Pakkasukko Blues n´ Jazz 2018 tavoitti 1 734 ihmistä

Kemissä 13. kerran järjestetty festivaali on osanottajamäärältään Suomen talven eniten myydyin bluestapahtuma.

15.2.2018
Helmikuun alussa Kemissä pidetty, Kemin Rytmimusiikin Ystävät ry:n järjestämä 13. Pakkasukko Blues n´ Jazz -festivaali oli menestys. Peräti kuuden päivän mittaiseen festivaalitapahtumien ketjuun osallistui ennätykselliset 1 734 ihmistä.
– Maksullisista tapahtumista eniten vetivät luonnollisesti viikonlopun pääkonsertit Ankkurissa ja Merihovissa, kaikkiaan 680 henkeä, kertoo promoottori Tuomas Laajoki.

Jackie Vensonin ja Jo´ Buddyn workshopit ja koululaiskonsertit Syväkankaan, Karihaaran ja Hepolan kouluilla tavoittivat komeasti 875 koululaista. Amerikkalainen Jackie Venson oli todella otettu ja tyytyväinen kaikesta kokemastaan. Karihaaran koululla hän jakoi yli 200 nimmaria.
–Koululaisjazz on loistava lisä Pakkasukko-kokonaisuudessa ja on musiikkikasvatusta esimerkin kautta parhaimmillaan, Laajoki korostaa.

Lipunmyynnissä tehtiin myös Pakkasukko-historiaa, sillä lauantain pääkonsertti myytiin loppuun jo ennakkoon. Edellisen kerran pääkonsertti oli loppuunmyyty vuonna 2009, mutta tuolloin viimeiset liput myytiin ovelta. Pakkasukon kävijöistä neljäsosa tuli muilta paikkakunnilta, etupäässä Rovaniemeltä, Oulusta ja Ruotsin puolelta. Myös hotellipaketteja myytiin ennätysmäärä.

Pakkasukon pääkonsertti on tähän mennessä talven eniten myydyin bluestapahtuma Suomessa. Kunniaa festivaali sai myös Finnish Blues Awards –gaalassa, jossa Pakkasukko äänestettiin viime vuoden osalta Suomen toiseksi parhaaksi bluestapahtumaksi.
– Laakereille ei voi kuitenkaan jäädä lepäämään, sillä tapahtuman pitää ansaita paikkansa joka vuosi uudestaan. Ensi vuoden festivaalin valmistelut on jo aloitettu ja esiintyjänimiä on jo pitkä lista mietittynä. 14:s Pakkasukko Blues n´ Jazz järjestetään Kemissä 1.-2. helmikuuta 2019, Laajoki toteaa.

Tapahtumaa laajensivat Kemin kulttuurikeskuksessa pidetty workshop livehaastatteluineen, jazzkonsertti sekä musiikkiaiheinen elokuvaesitys. Lisäksi kokonaisuuteen sisältyi kaksi jami-tapahtumaa.

Laajoki arvioi, että tänä vuonna myös artistivalinnat menivät nappiin.
Maarit ja Sami Hurmerinta sekä Jackie Venson kiinnostivat yleisöä eniten, mutta myös muut esiintyjät saivat varsin myönteistä palautetta. Ja artistien palaute oli hirmuhyvää niin järjestelyjen kuin festivaalin ilmapiirinkin osalta, he olivat aivan innoissaan.

– Maarit oli todella otettu saamastaan lämpimästä vastaanotosta, samoin Joakim Tinderholt, joka oli Pakkasukon historian ensimmäinen norjalaisesiintyjä. Hän kehui festivaalin ilmapiiriä estottomasti. Joakimin kautta meillä on nyt yhteydet auki Norjaan. Jackie Venson puolestaan kutsui meidät Teksasin Austiniin ja lupasi tutustuttaa meidät siellä moniin sikäläisiin artisteihin.

Laajoen mukaan Jackie Venson oli kaiken muun lisäksi ällistynyt taustallaan soittaneesta basisti Rauli Suurosen ja rumpali Olli Ontrosen muodostamasta rytmiryhmästä.
– Aikatauluista johtuen he eivät ehtineet harjoitella kertaakaan. Jackie hämmästeli kuinka loistavasti kaksikko soitti hänen kanssaan kylmiltään.

Laajoki kiittelee vuolaasti myös Kemin Rytmimusiikin Ystävät ry:n monitaitoista väkeä.
– Kaikki vapaaehtoiset lipunmyynnistä roudaukseen ja artistien kuljetuksiin tekivät aivan mieletöntä työtä. Ilman sitä ja yhteistyökumppanien tukea festivaalia ei pystyttäisi järjestämään.

Tapahtumasta on luvassa vielä lisää materiaalia nähtäväksi ja koettavaksi.
– Youtube-pätkiä on tulossa ja lisäksi Kemi Factorin porukka on koostamassa festarista dokumenttia, Laajoki tietää.

Pakkasukko goes also kulttuurikeskus!

* Pakkasukko Blues n´ Jazz laajenee ja monipuolistuu peräti viisipäiväiseksi.
* 13. kerran järjestettävän rytmimusiikkifestivaalin ohjelmaan on lisätty kolme mielenkiintoista tapahtumaa.


19.1.2018
2.-4. helmikuuta juhlittavan Pakkasukko Blues n´Jazzin ohjelmistoon lisätty kolme tapahtumaa, Jussi Raulamon luento & konsertti, Oulun pop- & jazzkonservatorion Tribute to Melody Gardot -konsertti sekä dokumenttielokuva Tuhansien raitojen miehet.
Alla tapahtumat tarkemmin esiteltynä.

Ke 31.1. Jussi Raulamo - luento & konsertti. Teatteriravintola klo 18.00-20.00.
Tilaisuuteen on vapaa sisäänpääsy.

Jussi Raulamon, 51, musiikille leimallista on vanhan ajan henki. New Orleansin keinuva rytmi siivittää läpitunkevaa laulua, joka voisi olla peräisin savikiekolta. Raula ei voisikaan olla tämän päivän popvirrasta kauempana, vaikka itse hän kokee tekevänsä silti musiikkia tässä ajassa.

Raulamo alias Jo´ Buddy on ansainnut kulttistatuksensa vuosien kovalla työِllä. Oman tiensä kulkija tunnetaan takuuvarmana ammattimiehenä, joka taivaltaa jo 36:tta keikkavuottaan ja on ehtinyt innoittaa monia alansa huippuartisteja myöِs kansainvälisesti. Jo’ Buddyn originelleja kitarasoundeja on jäljitelty jo vuosia aina Kaliforniaa myِöten, sekä hänen biisejään esittävät ja levyttävät tänään alansa huiput Skandinaviasta Englantiin sekä Pohjois-Amerikkaa, aina Floridaa, New Orleansia & Teksasia myöten.

- Tarkoitukseni ei ole olla mikään systeemin ulkopuolinen outolintu, vaan työtään ihmisten parissa omalla käsialallaan tekevä, aikansa kliseitä välttelevä muusikko, Raulamo kuvailee rooliaan musiikkimaailmassa.


To 1.2. Oulun pop- & jazzkonservatorio: Tribute to Melody Gardot.
Kemin Teatteriravintola klo 17.00-18.15. Konserttiin on vapaa sisäänpääsy

Oulun pop- & jazzkonservatrion musiikinopiskelijoiden Melody Gardotin tuotantoon pohjautuva konsertti. Vuonna 1985 syntynyt Melody Gardot on amerikkalainen jazzlaulaja, lauluntekijä ja kitaristi, joka on imenyt vaikutteensa bluesin ja jazzin suurilta nimiltä kuten Judy Garland, Janis Joplin, Miles Davis, Duke Ellington, Stan Getz ja George Gershwin.
Hänen tunnetuin hittinsä on Baby I’m a Fool vuodelta 2009. Gardot on ollut myös Grammy -ehdokkaana. Gardot oli vuonna 2003 polkupyöräonnettomuudessa, jonka seurauksena hänelle jäi yliherkkyys valolle ja äänille. Siksi hän joutuu käyttämään tummia laseja ja sokeainkeppiä liikkuessaan.

