Kemin taiteiden Yö 2018 kuvin

Kemin Taiteiden yön Spektaakkelit saivat ihmiset liikkeelle Meri-Lapissa lauantaina 27.10.2018.

Kun Kemin kulttuurikeskuksessa käyntejä oli viime vuonna 1 444, niin vastaavasti lauantain päättyessä tänä vuonna käyntejä oli talossa huikeat 2 494. Todellinen käyntiluku lienee jopa 20 prosenttia suurempi. Ja kävijöiltä tuli järjestäjille hyvää palautetta: "Paras Taiteiden yö ikinä!"

Päivän esiintyjien kuulijaluvut olivat kaikille yli satapäiset. Suurin vetonaula oli Tanssi-Spektaakkeli, missä lähemmäs 400 ihmistä kerääntyi taidemuseoon tanssimaton ympärille. Kritiikkiä tuli siitä, ettei Taidemuseossa nähnyt tansseja suuren yleisön vuoksi.

Tapahtuman tuottajat toivoisivatkin, että tätä yleisömenestyksen saanutta tapahtumaa ei tarvisi tehdä vuosittain nollabudjetilla, kuten tänäkin vuonna. Silloin voitaisiin esimerkiksi vuokrata ja rakentaa lava tanssispektaakkeleja varten ja mahdollistaa paremmat puitteet. Oikea esiintymis- ja konserttisali olisi tietenkin paras ratkaisu tähän puutteeseen Kemissä.

Väkeä on ollut liikkeellä kaikissa muissakin Taiteiden yön tapahtumapaikoissa. Tarkempia lukuja saadaan myöhemmin, mutta ensimmäisten arvioiden mukaan kävijöitä on ollut yli 3500, mikä on merkittävästi enemmän kuin viime vuonna.