanne Vega.

Vuosien varrella Glastonburyssa ovat ovat esiintyneet muiden muassa David Bowie, The Rolling Stones, New Order, Elvis Costello, The Smiths, Oasis, Coldplay, Muse ja Metallica.


Myös Euroviisut on peruttu


Tänään myös Euroviisut järjestävä EBU ilmoitti nettisivuillaan, että tämän vuoden Eurovision laulukilpailu, joka piti järjestää toukokuussa Hollannin Rotterdamissa, on peruttu. Vaihtoehtoja perumiselle järjestelyorganisaatiossa mietittiin pitkään, mutta koronavirus pakotti kipeään ratkaisuun. Euroviisut on tätä ennen järjestetty 64 vuotta ilman keskeytyksiä. Suomea euroviisuissa olisi edustanut Aksel Kankaanranta kappaleella Looking back.

Steelfest ja Zrock kotimaan ensimmäisen perujat


Kotimaan festareista ensimmäisten joukossa tapahtumansa perui Hyvinkään Steelfest jo liki viikko sitten, kun hallitus linjasi, että kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat on kielletty. Steelfest -organisaatio on ilmoittanut, että tälle vuodelle ostetut liput käyvät sellaisenaan ensi vuonna, 14.-15.5. pidettävällä festivaalilla.

Steelfestin järjestäjien tarkoituksena on pitää ensi vuoden kemut samoilla bändeillä, jotka tälle vuodelle on buukattu.
- Neuvottelut ovat käynnissä kaikkien bändien kanssa. Tähän mennessä 14 on jo vahvistanut, että he ovat kanssamme myös vuonna 2021, eikä yksikään bändeistä ole ilmoittanut, etteivät he olisi käytettävissä ensi vuonna, Steelfest kertoo Facebook -sivuillaan.

Myös Kempeleen Zrock -tapahtuma, esiintyjinä Tuohimaa, Ruoska, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Mokoma, Rck dj Sändi, Groupie High School, S-Tool. Korpiklaani, Lordi ja Turmion Kätilöt, on siirretty huhtikuulta pidettäväksi 4.-5. syyskuuta.


Todennäköisesti
lisää peruutuksia on tulossa. Ensimmäisenä vaaravyöhykkeellä on toukokuun 8.-9. päivinä Helsingissä pitäisi viettää Helsinki Beatles Weekend, yhtenä esiintyjänä Tornion pop & jazz -konservatoriossa syntynyt Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band.

Kesäkuun festarikalenterista löytyvät muun muassa 26.-27.6 pidettävä Tornion Kalottjazz & Blues -festivaali, Turun Punk in Drublic -tapahtuma 4.6, Turun vaihtoehto- ja indiemusiikin Kesärauha-festivaali - jonka esiintyjälistalla ovat mm. tanskalainen Mew, 22-Pistepirkko ja Terveet Kädet, Tampereen Rockfest 5.-6.7, Helsingin Sideways -festivaali 11.-13.6, Kuopion Rock In The City 12.-13.6, Kauhajoen Nummirock 17.-21.6, Seinäjoen Provinssi 25.-27.6, Rauman Rock in the City 26.-27.6, Helsingin Tuska -festivaali 26.-27.6 sekä Puolangan Lankafest 26.-27.6.

Nähtäväksi jää, miten niiden ja myöhemmin järjestettävien kesäfestareiden käy.

Suede saapuu Oulun Qstockiin heinäkuussa.

Alma ja Suede (UK) Qstockiin

Alma tekee kesän 2020 ainoan kotimaan festarikeikkansa Qstockissa.

15.3.2020
Kansainvälistä uraa tekevä Alma ja brittipopin 1990-luvun kultakauden kulmakivi Suede (UK) ovat oululaisen Qstock-festivaalin viimeisimmät esiintyjäkiinnitykset.

Muutamassa vuodessa pop-ilmiöksi nousseen Alman kappaleita on striimattu yli 500 miljoonaa kertaa Spotifyssa. Alma on myös esiintynyt isoilla lavoilla muun muassa Christina Aguileran lämmittelijänä ja tehnyt yhteistyötä monien muiden kansainvälisten suosikkiartistien kanssa. Hän tekee kesän ainoan festivaalikeikkansa Suomessa Qstockissa.

Alma julkaisi helmikuun alussa tuoreimman singlensä When I Die, joka on toinen sinkkujulkaisu hänen 5. huhtikuuta julkaistavalta Have You Seen Her? – debyyttialbumiltaan. Alma on kirjoittanut ja tuottanut kappaleen Justin Tranterin (Gwen Stefani, Justin Bieber) ja Mike Sabbathin (Little Mix, Liam Payne, Bea Miller) kanssa.


Suede tuli suuren yleisön tietoisuuteen Animal Nitrate -singlen ja sitä seuranneen Suede-albumin myötä vuonna 1993. Vuosikymmenen mittaisen menestyskulun jälkeen yhtye lopetti mutta vihjasi palaavansa myöhemmin. Paluun aika oli lopulta vuonna 2010. Hyvän vastaanoton saanut kahdeksas pitkäsoitto The Blue Hour julkaistiin puolitoista vuotta sitten.

Saapumisensa Qstockiin ovat varmistaneet myös kotimaiset Ida Paul & Kalle Lindroth, Adi L Hasla, Darude, Vesterinen yhtyeineen, Blind Channel, Humavoid, Maija Vilkkumaa, Anssi Kela ja Insomnium sekä ennakkoluulottomasti eri genrejä rockiinsa yhdistelevä Kontrust Itävallasta ja kovassa nousussa oleva poptähti Clara Mae Ruotsista.


Festivaalin aiemmin julkistettuja esiintyjiä ovat muiden muassa Volbeat (DEN), The Darkness (UK) ja Amaranthe (SWE). Kaikki toistaiseksi tiedossa olevat artistit ja bändit esiintymispäivineen osoitteessa: www.qstock.fi/ohjelma

Qstockin lipunmyynti on ollut vilkkaampaa kuin samaan aikaan edellisvuosina, mutta kaikkia lipputyyppejä on edelleen saatavilla. Edullisemmat lippujen hinnat ovat voimassa maaliskuun loppuun saakka.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 24.-25. heinäkuuta. Qstock on ollut loppuunmyyty jo seitsemänä kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma teki kävijäennätyksensä keräten 40 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Toistaiseksi julkistetut esiintyjät:

Pe 24.7.: JVG, ALMA, Suede (UK), Vesala, Pyhimys, Ellinoora, Amaranthe (SE), Kaija Koo, Elastinen, Maija Vilkkumaa, Insomnium, Herra Ylppö & Ex, Maustetytöt, Ensiferum, BEHM, Atomirotta, Darude - Sandstorm 20 Years Anniversary DJ Set, IBE, Nelli Matula, Radiopuhelimet, Kuumaa, Adi L Hasla.
La 25.7.: Volbeat (DK), SANNI, The Darkness (UK), Battle Beast, J. Karjalainen, Mikael Gabriel, Anssi Kela, Chisu, Ida Paul & Kalle Lindroth, Vesterinen yhtyeineen, Clara Mae (SE), Jinjer (UA), Kemopetrol, Kontrust (AUT), Blind Channel, ABREU, Mariska, Cledos, Lähiöbotox, JC Stewart (UK), Humavoid, Xysma.

Volbeat Qstockin lauantain pääesiintyjäksi

23.1.2020
Metallirockin suurnimi tanskalainen Volbeat on oululaisen Qstock-festivaalin lauantain pääesiintyjä ensi kesänä.
Vuonna 2001 perustetun Volbeatin persoonallinen tapa yhdistellä heavy metallia, rock’n’rollia ja rockabillyä on ollut niin suuren yleisön kuin kriitikoidenkin mieleen. Yhtyeen seitsemäs studioalbumi Rewind, Replay, Rebound julkaistiin elokuussa.

- Volbeatin esiintyminen Qstockissa kuusi vuotta sitten on jäänyt mieleen ehkä jopa festivaalin historian näyttävimpänä ja parhaana keikkana. Koska bändi on kasvanut noista päivistä selvästi suurempaan mittaluokkaan, voin helposti luvata, että tästä tulee mahtava huipennus ensi kesän Qstockille, festivaalijohtaja Mikko Forstén toteaa.

Festivaalin aiemmin julkistettuja esiintyjiä ovat The Darkness (UK), Amaranthe (SWE), Jinjer (UKR), Sanni, J. Karjalainen, Vesala, Ellinoora, Pyhimys, Nelli Matula, Kaija Koo, Atomirotta ja Chisu.

Qstockin kahden päivän liput ovat myynnissä Ticketmasterin myyntikanavilla. Päiväkohtaisten lippujen myynti alkaa 30. tammikuuta, jolloin julkistetaan lisää esiintyjiä ja kaikkien tuolloin tiedossa olevien artistien esiintymispäivät.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 24.-25. heinäkuuta. Qstock on ollut loppuunmyyty jo seitsemänä kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma teki kävijäennätyksensä keräten 40 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Torandan Venetsialaiset liki loppuunmyyty

* Eventworksin Markku Köngäs yllättyi lippujen kovasta menekistä.
* Tapahtuma saanee jatkoa ensi vuonna.


23.8.2018
Torandan lauantaisista Venetsialaisista on muodostumassa kunnon kansanjuhla. Päivää ennen tapahtumaa liput on jo lähes loppuunmyyty. Alue on mitoitettu 3 000 juhlijalle ja perjantaina myymättä oli enää vajaat 400 lippua.
- Olen positiivisesti yllättynyt. En osannut kuvitella näin hyvää ennakkomyyntiä. Ilmeisesti on niin, että myös Torniossa on tilausta isommillekin tapahtumille, sanoo tapahtumajärjestelyistä vastaavan Eventworksin Markku Köngäs. Toinen järjestäjä on tietysti Toranda Events.

Könkään mukaan hyvä lippumenekki taannee myös sen, että myös ensi vuonna Torandassa järjestetään isot venetsialaiskinkerit.

Hyvän lipunmyynnin taustalla se, ettei Torniossa ole vähään aikaan järjestetty isomman mittakaavan konsertteja sitten Twin City Festivaalin ja kertaalleen järjestetyn Park Festin jälkeen.


Suuri kiinnostus on saanut aikaan myös muutoksia tapahtuman järjestelyihin. Ison yleisömäärän vuoksi portit avataan lauaantaina jo 18.30. Saapumalla paikalle hyvissä ajoin voit välttää pahimmat ruuhkat portilla tehtävässä turvatarkastuksessa.

Lisäksi suuren kysynnän vuoksi Torandaan järjestetään myös bussikuljetus. E. Jussila Ky kuljettaa väkeä Park Hotel Tornion edestä Torandaan. Bussiin voi nousta myös Tornion Nesteen linja-autopysäkeiltä. Liikennöinti alkaa klo 17.30 ja päättyy yöllä kysynnän mukaan. Linja-auto ajaa keskusta-Toranda väliä nonstoppina. Kuljetus maksaa 5 euroa suuntaansa. Maksu tapahtuu käteisellä ja miellään tasarahalla bussiin noustessa.


Toki osansa kiinnostukseen on tasokkailla esiintyjillä. Tapahtuman aloittava Eppu Normaali on ihastuttanut ja kiusannutkin suomalaisia jo 40 vuoden ajan. Jääräpäisesti itseltään näyttävä ja kuulostava yhtye on tehnyt jo nyt historiaan jälkensä jättävän uran, eikä loppua taipaleelle näy.

Punkhitillä Poliisi pamputtaa taas (1978) suuren yleisön tietoisuuteen noussut yhtye siirtyi kakkosalbumillaan Maximun jee & jee (1979) poprockin suuntaan ja on tehnyt valtavan määrän kaikkien suomalaisten tuntemia kappaleita, kuten Murheellisten laulujen maa, Kitara, taivas ja tähdet, Tahroja paperilla, Vuonna 85, Vihreän joen rannalla, Joka päivä ja joka ikinen yö, Pimeyden tango, Näin kulutan aikaa ja Balladi kaiken turhuudesta. Ja monta, monta muuta hittiä.

Eppu Normaalin muodostavat Martti Syrjä (laulu), Mikko "Pantse" Syrjä (kitara, laulu), Juha Torvinen (kitara), Sami Ruusukallio (basso, laulu) ja Aku Syrjä (rummut). Torniossa Eppu Normaali on ollut harvinainen vieras. Rajakaupungissa yhtye nähtiin edellisen kerran kymmenen vuotta sitten Klubiotteella -kiertueellaan helmikuussa 2009. Klubiotteella -on Eppujen 18-osanen live-albumisarja, jonka 12:s osa nauhoitettiin Tornion Umpitunnelissa 6. helmikuuta 2009. Sitä edellisen kerran Eppu-poppoo visiteerasi Torniossa viime vuosituhannella.


Eppu Normaalin jälkeen lavalle nouseva Portion Boys singahti Youtubesta kansan tietoon vuonna 2010 debyttisinglellään Pelimiehen paratiisi. Suosio vain kasvoi kappaleilla Huuleen, Pumppaa ja Kuka Pelkää Leijonaa. Isojokelais-tamperelaisen ryhmärämän tunnetuimpiin biiseihin lukeutuu myös Miesflunssa vuodelta 2017. Kaikkiaan yli 20 singleä julkaissut bilecombo on kerännyt miljoonia toistokertoja ja kiertää Suomea ristiin rastiin samalla uusien singlejulkaisujen noustessa Spotifyn top-listoille.

Dancea-räppiä ja poppia yhdistelevä yhtye kuvailee itseään hieman erilaiseksi bilebändiksi jonka keikoilta ei energiaa ja meininkiä puutu, ja kertoo harrastaneensa hulluttelua ja hauskanpitoa jo yhdeksän vuoden ajan.


Illan kolmas artisti Lauri Tähkä tunnetaan vauhdikkaista lavaesiintymisistä ja tuskin Torandankaan keikasta tunnelma jää puuttumaan. Lauri Tähkän keikat ovatkin parhaimmillaan "kiihkeyttä kuumaa, hulluutta huumaa".

Karismaattisen miehen viimeisin albumi Meidän tulevat päivät ylitti vast´ikään platinarajan. Albumi nousi maaliskuussa suoraan julkaisustaan virallisen albumilistan ykköseksi ja neljä levyn kappaleista kohosi Spotifyn top 50 -listalle.

Albumilta on tähän mennessä julkaistu kolme singleä, Mä en pelkää, Palavaa vettä sekä tuoreimpana Mustaherukan tuoksuinen tyttö. Keskikesällä 2018 ilmestynyt Mä en pelkää lähentelee platinarajaa ja oli useamman viikon radioiden soitetuin biisi. Se palkittiin keväällä Iskelmä-gaalassa Vuoden iskelmänä, ja yleisö äänesti Tähkän Vuoden miesartistiksi.

Tähkän platinaa striimannut kappale Palavaa vettä teki kesäkuussa suomalaisen musiikin historiaa, kun se saavutti 14 viikon yhtäjaksoisen radioiden soittolistojen ykköstilan. Edellinen ennätys oli vuodelta 2010. Palavaa vettä sai myös neljänä peräkkäisenä kuukautena kaupallisten radioiden kattojärjestön Radiomedian sekä radioyhtiöiden Kuukauden radiobiisi -palkinnon.

Lauri Tähkä on mukana syyskuussa Nelosella alkavassa suositussa Vain elämää -ohjelmassa.


Illan päättävä Waldo´s People tarjoaa ysäriltä tutut eurodancet. Lose Control, U Drive Me Crazy ja I Wanna Be A Rockstar -hiteistä tunnettu yhtye osaa pitää juhlatunnelman katossa aivan päätyyn saakka.

Elektronista tanssimusiikkia esittävä yhtye on  ensimmäinen suomalainen yhtye, jonka musiikkivideo soi säännöllisesti musiikkitelevisio MTV:n pohjoismaisessa versiossa. Kyseessä on tietysti kappale  U Drive Me Crazy vuodelta 1998.

Waldo’s People muistetaan myös Suomen euroviisuedustajana vuodelta 2009. Yhtye ylsi tuolloin kappaleellaan Lose Control Moskovassa pidetyn laulukilpailun finaaliin asti.


Illan aikataulu:

18.30 Portit aukeavat
19.30 Eppu Normaali
21.30 Portion Boys
23.00 Lauri Tähkä
24.00 Ilotulitus
00.15 Waldo's People

 

Satama Open Air liki loppuunmyyty

Perjantaille vielä jäljellä alle 500 lippua - ja määrä hupenee koko ajan. Lauantain, kahden päivän ja VIP-liput myytiin loppuun jo ennakkoon.

2.8.2019
Kemin kaupunkifestivaali Satama Open Air on tänä vuonna lähes loppuunmyyty. Ja kun yksi viime vuosien halutuimmista artisteista - J. Karjalainen - avaa parin tunnin kuluttua festivaalit, liput saattavat olla kaikki jo menneet.
Kahden päivän liput, lauantain liput sekä VIP-liput myytiin loppuun jo aiemmin. Lauantaille lippuja on myyty kaikkiaan 6004 kappaletta. Lauantai on myös edellisinä vuosina vetänyt väkeä paremmin, joten tänä vuonna erityisesti perjantaihin satsattiin.
- Satsasimme perjaihin aivan kaikki, laitoimme kaikki munat samaan koriin. Satsaus on ollut suorastaan älytön. Ja me onnistuimme siinä, iloitsee festivaalipromoottori Markku Köngäs.

Lipunmyynnin onnistuminen kertoo Könkään mielestä varsinkin siitä, että festari on tullut kymmenen vuotensa aikana nyt tunnetuksi.
- Hypetys on nyt ollut kovaa. Tietysti asiaan vaikuttaa olennaisesti hyvä artistikattaus. Meillä on artisteja, joita ei kaikilla muilla festareilla nähdä.
Köngäs uskoo, että Satama Open Air on nyt murrosvaiheessa suosion suhteen ja jatkossa tapahtuma lukeutuu festivaaleihin, jotka myydään loppuun jo ennakkoon.
- Tilanne on varsin hyvä. Viime vuonna myytiin ovelta ennätysmäärä lippuja, joka silloin pelasti tapahtuman. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen ja siksi tässä on huippufiilis päällä, Köngäs kuvailee.


Ennakkomyynnillä on varsinkin nyt ratkaiseva merkitys, etenkin kun säätila on kolea. Ennusteen mukaan lämpötila nousee vain muutaman asteen yli kymmenen lämpöasteen.
- Edellisvuosina tässä tilanteessa olisi olleet kyyneleet silmäkulmassa ja miettinyt, että mitenkähän tästä selvitään, Köngäs myöntää.
Nyt hyvää tulosta on edesauttanut se, että festivaalilla on selkeä oma paikkansaa ja tapahtuma on päässyt mukaan ns. kiertoon, jossa bändimyyjät ottavat yhteyttä ja tarjoavat artistejaan.
- Tästä kokonaisuudesta tulee hyviä synergiahyötyjä, Köngäs myhäilee.


Vaikka ensimmäistäkään säveltä ei ole vielä tämän vuoden osalta kuultu, on jo ensi vuoden festivaalin valmistelut täydessä käynnissä.
- Seitsemän artistia vuodelle 2020 on jo buukattu ja kaikki ovat toivotuimpien listalla kymppisakissa, Köngäs valaisee.

Ensi vuonna Satama Open Air järjestetään 31.7.-1.8. eli jälleen viikko Qsstockin jälkeen. Paikka on mitä todennäköisemmin edelleen Ruutinpuisto.
- Mansikkanokalle rakennettava tapahtuma-alue tulee olemaan meille auttamatta liian pieni jo syntyessään. Alueen kapasiteetti on 4000 henkeä, kun meillä tarve on jopa puolet suurempi, Köngäs toteaa.
- Tapahtumapaikka tulee olemaan meille jatkossa suuri haaste, jos Ruutinpuiston rakentaminen lähtee liikkeelle, mies lisää.

Festivaalin menestys tietää hyvää myös alueen majoituspaikoille. Könkään tietojen mukaan alueen 14 majoituspaikkaa on täyteen buukattu. Festivaalin artistit ovat ymmärtäneet tämän hyvin ja ottaneet vastaan tarjotut majapaikat myös Keminmaasta ja Torniosta.
- Majoituspaikkojen täyttyminen kertoo siitä, että festivaalivieraita tulee laajasti myös kauempaa, Köngäs muistuttaa.

Kemin Satama Open Airiin ennätysyleisö

Tarjolla todella tasokas kattaus, Apulanta, Amorphis, Pyhimys, Vesterinen yhtyeineen, Kolmas Nainen, Ellips ja Gasellit ensimmäistä kertaa Satama Open Airissa.

30.7.2019
Kymmenes Satama Open Air -musiikkifestivaali valtaa Kemin Ruutinrannan puiston ensi viikonloppuna 2.-3. elokuuta. Festivaalilavoille nousee kahden päivän aikana yli 20 artistia. Täysi-ikäisille suunnattu kaupunkifestivaali on ollut kuluneena vuotena suositumpi kuin koskaan aikaisemmin.
- Ennakkolipunmyynti on saanut uudet mittasuhteet. Edullisemmat ennakkoliput -kampanjaamme hyödynsi lähes 5 700 festivaalivierasta, festivaalin promoottori Markku Köngäs kertoo.
 
Rannekkeenvaihtoa suositellaan tehtäväksi ennakkoon. Festivaali on pidentänyt rannekkeenvaihdon aukioloaikoja, jotta palvelu olisi mahdollisimman sujuvaa. Festivaalipäivinäkin vaihtopiste aukeaa paria tuntia ennen sisäänpääsyä, jotta ensimmäisiäkin keikkoja ehditään katsomaan rauhassa.
- Meillä on äärimmäisen kovat aloittajat kumpanakin festivaalipäivänä, Köngäs muistuttaa.
Perjantai-iltapäivän artistikattauksesta löytyvät muun muassa J. Karjalainen ja Anssi Kela, kun taas lauantaina festivaalin avaavat Kolmas Nainen ja Neljä Ruusua.

Ennätyksellinen ennakkomyynti on otettu huomioon myös aluesuunnittelussa. Yleisön suosion saaneet kaksi suurta festivaalilavaa seisovat tänäkin vuonna vierekkäin alueen laidalla. Myös maksuton vesipiste palvelee festivaalikansaa.
- Tänä vuonna keikkoja on mahdollista seurata entistä paremmin kaukaakin. Festivaalilavojen väliin on tarkoitus rakentaa suuri led-screen, jonka avulla tunnelmia voidaan välittää jopa alueen toiselle puolelle, Köngäs paljastaa.

Juhlavuonna festivaalin lavalla nähdään useita Satama Open Airiin ensimmäistä kertaa saapuvia artisteja ja yhtyeitä. Useiden vuosien ajan yksi festivaalin toivotuimmista lisäyksistä on ollut Apulanta. Make nu metal great again -kiertueella Suomea kiertävä yhtye päättää Satama Open Airin lauantain.

Apulannan lisäksi ensimmäistä kertaa Satama Open Airiin saapuvat muun muassa festivaalin perjantaina avaava J. Karjalainen, Neljä vuodenaikaa: Kesä -konserttinsa Kemiin tuova Pyhimys, Emma Gaalassa palkittu vuoden yhtye Gasellit, ja perjantai-illan päättävä Teflon Brothers. Lauantaina Satama Open Airissa ensimmäistä kertaa kuullaan Vesterinen yhtyeineen, Raskasta Iskelmää (solisteina Tony Kakko, JP Leppäluoto ja Kimmo Blom), Amorphis ja Apulanta.

Festivaalin aikataulu:
 
PERJANTAI 2.8.

15:00 Portit aukeavat
15:30 J. Karjalainen
17:00 Anssi Kela
18:00 Chisu
19:00 Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani
20:00 Popeda
21:00 Ellips
22:00 Pyhimys - Neljä vuodenaikaa: Kesä -konsertti
23:00 Ellinoora
00:00 Gasellit
01:00 Teflon Brothers

LAUANTAI 3.8.

14:30 Portit aukeavat
15:00 Kolmas Nainen
16:00 Neljä Ruusua
17:00 Roope Salminen ja Koirat
18:00 Vesala
19:00 Vesterinen Yhtyeineen
20:00 Raskasta Iskelmää (Tony Kakko, JP Leppäluoto ja Kimmo Blom)
21:00 Jannika B
21:55 Amorphis
23:00 SANNI
00:00 Apulanta

Kemin tapahtumakesässä vuorossa Run to 60´s

25.7.2019
Kemin tapahtumakesä 2019 vain jatkuu ja jatkuu. Seuraavaksi on vuorossa perjantaina ja lauantaina järjestettävä perinteinen Run to 60´s -tapahtuma.

18. kerran järjestestettävä Run to 60´s on avoin tapahtuma kaikille hyvä musiikin ystäville ja rennosta tapahtumameiningistä tykkääville. Luvassa on siis rock´n rollia, poppia, leppoisaa yhdessäoloa, hyvää meininkiä, kauniita naisia, rumia miehiä ja komeita moottoripyöriä sekä tietysti kylmiä virvokkeita ja maukasta tapahtumaevästä.

Osaltaan kyse on myös moottoripyörien kokoontumisajosta, joka kerää osallistujia ulkomaita myöten. Tänä vuonna kaukaisimmat tapahtumavieraat ovat tulossa Thaimaasta ja Ukrainasta. Kokonaisuuteen lukeutuvat myös moottoripyörien paraatiajo sekä Midnight Sun Pin Up -kilpailu.

Järjestelyistä huolehtii tuttuun ja koettuun tyyliin moottoripyöräkerho Northern Vikings tukijoineen.

Avauspäivän esiintyjät

Avauspäivä perjantain musiikkiannista vastaavat Skullrod -yhtye, Heme & 94100 Partyband sekä Ville Liimatainen & Ajomiehet. Skullrod on kemiläinen genrerajoja rikkova metalliyhtye, jossa vaikuttavat vokalisti Jani Marjanen, kitaristit Samuli Parpala & Samuli Mattola, basisti Matti Kaikkonen sekä rumpali Niko Peltoniemi.

Toisena esiintyvä on Heikki "Heme" Vieresjoen kokoama bilebändi, jonka kokoonpano selviää viimeistään paikan päällä ja illan päättävä Ville Liimatainen & Ajomiehet on kovassa nosteessa oleva yhtye, joka esittää isolla kokoonpanolla suomenkielisiä käännösbiisejä Agents-henkeen.
Ajomiehet vannoo melodisuuden, beat-musiikin ja slaavilaisen melankolian nimeen sekä rokkaa mokkakengät jalassa. Yhtyen kokoonpano on kova, Ville Liimatainen - laulu, Tuomas Laajoki - kitara, Henry Hiltunen - kitara, Veli-Antti Liukko - saksofoni, Michael Czech - basso ja taustalaulu, Kari Hautalampi - koskettimet ja Jari Keinänen - rummut.

Lauantain esiintyjät

Lauantai-iltana Hahtisaaren puiston lavalle nousevat Fresh X, Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Band sekä Kirka -tribuutti Silta yli synkän virran.

Vuonna 1999 perustettu Fresh X on laajalta tunnettu coverbändi, jonka repertoaariin kuuluu muun muassa CCR:n, ZZ Topin, Deep Purplen, Status Quon, Hurriganesin ja Thin Lizzyn biisejä.

Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band on Tornion pop & jazzkonservatoriossa alkunsa saanut Beatles -tribuuttiyhtye, joka kuulostaa ja myös näyttää esikuviltaan, eikä myöskään musiikin laadusta tingitä.

Laulaja Jon Sebastian Säkkisen ideoima Silta yli synkän virran -Kirka-tribuutti piti alun perin olla vain yhden keikan kokoonpano, mutta kun sana asiasta kiiri, yhtyeellä alkoi olla kosolti kysyntää ja nyt bändi on heittänyt jo lähemmäs parikymmentä keikkaa otolliseen maaperään, etupäässä Pohjois-Suomessa, mutta mahtuupa joukkoon muutama veto etelämpänäkin.

 

Raskasta iskelmää Satama Open Airiin

Kesän 2019 entuudestaankin kovan kattauksen täydentävät lisäksi Chisu, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Vesterinen yhtyeineen, Sanni, Jannika B sekä Roope Salminen & Koirat.


1.4.2019
Raskasta Iskelmää tuo villin kortin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vietettävän Satama Open Airin festarilavalle. Raskasta Joulua -fanien toiveista syntynyt, ensiesityksensä viime kesänä Iskelmä-festivaaleilla saanut Raskasta Iskelmää vie vuosikymmenien takaa tutut kappaleet uusille, raskaammille urille. Tämän vuoden solisteja ei ole vielä julkistettu, mutta viime suvena iskelmien heviversioita kajauttivat Tony Kakko, JP Leppäluoto ja Antti Railio. Kakko tulkitsi muun muassa Freemanin Ajetaan tandemilla ja Dannyn Kesäkatu ja Kirkan Surun pyyhit silmistäni pois -hitit.

Raskasta Iskelmää -kokoonpanon lisäksi festivaalin ohjelmistoa täydentävät viime vuonnakin Kemissä nähty Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Vesterinen yhtyeineen, Sanni, maaliskuussa uuden albuminsa julkaissut Jannika B, paluun keikkalavoille levytystauon jälkeen tekevä Chisu sekä Suomen parhaan bilebändin asemasta kemiläisen Grooving High Allstarsin kanssa seitsemän vuotta sitten ankarasti kamppaillut Roope Salminen & Koirat.

 

Yleisön toiveita on todellakin kuultu, sillä vast´ikään uuden albumin julkaissut Vesterinen yhtyeineen lukeutuu toivotuimpien artistien katraaseen. Sama pätee myös Apulantaan, jonka kanssa festivaalin aikataulut eivät ole aiemmin sopineet kohdalleen, mutta Satama Openin kymmenennen juhlavuoden kunniaksi yksi yleisön eniten toivotuimmista yhtyeistä saapuu Kemiin.

Kemin Satama Open Airissa kuullaankin ennätysmäärä festivaalilla ensimmäistä kertaa esiintyviä artisteja. Perjantaina lavalla kuullaan muun muassa parhaillaan tauolla olevan Haloo Helsinki! -yhtyeen solistin Elli Haloon sooloprojekti Ellips. Samana iltana lavalle nousevat räp-kentältä tutut Gasellit, sekä Pyhimys, joka tuo Kemiin ennennäkemättömän Neljä vuodenaikaa: Kesä -konsertin, joka jatkaa viime vuonna alkanutta konserttisarjaa. Kesä on Neljä vuodenaikaa -sarjan viimeinen osa.

Perjantain tasokkaan annin täydentävät suomirockjyrä Popeda, alati uusiutuva J. Karjalainen, ihastuttava Ellinoora ja karismaattinen Anssi Kela. Lauantaina Kemiin saapuvat suuressa suosiossa oleva Amorphis sekä Pauli Hanhiniemen johtama Kolmas Nainen, Ilkka Alangon liidaama Neljä Ruusua ja Vesala.

Satama Open Air ottaa paikkansa kesän festivaalikartalla 2.-3.8. Kemin Ruutinrannan puistossa. Festivaalin lipunmyynti on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja yli 2 000 asiakasta on jo varmistanut tulonsa puolen Suomen kovimpiin kesäjuhliin.
- Ennakkolipunmyynti on lähtenyt käyntiin hyvin. Ystävänpäivä-kampanjamme myytiin loppuun, vaikka lippukiintiötä kasvatettiin kampanjan aikana, festivaalin promoottori Markku Köngäs kertoo.

Satama Open Air kaupunkifestivaali järjestetään jo kymmenettä kertaa. Vuonna 2018 festivaali keräsi yli 11 000 musiikin ystävää. Helteinen lauantaipäivä olikin kokonaan loppuunmyyty.

Satama Open Air -artistit 2019

Perjantai 2.8.: Popeda, Ellips, Chisu, Pyhimys, Teflon Brothers, J.Karjalainen, Ellinoora, Anssi Kela, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Gasellit ja Hovimuusikko Ilkka.

Lauantai 3.8.: Kolmas Nainen, Neljä Ruusua, Roope Salminen & Koirat, Jannika B, Vesala, SANNI, Vesterinen Yhtyeineen, Raskasta Iskelmää, Amorphis, Apulanta, Hovimuusikko Ilkka

Kolmas Nainen Satama Open Airiin

Kemissä nähdään myös Vesala ja Elli Haloon Ellips.

19.2.2019
Legendaarinen suomirockyhtye Kolmas Nainen saapuu Kemin Satama Open Airiin lauantaina 3. elokuuta. Muita festivaalin tuoreita kiinnityksiä ovat tauolla olevasta Haloo Helsinki! yhtyeestä tuttu Elli Haloo Ellips -sooloprojekteineen sekä puolentoista vuoden keikkatauon jälkeen festarilavoille palaava Vesala. Ellips ottaa Satama Open Airin lavan haltuunsa perjantaina 2. elokuuta ja Vesala lauantaina 3. elokuuta.


Vuonna 1982 perustettu, Alavuden Dr. Feelgoodiksikin nimetty Kolmas Nainen ponnahti julkisuuteen vuonna 1984 Rockn SM-kisoista sijoituttuaan toiseksi tasapistein voittajaksi julistetun Per Guntin kanssa.

Suomirockin kivijalkoihin lukeutuvalla yhtyeellä riittää koko kansan tuntemia hittejä ja juurevat kappaleet puhuttelevat edelleen. Niihin lukeutuvat muun muassa Tästä asti aikaa, Elämän tarkoitus, Niin sen täytyi olla, Tango Taisteluni, Tähän aikaan vuodesta, Onpa kadulla mittaa!, Ooh, Sammy!, Oi Suomen nuoria!, Pyörteeseen, Kai mä tästäkin toivun, Sekunnit ja tunnit, Äiti pojastaan pappia toivoi, Valehtelisin jos väittäisin, Hyvää ja kaunista, Me ollaan ne, Lautalla, Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita ja Raatona maantiellä.

Yhtye on julkaissut yhdeksän studioalbumia, joista viimeisin Me ollaan Ne vuonna 2013. Yhtye on vuosien varrella välillä hajonnut, mutta keikkaillut silti satunnaisesti. Yhtyeen hyvästä yhteishengestä kertoo paljon se, että kuusimiehinen kokoonpano on tällä hetkellä sama kuin 30 vuotta sitten, kun Kolmas Nainen aloitti pitkän ja menestyksekkään taipaleensa.

Kolmannen Naisen muodostavat Pauli Hanhiniemi (laulu), Sakari Pesola (kitara), Raimo Valkama (basso), Pasi Kallioniemi (rummut), Timo Löyvä (kitara) ja Timo Kivikangas (kitara).


Vesala on 2000-luvun renessanssinero, joka kuuluu Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin. Debyyttisooloalbumi Vesala julkaistiin vuonna 2016 ja huikean vastaanoton saanut levy vahvisti Vesalan asemaa omaleimaisena artistina. Hänet palkittiin arvostetulla Junnu Vainio -palkinnolla vuonna 2016 sekä vuoden 2017 Emma Gaalassa peräti neljällä Emmalla; Vuoden naisartisti, Vuoden pop, Vuoden biisi ja Vuoden albumi. Levyn jälkeen julkaistut singlet Muitaki ihmisii, Nyt on lähtö ja Monta nimee ovat kaikki nousseet radio- ja suoratoistolistojen kärkisijoille.

Vesala julkaisi äskettäin myös tiedon Hartwall Arenan soolokeikka-debyytistään. Vesala kapuaa Hartwalille lokakuussa, mutta sitä ennen hänet nähdään Satama Open Airissa.


Haloo Helsinki! -yhtyeen solisti Elli Haloo julkaisi kuukausi sitten Ellips-sooloprojektinsa ensimmäisen singlen Maailma on rikki. Elli vastaa singlen sekä koko huhtikuussa julkaistavan albumin sävellyksistä ja sanoituksista.
- Tää biisi ja tuleva levy on muhinut mun päänsisäisessä maailmassa pitkään. On ihana saada vihdoin ulos tää pläjäys ja tärkeä päästää ulos noi aiheet mitä tuolla on. Maailman pohdintaa, Eli huokaili singlejulkaisun tiedotteessa.

Ellips-projektin yhtyeessä soittavat Sami Kuoppamäki (rummut), Juho Kanervo (basso), Timo Kämäräinen (kitarat), Janne Puurtinen (koskettimet) ja Markus Pajakkala (puhaltimet).


Aiemmin Satama Open Airiin saapuvista artisteista on julkistettu Gasellit, Teflon Brothers, Anssi Kela, Ellinoora, Pyhimys, Amorphis, Apulanta, Neljä Ruusua, Popeda, J. Karjalainen ja Hovimuusikko Ilkka. Kaikkiaan festariin saapuu yli 20 eturiviin lukeutuvaa artistia.

 

Amorphis Kemin Satama Open Airiin

4.2.2019
Metalliyhtye Amorphis saapuu Satama Open Air -festivaaleille Kemiin. "Perämeren Monacossa" yhtye nähdään lauantaina 3. elokuuta ensimmäistä kertaa.

Vuonna 1990 perustettu Amorphis on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä ja merkittävimmistä vientipioneereista. Yhtye myi satoja tuhansia levyjä ja teki mittavia ulkomaankiertueita jo kauan ennen kuin suomalainen metallimusiikki löi itsensä läpi isommassa mittakaavassa.

Suomessa bändi on saavuttanut seitsemän kultalevyä, vastaanottanut vuoden metallialbumin Emman sekä esiintynyt lukuisille loppuunmyydyille saleille. Yhtyeen muodostavat Tomi Joutsen laulu, Esa Holopainen soolokitara, Tomi Koivusaari rytmikitara, Santeri Kallio koskettimet, Olli-Pekka Laine basso ja Jan Rechberger rummut.

Debyyttialbuminsa The Karelian Isthmus bändi loi vuonna 1992 ja viimeisin albumi Queen of Time ilmestyi toukokuussa 2018. Queen Of Time nousi myyntilistojen kärkeen useassa maassa. Kotimaassaan Suomessa yhtye nappasi itselleen ykkössijan, ja peräti kuudessa eri maassa albumi nousi edeltäjäänsä Under The Red Cloud korkeammalle sijalle.

Pyhimys ja Gasellit

Satama Open Airin Facebook-sivujen mukaan Kemiin saapuu myös äsken Emma-gaalassa peräti kuusi pystiä kahminut rap-artisti Pyhimys. 37-vuotias Pyhimys sai Emma-pystin jokaisesta kategoriasta, missä oli ehdolla. Näin hänen kirjahyllyään koristavat tällä hetkellä vuoden miessolistin, vuoden hip hop / R&B:n, vuoden albumin, vuoden biisin, vuoden striimatuimman biisin Emmat ja kruununa vielä yleisöäänestyksellä valitun vuoden artistin Emma-pysti.

Suurkauppaus Pyhimyksen lisäksi Satama Open Airiin saapunee myös Emma-gaalassa vuoden yhtyeen tunnustuksen saanut rap-yhtye Gasellit. Myöskään Pyhimys ja Gasellit eivät tiettävästi ole esiintyneet Kemissä aiemmin.

Aiemmin Satama Open Airin artisteista on julkistettu J. Karjalainen, Popeda, Neljä Ruusua, Apulanta ja Hovimuusikko Ilkka. J. Karjalainen sai Emma-gaalassa Vuoden rockalbumin pokaalin levyllään Sä Kuljetat mua.

Satama Open Airilla on menossa Ystävänpäiväkampanja 14.2. saakka. Kampanja-ajan kahden päivän rannekkeen voi ostaa Ticketmasterista 59 euron hintaan.

Thirty Seconds To Mars Qstockin pääesiintyjäksi

31.1.2019
Yhdysvaltalainen rock-yhtye Thirty Seconds To Mars on oululaisen Qstock-festivaalin lauantain pääesiintyjä. Näyttelijänäkin tunnetun Jared Leton ja hänen veljensä Shannonin vuonna 1998 perustama Thirty Seconds To Mars on julkaissut pitkän taipaleensa aikana viisi studioalbumia ja soittanut loppuunmyytyjä keikkoja eri puolilla maailmaa. Suomessa yhtye nähtiin viimeksi Monolith-kiertueen tiimoilta Helsingin jäähallissa viime vuoden huhtikuussa.


Muita tulonsa Qstockiin varmistaneita esiintyjiä ovat maaliskuussa uuden levyn julkaiseva Children Of Bodom, viimeistä vuotta yhdessä esiintyvä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Teflon Brothers, Don Huonot, Sanni ja Ruusut.
- Thirty Seconds To Marsin saaminen Qstockiin oli meille hieno työvoitto. Jared Leto yhtyeineen tuo Qstockiin mittavan shown, joka epäilemättä tulee olemaan yksi festivaalin historian hienoimmista, festivaalijohtaja Mikko Forstén toteaa.
- Muilta osin ensi kesän ohjelma koostuu sopivasti uusista mielenkiintoisista artisteista sekä vanhoista tutuista. Qstockin tapaan genreissä liikutaan hyvin laajalla alueella. Kesää kohti mentäessä ripotellaan vielä lisää julkistuksia, ja valmiit aikataulut kevään aikana.


Qstockin lipunmyynti on alkanut Ticketmasterin myyntikanavilla tänään torstaina. Myynnissä ovat päiväkohtaisten ja kahden päivän lippujen ohella VIP-alueelle oikeuttavat liput sekä Qstockin verkkokaupasta saatavat drinkki- ja ruokaliput.
Lisäksi Thirty Seconds To Marsin keikalle on tarjolla erilaisia lisäpaketteja, jotka pitävät sisällään muun muassa fanitapaamisen tai keikan seuraamisen Qstockin päälavalta ja signeerattuja fanituotteita. Lisätietoja Qstockin Liput-sivulta.

300 ensimmäistä lipunostajaa saavat kaupanpäällisiksi Vallila X Qstock -festarikassin. Tekstiilitaiteilija Matleena Issakaisen suunnitteleman Oulu-kuosin nimenomaan Qstockia varten uusittu väritys hehkuu festivaalin kesäistä tunnelmaa ja valoisia iltoja, ja kassiin on kirjailtu Qstock-logo. Tukevassa puuvillakassissa on reilusti tilaa festarivarusteille ja näppärä sisätasku pikkutavaroille. Kassit toimitetaan kevään aikana.


Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 26.-27.7.2019. Qstock on ollut loppuunmyyty jo kuutena kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi 35 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Toistaiseksi julkistetut esiintyjät

Perjantai 26.7.: The Offspring (US), Ville Valo & Agents, Children Of Bodom, JVG, Vesala, Michael Monroe, Elastinen, Beast In Black, Teflon Brothers, Ruusut, The 69 Eyes, Radiopuhelimet, Rytmihäiriö.

Lauantai 27.7.: Thirty Seconds To Mars (USA), Airbourne (AU), Apulanta, Don Huonot, SANNI, Popeda, Stam1na, Kaija Koo, Evelina, Anna Puu, Vesterinen Yhtyeineen, Barbe-Q-Barbies, Infected Rain (MD), Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana.

Satama Open Air julkaisi ensimmäiset kiinnityksensä

15.1.2019
Satama Open Air on julkistanut ensimmäiset artistikiinnityksensä vuodelle 2019.  2.-3. elokuuta Kemissä pidettäävään festivaaliin saapuvat ensimmäistä kertaa Apulanta ja J. Karjalainen sekä aiemminkin festivaalissa nähdyt Popeda ja Neljä Ruusua.

Järjestäjien mukaan heinolalainen Apulanta on ollut Sataman Open Airin toivotuimpia yhtyeitä, ja tänä vuonna myös aikataulut natsasivat, jotta yhtyä nähdään Kemissä. Sitä ennen kulttimaineeseen noussut yhtye valloittaa keväällä loppuunmyydyn Hartwall Arenan.

J. Karjalainen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia, lauluntekijöitä ja oman tiensä kulkijoita. Lokakuussa julkaistu uusin albumi Sä Kuljetat mua on vuonna 1981 levytysuransa aloittaneen maestron 23. studioalbumi. Hittejä, kuten Doris, Sankarit, Mennyt mies ja Meripihkahuone, miehellä riittää vaikka muille jaettavaksi.

Vuonna 1982 perustettu joensuulainen poprock-yhtye Neljä Ruusua on jo pitkään lukeutunut suomalaisen popmusiikin kulmakiviin. Viime vuonna yhtye täytti jo 36 vuotta. Edelliset kerrat yhtye on esiintynyt Satamassa vuosina 2015 ja 2017.

Suomirockin kivijalaksi ja kurkihirreksi tituleerattu Popeda tuo tänä vuonna Kemiin mukanaan omat puhallinsoittajat. Tämä kova rockjärkäle on koettu Kemissä aiemmin vuosina 2013, 2017.

Lisäksi hurtilla huumorilla ja ammattitaidolla festariyleisöä viihdyttävä Hovimuusikko Ilkka on tänäkin vuonna mukana.

Jos mieli halajaa festareille mahdollisimman edullisesti, nyt on aika hankkia liput, sillä kahden päivän ranneke Satama Open Airiin on ystävänpäivätarjouksessa 14.2. saakka hintaan 59 €. Lippuja myy Ticketmaster. Ikäraja festivaaleille on 18 vuotta.

The Offspring ja Airbourne Qstockiin

Oululaisfestivaali julkisti 20 ensi kesän esiintyjää ja aloitti joululippujen myynnin.

29.11.2018
Yhdysvaltalainen punk rock -suuruus The Offspring ja australialainen hard rock -yhtye Airbourne ovat oululaisen Qstock-festivaalin ensimmäiset isot ulkomaiset esiintyjäkiinnitykset.

The Offspring on julkaissut pitkän uransa aikana yhdeksän pitkäsoittoa, joista vuonna 1994 julkaistu Smash tasoitti tien maailmanlaajuiseen suosioon. Neljä albumia tehneen Airbournen esikoinen Runnin’ Wild puolestaan palkittiin Metal Hammerin Golden God Awardsissa parhaana debyyttialbumina vuonna 2008, ja sittemmin yhtyeen ärhäkät biisit ovat saaneet huomiota myös useiden eri videopelien soittolistoilla.


Suomalaisittain ensi kesän Qstockin kiinnostavimpia nimiä on uusi superkokoonpano Ville Valo & Agents, joka on levyttänyt Rauli ”Badding” Somerjoen aikaisemmin julkaisemattomia kappaleita. Ensimmäinen single Orpolapsi kiurun julkaistiin syyskuussa, ja kokonaisen albumin vuoro on helmikuussa.

Muita tulonsa Qstockiin varmistaneita esiintyjiä ovat Anna Puu, Apulanta, Beast In Black, Barbe-Q-Barbies, Elastinen, Evelina, Infected Rain (MD), JVG, Kaija Koo, Michael Monroe, Popeda, Radiopuhelimet, Rytmihäiriö, Stam1na, The 69 Eyes, Vesala ja Vesterinen Yhtyeineen.


- Ensi kesän ohjelmisto on jo poikkeuksellisen hyvällä mallilla tässä vaiheessa vuotta. Joulun jälkeen isoja uutisia kerrotaan jo tammikuussa, kun muun muassa lauantain pääesiintyjä julkistetaan. Hieno Qstock on tulossa, festivaalijohtaja Mikko Forstén toteaa.

Qstockin kysyttyjen joululippujen myynti on alkanut tänään torstaina ja jatkuu vuoden loppuun. Kahden päivän tavallinen lippu maksaa nyt edullisimmillaan 109 euroa, ja hinta nousee ensi vuoden puolella. Joululippuja on myynnissä rajoitettu erä.

Myös VIP-lippujen myynti on alkanut. VIP-lippuun ei sisälly ruoka- ja juomalippuja, vaan ne tilataan erikseen.

Kumpaakin lipputyyppiä saa Ticketmasterin myyntipisteistä. Oulun, Kempeleen, Kemin, Tornion ja Rovaniemen Prismoista liput voi ostaa S-Etukortilla ilman käsittelymaksua.
Päiväkohtaiset liput tulevat myyntiin tammikuussa.


Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 26.-27.7.2019. Qstock on ollut loppuunmyyty jo kuutena kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi 35 000 juhlijaa kahden päivän aikana.