Sanna Vakkalan piirtämä Mana.

Sanna Vakkalan piirtämä Mana.

"Tämä toimeksianto on lapsuuden unelma"

Nuoret kemiläistaiteilijat piirtäjiksi Lordin uudelle sarjakuva-albumille

16.11.2019
Kemiläislähtöiset sarjakuvataiteilijat Sanna Vakkala ja Henriikka Klint-Connelly on valittu piirtäjiksi Lordi-yhtyeen uudelle sarjakuva-albumille. Mr. Lordi näki kaksikon töitä ensimmäisen kerran Kemin uudessa sarjakuvanäyttelyssä ja vaikuttui näkemästään. Sarjakuva-albumi julkaistaan Lordin uuden Killection-levyn yhteydessä markkinoille tulevassa erikoisboksissa ja se tavoittaa yhtyeen fanit ympäri maailman.
- Sarjakuva-albumista tehdään hyvin todennäköisesti myös erikseen myytävä painos, arvioi Mr. Lordi.

Kemin sarjakuvakeskuksen hallituksessakin toimiville Vakkalalle ja Klint-Connellylle ainutlaatuinen työtarjous oli iloinen yllätys.
- Vaikka projektista puhuttiin alustavasti Kemin sarjakuvakeskuksessa jo kesällä, niin olihan se silti yllätys kun yhteydenottopyyntö lopulta tuli. Lordin tuotantoa on tullut kuunneltua alakoulusta lähtien, joten lienee kohtuullista tunnustaa, että tämä toimeksianto on lapsuuden unelma, jota en tiennyt minulla olevan ennen kuin se tapahtui, sanoo Vakkala.
- Tuntui aivan epätodellisen huikealta päästä työskentelemään loistavan tiimin kanssa ja tuoda eloon näitä kauhistuttavia ja upeita hirviöitä kieroutuneisiin tarinoihin, joita albumin kappaleet kertovat. Otin kaiken ilon irti piirtäessäni tavanomaisesti suloisen tyylini sijasta synkkää kauhusarjakuvaa, kertoo Klint-Connelly.
Vakkalan ja Klint-Connellyn lisäksi sarjakuva-albumille on tehnyt piirroksia itse Mr.Lordi ja myös aikaisemmille Lordin albumeille piirtänyt rovaniemeläinen Kaarle.

Lordin kymmenes levy ja sarjakuva-albumi julkaistaan tammikuussa

Vuonna 1992 perustettu Lordi lukeutuu kiistatta Suomen menestyneimpiin vientituotteisiin, jonka oma visuaalinen maailma on hurmannut miljoonat kuulijat ympäri maailman. 31. tammikuuta AFM Records julkaisee yhtyeen uuden Killection-albumin. Lordin kymmenes studioalbumi on jo ennen julkaisuaan saanut aikaan hyvää värinää ollen yhtyeen tähänastisen tuotannon ehdottomasti omanlaisensa kokonaisuus.

Uusi levy johdattaa hirviöviisikon myös kahden kuukauden kiertueelle ympäri Euroopan. Eurooppalaislavoja tasaiseen tahtiin viime vuodet kiertänyt Lordi nauttii tällä hetkellä huimaa keikkasuosiota myös kotimaassaan.
Viime joulukuussa keikka Tavastialla myyntiin pikapikaa loppuun, ja viime kesänä nähty keikka Hyvinkään Rockfestin lauteilla ampui kentän täyteen. Ensi keväänä Lordin Euroopan kiertue päättyy kuuteen kotimaan keikkaan, jotka ovat Seinäjoella, Kempeleessä, Jyväskylässä, Nivalassa, Tampereella ja Helsingissä.

Uudistettu Kemin sarjakuvanäyttely on nyt auki - nyt kaksi näyttelyä saman katon alla

16.7.2019
Yli 30 vuotta toiminut Kemin sarjakuvakeskus on avannut uudistetun ja ainutlaatuisen sarjakuvanäyttelyn Perämeren rannalla sijaitsevaan Jalokivigallerian rakennukseen. Pysyvä ja ympäri vuoden avoinna oleva näyttely avattiin yleisölle lauantaina 13.7.

Jatkossa saman katon alla ja samalla pääsylipulla voi ihastella kahta näyttelyä. Nähtävillä on Euroopan mittakaavassakin harvinainen jalokivikokoelma sekä ainutlaatuinen kolmiulotteinen sarjakuvanäyttely.

Muuton myötä Kemin sarjakuvanäyttely on uudistunut ja keskittyy nyt entistä enemmän suomalaiseen sarjakuvaan. Näyttely esittelee yli 30 sarjakuvataiteilijan kädentöitä muun muassa originaalien, figuurien ja videoiden muodossa.


Näyttelyssä on originaaleja muun muassa seuraavilta piirtäjiltä: Pertti Jarla (Fingerpori), Milla Paloniemi (Kiroileva siili), Jarkko Vehniäinen (Kamala luonto), Tarmo Koivisto (Mämmilä), Anni Nykänen (Mummo), Ilkka Heilä (B.Virtanen), Jope Pitkänen (Lempi, Näkymätön Viänänen), Kari Korhonen (Aku Ankka, Angry Birds), Jii Roikonen (Jasso-kissa), Jim Balent ( Piirtänyt mm. sarjakuvia Catwoman, Kiss, Lordi) sekä Tiitu Takalo, Ilpo Koskela, Kaisa Leka, Ari Kutila ja Ville Ranta.

Kokeile, opi ja luo sarjakuva

Näyttelykokonaisuuden uutena keskeisenä osana on opettaa yleisölle sarjakuvan piirtämistä ja innostaa näyttelyvieraita näin sarjakuvan maailmaan. Uusi opetusosio perustuu sarjakuvaneuvos Ilpo Koskelan tuottamaan, suosittuun Sarjakuvan oppikirjaan. Koskela itse on ollut myös mukana suunnittelemassa opetusosion toteutusta.

Lisäksi näyttelystä löytyy muun muassa Ari Kutilan Mustapukuiseen Mieheen perustuva magneettiseinä, jossa näyttelyvieras voi itse loihtia omanlaisen sarjakuvan magneettien avulla.

Uudessa näyttelyssä on esillä myös Ylen ainutlaatuisia videotallenteita sarjakuvataiteilijoista, jotka Yleisradio on luovuttanut sarjakuvanäyttelyn käyttöön. Suomalaisia sarjakuvataiteilijoita -sarjassa 15 taiteilijaa kertoo parhaista sarjakuvistaan ja näyttelyvieras pääsee katsomaan heidän työtapojaan, tekniikoitaan ja työhuoneitaan. Mukana ovat muun muassa taiteilijat Tiitu Takalo, Suvi Ermilä, Petteri Tikkanen, Viivi Rantanen, Emmi Valve, Tommi Musturi ja Petri Hiltunen.

Myös Kemi ja kaupungin 150 -juhlavuosi on otettu huomioon näyttelyn sisällössä. Näyttelystä löytyy paljon Kemiä koskevia sarjakuvia ja historian lehtien havinaa myös Kemin sarjakuvakeskuksen perustamisesta lähtien, yli 30 vuoden takaa.

Sarjakuvakokoelma kaikkien nähtäväksi

Kemin sarjakuvakeskuksella on pohjoismaiden mittakaavassakin suuri, tuhansien albumien sarjakuvakokoelma, joka tuodaan nyt ensimmäistä kertaa kaikkien nähtäville ja luettavaksi - osaksi uutta näyttelyä. Näin näyttelykävijät pääsevät tutustumaan lukuisiin sarjakuvaharvinaisuuksiin sekä tutkimaan, kuinka monin eri tavoin sarjakuvia on tehty vuosien varrella.

Esillä on suurin osa Kemin sarjakuvakeskuksen kokoelmasta. Koko kokoelma ei mahtunut kerralla esille, mutta luettavana olevia albumeja pyritään vaihtamaan välillä toisiin, eli myös varastoon jääneet albumit tulevat aikanaan yleisön luettaviksi.

Näyttelyn rakentamista on ollut tukemassa merkittävästi muun muassa Kemin kaupunki, Suomen Kulttuurirahasto, Mainostalo Teippari, Kemin Matkailu Oy ja Kemin Vesi ja Energia Oy.

The Arctic Gems & Comics -facebookissa: https://www.facebook.com/The-Arctic-Gems-Comics-335450420453872

Supersankari Rendelistä näyttely Kemin sarjakuvakeskukseen

Huhtikuussa avautuvassa näyttelyssä esillä piirrosoriginaaleja, pukuja ja elokuvarekvisiittaa

15.3.2018
Lauantaina 21. huhtikuuta Kemin sarjakuvakeskukseen avautuu monipuolinen Rendel -näyttely. Esillä on supersankari Rendelistä tehtyjä sarjakuvaoriginaaleja, pukuja sekä rekvisiittaa ensimmäisestä suomalaisesta supersankarielokuvasta. Suurin osa materiaalista on yleisön nähtävillä ensimmäistä kertaa.
– On hienoa, että saamme esitellä materiaalia juuri suomalaisesta supersankarista ja että näyttelymateriaalia on esillä näinkin monipuolisesti, kertoo Kemin sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja Risto Koskinen.


Näyttelyssä on mukana muun muassa Rendel -hahmon luojan, ohjaaja Jesse Haajan 14 -vuotiaana piirtämä ensimmäinen piirrosluonnos supersankarihahmosta. Mukana on myös muiden piirtäjien sarjakuvaoriginaaleja Rendel -sarjakuva-albumista.
– No onhan se nyt hemmetin upeaa kun omasta luomuksesta tehdään näyttely. Muistan nuorempana kun kävi katsomassa paikallisia sarjakuva- ja lelunäyttelyitä ja mietiskeli että olisi siistiä jos joku vaivautuisi joskus katsomaan jotain minun luomaani, Haaja sanoo.
Sarjakuvaoriginaalien lisäksi nähtävillä on elokuvarekvisiittaa ja useita pukuja Rendel -elokuvasta. Mukana on esimerkiksi Lahtaajan, Rotikan, Erolan, Marlan ja Rämön puvut sekä Rendel -varamaski.


Rendel on viime vuonna ensi-iltansa saanut suomalainen supersankarielokuva, joka perustuu ohjaaja Jesse Haajan luomaan supersankariin. Elokuvan pääosia näyttelevät Kris Gummeris, Renne Korppila, Matti Onnismaa ja Rami Rusinen. Muissa osissa nähdään muun muassa Aake Kalliala, Anu Palevaara, Kristiina Karjalainen ja Putouksestakin tuttu Alina Tomnikov.

Elokuva on myyty yli 30 maahan, esimerkiksi Meksikoon, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Ranskaan, Japaniin, Etelä-Koreaan, Malesiaan ja Taiwaniin. Se on voittanut muun muassa parhaan toimintaelokuvan palkinnon Feratum Film Festivaleilla Meksikossa lokakuussa 2017. Rendel on myös ehdolla Yleisö Jussi -palkinnon saajaksi.

Rendel -elokuva julkaistaan Suomessa pian Blu-rayna ja DVD:nä. Lisäksi elokuva on parhaillaan nähtävillä Elisa Viihde -palvelussa.

Kiinalaista sarjakuvaa. Kuva: Petri Kittilä.

Kiinalaista sarjakuvaa. Kuva: Petri Kittilä.

Kiinalaisen sarjakuvan näyttely Kemiin

Kapteeni Kiinan luoja Chi Wang saapuu USA:sta Kemiin 12. lokakuuta.

Kapteeni Kiinan luoja Chi Wang saapuu USA:sta Kemiin 12. lokakuuta.

Kapteeni Kiinan luoja, Marvelillekin työskennellyt yhdysvaltalainen Chi Wang vierailulle Kemin sarjakuvakeskukseen.

26.9.2017
Kemin sarjakuvanäyttelyssä avataan lokakuussa kiinalaisen sarjakuvan näyttely. Esillä on kokoelma, jossa näyttäytyy sekä moderni kiinalainen sarjakuvailmaisu että perinteisempi sarjakuva.

Kiinalaisen sarjakuvan näyttelyssä on nähtävillä manhuaa, mutta myös Kiinalle tyypillistä lianhuahua -sarjakuvaa. Lianhuahua on varhaismuoto kiinalaisesta sarjakuvasta, jota julkaistiin manhuan ohella. Varhaisin linhuahua oletetaan olevan vuodelta 1884, mutta se koki uuden tulemisen 1920 luvulla.

Lianhuahua tarkoittaa linkitettyjä kuvia, eli se on eräänlainen kerronnallinen kuvatarina. Manhua on kiinalainen sarjakuvamuoto, joka muistuttaa japanilaista mangaa. Manhuaa on julkaistu pääsääntöisesti manner-Kiinassa, Hongkongissa ja Taiwanissa. Manhuan alkuajat ajoittuvat vuosien 1867 - 1927 välille.

Viimeisimpänä manhuan muotona pidetään myös sarjakuvia, jotka on tehty Kiinan ulkopuolella, mutta käsittelevät Kiinaa. Yksi sellainen esimerkki on Chi Wangin ja Jim Lain  Kapteeni Kiina. Kemin sarjakuvakeskus esitteli Kapteeni Kiinan Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 2016.

Nykyään Kiinassa julkaistaan monenlaista sarjakuvaa ja moneen tarkoitukseen. On esimerkiksi opetus-, viihde-, komiikka- ja propaganda sarjakuvaa. Näyttelyssä halusimme tuoda esille myös opetus-sarjakuvaa muutamalla esimerkillä. Lianhuahuasta on muutamia esimerkkejä uusintapainoksina, jotka ovat yhä edelleen keräilykohteita Kiinassa.


Excel Comicsin omistaja ja Kapteeni Kiinan luoja Chi Wang saapuu Yhdysvalloista vierailulle Kemiin viikolla 41. Wang on tavattavissa näyttelyn avajaispäivänä 12.10.2017 klo 11.-15. Kemin sarjakuvanäyttelyssä (muutokset mahdollisia).

Chi Wang on freelancer ja graafinen taiteilija, jolla on 20 vuoden kokemus sarjakuvateollisuudesta. Hän aloitti vuonna 1993 harjoittelijana Marvel Comicsin toimituksessa ja on toiminut ammattilaisena siitä lähtien kaikissa suurimmissa amerikkalaisissa sarjakuvakustantamoissa, kuten Marvel, DC ja Archie Comics.

Wang on muun muassa toiminut värittäjänä esimerkiksi sarjakuvissa Hämähäkkimies, Teenage Mutant Ninja Turtles ja New Titans. Hänen Primary Graphix -studionsa tuotti tekstaus- ja prepress-materiaalia japanilaisille manga-yrityksille, kuten Viz Media, TokyoPop ja Yen Press.
Nämä aikaisemmat työkokemukset ovat tuoneet hänelle laajan osaamisen sekä amerikkalaisesta että japanilaisesta taide tyyleistä ja siitä, miten ne kytkeytyvät sarjakuvan, animen ja mangan tarinan kerrontaa.

Chi omistaa ja toimii tällä hetkellä Floridalaisessa Excel Comics -kustantamossa, joka julkaisee omia alkuperäisiä sarjakuva-albumeja ja kuvitettuja novelleja digitaalisessa muodossa Amazon.comissa. Hän on myös Floridassa sijaitsevan Anime Orlando Inc. -kaupan  omistaja ja johtaja.


Näyttely on esillä Kemin sarjakuvakeskuksessa Valtakatu 22, Sauvo-talo  12.10.2017 - 31.3.2018  Sarjakuvanäyttelyn normaalina aukioloaikoina ja on osa pysyvää näyttelyä.


Kemin sarjakuvakeskus ry on yli 30 vuotta Kemissä toiminut kulttuuriyhdistys. Kansainvälisten sarjakuvapäivien lisäksi yhdistys on tuottanut näyttelyitä, julkaissut sarjakuvia ja toiminut eri tavoin sarjakuvan edistämiseksi. Lisäksi yhdistys on järjestänyt sarjakuvaan liittyvää koulutusta, muun muassa kurssitoiminnan muodossa.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu