Chilloutin kahden bändin metallihipat

Keikka: Anger & Silent Threnody. Chillout Kemi 15.10.

- Oli mahtavat hipat. Änkyrät on kyllä tässä kohtaa todella sanattomia, kiitteli haapajärveläinen Anger Facebook-sivuillaan Kemin Chilloutissa viime lauantaina pidettyä Metal Music Nightia, jossa pääesiintyjänä lavalle nousi toinen harvakseltaan esiintyvä ryhmä, Silent Threnody.

Angerin edellisestä esiintymisestä oli kulunut peräti kolme vuotta. Edellinenkin liveveto oli Chilloutissa, joskin sen edellisessä sijaintipaikassa. Silent Threnodylla keikkataukoa ei ollut takana kuin "vain" seitsemän kuukautta. Siihen nähden molempien yhtyeiden soitto kulki mallikkaasti ja turhan myöhään paikalle luunsa raahannut yleisö tykkäsi kuulemastaan. Silent Threnodyllä oli paikalla myös selkeitä faneja, jotka osasivat ulkoa jokaisen bändin soittaman biisin.


Itse kömmin keikkapaikalle kolme varttia ilmoitettua showtimea myöhemmin, mutta olin turhan optimistinen. Sain odottaa soiton alkua vielä toisen mokoman. Vaikea ymmärtää,  miksi väki lähtee liikkeelle niin myöhään, vasta puolenyön tietämillä. Silti, ilmoitetusta keikan aloitusajasta tulisi pitää kiinni tai sitten ilmoittaa se todellinen aika, jos ja kun yhtyeiden tyhjille seinille soittaminen pelottaa.

Musiikillisesti illasta ei ole valitettavaa. Molemmat bändit soittivat vain ja ainoastaan omia biisejään,  Anger länttäsi ilmoille yhdeksän biisiä ja Silent Threnody yhden enemmän.
Molemmilla yhtyeellä on myös Kemi -yhteys. Angerin rumpali-laulusolistiveljekset Jirka ja Miska Pentti ovat kaikkien kemiläisten tunteman miksaaja/muusikko Kari "KooPee" Pentin poikia. Silent Threnodyn vokalisti Jon Sebastian Säkkinen ja rumpali Matias Ahola ovat kemiläisiä, ja Meri-Lapin Monacosta on lähtöisin myös kosketinsoittaja Jussi Sauvola, joka soittaa myös Verikalpa- ja Catamenia -yhtyeissä.


Kokemustahan molemmilla yhtyeillä riittää. Molemmat on perustettu nykyisillä nimillään vuonna 2004, mutta varhaisvaiheet eri nimillä ja kokoonpanoilla jo vuosia aiemmin. Angerin näin ensimmäistä kertaa, ja keikka jätti jälkeensä hyvinkin positiiviset värinät.

Silent Threnody on puolestaan tullut nähtyä useinkin ja olen aina tykännyt yhtyeen melodisesta metallista. Bändin biiseissä on ollut hienoja melodioita ja hyviä koukkuja. Kun myös soittopuoli on hanskassa ja kaksi osaavaa laulajaa, joista nykyinen päävokalisti Jon Sebastian Säkkinen vielä kehittyy hurjaa vauhtia, niin ei voi kuin ihmetellä miksi bändi vieläkin pyörii pienissä keikkapaikoissa muutaman kymmenen silmäparin edessä.

Moisella kokemuksella, taidoilla ja biisimateriaalilla varustetun yhtyeen kuuluisi kiertää maailmaa Stratovariuksen, Nightwishin, Sonata Arctican jalanjäljissä. Ei kahta puhettakaan siitä.


Mikä siis tökkii? Onko kyse kunnianhimon puutteesta, nykyisyyteen tyytymisestä vai asenneongelmista? Se on selvää, että kaikkeaan yhtye ei ole tehnyt edessä häämöttäneen menestyksen eteen. Opiskelut, arkityöt, perhe-elämä ja kaikki sellainen varmasti vaikuttaa, mutta ei selitä kaikkea.

Huhujen mukaan Chilloutin keikka saattoi olla jopa Silent Threnodyn viimeinen. Jos näin on, se on todella harmillista. Yhtyeellä olisi paljonkin annettavaa metallimaailmalle, mutta yhtyeen pitäisi ehdottomasti satsata toimintaansa paljon nykyistä enemmän. Chilloutin keikka ei ollut paras yhtyeeltä näkemäni, mutta silti hyvä.


Anger biisilista 15.10.

1. Deadline
2. Shut the door
3. Retard
4. In this war
5. Supernova
6. Whit wind i go
7. I will rule you all
8. Set me free
9. Stand my ground

Bändin kokoonpano: Miska Pentti, laulu, Juho Kaattari, leadkitara, Jesse Huhta, komppikitara, Marko Eerikäinen, basso, Jirka Pentti, rummut

Silent Threnody biisilista 15.10.

1. Fragile
2. Whispers
3. Season Of Solitude
4. Atonement
5. Calligraphy
6. Illusion
7. Scythe
8. Red
9. Threshold
10. The Witch

Yhtyeen kokoonpano: Jon Sebastian Säkkinen, laulu, Teemu Kuusento, kitarat, laulu, Jussi Sauvola, koskettimet, Tuukka Kettunen, basso, Matias Ahola, rummut.