Pe 2.2. Elokuva Tuhansien raitojen miehet - Suomen kompin tarina.
Kemin Kulttuurikeskuksen iso auditorio klo 18.00. Dokumenttielokuvan kesto 60 minuuttia. Paikalla on myös elokuvan ohjaaja, kemiläislähtöinen Tommi E. Virtanen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tuhansien raitojen miehet -dokumentti kertoo studiomuusikoista ja heidän kultakaudestaan1960–90-luvulla, ennen kuin digitalisoituminen muutti peruuttamattomasti äänitelevyjen tuotantotapaa. Studioiden ydinryhmäksi valikoitui pieni porukka, jota kaikki tuottajat halusivat käyttää. Heidän avuihinsa kuuluivat koko populaarimuusikin tyylikirjon hallinta ja salamannopea nuotinlukutaito. Kapellimestarien käsissä nämä rautaiset ammattilaiset olivat kuin muovailuvahaa, jotka luovuudellaan pystyivät tarjoilemaan aina kulloiseenkin levytykseen tarvittavat soundit ja kompit.

Ikoninen Hopeinen kuu on kansallisaarteitamme ja kaikki tietävät sen laulajan, legenda Olavi Virran. Laulun saksofonisoolo on myös tuttu, sitä on helppo hyräillä, harva kuitenkaan tietää, että tenorisaksofonia soitti Seppo Rannikko.

Vastaavanlaisia tarinoita on lukuisia. Tuomo ”Nappi” Ikosen unohtumaton rumpufilli Tapani Kansan R-A-K-A-S -iskelmässä, Jukka Tolosen kitarasoolo Rauli ”Badding” Somerjoen Paratiisissa tai Heikki Laurilan wah-wah-kitara Uuno Turhapuro -elokuvien tunnusmusiikissa.

Nämä ikivihreiden laulujen soittajat ovat kuitenkin jääneet taustalle, suurelta yleisöltä tuntemattomiksi. Nyt nämä tuhansien unohtumattomien laulujen takana olleet muusikot, suurelta yleisöltä tuntemattomiksi jääneet taiturit, nostetaan esille. Elokuva kertoo, millaista soittajien arki oli, kun sessioita saattoi olla kolmekin päivässä, eikä usein tiedetty kenen levyä oltiin tekemässä. Biisejä tehtailtiin vuosikaudet liukuhihnalla – kuitenkin aina rautaisella ammattitaidolla.

Tuhansien Raitojen Miehet -elokuvassa Suomen kompiksi itseään nimittänyt ydinryhmä kokoontuu kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen studioon soittamaan ja tarinoimaan. Pääosissa nähdään tuhansilla levyillä soittaneet studioketut rumpali Tapani ”Nappi” Ikonen, basisti Heikki ”Häkä” Virtanen , kosketinsoittaja Olli ”Puppe” Ahvenlahti, kitaristi Juha Björninen, rumpali Vesa Aaltonen ja kitaristi Janne Louhivuori, joka vastaa myös dokumentin musiikin tuotannosta ja orkesterin johdosta. Tärkeä rooli on myös legendaarisella kitaristilla Heikki Laurilalla, jonka ykkösasema Gramexin soitettujen raitojen listalla on ollut pitkään täysin lyömätön. Eläkepäiviään viettävä 83-vuotias Laurila tavataan hänen nykyisessä kodissaan Nizzassa.


Naisia ei komppiryhmissä vielä tuolloin nähty. Taustalaulajina heidän panoksensa hittien synnyttämisessä oli kuitenkin korvaamaton. Elokuvassa heitä edustaa taustalaulajien eliittiin kuuluneet Irma Tapio ja Marjo-Riitta Kervinen. Heidän äänensä on jokaiselle suomalaiselle tuttu lukemattomien hittien ja mainosten kuoroista.

Myöِs nuoremman sukupolven muusikoita kuullaan. Tämän hetken ehkä käytetyimmän studiomuusikon, Anssi Nykäsen, tarinankertojan kyvyt pääsevät niin ikään esille tässä elokuvassa – kanssamuusikot ne hyvin jo tuntevatkin. Nykäsen tanakka komppi on tahdittanut tuhansia iskelmiä ja rockbiisejä 1980-luvulta lähtien. Ääneen pääsevät myös pitkän linjan äänittäjät ja muut studioammattilaiset orkesterinjohtajia unohtamatta.

Yleisradion arkisto sekä aikalaisten valokuvat kuvittavat tarinoita.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Tommi E. Virtanen
Kuvaus: Jani Kumpulainen F.S.C.
Lisäkuvaukset: Hannu-Pekka Vitikainen, Tommi E. Virtanen
Äänitys ja äänisuunnittelu: Jukka Nurmela
Leikkaus: Antti Tuomikoski
Elokuvaan sävelletty musiikki ja musiikin miksaus: Janne Louhivuori
Tilaaja / Yle: Arttu Nurmi
Tuottaja / Yle: Aki Forsman
Yhteistyöِssä: Suomen Muusikkojen Liitto ry
Tuotanto: ILLUME OY / Jouko Aaltonen

Jackie Venson ja Maarit tähdittävät Kemin tämän vuoden Pakkasukko Blues´n Jazz -festivaalia

9.1.2018
Pakkasukko Blues n´ Jazz järjestetään Kemissä jo 13. kerran helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna 2-4.2. Juhlapaikkana on tutusti Café Bar Ankkuri ja hotelli Merihovi. Tapahtuman kirkkaimmat tähdet ovat kovassa nousussa oleva nuoren polven amerikkalaiskitaristi Jackie Venson ja kokenut, jo 46 vuotta esiintymislavoja kolunnut Maarit Hurmerinta.

Molemmat esiintyvät Kemissä lauantaina 3. helmikuuta. Lauantain taso on muutenkin erittäin kova, viiden artistin kattauksesta jokainen lukeutuu genren huippuosaajiin. Perjantain teemaksi puolestaan muotoutuu "Lapin bluesderby", kun kemiläiset ja rovaniemeläiset alan taitajat lyövät vuoronperään tiskiin kaiken osaamisensa.

Pääesiintyjä Jackie Venson on texasilainen blueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä, josta povataan genren seuraavaa huippunimeä Gary Clark Jr:n jälkeen. Venson jatkaa Austinin kaupungin ylväitä bluesperinteitä, tunnetaanhan kaupunki bluesin mekkana. Vaikka Austinissa artistien välinen kilpailu on kovaa, Venson on nuoruudestaan huolimatta erottunut joukosta. Yhtenä mittarina voi pitää legendaarista Antone's -klubia, jossa hän on esiintynyt säännöllisesti.
– Hän tulee lyömään itsensä lopullisesti läpi tänä vuonna, aivan kuten Imelda May teki vierailtuaan Pakkasukko Blues n´ Jazzissa, uskoo promoottori Tuomas Laajoki.
Vuonna 1990 syntyneen nuoren naisen musiikki on sekoitus kaunista laulua ja sähköistä, välillä räjähtävääkin kitarointia. Tyylillisiksi vertailukohdiksi on usein mainittu nimet Amy Winehouse ja Joss Stone.
Venson vieraili ensimmäisen kerran Suomessa 2017 ja esiintyi Helsingissä, Porissa ja Tampereella loppuunmyydyissä saleissa. Tällä kertaa Venson avaa toisen Suomen kiertueensa Kemin Pakkasukosta ja päättää sen 10.2. Helsingin Kulttuuritalolle.


Maarit Hurmerinta ei juuri esittelyjä kaipaa. Hänen komea uransa esiintyvänä artistina käynnistyi jo vuonna 1972 ja se on kantaa edelleen vahvana peräänantamattomuuden, hienojen kappaleiden, omaperäisen laulutyylin ja -äänen ansiosta. Maaritin on urallaan tehnyt 18 albumia ja lukemattoman määrän singlejä, joista tunnetuimpia ovat muiden muassa Laakson lilja, Jäätelökesä, Siivet saan, Hymypoika sekä Neito ja ylioppilas.

Maarit on viimeksi vieraillut Kemissä 2011, jolloin hän esitti Kemin kaupunginorkesterin ja Oulu All Star Big Bandin solistina Hectorin lauluja. On siis korkea aika päivittää Maarit livekokemuksena hänen omilla biiseillään ja siihen Pakkasukko Blues n´ jazz tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden.

Pakkasukko lauantain tasokkaan annin täydentävät norjalainen Joakim Tinderholt and His Band, Olli Soikkeli & Marian Petrescu, Konstantin Kovalev & The Firebugs sekäDj Frankly Jo.


Joakim Tinderholt
on Norjan blueskaartin ykkösnimiä ja hän pääsee edustamaan maataan kotiyleisön edessä Norjan Hellissä maaliskuussa pidettävässä European Blues Challengessa. Tinderholt tekee Suomessa tällä erää vain kaksi keikkaa, Kemissä ja Helsingissä. Tinderholt perusti yhtyeensä Oslossa vuonna 2005 ja on jo kokenut ja vahva esiintyjä, jonka maine kasvaa vuosi vuodelta. Blues-voittoista rockabillyä soittava yhtye tunnetaan perinteikkään genren sisällä varsin hyvin, sillä erotuksella, että myös nuorempi polvi tuntee Tinderholtin. Bändin ensimmäinen levy You gotta do more myi todella hyvin, samoin viime kesäkuussa ilmestynyt kakkosalbumi Hold on.

Vuonna 1991 syntynyt Olli Soikkeli on tullut tunnetuksi taitavana kitaristina. New Yorkissa asuvan ja ammatikseen soittavan miehen ura on yhä nousukiidossa. Maailman jazzpääkaupungissa kilpailu on kovaa, mutta 25-vuotiaalle suomalaiselle kitarataiturille on ollut kysyntää ja hän on tehnyt jopa 250 keikkaa per vuosi.

Pakkasukossa Soikkeli soittaa yhdessä Grammy-palkitun pianisti Marian Petrescun kanssa. Soikkeli onkin esiintynyt genren maailmantähtien rinnalla jazzklubeilla ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Viime vuonna Huffington Post- ja All About Jazz -lehdet valitsivat Soikkelin Rhythm Future Quartetin Travels -levyn yhdeksi vuoden parhaista jazzalbumeista.

Petroskoissa vuonna 1992 syntyneen ja Suomeen vuonna 2012 muuttaneen Konstantin Kovalevin johtama The Firebugs tarjoaa erittäin tanssittavaa rhythm’n’bluesia, bluesia ja soulia 1940-1960 -lukujen tyylillä. Kovalev itse on mieltynyt soittamaan vuoden 1959 mallin Harmony H70 Meteor -kitaralla.

Pakkasukko Blues n´ Jazzin perjantain yksi kiinnostavimmista nimistä on Brother Andy Liukko, joka on huuliharpun soiton vuoden 2017 Suomen mestari. 38-vuotias muusikko vahvistaa bluesin pohjoista karttaa, sillä mies muutti joulukuussa Kuopiosta Kemiin ja tuo varmasti aimo annoksen lisää osaamista lajin lappilaissceneen.

Avausillan muut esiintyjät ovat Suomea European Blues Challengessa edustava rovaniemeläinen Slim Butler & The SlimCuts, niin´ikään Lapin pääkaupungista saapuva Terho Keskitapio, joka on tunnettu enemmänkin jazz-miehenä, mutta tulee nyt näyttämään osaamistaan bluesin saralla The Blues Heart -kokoonpanonsa kanssa, jossa soittavat maestron ohella pianisti Antti Lassila, rumpali Mikko Silander ja basisti Hannu Raudaskoski.

Illan täydentävät kemiläiset Twangfellas- ja Flyin´Blind -yhtyeet – jälkimmäinen ennen kuulemattomalla spesiaaliohjelmistolla sekä kotimaisen juurimusiikin herttua, laulaja­-kitaristi-­lauluntekijä-­pelimanni Jo´ Buddy alias Jussi Raulamo.

Moninkertainen Kemin kävijä Jo´ Buddy on ansainnut kulttistatuksensa vuosien kovalla työllä. Oman tiensä kulkija tunnetaan takuuvarmana ammattimiehenä, joka taivaltaa jo 36:tta keikkavuottaan ja on ehtinyt innoittaa monia alansa huippuartisteja myös kansainvälisesti. Jo’ Buddyn originelleja kitarasoundeja on jäljitelty jo vuosia aina Kaliforniaa myöten, sekä hänen biisejään esittävät ja levyttävät tänään alansa huiput Skandinaviasta Englantiin sekä Pohjois-Amerikkaa, aina Floridaa, New Orleansia & Teksasia myöten.

Slim Butlerin debyyttialbumi Inner Blues valittiin vuoden 2012 kotimaiseksi blueslevyksi kahdessa valtakunnallisessa äänestyksessä. Levyn tuotti huippukitaristi Otis Grand. Slimin itsensä tuottama toinen pitkäsoitto Bad Intention puolestaan valittiin Yle:n bluesministerin äänestyksessä vuoden 2016 parhaaksi kotimaiseksi bluesalbumiksi. Suotta ei ei Slim Butleria ole kehuttu lappilaisbluesin kovimmaksi vientitykiksi.

Slimcutsin kokoonpanossa riittää laatua ja kokemusta. Kitaristi Harri Raudaskoski on soittanut muun muassa Jarkko Helin & Crawfish Kingsin, Veli-Matti Järvenpään Tex-Mex Bandin ja Raudaskoski Twinsin riveissä. Basisti Mikko Löytty on puolestaan tunnettu Q-Stonen, Remu & Hurriganesin ja SF-Bluesin riveistä. Ja rumpali Jartsa Karvonen on soittanut peräti noin 5000 äänilevyraidalla, kyse on siis konkarien konkarista.

Pakkasukko Blues n´ Jazz 2018

Perjantain liput ennakkoon 20 €, ovelta 30 €. Lauantain liput ennakkoon 25 € ja ovelta 35 €. Ennakkoliput hotelli Merihovin respasta ja Tiketistä ke 10.1.2018 alkaen.

Perjantaina ovet avautuvat klo 20 ja lauantaina klo 19.

Perjantai 2.2. Ankkuri ja Merihovi
Slim Butler & The SlimCuts
Jo´ Buddy
Terho Keskitapio & The Blues Heart
Twangfellas
Flyin´ Blind
Brother Andy Liukko
Dj Frankly Jo

Lauantai 3.2. Café Chillout klo 15-17
AfterBlues jamit, Pakkasukko Allstars HouseBand. Vapaa pääsy.

Lauantai 3.2. Ankkuri ja Merihovi
Maarit Hurmerinta
Jackie Venson (USA)
Joakim Tidenholt and His Band (NOR)
Olli Soikkeli & Marian Petrescu
Konstantin Kovalev & The Firebugs
Dj Frankly Jo

Sunnuntai 4.2. Olutravintola Polte klo 20
Pakkasukko Karonkka w special Guests. Vapaa pääsy.

Pakkasukko Blues N´Jazz 2017 oli menestys

Tapahtuma saa jatkoa myös ensi vuonna

7.2.2017
Viime viikonloppuna Kemissä vietetty 12. Pakkasukko Blues N´Jazz oli menestys.

- Kävijätavoitteeseen päästiin hienosti. Päätapahtumassa sekä eripuolilla kaupunkia järjestetyissä upeissa festivaalijameissa kävi yhteensä noin 700 ihmistä, kertoo tapahtuman promoottori Tuomas Laajoki Kemin Rytmimusiikin ystävät ry:stä.

Sekä festivaalin esiintyjät ja yleisö kehuivat Pakkasukon hienoa tunnelmaa.
- Haluamme kiittää yleisöä, esiintyjiä ja yhteistyökumppaneita. Samalla voimme iloksemme kertoa, että Pakkasukko Blues N'Jazz saa jatkoa myös ensi vuonna. Kolmastoista festivaali järjestetään 2.-4.2.2018, Laajoki paljastaa.

Yksi festivaalin kohokohdista on elävän legendan Eero Raittisen ja virtuoosimaisen Hustle Fuzz -yhtyeen esiintyminen. Pakkasukko -yleisölle tarjoiltiin harvinaista herkkua, sillä he soittivat Raittisen jo vuonna 1970 julkaiseman Eeron Elpeen biisit kronologisessa järjestyksessä You´re For Me -kappaleesta albumin päättäneeseen Spoonful –biisiin.

Raittinen kertoi myös kappaleiden tarinat ja kullakin kappaleella kanssaan soittaneet aikansa kovimmat muusikot Albert Järvisestä Jukka Toloseen ja Eero Koivistoisesta Junnu Aaltoseen.

Eeron Elpee julkaistiin viime vuonna uusintapainoksena cd-formaatissa. Alkuperäinen LP-levy on yksi Suomen kalleimmista ja arvostetuimmista keräilyharvinaisuuksista

Raittisen lisäksi tapahtumassa esiintyvät Django Lassi (GER), Mark Harman Trio (UK(FIN), Lindvalls Lads (SWE), Milo & Moses, Kenneth Sjöwalls Dixie Dudes, Twisters, DJ Butcher Pete, Dimi Salo, Jo Brothers, Alko Funk Unit tribute to Prince sekä fesstivaalijamien vetäjät Mikko Nuorala, Maya Paakkari ja Krista Tiitinen.

Pakkasukko Blues´n Jazzin aikataulu julki

30.1.2017
Kemissä tulevana viikonvaihteessa järjestettävä 12. Pakkasukko Blues´n Jazz -festivaali on julkistanut esiintymisjärjestyksen aikatauluineen. Luvassa on kiihkeää ja lämminhenkistä tunnelmointia monipuolisen rytmimusiikin merkeissä perjantaista sunnuntaihin.

Riverside Jazz ry järjestää Pakkasukkoon kuljetuksen Torniosta. Bussi lähtee festivaalin päätapahtumaan Kemiin lauantaina 4.2.2017 klo 19.30 Tornion kaupungintalon edestä. Riverside Jazz tarjoaa yhteiskuljetuksen jäsenilleen ilmaiseksi.  Vuonna 2016 jäsenmaksun maksaneet ovat oikeutettuja tähän tarjoukseen. Myös jäsenen seuralainen pääsee myös mukaan samalla hinnalla. Festivaalin pääsylipun kukin hankkii omalla kustannuksellaan.

Ilmoittautuminen bussikyytiin viimeistään tänään ma 30.1. sähköpostilla:
Pekka Oinonen pekkaoinonen.2002(at)gmail.com tai
Jukka Piiroinen jukka1piiroine(at)gmail.com

Pakkasukon aikataulu:

Perjantai 3.2. Cafe & Bar Ankkuri

20:00 Ovet
21:00 DJ Butcher Pete
22:00 Jo Brothers
23:00 Dimi Salo
00:30 Alko Jazz Orchestra

Lauantai 4.2.

15:00-18:00 AfterBlues Jamsession, Cafe Chillout
18:00 Ovet, Cafe & Bar Ankkuri & Merihovi
19:00-20:00 Twisters
20:00-21:00 Milo & Moses
21:00-22:30 Eero Raittinen & Hustle Fuzz
22:30-23:30 Lindvalls Lads (SWE)
23:30-00:45 Django Lassi (GER)
00:45-02:00 Mark Harman (UK)
02:15-03:30 Kenneth Sjöwall & Dixie Dudes

Sunnuntai 5.2.

20:00-00:00 PakkasukkoKaronkka & festivaalin päätösjamit, Olutravintola Polte. Jamiemäntinä Maya Paaakkari ja Krista Tiitinen.

Liput ja nettisivut

Pääsylippu Ankkuriin perjantaina maksaa 12/15 € (ennakko/ovi) sekä lauantaina Hotelli Merihoviin & Cafe-Bar Ankkuriin 25/30 € (ennakko/ovi).

Lippujen ennakkomyynti hotelli Merihovi ja
http://www.tiketti.fi/12th-Pakkasukko-Blues-NJazz-2017-Ravintola-Ankkuri-Kemi-lippuja/44686

Festivaalin nettisivut löytyvät osoitteesta: http://www.pakkasukko.com/

Pakkasukon Facebook-sivut ovat osoitteessa https://www.facebook.com/events/1202393696481223/

Pakkasukko Blues n`Jazz 2017 esiintyjät selvillä

Kotimaisten tähtien lisäksi Kemissä nähdään saksalaista, ruotsalaista ja englantilaista osaamista.

10.1.2017
Kahdettatoista kertaa järjestettävän Pakkasukko Blues´n Jazzin esiintyjäkaarti on julkistettu kokonaisuudessaan. 3.-5. helmikuuta Kemiin rytmimusiikin ilosanomaa tuovat saksalaisyhtye Django Lassi, englantilainen Mark Harman, ruotsalainen Lindvalls Lads sekä kotimaiset Eero Raittinen & Hustle Fuzz, Milo & Moses, Kenneth Sjöwalls Dixie Dudes, Twisters, Alko Funk Unit tribute to Prince, Dimi Salo sekä DJ Butcher Pete.

Perjantaina tapahtumapaikkana on ravintola Ankkuri ja lauantaina musiikin tarjonta laajenee myös Merihovin saliin. Pääsylippu Ankkuriin perjantaina maksaa 12/15 € (ennakko/ovi) sekä lauantaina Hotelli Merihoviin & Cafe-Bar Ankkuriin 25/30 €. Ennakkoliput tulevat myyntiin Tikettiin ke 11.1. klo 12.

Lisäksi lauantain ohjelmassa on perinteinen AfterBlues Jamsession klo 15-18 ravintola Chilloutissa, jonne on vapaa pääsy. Pakkasukon vapaan pääsyn sunnuntaikaronkkaa ja päättäjäisjameja vietetään sunnuntaina 5. helmikuuta klo 20 alkaen olutravintola Poltteessa. Jameja emännöivät Maya Paakkari ja Krista Tiitinen.
 

Eero Raittinen, Django Lassi ja Lindvalls Lads

Eero Raittisen saapuminen Pakkasukkoon on merkkitapaus. Mies on vaikuttanut suomalaisen kevyen musiikin keskiössä jo kuudella vuosikymmenellä. Elävän legendan ura alkoi jo vuonna 1960, jonka aikana hän on vaikuttanut lukuisissa merkittävissä yhtyeissä, joita ovat muiden muassa The Boys, The Sounds ja Tasavallan Presidentti. Raittisen mukana saapuvan Hustle Fuzz -yhtyeen muodostavat Henri Jokinen, Juho Hurskainen, Jussi Reunamäki, Seppo Kylänpää ja Severi Koivusalo.

Saksalainen Django Lassi tuo puolestaan tapahtumaan annoksen modernia balkanilaista mustalaisjazzia. Berliiniläisyhtye kuvailee antiaan villin runolliseksi, jossa horisontti on auki joka suuntaan ja sulatusuunin tuloksena laadukasta ja tanssittavaa äänimaisemaa. Orkesterin muodostavat herrat Yasir Hamdan, Laurin Habert, Roland Satterwhite, Yatziv Caspi, der Klark, Laurent Humeau ja Jonas Müller.

Luulajalaisyhtye Lindvalls Lads on Pohjois-Ruotsin johtavia bluesyhtyeitä, joka tarjoilee sähköistettyä ja svengaavaa bluesia sekä bluesrockia. Ladsit muokkaavat repertoaarinsa tarkkaan ja saavat yleisön yllättymään positiivisesti biisivalinnoillaan. Bändin muodostavat Tobias ”T Beard” Lindvall (kitara, huuliharppu), Daniel ”Big D” Hakkaus (laulu), Jonas Erikson ​(kitara, laulu), Simon Wilhemsson (rummut) ja Jonas ”Daddy J” Jakobsson (basso).


Kenneth Sjövall´s Dixie Dudes ja Twisters


Kenneth Sjövall´s Dixie Dudes on 7-miehinen perinteistä dixielandjazzia soittava yhtye, jonka New Orleansissa syntynyt svengaava musiikki sai maailmanlaajuisen suosion mm. Louis Armstrongin johdolla. Eurooppaan se levisi nopeasti mm. Chris Barberin yhtyeen kautta. Dixieland-musiikki elää edelleen vahvasti maailmalla. Yhtyeelle nimensä antanut Kenneth Sjövall on yksi maamme eturivin dixielandklarinetisteista. Hän on koonnut ympärilleen hulvattoman joukon alan ammattilaisia ja tuloksena on raikasta ja piristävää jazzia yleisön riemuksi. Sjöwallin rinnalla yhtyeessä soittavat Juuso Kiviniemi (banjo), Tuomas Jaatinen (rummut), Jukka-Pekka Peltoniemi (trumpetti), Sebastian Jeker (vetopasuuna), Pasi Hiltula (piano) sekä Petri Heikkinen (kontrabasso)

Edellisen kerran vuoden 2014 Pakkasukossa esiintynyt oululainen Twisters -lauluyhtye tarjoilee raikkaita tulkintoja 1950-70 -lukujen vanhoista suomi-iskelmistä. Kolmikko Kati Hyvönen, Annette Sinclair ja Kreetta Blomster osaavat yleisön hurmaamisen taidon ja tuovat ikuisen kesäyön keskelle synkintäkin talvea. Yhtyeen punoma musiikkimaisema kulkee peltojen laitamia latotanssien kautta tunnelmalliseen jazz-salonkiin. Naisten käsittelyssä ikivihreät kappaleet esittäytyvät uudessa valossa.

Dimi Salo, DJ Butcher Pete, Mark Harman ja Milo & Moses

Oulussa asuva laulaja-lauluntekijä ja muusikko Dimi Salo tekee suomenkielisiä, omakohtaisia ja teatterin suuntaan flirttailevia lauluja. Dimi sekoittelee kappaleissaan faktaa ja fiktiota, kärjistää ja paatostaa. Laulut kertovat luottamisesta, toiveista ja hyvästäkin ikävästä. Salo on ollut myös osa Jukka Takalon ja Kauko Röyhkän bändejä ja yhteistyötä on syntynyt myös Radiopuhelimet -yhtyeen kanssa Saastan kaipuu -levyllä.

DJ Butcher Pete on helsinkiläinen vanhan koulukunnan deejii, joka suosii levylautasillaan aitoa rytmibluesia, soulia, rock´n rollia sekä go go-, surf & rockabillymeininkiä.

Neo-rockabillyn pioneeri sekä kitaravirtuoosi Mark Harman on englantilainen rockabillylegenda. Mark on kiertänyt maailman arvostetuimmat festivaalit, tapahtumat, konsertoinut ja levyttänyt alan suurten nimien kanssa jo yli kolmella vuosikymmenellä. Yhteistyötä on ollut mm. Stray Cats- rumpali Slim-Jim Phantomin kanssa, omasta Restless- yhtyeestä puhumattakaan.

Milo & Moses on kahden kahdeksasluokkalaisen perustama kokoonpano, jonka muodostavat 15-vuotiaat Milo Mäkelä (kitara) ja Mooses Kuloniemi (rummut) sekä 18-vuotias kontrabasisti Jon Pettersson. Nousevan jazztrion esikoislevy ja poikien ikäänsä nähden poikkeuksellinen kypsyys on kerännyt runsaasti kiittäviä arvioita ja radiosoittoa. Kolmikkoa on kutsuttu muun muassa jazzin ihmelapsiksi.

Milo & Moses Pakkasukko Blues´n Jazziin

29.12.2016
Pakkasukko Blues´n Jazziin kiinnitetty Milo & Moses on kahden kahdeksasluokkalaisen perustama kokoonpano, jonka ytimen muodostavat 15-vuotiaat Milo Mäkelä (kitara) ja Mooses Kuloniemi (rummut). Kontrabassoa soittaa 18-vuotias Jon Pettersson.

Nousevan jazztrion esikoislevy ja poikien ikäänsä nähden poikkeuksellinen kypsyys on kerännyt runsaasti kiittäviä arvioita ja radiosoittoa. Kolmikkoa on kutsuttu muun muassa jazzin ihmelapsiksi ja bändi on esiintynyt esimerkiksi jo Järvenpään Puistobluesissa.

Levy-yhtiö KHY Suomen Musiikki Oy poimi nuorukaiset talliinsa vuosi sitten ja julkaisi kombon debyytti-lp:n syyskuussa 2016.

Parhaillaan toista albumiaan suunnitteleva Milo & Moses edustaa tyylillisesti groove jazzia. Yle Teema taltioi äskettäin tunnin mittaisen livekonsertin tämän kaikkien aikojen nuorimman levyttäneen Suomijazz-yhtyeen musisointia omaksi, tammikuussa 2017 lähettäväksi tv-ohjelmakseen.

Milo Mäkelän isä Mikko Mäkelä on soittanut muun muassa Egotripissä, Don Huonoissa ja Ismo Alangon yhtyeeseessä. Mooses Kuloniemi on tuurannut äitinsä Aija Puurtisen ja isänsä Esa Kuloniemen yhtyeen Honey B. and T.Bonesin rumpalia keikoilla ja lokakuussa ilmestyneellä studiolevyllä. Lisäksi Kuloniemi soittaa säännöllisesti Honey B. Family -kokoonpanossa äitinsä rinnalla.

Pakkasukko Blues´n Jazzia juhlitaan Kemissä 4.-5.2.2017. Esiintyjistä on aiemmin julkistettu Eero Raittinen & Hustle Fuzz.

Pakkasukko Blues N`Jazz järjestetään Kemissä helmikuussa

12. festivaalin ensimmäinen esiintyjäjulkistus on Eero Raittinen & Hustle Fuzz.

26.12.2016
Kemin Rytmimusiikin Ystävät ilmoitti joululahjana kaikille musiikin ystäville, että Pakkasukko Blues N`Jazz 2017 järjestetään Kemissä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Päätapahtuma pidetään Hotelli Merihovissa sekä Cafe-Bar Ankkurissa 4.2, minkä lisäksi Pakkasukko-viikonlopun aikana on klubi- ja jamitoimintaa eri puolilla Kemin talvista maisemaa.

12. kertaa järjestettävän festivaalin liput tulevat myyntiin heti vuoden 2017 alussa ja hotelli Merihovi palvelee kauempaa matkustavia majoitukseen liittyvissä asioissa.


Tapahtuman esiintyjistä julkistettiin ensimmäisenä Eero Raittisen & Hustle Fuzz -yhtyeen saapuminen Kemiin.

Eero Raittinen on vaikuttanut suomalaisen kevyen musiikin keskiössä jo kuudella vuosikymmenellä. Todellisen elävä legendan ura alkoi jo vuonna 1960, jonka aikana hän on vaikuttanut lukuisissa merkittävissä yhtyeissä, joita ovat muiden muassa The Boys, The Sounds ja Tasavallan Presidentti.

Mies on urallaan ehtinyt puurtaa kaikkea iskelmästä progressiiviseen rockiin. Rytmimusiikin "grand old manin" sydän on kuitenkin aina sykkinyt bluesille ja muulle mustalle rytmimusiikille, josta kumpusi myös hänen ensimmäinen sooloalbuminsa, vuonna 1970 julkaistu Eeron Elpee.

Svart Records julkaisi lokakuussa 2016 uusintapainoksen tästä aikojen saatossa yhdeksi Suomen kalleimmaksi ja arvostetuimmaksi keräilyharvinaisuudeksi nousseesta LP:stä, jota pidetään ensimmäisenä vakavasti otettavana mustan musiikin albumina Suomessa. Levyllä soittivat aikansa kovimmat muusikot aina Albert Järvisestä Jukka Toloseen ja Eero Koivistoisesta Junnu Aaltoseen.


Näihin isoihin musiikillisiin saappaisiin astuu kotibilejazzin sanansaattajaksi itsensä ristinyt Hustle Fuzz, jonka kriitikoiden ylistämä debyyttialbumi Hustle Time julkaistiin Pori Jazzeilla vuonna 2014. Hustle Fuzz on tehnyt yhteiskonsertteja Eero Raittisen kanssa eri puolella Suomea vuodesta 2015 lähtien ja julkaissut yhteisen singlen Twerkie Jerkie Dance syyskuussa 2015.

Vahvan yhtyesoiton ja visuaalisuuden ympärille rakentuva, eri sukupolvet musiikillisesti yhdistävä konsertti jatkaa Eeron ja Hustle Fuzzin yhteistyötä ja tuo Eeron Elpeen ajattomasti svengaavan ohjelmiston vuoteen 2017.

Pakkasukko Blues N`Jazz 2017 järjestetään myös tapahtumassa edellisvuosina esiintyneiden, tämän vuoden aikana menehtyneiden Candye Kanen ja Sven Zetterbergin muistoa kunnioittaen.

Tänään Kemissä esiintyvä Nikki Hill valloitti Tampereella

 5.2.2016
Tänään ja huomenna Kemin Pakkasukko Blues´n Jazz -festivaaleilla esiintyvä amerikkalaisen syvän etelän ääni, kovassa nousussa oleva Nikki Hill oli vakuuttavassa vedossa ensimmäisellä Suomen keikallaan torstaina Tampere-talolla.

Lue täältä paikalla olleen kemiläislähtöisen Mari Niskasen näkemykset Tampere-talon illasta: http://www.rokkineuvos.fi/421950293

Nikki Hillin energinen keikka vakuutti Tampereella torstaina

5.2.2016
Amerikkalaisen Nikki Hillin tunnelmallinen ja energinen esiintyminen torstaina Tampere-talolla keräsi kiitosta. Tämä lupaa hyvää Nikki Hillin keikoille tänään perjantaina ja huomenna lauantaina Kemin Pakkasukko Blues & Jazz -festivaaleilla.
- Aivan ihana ilta kaikkinensa. Nikki Hill, joka on myös valloittava persoona, rokkasi ja toi kyllä sellaisen valopilkun tähän helmikuun alkuun, että eipä parempaa rokkikevään aloitusta oikeastaan voinut ollakaan, kertoo paikalla ollut kemiläislähtöinen Mari Niskanen. Hän työskentelee Tampere-talolla tuottajana.

- Väkeä oli mukavasti, reilut 300, joka tekee jo talomme pienen salin tunnelman täydeksi, Niskanen kertoo. Ihan loppuunmyyty keikka ei siis ollut, sillä saliin mahtuu kaikkiaan 450 henkeä.
Niskasen mukaan ainoa "harmin" aihe oli, se että kyseessä on konserttisali pehmeine penkkeineen.
- Monella jalka vipatti ja olisi ollut makeeta päästä tanssimaan, mutta meillä se ei onnistu. Täällä todellakin istutaan, törrötetään ja kuunnellaan persukset penkissä, vaikka toisaalta kaikki artistit kehuvat silti salia ja sen tunnelmaa.
- Kemissähän tämä "ongelma" poistuu, kun bändi tulee lähemmäksi ihmisiä ja yleisö pääsee myös revittelemään ja tanssimaan. Se lyö lisää löylyä ja energiaa myös bändille, Niskanen ennakoi.

Eilisestä Nikki Hillin konsertista sateli kiitoksia niin Niskaselle kuin Tampere-talollekin.
- Bändivalintaa kiiteltiin, Nikki Hillin tuomista myös Tampereelle ja myös sitä, että Tampere-talo on tuonut nyt vuosi vuodelta lisää tätä rock-, rokkenroll- ja bluesgenreä ohjelmistoonsa, Niskanen kertoo.
- Hyvää Pakkasukko-festivaalia sinne Kemiin ja tutuille terveisiä, Niskanen päättää.

Pakkasukko -vieras Jo` Buddy Emma-ehdokkaana

22.1.2016
Kemin Pakkasukko Blues´n Jazziin saapuva Jo` Buddy alias Jussi Raulamo on ehdolla Emma-palkinnon saajaksi Kriitikoiden valinta -kategoriassa albumilla Jo' Buddy meets Funky Kingstone. Kyseessä tamperelaisen pitkänlinjan roots-muusikon, laulaja-kitaristi-lauluntekijän ja jamaikalaisen musiikin instituutiobändi Funky Kingstonen ensimmäinen yhteisalbumi.

Useasti Kemissä vieraillut Jo ' Buddy sai viime marraskuussa merkittävän kunnianosoituksen, kun hänet nimettiin kansainväliseen Blues Hall of Fameen yhdessä Helge Tallqvistin ja Tomi Leinon kanssa Tukholmassa.

Emma-gaalassa Kriitikoiden pystistä kilpailevat Jo` Buddyn lisäksi Laura Moision Ikuinen valo, Pariisin Kevään Musta laatikko, Chisun Polaris sekä Pekko Käppi & K:H:H:L:n Sanguis Meus, Mama!


Lappilaislähtöisiä ehdokkaita ovat CMX ja Antti Tuisku. CMX tavoittelee Vuoden Rockalbumi-pokaalia Mesmeria -albumillaan kilpailijoinaan Apulannan Kunnes siitä tuli totta, J. Karjalaisen Sinulle, Sofia, Pariisin Kevään Musta laatikko sekä Santa Cruz nimikkoalbumillaan.
Tuisku puolestaan tavoittelee Emmaa viidessä kategoriassa. Rovaniemeläislähtöinen Tuisku on ehdolla kategorioissa Vuoden miessolisti, Vuoden albumi, Vuoden pop-albumi sekä yleisöäänestyksellä ratkaistavissa Vuoden artisti/yhtye- ja Vuoden musiikkivideo -sarjoissa.


Miessolisti -sarjassa Tuiskun kilpakumppanit ovat Cheek, Juha Tapio, Mikael Gabriel sekä Robin. Vuoden albumin Emmaa tavoittelevat Tuiskun En kommentoi -kiekon lisäksi Cheek (Alpha Omega), Chisu (Polaris), Juha Tapio (Sinun vuorosi loistaa) JVG (247365) sekä Nightwish (Endless Forms Most Beautiful). Vuoden pop-albumi ehdokkat Tuiskun ohella ovat Aurora (Kadotaan kaupunkiin), Chisu (Polaris), Robin (Yhdessä) sekä Sanni (Lelu).

Vuoden artisti/yhtye ehdokkaat Tuiskun lisäksi ovat Amorphis, Amadeus Lundberg, Anna Puu, Apocalyptica, Apulanta, Aste, Aurora, Benjamin, Cheek, Children of Bodom, Chisu, Diandra, Elastinen, Elias Kaskinen & Päivän Sankarit, Haloo Helsinki!, Isac Elliot, Ismo Alanko, J.  Karjalainen, Johanna Kurkela, Juha Tapio, JVG, Kasmir, Michael Monroe, Mikael Gabriel, Mokoma, Mäkki, Neljänsuora, Nightwish, Nikke Ankara, Olavi Uusivirta, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Robin, Roope Salminen & Koirat, Sanni, Santa Cruz, Spekti, TCT, Teflon Brothers, Uniikki ja Waltteri Torikka.

Vuoden musiikkivideoksi ovat tarjolla Antti Tuiskun Keinutaan -videon lisäksi Cheek (Sä huudat), Chisu (Ihana), JVG (Tarkenee), Kasmir (Vauvoja), Nightwish (Élan), Robin (Kipinän hetki), Roope Salminen & Koirat (Madafakin darra) sekä Teflon Brothers (Pämppää).


Myös Vuoden biisi -kategoriasta löytyy lappilaislähtöinen nimi, rovaniemeltä kotoisin oleva Joonas Angeria, joka on ollut mukana sanoittamassa Roope Salminen & Koirat -yhtyeen kappaletta Madafakin Darra. Angeria oni tuottaja, säveltäjä, sanoittaja ja muusikko, joka on tehnyt näkyvää yhteistyötä muiden muassa Isac Elliotin, Robinin, Idols-voittaja Martti Saarisen, Tuulin, Pete Parkkosen, Benjaminin, Satin Circuksen ja Krista Siegfridsin kanssa.

Vuoden biisiksi ovat ehdolla myös Stigin Roy Orbison, Sannin 2080-luvulla, Teflon Brothersin feat. Sahamies Pämppää, JVG:n Tarkenee sekä Kasmirin feat. Saara Vauvoja.

Useimmassa palkintokategoriassa kilpailevat Chisu sekä JVG. Molemmat nappasivat kuusi ehdokuutta.


30. kerran järjestettävä Suomen suurin ja arvostetuin musiikkialan palkintojenjakotilaisuus pidetään Espoon Metro Areenalla perjantaina 11. maaaliskuuta.  Gaalan juontaa Axl Smith ja se nähdään suorana lähetyksenä Nelosella kello 20. alkaen Gaalassa esiintyvät Antti Tuisku, Sanni, Roope Salminen & Koirat, Nikke Ankara, Teflon Brothers, Juha Tapio, Chisu, Yö ja Santa Cruz.

EDIT: Juttuun lisätty julkaisun jälkeen tieto Jo´Buddyn valinnasta Blues Hall of Fameen.

Procol Harumin biisit heräävät eloon Pakkasukossa

21.1.2016
Pandora`s box, As strong as Samson, A whiter shade of pale ja Conquistador. Nämä kappaleet ja muita Procol Harum -yhtyeen tuotannon helmiä kuullaan livenä Kemin Pakkasukko -festivaaleilla runsaan kahden viikon päästä 6. helmikuuta.

Tarjoilun kattaa raudanlujista ammattimuusikoista koostuva Mika ja Pullasormet -yhtye, jonka riveissä soittavat Mika Puro, Petri Hyrkäs, Simo Salminen, Matti Adolfsen, Kari Hautalampi ja Jani-Petteri Hägg.

Lue lisää: http://www.rokkineuvos.fi/421950293

Mika ja Pullasormet johdattelevat  Merihovin salissa yleisön Grand Hotelin tunnelmiin.

21.1.2016
Progressiivisen rockin ikoneihin lukeutuvan Procol Harum -yhtyeen biisejä ei kovin usein pääse kuuntelemaan livenä. Kemin Pakkasukko -festivaaleilla siihen tarjoutuu loistava mahdollisuus kun kemiläinen Mika ja Pullasormet tarjoilee täyden setin Gary Brookerin ja kumppaneiden unohtumattomia helmiä.

Luvassa on muun muassa kappaleet Tojours L'amour, Something magic, Pandora`s box, Homburg, As strong as Samson, A whiter shade of pale, Conquistador, Salty dog ja Grand Hotel.
    


Mika & Pullasormet perustettiin Kemin Tervaharjulla kesäkuussa jo vuonna 1978. Aivan ensimmäisessä kokoonpanossa soittivat Mika Puro, Jari Nieminen ja Juice Leskinen Slam -yhtyeestä kesälomalla ollut Hannu Tervaharju. Poppoo päätti osallistua Kemin bändimestaruuskilpailuihin biiseillä Pulla ja Sormet.

Tuomaristo ei paljon lämmennyt nuorisobändien joukossa soittaneille ammattilaisten kokoonpanolle. Tervaharjun Juice-kiinnityksen lisäksi Jari "Heinä" Nieminen ammatikseen muun muassa Raja-Jazzissa sekä Humppa-Nelosissa. Ohjelmatoimisto Paul Karppinen otti kuitenkin heti kopin yhtyeestä ja tarjosi keikkaa jo seuraavaksi viikonlopuksi.

Koska Tervaharjulla oli Juicen kanssa keikka etelässä, bassoon tuli Pekka Adolfsen. Simo Salminen tuli keikalle laulamaan muutaman biisin ja liittyi bändiin laulaja/kitaristiksi. Syksyllä kosketinsoittajaksi tuli Matti Adolfsen. Kokoonpano aloitti kovan treenaamisen. Alun progevirityksistä siirryttiin kohti melodista rockia.


Yhtyeen voitettua Pohjois-Suomen bändimestaruuskisat, keikkoja alkoi tulla paljon. Kahden vuoden aikana bändi teki yli sata keikkaa ympäri Pohjois-Suomea. Eteläisin keikkapaikka oli Nivala ja pohjoisin oli Inari. Kitaristi vaihtui, Jari Nieminen lähti Oulunkylän Pop-Jazz konservatorioon ja tilalle tuli Puntti Valtonen. Settilista sisälsi yli 50 cover-biisiä ja 12 omaa sävellystä.

Opiskelut ja Puntti Valtosen pääsy Juicen bändiin vei miehet eri paikkakunnille, ja bändin toiminta jäi  tauolle pariksikymmeneksi vuodeksi. Yhtyeen vakituisen toiminnan hyytymiseen vaikutti myös huviverotuksen muuttuminen, joka vähensi urheiluseurojen tärkeimmän varainhankintamuodon - tanssien - pitämistä olennaisesti. Elävä musiikki siirtyi muutoksen myötä pitkälti ravintoloihin.

Kaikki yhtyeen jäsenet jatkoivat kuitenkin soittamista eri  kokoonpanoissa. Tasaisin väliajoin, vaikkakin harvakseltaan yhtye on kokoontunut juhlimaan yhtyeen merkkipäiviä, esimerkiksi vuosina 1998 ja 2008 sekä projektityyppisesti, kuten Juicerockit vuosina 2013-14.


Mika ja Pullasormet ehti suunnitella Procol Harum -tribuuttia useiden vuosien ajan. Nyt mahdollisuus avautui, ja vieläpä juuri siinä oikeassa ympäristössä, Hotelli Merihovissa, joka vie bändin ja yleisön Procol Harumin vuonna 1973 ilmestyneen Grand Hotel -albumin tunnelmiin.

Pakkasukon Mika & Pullasormet plays Procol Harum – kokoonpanossa soittavat :
Mika Puro: rummut & laulu
Petri Hyrkäs: basso & laulu
Simo Salminen: kitara & laulu
Matti Adolfsen: koskettimet
Kari Hautalampi: koskettimet
Jani-Petteri Hägg: kitara  

Puolet FBA –palkituista nähdään Pakkasukon lavalla

Esa Kuloniemelle Finnish Blues Award elämäntyöstään, White Knuckles Trio palkittiin vuoden tulokkaana.

17.1.2016
Kemin Pakkasukko –festivaali on hyvin ajan hermolla. Sitä osoittaa muun muassa se, että kaksi lauantain Finnish Blues Awards –gaalassa palkittua artistia on mukana 5.-7. helmikuuta järjestettävässä yhdennessätoista Pakkasukko Blues´n Jazzissa. White Knuckles Trio palkittiin Helsingissä vuoden tulokkaana ja Honey B & T-Bonesin riveissä soittava bluesministeri Esa Kuloniemi elämäntyöstään bluesin hyväksi.

Vuonna 2011 perustettu White Knuckles Trio esiintyy Pakkasukossa perjantaina 5. helmikuuta. Yhtyeen muodostavat rumpalilaulaja Yukka White, pianisti Mr. Hillside Kumpulainen sekä legendaarinen "riiviö" Knucklebone Oscar. Yhtye saapuu Kemiin melkein suoraan USAn Memphisistä, jossa se edustaa 28.-30. tammikuuta Suomea International Blues Challengessa. Debyyttilevynsä Got It Bad yhtye julkaisi viime vuoden maaliskuussa.

Myös Honey B & T-Bones esiintyy Pakkasukossa perjantai-iltana.


Vuoden artistina palkittiin slidekitaran kuningatar Erja Lyytinen, joka oli otettu valinnastaan.
- Mahtava fiilis, merkkaa mulle paljon. Olipas huikea Finnish Blues Awards, Lyytinen kirjoitti Facebook-sivuilleen kiitellen vuolaasti valitsijoita ja onnitellen myös muita FBA-pystin saaneita.
- Hienoa, että ollaan saatu Awardsit tänne Suomeenkin järkättyä, Lyytinen iloitsi.

Tiiviisti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin kiertänyt Erja Lyytinen julkaisi viime vuonna konserttitaltioinnin Live In London. Hänen viimeisin studioalbuminsa The Sky Is Crying on vuodelta 2014. Levyllä Lyytinen tulkitsi suuren esikuvansa, slidekitaran kuninkaan Elmore Jamesin musiikkia, ja on saaanut sitä kautta uutta syvyyttä tulkintaansa ja soittoonsa.

Tästä inspiroituneena Lyytinen on säveltänyt uutta materiaalia, josta osaa kuullaan jo meneillään olevalla kiertueella.

-Muiden artistien musiikkia tulkitsemisesta saa ihan uudenlaista kulmaa omaan tekemiseen ja koen että olen päässyt lähemmäksi bluesin sisintä; sitä niin vaikeasti tavoitettavaa ja henkistä, jopa mystistä, tilaa, Lyytinen kuvailee.

Parhaan kappaleen palkinnon sai Micke Björklöf & Blue Stripin albumin Ain´t Bad Yet –albumin avausraita Last Train To Memphis. Samalla yhtyeestä tuli ensimmäinen kaksi FBA –pystiä voittanut bändi, sillä viime vuonna Micke Björklöf & Blue Strip palkittiin vuoden artistina.

Palkintojen saajat valitsi blues-alan vaikuttajista koottu yli sadan hengen raati. Äänestykseen osallistui muun muassa muusikkoja, keikkajärjestäjiä ja toimittajia.

Nikki Hill Pakkasukko Blues´n jazzin tähtiesiintyjä

5.1.2016
Amerikkalainen uus-soulin sensaatio ja rock´n rollin tuorein kuninkaallinen Nikki Hill tähdittää Kemissä 5.-7. helmikuuta pidettävää yhdettätoista  Pakkasukko Blues N`Jazz -festivaalia.

Hillin lisäksi festivaalin ulkomaista antia ovat saksalainen Django Lassi, ranskalainen Bo Weavil, argentiinalaissuomalainen Saverio Maccne & Double Ace sekä Kemissä aiemminkin vieraillut ruotsalainen Jump 4 Joy.

Tapahtuman kotimaista tähtikaartia edustavat Honey B and the T-Bones, White Knuckles Trio, Jo`Buddy One Man Band sekä Olli Ontronen & Mighty Shitty.

Festivaalilavalle nousevat myös Frim Fram Quartet, Procol Harumin tuotantoa soittava Mika & Pullasormet sekä Ruokangas Duo. Lisäksi festarivieraita viihdyttää DJ Frankly Jo` koko viikonlopun ajan. Ohjelmassa on myös perinteisesti festarijameja.


Yhdysvaltojen Carolinasta, juurimusiikin kehdosta ponnistavaa Nikki Hilliä on kutsuttu rytmibluesin uudeksi ihmelapseksi, syvän etelän tulipalloksi, jonka suodattamaton ja räjähtävä live-akti saa kuulijansa jälleen uskomaan rock’n rollin tulevaisuuteen.

Nikki Hill bändeineen on kiertänyt vuonna 2013 julkaistun ensilevynsä Here’s Nikki ilmestymisen jälkeen maailmaa kovalla tahdilla jättäen yleisönsä haukkomaan henkeään. Yhtyeen, jossa Hillin lisäksi vaikuttavat kitaristi Matt Hill ja rumpali Joe Meyer, energiaa kuvataan hämmästyttäväksi. Vast´ikään Hill julkaisi uuden albuminsa Heavy hearts, Hard Fists.

Reheväsoundinen bändi ja Nikin uniikki lauluääni ryyditettynä rockin ja soulin dynamiikalla, sekoitettuna vanhojen bluesvokalistien rehellisyyteen tuo raikkaan ja autenttisen tuulahduksen Amerikan roots-muusiikkia keskelle Etelä-Lapin kaamosta.  Hillin ura on vauhdikkaassa nousussa, siinä on samanlaista menestyksen makua kuten aiemmin on nähty esimerkiksi Amy Winehousen ja Pakkasukossakin esiintyneen Imelda Mayn kohdalla.

Pakkasukko Blues N`Jazzilla uusi ohjelmapaikka Kemin talvessa

Helmikuun alkuun siirtyneen tapahtuman ensimmäiset artistivieraat ovat selvillä. Kemiin saapuvat muun muassa White Knuckles Trio sekä Honey B. & T-Bones.

4.11.2015
Pakkasukko Blues N`Jazz vuosimallia 2016 lähestyy ja ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset ovat jo selvillä. Myös ajankohta on varmistunut ja Pakkasukon merkeissä rytmimusiikin juhlaa vietetään Kemissä 3.-7. helmikuuta.

Luvassa on jälleen kerran upea ja pitkä viikonloppu. Odotukset ovat sikälikin korkealla sillä viime tammikuussa Pakkasukko ylsi kävijäennätykseensä.


Yhdennettätoista kertaa järjestettävän tapahtumaan järjestettävään festivaaliin saapuu muun muassa yksi tämän hetken yksi kiinnostavimmista rytmimusiikkibändeistä, helsinkiläinen White Knuckles Trio, jonka riveissä  kitaraa soittaa legendaarinen "riiviö" Knucklebone Oscar. Vuonna 2011 perustetun yhtyeen muut musikantit ovat rumpalilaulaja Yukka White ja pianisti Mr. Hillside Kumpulainen.

Yhtye saapuu Kemiin melkein suoraan USAn Memphisistä, jossa  se edustaa tammikuun lopulla Suomea International Blues Challengessa.

Trio on keikkaillut Saariselältä Berliiniin, missä yhtye konsertoi neljästi tällä viikolla torstaista sunnuntaihin. Raikkaan rapealla otteellaan huomiota herättänyt yhtye kertoo musiikillisiksi toimialoikseen bluesin, mustan rock ’n’ rollin ja sähköistävä gospelin.
- White Knuckles Trion syvin olemus on esittää vanhan liiton rhythm and bluesia ja bluesia alkuperäisessä hengessä mutta persoonallisesti. Otamme ne jutut, jotka ovat siinä musassa oikeasti hyviä jä ydinluisia, Knucklebone Oscar paalutti taannoin Rumba -lehden haastattelussa.
Debyyttilevynsä Got It Bad yhtye julkaisi tämän vuoden maaliskuussa.


Odottavaa kuumotusta nostattaa myös tieto Honey B & T-Bonesin saapumisesta Kemin Pakkasukko-kinkereihin. 1980 -luvun alussa perustetun yhtyeen keulakuvana on basistilaulaja Aija Puurtinen ja kitaristina hänen aviomiehensä Esa "Bluesministeri" Kuloniemi. Trion täydentää rumpali Jaska Lukkarinen. Lauluvoimaa yhtyeessä riittää, sillä Puurtisen lisäksi mikrofonit ovat myös Kuloniemen ja Lukkarisen edessä.

Edellisen kerran Honey B. & T-Bones vieraili lumilinnakaupungissa vuonna 2012, jolloin yhtye esiintyi Kemin Taiteiden Yössä.

Lisää artisteja paljastetaan marras-joulukuun aikana. Pakkasukko Blues N`Jazzin järjestää Kemin Rytmimusiikin Ystävät ry.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu