Club Teatria tyhjensi syyskuun keikoista


Reino Nordinin keikat peruuntuvat kokonaan, Dead By April -keikat siirtyvät uusille päiville.

7.9.2021
Club Teatria on päätynyt tyhjentämään syyskuun keikoista, lisäksi lokakuulta suurten ulkomaisten artistien konsertit kokevat muutoksia.

Aknestikin keikka syyskuun alusta siirtyy perjantaille 19. marraskuuta. Keikan erikoisvieras Supperheads saapuu Ouluun myös uutena keikkapäivänä.
Reino Nordinin keikat Oulusta ja Torniosta peruuntuvat, eikä niille ole löydetty uusia esiintymispäivämääriä.

The Music of Hans Zimmer & Others ja The Lord of the Rings in concert -konsertit siirtyvät tulevaisuuteen. Esitysten uudet päivämäärät asettuvat The State Academic Symphony Orchestra of Republic of Belarus -sinfoniaorkesterin uuden kiertueaikataulun mukaisesti, ja siitä ilmoitetaan mahdollisimman pian. Konsertit järjestetään yhteydessä Loud´n Liven kanssa.

Kanadalaisen SAGA:n A Night to Remember Tour -kiertueen esiintyminen peruuntuu muiden Suomen konserttien peruunnuttua.

Dead By April -keikat Oulusta ja Torniosta siirtyvät uusille päiville. Uudet päivät määräytyvät muiden kiertueen keikkojen uudelleenaikataulutuksen jälkeen. Uusista päivistä Club Teatria tiedottaa mahdollisimman pian. Keikat järjestetään yhdessä Loose Mind Productionsin kanssa.

Siirretyissä esiintymisissä liput siirtyvät uudelle päivämäärälle sellaisenaan. Kaikissa lippuluokissa on 14 vuorokauden palautusoikeus – Ticketmaster on yhteydessä lipun ostaneisiin. Peruutetuissa keikoissa on 30 vuorokauden palautusoikeus.

Tornion Club Teatrian lava. Kuva: Rami Ranta.

Tornion Club Teatrian lava. Kuva: Rami Ranta.

Muutokset marraskuun keikoissa Tornion Club Teatrialla jatkuvat


Reino Nordinin keikka siirtyy keväälle 2021 ja Vesterinen yhtyeineen -keikka peruuntuu.


1.11.2020
Tornion Club Teatria tiedotti viime viikolla perjaintaille 6.11. pidettäväksi suunnitellun Tornion Suuren Olutjuhlan siirtämisestä ensi vuodelle Meri-Lapissa kasvaneen koronavirustilanteen vuoksi.
- Kuluneella viikolla Meri-Lapissa on todettu yli kymmenen uutta tartuntaa, ja altistumisia alueella on yli saata. Olemme on keskustelleet tilanteesta Tornion kaupungin Johtavan lääkärin Jukka Ronkaisen kanssa, kertoo Club Teatrian promoottori Marco Järvenpää.

- Tilanne Meri-Lapissa on haastava. Club Teatrian keikat keräävät asiakkaita useammasta kunnasta ja kaupungista, jolloin on otettava huomioon koko alueen tilanne, Järvenpää muistuttaa.

Perjantaina saatujen lisätietojen pohjalta viikonloppuna Club Teatrian väki on käynyt keskusteluja artistiorganisaatioiden ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa keikkojen järjestämisen mahdollisuuksista.
- Näiden keskusteluiden perusteella perjantain 13.11.2020 Reino Nordinin keikka on päätetty siirtää keväälle 2021 ja lauantain 14.11.2020 Vesterinen Yhtyeineen -keikka on päätetty perua, Järvenpää toteaa.

- Kuten Olutjuhlan siirron kohdalla, myös näihin muutoksiin vaikuttaa suuresti terveydenhuollon ammattilaisten näkemys hetkellisestä tapahtumien tauosta. Meille Club Teatrialla on erittäin tärkeää järjestää tapahtumia turvallisesti ja vastuullisesti – tämän viikon tietojen perusteella seuraavan kahden viikon ajan se ei ole Meri-Lapissa mahdollista, perustelee Club Teatrian toimitusjohtaja Mika Määttä.

Reino Nordin keikan uusi päivämäärä on 20.3.2021. Aiemmalle keikalle hankitut liput käyvät sellaisenaan uudella keikkapäivämäärällä.

Club Teatrian mukaan Ticketmaster on yhteydessä yhteystietonsa jättäneisiin lipunostajiin sähköpostitse ensi viikon alkupuolella. Asiakkaat voivat maanantaista alkaen jättää palautuspyynnön siirretyistä tai perutuista keikoista – palautusaikaa lipuilla on 14 vuorokautta. Lisätiedot palautukseen löytyvät Ticketmasterin kotisivuilta tai Ticketmasterin lähettämästä sähköpostiviestistä.

Reckless Love Club Teatrialla. Kuva: Rami Ranta.

Reckless Love Club Teatrialla. Kuva: Rami Ranta.

Club Teatrian kaikki lokakuun keikat siirtyvät tulevaisuuteen

Marco Järvenpää. Kuva: Rami Ranta.

Marco Järvenpää. Kuva: Rami Ranta.


Katso keikkojen uudet päivämäärät

15.10.2020
Club Teatria on päätynyt siirtämään kaikki lokakuun keikat tulevaisuuteen niin Oulun kuin myös Tornion osalta. Siirto koskee yli kymmentä eri keikkaa. Siirrettävien keikkojen joukossa on mm. keväältä kertaalleen siirretyt Klamydian ja Sannin keikat.
- Päätös keikkojen siirtämisestä jälleen oli tottakai haastava. Päätös siirrosta tehtiin yhdessä artistien ja heidän taustaorganisaatioidensa kanssa, kommentoi Club Teatrian promoottorina toimiva Marco Järvenpää.

Keikkojen siirtoon vaikuttivat keskustelut terveydenhuoltoalan ammattilaisten kanssa sekä  muun muassa Sauli Niinistönkin Twitterissä kannattama Immunologian professori Seppo Merin näkemys kolmen viikon skarppauksesta. Kolmen viikon tehostettu lähikontaktien välttäminen saattaisi pysäyttää taudin etenemistä huomattavasti.

Koronaviruksen leviäminen Pohjois-Pohjanmaalla ja Meri-Lapissa on ollut vähäistä. Alkuviikon aikana uusia tartuntoja on alueella raportoitu alle 10 kappaletta. Alueiden asiakkaat ovatkin ottaneet uudenlaisen tapahtumaturvallisuuden hyvin huomioon.

Oulun Club Teatrialla on syksyn aikana järjestetty jo yli kymmenen tilaisuutta. Yhdessäkään tilaisuudessa ei ole ilmennyt tartuntaketjuja, eikä tartuntoja.
- Olemme hoitaneet molemmissa Club Teatrian toimipisteessä turvallisuustoimien käyttöönoton kattavasti ja olemme niistä saaneet hyvää palautetta. En koe, että voisimme enää enempää parantaa, Järvenpää painottaa.

Siirretyt keikat pidetään myöhemmin

Kaikille siirretyille keikoille on varmistunut uusi keikkapäivä. Loppuvuoden täyden kalenterin vuoksi keikkoja joudutaan siirtämään ensi vuodelle. Aiemmille keikoille hankitut liput käyvät sellaisinaan uusille keikoille.

Uusien keikkapäivien vuoksi Tornion Suvi Teräsniskan ja Antti Ketosen keikat päästään yhdistämään kotimaisten tähtiartistien yhteiskeikaksi. Lipun hinta pysyy artistilisäyksestä huolimatta ennallaan.

Sannin kevään keikoilla lavat pääartistia varten saapuu lämmittämään Isaac Sene. Siilinjärveltä ponnistava Isaac Sene on 22-vuotias monilahjakas artisti ja lauluntekijä, jonka odotettu Koko kansan EP julkaistiin helmikuussa. Singlelohkaisuista Akryyli ja Hello My Ppl tutun Isaac Senen musiikki on modernia soul-vivahteista poppia, jolla voidaan myös kuulla vaikutteita jazz-musiikista.

Siirrettyjen keikkojen uudet päivämäärät

Dr. Alban // Cappella // Yx-Mylly Oulu Pe 5.2.2021
Dr. Alban // Cappella // Yx-Mylly  Tornio La 6.2.2021
Klamydia // Turo´s Hevi Gee // Kuritus Oulu La 27.2.2021
Arttu Wiskari // Happoradio Oulu Pe 23.4.2021
Sanni // Isaac Sene Tornio Pe 23.4.2021
Sanni // Isaac Sene Oulu La 24.4.2021
Suvi Teräsniska // Antti Ketonen // Katri Ylander Tornio Pe 7.5.2021
Suvi Teräsniska // Antti Ketonen // Katri Ylander Oulu La 8.5.2021
Pop/Poprock Jäsenklubi Oulu Ke 26.5.2021
Metal/Rock Jäsenklubi Oulu To 27.5.2021

- Kaikkia siirrettyjen keikkojen lippuja koskee 14 vuorokauden palautusoikeus. Ticketmaster on yhteydessä lipun ostaneisiin, mutta palautusohjeet löytyvät myös Ticketmasterin kotisivuilta. Lipunpalautuksessa on tällä hetkellä ruuhkaa, pahoittelemme tilannetta Ticketmasterin puolesta, Järvenpää selvittää.

Marraskuussa juhlitaan jälleen

Pohjois-Pohjanmaan ja Meri-Lapin alueiden tämänhetkinen tartuntatautitilanne, sen kehittymisennuste ja viranomaisohjeistusten tarkka noudattaminen mahdollistavat tapahtumien järjestämisen suunnitellusti taas marraskuussa.

- Tämä valitettava siirtoaalto tässä kuussa on poikkeuksellinen. Siirrolla haluamme olla mahdollistamassa kolmen viikon skarppausta. Mikäli alaamme kohtaan asetetut rajoitukset ja vaatimukset pysyvät entisellään on marraskuussa keikkojen järjestäminen jälleen mahdollista, Järvenpää muistuttaa.

Keikkojen siirtämisellä Club Teatrian henkilökunta tahtoo muistuttaa ottavansa tautitilanteen kehittymisen huomioon jokapäiväisessä tapahtumasuunnittelussa.
- Vastuullisuus on tapahtuma-alan tärkein muistisääntö kaikessa tekemisessä juuri nyt, summaa promoottori Marco Järvenpää.

- Paras tapa tukea paikallista tapahtumajärjestäjää on hankkia keikkaliput ennakkoon. Ennakkolipunmyynti niin marras-joulukuun keikoille, kuin siirretyille ensi vuoden keikoille on avoinna Ticketmasterissa, sekä Prismoissa ympäri Suomen, Järvenpää mainitsee.

Hiljaisella lokakuulla vaikutuksia asiakaspalveluun

- Lokakuun keikkatauon vuoksi olemme joutuneet pienentämään henkilöstöresurssejamme. Toimistomme ei ole avoinna toistaiseksi, emmekä ole tavoitettavissa puhelimitse. Yhteyden meihin kaikissa asioissa saa sähköpostitse: info@teatria.com, Järvenpää kertoo.

Loistava Someone Like You – The Adele Songbook –konsertti lauantaina Tornion Club Teatrialla

* Konsertin tähtenä loistaa huippulahjakas brittilaulaja Katie Markham, joka on myös itsensä Adelen mukaan maailman paras Adele –tribuuttiartisti.

* Rokkineuvos ja Club Teatria Tornio järjestävät lippuarvonnan Markhamin keikalle + perjantain TubeTour –tapahtumaan. Lue ohjeet jutun lopusta.

* Katso jutun yläpuolelta video, joka kertoo mistä on kysymys.

 

9.3.2020
Tulevana lauantaina 14. maaliskuuta Tornion Club Teatria tarjoaa korkeatasoisen ja sykähdyttävän konserttielämyksen, jossa solistina toimii nuori englantilainen laulajatar Katie Markham.

Someone Like You – The Adele Songbook -konsertin ohjelmisto koostuu voittopuolisesti lontoolaisen megatähti Adelen tunnetuksi tekemistä kansainvälisistä hiteistä kuten Chasing Pavements, Make You Feel My Love, Set Fire To The Rain, Someone Like You, Hello, Rolling In The Deep ja Skyfall.

Konsertissa kuullaan myös osuvia poimintoja muun muassa George Michaelin, Shirley Basseyn, Etta Jamesin, Barbra Streisandin, Amy Winehousen ja Bob Dylanin tuotannosta.

Lahjakkaan, vuoden 2013 X-Factor finalisti Katie Markhamin jo valmiiksi hyvässä nosteessa ollut ura sai yllättävän käänteen, kun hänet ja muutama muu Adelen ääntä ja persoonaa jäljittelevää naislaulajaa kutsuttiin esiintymään yhdessä Adelen kanssa suosittuun BBC:n Graham Norton Show -tv-ohjelmaan. Ohjelmassa sielukas Katie tulkitsi Hello -hitin Adelen persoonallista ja voimakasta ääntä taitavasti mukaillen.

Adelen mielestä Katie Markhamin tulkinta Hello’sta oli niin mahtava, että hän suositteli neitosta ottamaan ohjelmistoonsa muitakin lauluja omilta albumeiltaan ”19”, ”21” ja ”25”. Miljoonat englantilaiset television katselijat olivat Adelen kanssa mieltä. Katie Markham otti vinkistä vaarin ja tulos on kuultavissa koskettavassa Someone Like You – The Adele Songbook -konsertissa.

– Olihan se melkoinen shokki, kun suuri idolini Adele tykästyi juuri minuun. Adelen musiikissa on käsittämätöntä kauneutta ja varmaan sen takia se vetoaa niin moniin ihmisiin ympäri maailmaa. Siinä välittyy aito ja syvä tunne, Markham toteaa


Someone Like You – The Adele Songbook
-konsertit ovat keränneet suitsutusta musiikkikriitikoilta ympäri maailmaa. Erityisesti Katie Markhamin lauluääni, tulkinta ja lauluvalinnat ovat innostaneet kriitikot ylisanoihin. Hehkutusta mediassa ovat saaneet myös konsertissa esiintyvä nelimiehinen yhtye ja taustalaulajat.

Parhaillaan Markham on kymmenen konserttia sisältävällä Suomen kiertueella, joka starttasi Hyvinkäältä 4. maaliskuuta ja päättyy Joensuuhun 15. maaliskuuta. Tornion Club Teatrialla nähdään siis kiertueen toiseksi viimeinen konsertti ja edellisenä iltana 13.3. Markham konsertoi Oulun Club Teatrialla.

Someone Like You - The Adele Songbook –konsertti

* Club Teatria Tornio
* La 14.3.2020 klo 20.00 (ovet)
* Konsertin ensimmäinen osuus klo 21.00 (50 min)
* Tauko
* Konsertin toinen osuus klo 22.20 (50 min)
* Ikärajoitus: 18+
* Liput 36 € Ticketmaster.fi

Osallistu lippuarvontaan

Rokkineuvos.fi ja Club Teatria järjestävät lippuarvonnan Katie Markhamin lauantain keikalle + perjantain TubeTour Tornio -tapahtumaan. Jaossa on kaksi (2) lippua lauantain 14.3. Someone Like You – The Adele Songbook -konserttiin ja kaksi (2) lippua perjantain 13.3. Tubetour -tapahtumaan.

Toimi näin:

!) Mene Facebookiin Rokkineuvoksen sivulle osoitteeseen https://www.facebook.com/rokkineuvos/ ja kerro kenen kanssa haluaisit lähteä katsomaan Katie Markhamia ja kenelle antaisit liput TubeTour -tapahtumaan.
2) Tykkää samalla Rokkineuvoksen sivuista.
Rokkineuvos arpoo voittajat torstaina 12.3.2020 klo 20.

Voittajille ilmoitetaan asiasta heti arvonnan jälkeen. Voittajat saavat lippunsa henkilöllisyystodistusta vastaan lippukassalta saapuessaan tapahtumaan.

Facebook ei ole mukana arvonnassa. Onnea arvontaan!

Ennakkojutun TubeTour Tornio 2020 –tapahtumasta täältä: http://www.rokkineuvos.fi/433563460

Sonata Arctica aloittaa Suomen kiertueensa perjantaina Torniosta

Tony Kakko lupaa uudistuneen settilistan pitävän sisällään kivoja yllätyksiä.

21.1.2020
Tornion Club Teatrian uusi vuosikymmen korkataan konserttien osalta komeasti perjantaina, kun viime syyskuussa uuden Talviyö -albuminsa julkaissut kemiläinen Sonata Arctica saapuu mestoille. Tornion konsertti avaa yhtyeen 11 kotimaan keikan putken.
Sonata Arctican miehistö on levännyt kuukauden päivät kahden pitkän kiertueen jälkeen. Yhtye kiersi ensin viime syyskuusta lokakuun puolen välin yli Pohjois-Amerikkaa ja päälle marras-joulukuussa Eurooppaa.
- Tauko on tehnyt todella hyvää kahden pitkän kiertueen jälkeen. Joululomaan mennessä keikkoja kertyi reilut 60, joten kiirettä piti, kesken kotoisten siivouspuuhien tavoitettu yhtyeen nokkamies Tony Kakko kertoo.
- Tavaraa on lähtenyt jätesäkeittäin kun innostuin siivoilemaan, mies murjaisee ja kertoo tehneensä edellisen kerran isompaa siivousta vuonna 2007, kun muutti nykyiseen osoitteeseensa.
- Tuli vastaan muun muassa muuttolaatikoita, joita ei ole sen jälkeen avattu ja nyt piti katsoa, mitä ne pitävät sisällään. Roskiin laitettavien lisäksi samalla löytyi aarteitakin, kuten pino bändin ensimmäisiä demoja, Kakko naurahtaa.


Kakko sanoo
, että vuoden 2020 keikat onkin todella mukava aloittaa Suomesta Talviyö -albumin kansiteemaan sopivissa maisemissa.
- Kotimaan keikoissa on sekin hyvä puoli, että keikat on viikonloppuisin, joten välillä ehtii olla kotonakin. Se tasoittaa hiukan sitä, että juuri kun ehtinyt tottua kotona oleskeluun, on aika lähteä taas tien päälle.
-  Ja melkein kotikulmilta Torniosta on todella kiva aloittaa. Henkan (kosketinsoittaja Henrik Klingenberg) eka keikka oli juuri Torniossa vuonna 2003. Ja heti perään taas, Kakko hekottaa, mutta muistaa toki yhtyeen käyneen tässä välilläkin rajakaupungissa.

Tietenkään tauon aikana yhtye ei ole totaalisesti levännyt laakereillaan.
- Olemme jonkin verran uudistaneet settilistaa sitten viime kiertueiden. Uskallan luvata, että mukana on positiivisia, kivoja yllätyksiä. Olemme kaivaneet esiin muutamia vanhoja "sotaratsu" -biisejä, joita ei olla soitettu aikoihin, Kakko paljastaa.


Kakon mukaan yhtyeen sisäiset kemiat toimivat hyvin jatkuvasta rundaamisesta huolimatta ja bändielo on vakaata. Sitä toki kuvastaa sekin, että viimeisimmästä miehistönvaihdoksesta on jo seitsemättä vuotta, kun basisti Pasi Kauppinen astui remmiin vuonna 2013.
- Tämä on meille kaikille kuin toinen perhe, työperhe. Ja tässä vuosien varrella meistä kaikista yhtä lukuunottamatta on tullut perheellisiä, Kakko viittaa yhtyeen pitkään, jo yli 20 vuoden taipaleeseen musiikkibisneksessä.
Tulevaisuudesta ei bändi, eikä Kakko ota mitään paineita, eikä mieti asioita turhan pitkälle eteenpäin.
- Vuosi kerrallaan mennään eteenpäin ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Yhtyettä luonnollisesti motivoi jatkuvan luomistyön lisäksi sekin, että bändin musiikki saa koko ajan uusia faneja.
- Heistä nuorimmat eivät olleet vielä syntyneetkään, kun me olimme jo aloittaneet. Ja nyt settilistalle nostetut biisit toimivat monille vanhoille faneille teini-iän uudelleen elämisenä. Ainakin niillä on nostalgia-arvoa, Kakko olettaa.


Kotimaan kiertueella lämmittelijän rooleissa nähdään tämän hetken kiinnostavimmat melometallin ja hard rockin tulevaisuuden lupaukset Arion sekä Temple Balls. Torniosta bändikolmikon rundi jatkuu Nivalaan, Lahteen, Espooseen, Turkuun, Hämeenlinnaan, Hyvinkäälle, Rauhaan, Joensuuhun, Ouluun ja Seinäjoelle. Keikoista Espoon Sellosalin keikka 1. helmikuuta on nyt jo loppuunmyyty. Tornionkin keikalle Facebookissa on kiinnostuksensa osoittanut 700 ihmistä.

Tornion Club Teatrian, Lahden Sibeliustalon, Turun Logomon, Rauhan Saimaa Arenan ja Oulun Club Teatrian keikat lukeutuvat TuskaLive -sarjaan eli niiden  taustalla häärii metallimusiikkiin keskittyneen Tuskan festivaaliorganisaatio.

Kotimaan kiertueen jälkeen Sonata Arctica huilailee tovin, kunnes käy 18. maaliskuuta Israelin Tel Avivissa pistokeikalla. 3. huhtikuuta yhtye aloittaa Etelä-Amerikan kiertueen Brasilian Belo Horizantesta. Brasiliassa bändillä on seitsemän muutakin keikkaa, minkä lisäksi rundi ulottuu Argentiinaan, Chileen, Kolumbiaan, Costa Ricaan, El Salvadoriin, Guatemalaan, ja päättyy Meksikoon 1. toukokuuta.
- Etelä-Amerikan kiertue on stressaavampi kuin muut kiertueet jatkuvien lentojen takia. Pelkästään Brasilian sisällä etäisyydet ovat melkoisia, Kakko tietää kokemuksesta.


Ensi kesänä Sonata Arctican voi bongata useilta festareilta, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kotimaassa yhtye on toistaiseksi vahvistanut osallistumisensa Tampereen Rockfestiin 5.-7.6, Iisalmen Runnirockiin 24.7, Kuopio Rockin 30.7.-1.8, Porispereen 31.7.-2.8, sekä Rock in the city -festereille Raumalle 26.-27.6, Kouvolaan 10.-11.7 ja Joensuuhun 7.-8.8.

Ulkomailla Sonata-kvintetti on tsekattavissa ainakin Sweden Rockissa 3.-4.6, Tsekin Plezen-Meston metallifestareilla 5.6, Summer Breeze -festivaalissa Saksan Dinkelsbühlissa, sekä Big Gun festivaalissa 3.7. Moskovassa.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu