Brittipop on taas pop - Supperheads tekee paluun

6.11.2018
Rovaniemeläisen kulttiyhtye Supperheadsin 15 vuoden keikkatauko on ohi. Bändi nousee tauon Tivoliklubin lavalle kotikaupungissaan Tapaninpäivän iltana keskiviikkona 26. joulukuuta ja laittaa bileet pystyyn teemalla #wepoplikeabeast

Supperheads nousi 1996 brittipop-trendin aallonharjalla Suomen hittilistoille ja nousi genren tunnetuimmaksi suomalaiseksi nimeksi. Yhtye keikkaili aktiivisesti vuosina 1996-2001 ja esiintyi Suomen suurimmilla festivaaleilla, kuten 1997 Provinssirockissa, jossa lavalla nähtiin myös genren kansainvälisesti tunnetuin nimi Suede. Yhtye julkaisi viisi albumia; Breakfast (1995), Lunch (1996), Dinner (1997), Supperheads (1999) ja Northernplayalistic (2001). Näistä tunnetuin on Dinner.

Lisäksi yhtye julkaisi pari EP:tä ja tusinan verran singlejä. Ensisingle My Time ilmestyi 1993 ja debyytti-EP Candybrunch 1994. Bändin kenties tunnetuin tuotos oli viisi biisiä sisältänyt EP Life´s Just A Picnic näki päivänvalon vuonna 1995, jolta kappale Easy nousi YLE Radiomafian soittolistoille.

Supperheadsin muodostavat Juha-Pekka Koivuranta – laulu, Veli-Matti Pirilä – soolokitara, Hannu Valtanen – basso, Tuomas Aarnio – komppikitara/koskettimet, Petteri Kankkunen – komppikitara/koskettimet ja Kristian Keinänen – rummut, lyömäsoittimet.

 

Easy -kappaleesta tehtiin myös video, jonka ohjasivat kaverukset Pete Riski ja Tomi Putaansuu. Jälkimmäisen koko Suomi tuntee paremmin taiteilijanimellään Lordi. Pete Riski puolestaan on Putaansuun pitkäaikainen ystävä, yhtyeen useiden musiikkivideoiden ja Dark Floors -elokuvan ohjaaja.

Katso Easy-biisin musavideo tämän jutun yläpuolelta.

Lordi -nimi on puolestaan peräisin Pete Riskin äidiltä, joka kutsui Putaansuuta jo lapsena Lordiksi. Riski on ohjannut myös toisen rovaniemeläisyhtye Greenhouse A.C:n musiikkivideon Not yet, not again (she said). Lisäksi Riski on ohjannut videoita mm. Nylon Beatille, Waldo´s Peoplelle, Jonna Tervomaalle, Egotripille, Palefacelle, Negativelle ja Husky Rescuelle. Miehen tunnetuimmat musiikkivideot lienevät Lordin Would You Love A Monsterman ja Hard Rock Hallelujah.

Supperheadsin kokoonpanostakin löytyy linkki Lordi -yhtyeen vaiheisiin, sillä yhtyeen basisti-sanoittaja Kimmo Valtanen on tullut sittemmin tunnetuksi Suomen Sony BMG:n toimitusjohtajana sekä Universal Music Groupin markkinointijohtajana. BMG Finland, Sony BMG ja Sony Music -yhtiöt julkaisivat Lordin kuusi ensimmäistä albumia. Valtanen tunnetaan myös Idols-tuomarina. Hän oli Idolsin vierailevana tuomarina kolmannen ja viidennen tuotantokauden kolmannessa finaalissa.

Sonata Arctica nöhdään lauantaina SuomiLOVE- ohjelmassa. Kuva: Atte Mäläskä.

Vihdoinkin! Sonata Arctica SuomiLOVEssa

28.3.2019
Tätä on odotettu. Vihdoinkin Kemin melometallisuuruus Sonata Arctica on mukana YLE TV1:n huippusuositussa SuomiLOVE –ohjelmassa. Jakso esitetään TV:ssä tulevana lauantaina 30.3. klo 21.15 alkaen. Ohjelma on nähtävissä myös YLE Areenan kautta.

Ohjelman ennakkotiedoissa ei tietenkään paljasteta, minkä kappaleen Sonata Arctica vetää, eikä sitä millaiseen yllätykseen se liittyy.
– Aikakone käynnistää bileet megahitillään ja Sonata Arctica saa aikaan kylmät väreet. Lisäksi tunnelman kattoon nostavat mm. Freeman ja Lauri Tähkä sekä pienet musafanit yllättävä Hevisaurus, kauden 10/11 jakson esittelyssä kerrotaan.

Yhtye ei myöskään itse tee ennenaikaisia paljastuksia, vaan kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan vain, että ”Saimme kunnian vierailla upeassa SuomiLOVE –ohjelmassa”. Facebook-kommenteissa tieto otettiin ilolla vastaan.
– Vihdoinkin. Teitä olenkin kaivannut kyseiseen ohjelmaan. Joku muukin arvostaa huippumusiikkia, yksi naamakirjalainen kiteyttää.

Sonata Arctica on edelleen Acoustic adventures– Euroopan kiertueellaan. Kiertueen viimeiset keikat ovat huomenna perjantaina Stuttgartissa ja Bochumissa Saksassa. Yhtye on kerännyt hyvin yleisöä Norjaan, Ruotsiin, Saksaan, Hollantiin, Englantiin, Tanskaan, Ranskaan, Italiaan, Tsekkiin ja Sveitsiin ulottuneella kiertueellaan. Keikoista ainakin kolme ovat ollut loppuunmyytyjä.

Kesällä Sonata Arctica nähdään muutamaan otteeseen myös Pohjois-Suomessa lähellä kotikontujaan. Yhtye esiintyy 7.6. Ylivieskan Sun Pampas –tapahtumassa, 28.6. Oulun Kuusisaaressa Rock In The City -kekkereissä ja 26.7. Rovaniemen Ounaspaviljongissa niin ikään Rock In The City -festeillä. Lisäksi yhtye nähdään Ruotsin puolella lähellä Suomen rajaa Kalixin Sommarfesten -tapahtumassa 20. heinäkuuta.
 

#suomilove #yletv1
Sonata Arctica SuomiLOVE-ohjelmassa YLE TV1 la 30.03.2019 klo 21.15.

Santa Lucian tuotannosta tulossa vinyylikokoelma

Svart Records kerää kuvia ja muuta Santa Lucia -materiaalia kokoelmaa varten.

1.12.2018
Svart Records on julkaisemassa vuosina 1984-1992 toimineen kemiläisen Santa Lucia -yhtyeen tuotannosta vinyylikokoelman. Luvassa on ennen julkaisemattomia demobiisejä ynna muuta extraa.
Kokoelmaa varten Svart Records on ryhtynyt keräämään kuvia ja muuta materiaalia Santa Luciaan liittyen. Kuvia voi lähettää osoitteeseen santalucia111@gmail.com ja ne voivat päätyä mukaan kokoelmajulkaisuun.
- Kerrothan myös missä ja milloin kuva on otettu tai jos siihen liittyy joku tarina, Svart Records pyytää.
Kuvien lähettäneiden kesken arvotaan Santa Lucian vinyyliboksi ja parhaat otokset pääsevät mukaan itse julkaisuun. Vinyylikokoelman julkaisuajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Santa Lucia - aikaansa edellä

Santa Lucia perustettiin Kemissä 1984, kun sen jäsenet olivat vasta 12-vuotiaita. Bändin muodostivat Kati ”Aide” Pyykkö (kitara), Virpi ”Häte” Mattila (rummut), Mari-Anne ”Sipe” Mäki (kosketinsoittimet), Eija ”Mape” Morottaja (laulu) ja Outi-Maria ”Kultsi” Kultalahti (bassokitara). Kemiläiset teinitytöt tunnetaan siitä, että toivat hevimetallin suomalaiseen naisrokkiin.
– Tyttöbändin perustaminen ei ollut itsetarkoitus. Olimme kaikki samassa koulussa ja kolme jopa samalla luokalla, joten bändi kai syntyi luonnostaan, Mape muisteli Arja Ahon ja Anne ”Heinäsirkka” Taskisen vuonna 2003 julkaisemassa kirjassa Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia.

Bändi vakuutti soittotaidollaan ja omaperäisillä biiseillään. Legendaarinen bändi oli oman tiensä kulkija, joka pysyi tyylilleen uskollisena, lukuun ottamatta hairahdusta Miljoona ruusua -biisin punkversioon. Ironista kyllä bändi tunnetaan nimenomaan tästä biisistä.
Yhtye ei meinannut aluksi levyttää keikkaohjelmistoon sisältynyttä biisiä lainkaan.
– Miljoonaa ruusua ei levytetä. Piste, yhtye paalutti vielä vuonna 1988 Pohjolan Sanomien haastattelussa.

Levytyssoppari Epelle 1987

Santa Lucia solmi levytyssopimuksen Poko Rekordsin kanssa 1987. Bändin jäsenet olivat tuolloin 16-vuotiaita ja kaikki levytys- ja keikkasopimukset neuvoteltiin yhdessä heidän vanhempiensa kanssa. Yhtyeen keikkamyyjänä oli legendaarinen Jouko Karppanen.
Bändi keikkaili useamman vuoden ympäri Suomea ja pistäytyi myös Ukrainassa, Ruotsissa, Virossa ja Norjassa. Santa Lucia hajosi 1990-luvun alussa bändin jäsenten tultua täysi-ikäisiksi ja lähdettyä opiskelemaan eri puolille Suomea.
Santa Lucia soitti aktiiviaikansa viimeiset keikat Kemissä ja Torniossa 1992. Santa Lucia teki vielä 2010-luvun alussa muutamia keikkoja mm. aikalaistensa A.R.G.:n ja Stonen kanssa.
Santa Lucia julkaisi uransa aikana neljä singleä, yhden LP:n ja yhden mini-CD:n. Lisäksi EMI Finland julkaisi vuonna 2011 Arktista hysteriaa -kokoelman.

Santa Lucia soitti ensimmäisen keikkansa Kemin Luotolassa vuonna 1985. Ohjelmistossa oli tuolloin Yön ja Dingon lainabiisejä.
– Se oli varmaan melko järkyttävää kuunneltavaa, yhtye muisteli Pohjolan Sanomien haastattelussa 1988. Soittovälineet eivät olleet parhaassa kuosissaan, esimerkiksi kitaristi Aiden soittimessa oli alimpana kielenä bassosta lainattu kieli.
Samassa haastattelussa yhtye avasi myös oman musiikkinsa sisältöä.
– Ei se ole mitään köysi kaulaan -musiikkia. Kappaleissa, jotka kuulostavat kaikkein synkimmiltä, on eniten huumoria. Ne on pilkkalauluja.
Bändin musiikki kehittyi pikkuhiljaa hevimmäksi alun melankolisesta popista.
– Ensimmäinen oma biisi oli Such is life, joka oli jo aika hevi, Rockin korkeat korot –kirjassa mainitaan yhtyeen kertoneen.

Menestysvuosi 1988

Vuosi 1988 oli yhtyeen historiassa merkittävä. Bändi sijoittui Lappirock –kilpailussa toiseksi 19 bändin joukossa ja valittiin mukaan Helsingissä pidettyyn Rockluuta –tapahtumaan, johon kelpuutettiin kahdeksan maamme parasta tyttöbändiä.
Vuonna 1988 bändi pääsi muutenkin ottamaan tuntumaa isoihin lavoihin, sillä Santa Lucia soitti niin Seinäjoen Provinssirockissa (aloitusklubi) kuin Oulun Kuusrockissakin. Jälkimmäiseen liittyy myös allekirjoittaneen ensimmäinen kohtaaminen yhtyeen kanssa.

Olin ensimmäisiä kertoja rockfestivaalilla akkreditoituna toimittajana, ja pääsin myös piipahtamaan backstagella. Siellä Santa Lucian tytöt pyörivät kaljaa vetäen muiden rokkarien seurassa alaikäisyydestään huolimatta.
– Ei tainnut mennä ihan putkeen, sillä onnistuimme saamaan porttikiellon seuraavaksi päiväksi backstagelle, yhtye muisteli kokemusta.

Vuoden 1988 Kuusrockin ohjelmistossa raskas rock oli hyvin edustettuna. sillä festareilla soittivat myös muun muassa Tarot, Stone, Zero Nine, Havana Blacks, Melrose, Boycott, Peer Günt, amerikkalainen Death Angel sekä saksalainen U.D.O. (L-Saksa). Toki muitakin tyylisuuntauksia oli mukana, esimerkiksi amerikkalainen kitarislegenda Stevie Ray Vaughan Double Trouble -yhtyeineen.

Lisäksi vuonna 1988 yhtye teki Kemin kaupunginteatteriin Paratiisi -musikaalin, joka perustui yhtyeen biiseihin. Musikaalin ohjasi näyttelijä Seppo Rintamäki.
Rockin korkeat korot -kirjan lisäksi Santa Lucia on mukana Jorma Lehtolan vuonna 2007 julkaisemassa kirjassa Laulujen Lappi - tarinoita haavemaasta.

Santa Lucian tuotanto:

LP: Arktista Hysteriaa (1990).
EP: Neljä Tunnelia Tuonelaan (1992).
Singlet: Sankarit/Viimeinen Aamu (1988), Miljoona Ruusua/Pyhä Yö (1988), Ruusutarha/Vihaan sinua (1989), Harhaa / Pelastus avaruudesta (1990).
CD-kokoelma: Arktista hysteriaa – Koko tuotanto 1988–1992 (2011).

Lähteet:
Svart Recordsin Facebook-sivut
Santa Lucian Facebook-sivut
Arja Aho, Hanne Taskinen: Rockin korkeat korot (WSOY 2003)
Populappi -sivusto; http://populappi.rovaniemi.fi/bands/view/409

Sonata Arctica "Acoustic Adventures" -kiertueelle alkuvuodesta

25.10.2018
Maailman suosituimpiin melodisen metallin yhtyeisiin lukeutuva kemiläinen Sonata Arctica näyttää moniulotteisuutensa heittäytymällä akustisen ilmaisun pariin talvisella Suomen kiertueellaan.

Akustisen ohjelmiston lisäksi Sonata Arctica laajentaa reviiriään keikkapaikkojen osalta, sillä ”Acoustic Adventures”-nimeä kantavalla kiertueella bändi esiintyy normaalista keikkaympäristöstään poikkeavasti konserttisaleissa ympäri Suomen.

Kymmenen konserttia käsittävä kiertue starttaa Lahden Sibeliustalosta 20. helmikuuta. Kiertueen ainoa Pohjois-Suomen keikka nähdään Oulun Madetoja-salissa sunnuntaina 3. maaliskuuta. Lahden ja Oulun lisäksi muut kiertuepaikkakunnat ovat Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Kuopio, Tampere, Hämeenlinna ja Turku.

Kiertueen lipunmyynti alkaa ensi viikon maanantaina 29.10.

Theomanian debyyttialbumi julki lauantaina 1. syyskuuta

Pohjoissuomalainen bändi on valmistellut Bury Them All Alive -kiekkoaan kaksi vuotta.

30.8.2018
Vuonna 2015 perustettu pohjoissuomalaisen Theomania -yhtyeen pitkään valmisteltu debyyttialbumi Bury Them All Alive ilmestyy lauantaina 1. syyskuuta.  Yhtye on työstänyt albumiaan jo kaksi vuotta.

Yhtye kuvaa musiikkiaan melodiseksi death metalliksi ja johon yhdistyvät myös muun muassa sinfoninen-, power-, black-, gootti-, ja progressiivinen metalli. Yhtye on julkaissut pikavauhtia jo kolme singleä tulevalta albumilta. Debyyttisingle Apathy julkaistiin 11. elokuuta, kakkossiivu Invasion 18. elokuuta ja viimeisin Catatonic Continuum näki päivänvalon 25. elokuuta.


Bändin jäsenet ovat eri puolilta Pohjois-Suomea, Kemistä, Oulusta ja Kuusamosta. Yhtyeessä soittavat Eero Tuominen (laulu & taustalaulut), Miikka Keskitalo (kitarat, bassokitara, sitar, syntikat, tehosteet & orkestraatiot) sekä Ari Mikkola (rummut & “sotarummut”). Torniosta kotoisin oleva Keskitalo on opiskellut Torniossa pop & Jazz konservatorio Lappiassa ja soittanut aiemmin mm. kemiläisessä Epäjärkkärit- ja vuosituhannen alkupuolella The Gargoyle -yhtyeissä. Keskitalo oli mukana myös yhden metallijoulusinglen (Heinillä Härkien kaukalon, 2016) julkaisseessa Helvetti -yhtyeessä.


Theomania otti ensiaskeleensa kun Miikka Keskitalo sekä Eero Tuominen päättivät perustaa bändin yhteisten visioidensa pohjalta. Molemmilla oli pöytälaatikossa valmiiksi biisejä, joihin löytyi vuosien varrelta ideoita, joita yhtye lähti toteuttamaan.

Hyvin pian kaksikko päätti tehdä kokonaisen pitkäsoiton ja lähti etsimään lisää soittajia. Näin Ari Mikkola liittyi bändin vakituiseksi rumpaliksi. Debyyttialbumilla soittaa myös sessiomuusikoita, kuten Henri Hänninen (kakkoskomppi- ja leadkitarat), Arto Kiimalainen (piano kappaleessa Insomnia), sekä Jarmo Jakkila (akustiset kitarat kappaleessa God Is Dead).

Debyyttialbumin äänitykset alkoivat rummuilla lokakuussa 2016 Joonas Rinteen johdolla. Äänitykset jatkuivat tammikuussa 2017, jolloin vuorostaan äänitettiin komppikitarat ja soolokitarat. Tämän jälkeen Keskitalo alkoi tekemään lopullisia orkestraatio- ja syntikkasovituksia.

Aikaa kului ja yhtye päätti hoitaa itse myös editoinnin ja miksauksen. Lopulta oli aika sovittaa lisää taustalauluja tulevia lauluäänityksiä varten, jotka starttasivat vuoden 2017 loppupuolella. Levy miksattiin kevään 2018 aikana ja heinäkuussa 2018 levy masteroitiin Elmeri Kinnusen johdolla.

Bury Them All Alive -nimeä kantava debyyttialbumi sisältää 13 kappaletta ja albumin kokonaiskesto on 57.42 minuuttia. Kappaleiden sanoitusten teemat kumpuavat synkemmistä aihepiireistä, kuten kuolemasta, hulluudesta sekä harhoista.

Bändin tavoitteena on jatkaa kappaleiden tekemistä ja julkaista lisää musiikkia tulevaisuudessakin.

Raskasta Iskelmää -projektin ensimmäinen single julkaistiin

Kuuntele kuinka Tony Kakko vetää Ajetaan tandemilla -biisin.

29.6.2018
Ensin oli Raskasta Joulua, nyt tulee Raskasta iskelmää. Tekijät ovat molemmissa produktioissa samat, kuten Rokkineuvos kertoi jo maaliskuussa jutussa, joka löytyy täältä: http://www.rokkineuvos.fi/413042649

Projektin ensimmäinen single julkistettiin tänään. Kappaleeksi valikoitui Freemanin vuoden 1976 suurhitti Ajetaan tandemilla. Kappaleen laulaa Sonata Arctican vokalisti Tony Kakko.

Raskasta Joulua -idean isän, kitaristi Erkka Korhosen mukaan kappale on juuri sopiva kesäproggikseksi kuvailemansa Raskasta iskelmää -projektin esittelybiisiksi.
– Ajetaan tandemilla on varmasti ollut julkaisuhetkellään hyvinkin rohkea biisi. Kappale on erittäin nopea, teksti hieman epäsovinnainen ja vapaudenkaipuuta henkivä. Niinpä se sopi mielestämme erittäin hyvin esittelybiisiksi. Versiomme meininki on erittäin kasaria, Korhonen toteaa tiedotteessa.
Korhosen mukaan Raskasta Iskelmää -idea tuli  tuli suoraan Raskasta Joulua -faneilta, jotka kaipasivat musiikkia, jota voisi kuunnella silloinkin, kun joululaulut eivät ole ajankohtaisia.

Ajetaan tandemilla -kappaleen sävelsi Leo "Freeman" Friman itse ja sen sanoitti hänen tuolloinen lankonsa Heikki "Hector" Harma, joka myös esitteli Freemanin demon Love Recordsille ja sai levypomot innostumaan uudesta laulaja/lauluntekijästä.

Ajaton biisi on pysynyt radioiden soittolistoilla ja ihmisten mielissä jo yli 40 vuoden ajan. Kappale nosti Freemanin suosioon ja myös puoli vuotta Ajetaan tandemilla -singlen jälkeen julkaistu debyyttialbumi nousi listojen kärkeen. Albumilta löytyy niin ikään klassikko-kastiin nousseet kappaleet Kaksi lensi yli käenpesän, Osuuskaupan Jane ja Olet mun kaikuluotain (John Denverin Annie´s Song).

Raskasta iskelmää -projekti nousee ensi yönä klo 00.40 lavalle yleisön eteen  Jämsän Himos Parkin Iskelmäfestivaaleilla. Tony Kakon lisäksi raskaammalla sykkeellä soitettavia iskelmiä tulkitsevat JP Leppäluoto ja Antti Railio.



Liimatainen ja Kotipelto ovat repineet Etelä-Amerikassa duokeikoilleen jopa 800 hengen yleisömassan

Blackacoustic-duon kiertue on ollut menestys. Kuva 13.5. Costa Rican San Josesta. Kuva: Kotipelto-Liimainen facebook-sivut.

Kiertue on ollut huikea menestys ja palaute ylistävää.

17.5.2018
Kemiläislähtöisen kitaristi Jani Liimataisen ja Stratovariuksen solistina tunnetun Timo Kotipellon pitkä ja harvinaislaatuinen duokiertue Etelä-Amerikassa on ollut huikea menestys. Keikka-arvostelut ja yleisöltä saatu palaute on ollut ylistävää.

- Buenos Aires oli loppuunmyyty. Chilessä neljä viidestä keikasta olivat loppuunmyytyjä. Santiagossa 800 ihmistä oli tullut duo-keikalle. Costa Rican San Josen keikka oli niin ikään loppuunmyyty. Käsittämätön meininki. Jengi laulaa messissä samalla meiningillä kuin oltaisiin isolla bändillä keikalla. Nyt sen vaan kuulee vielä paljon paremmin, kun olemme esiintymässä akustisella kokoonpanolla, Kotipelto kertoo nettijulkaisu Kaaoszinen haastattelussa.

Liimatainen ja Kotipelto ovat päätyneet myös paikkoihin, joissa kansainvälisiä artisteja ei ole aiemmin nähty.
- Kyseisissä paikoissa meno on ollut aika eksoottista, Kotipelto toteaa.


18. huhtikuuta alkanutta kiertuetta on jäljellä vielä parisen viikkoa.  Tänään kaksikko esiintyy El Salvadorissa, huomenna Guatemalassa ja loppukiertue vie heidät Meksikoon. Tätä ennen duo on poikennut Argentiinan, Chilen ja Costa Rican lisäksi Brasiliassa, Uruguayissa, Kolumbiassa ja Hondurasissa.

Kiertueella kaksikko on esittänyt vuonna 2012 julkaistun Blackoustic-albumin biisejä, Stratovariuksen hittejä, kaverusten yhteisen Cain’s Offering -yhtyeen tuotantoa sekä muita uusiksi sovitettuja metalli- ja rockhittejä.

- Keikoilla ollaan vedetty myös Karjalan Kunnailla -kappaletta, suomeksi tottakai. Hieman kulttuurivientiä. Jengi on ottanut senkin hienosti vastaan. Jotkut jopa laulaneet sanasta sanaan mukana. Aika huikeaa, Kotipelto äimistelee.

Tästä Kaaoszinen juttuun:

http://kaaoszine.fi/timo-kotipelto-kiertaa-duo-kokoonpanolla-etela-amerikkaa-loppuunmyytyja-keikkoja-yleiso-laulaa-suomenkielista-biisia-mukana/

Sonata Arctica heitti jalkapallon ystäville hienon haasteen

Tony Kakko on tuttu näky PS Kemin Veikkausliigajoukkueen otteluiden katsomossa. Mies on myös esiintynyt ottelupalkintojen jakajana. Kuva: Teemu Kvist.

Sonata Arctica threw to football fans a great challenge

11.1.2018
Sonata Arctica -yhtye on ylpeä kotikaupungistaan Kemistä ja sen jalkapallon Veikkausliigassa pelaavasta PS Kemin joukkueesta. PS Kemi otti vastaan toisen lappilaisen liigaseuran RoPS:n heittämän kausikorttihaasteen, johon Sonata Arctica lyö nyt lisää löylyä - ja kunnolla.

Bändi asettaa riman 3 000 myytyyn kausikorttiin ja jos se täyttyy, yhtye lupaa esiintyä kesällä 2018 Kemissä konsertissa, johon jokainen kausikortin ostanut pääsee ilmaiseksi.

Tässä yhtyeen Facebookissa julkaisema viesti:

"Oman kotikaupunkimme Veikkausliigajoukkueen kausarihaaste herätti vahvan halun lyödä lisää löylyä kiukaalle! Eiköhän tehdä yhdessä kausikorttien myyntiennätys tänne Perämeren pohjukkaan?

PS Kemi asetti tavoitteeksi 2.000 myytyä kausikorttia. Onhan se ihan hemmetin kova saldo!Mutta… mitäpä jos heitämme Sonata Arctican kanssa kentälle oman haasteemme:

Kun PS Kemi on myynyt 3.000 kausikorttia kaudelle 2018, hintaan 59 € lämiskä, tuomme Sonata Arctican keikalle kotikaupunkiimme kesällä 2018! Ja sisäänpääsy olisi ilmainen kaikille kausikortin ostaneille.


Pistäkäähän SYDÄNTÄ peliin, jos tämä kuulostaa hyvältä! Ihmetellään keikkapäivämäärää ja yksityiskohtia tuloksen selvittyä."


“Suurella sydämellä, isol´ asenteella, Perämereltä tuulee taas!

EI OO MUUTAKO PS KEMI!!”
http://www.pskemi.fi/kausarihaaste

SAME IN ENGLISH:
"Our own hometown´s Veikkausliiga (the premium league of Finnish football (soccer for some of you)) teams "Season Ticket Sale -Challenge" gave us an idea to give add to it by throwing in our own challenge! Let´s make a new Bothnia Bay region season ticket sale record!
PS Kemi set a goal of selling 2.000 tickets. Well, that´s really very impressive!
But… What do you say about this: When PS Kemi has sold 3.000 season tickets for 2018, we will bring Sonata Arctica to play a show in Kemi in summer 2018!! Free entrance for those who have bought a season ticket, of course.
Let´s put some HEART in this(reply, wink wink), if this sounds good to you! Let´s marvel and decided the show date when the result has cleared.
“Suurella sydämellä, isol´ asenteella, Perämereltä tuulee taas!"

EI OO MUUTAKO PS KEMI!!”
Let´s do this!
#pskemi #eioomuutako #kausarihaaste #2018 #veikkausliiga
#sonataarctica #lisäälöylyä

Thyrane jatkaa aktivoitumista. Bändi nähdään jälleen livenä ja lisäksi yhtye on tekemässä uutta albumia 13 vuoden tauon jälkeen.

Thyrane Vaasan Kaaosfestin pääesintyjäksi

Kemiläisbändi tekemässä uutta albumia 13 vuoden tauon jälkeen.

2.1.2018
Paluun keikkalavoille tehnyt kemiläinen black metal -jyrä Thyrane on pestattu Vaasassa 16.-17. helmikuuta pidettävän Kaaosfestin avausillan pääesiintyjäksi. Järjestäjien mukaan viime vuonna aktivoitunut ja Jalometallissa huikean keikan soittanut Thyrane saapuu festivaaliin intoa puhkuen, sillä yhtye ei ole pitkästä urastaan huolimatta koskaan soittanut keikkaa Vaasassa.

Thyranen nokkamies Blastmor on kertonut bändin tekevän tänä vuonna levyllisen uutta musiikkia, joten Thyranen faneilla riittää odotettavaa. Edellisestä Thyranen albumijulkaisusta onkin jo aikaa, sillä Travesty of Heavenly Essence (Spikefarm Records, 2005) ilmestyi vuonna 2005. Sitä ennen bändi ehti julkaista albumit Symphonies of Infernality (Woodcut Records, 1999), The Spirit of Rebellion (Spikefarm Records, 2000) ja Hypnotic (Spikefarm Records, 2003).

Muut perjantaina lavalle nousevat yhtyeet ovat juhlavuottaan viettävä, seinäjokelainen Nicole, Panda Penguin -EP:nsä juhlavuoden kunniaksi läpi soittava One Morning Left sekä paikallinen melodista death metalia soittava Rifftera.

Lauantain pääesiintyjäksi on puolestaan valikoitunut viimeksi vuosia sitten Suomen klubeja kiertänyt, Turmion Kätilöistä tutun MC Raaka Peen luotsaama industrial metal -kokoonpano 2 Times Terror. Bändin mukana Vaasaan saapuu industrial metalin tulokas King Satan sekä Pietarsaaresta kotoisin oleva death metal -veteraani Festerday. Lauantain paikallista antia tarjoilee progressiivisen metalcoren ehdottomaan kärkikastiin kotimaassa lukeutuva Extinction In Progress.

Tapahtuman järjestää raskaaseen rockiin sekä metalliin erikoistunut verkkosivusto Kaaoszine. Festaripaikkana on WS Arena, mikäli konserttipaikka on käytettävissä. Samaisessa hallissa tapahtui joulun alla vakava onnettomuus Raskasta joulua -konsertissa kun katosta pudonneet ilmastointiputket aiheuttivat seitsemän ihmisen loukkaantumisen.

Ennakkoliput Studio Ticketistä hintaan 20 € / päivä ja 28 € kaksi päivää. Ovelta vastaavat hinnat ovat 25 € ja 40 €.

Kotipelto & Liimatainen kuuden viikon Etelä-Amerikan kiertueelle

Timo Kotipellon ja Jani Liimataisen duo lähtee keväällä kuuden viikon Etelä-Amerikan kiertueelle. Kuva on duon keikalta Kemin Ramonasta huhtikuulta 2015.

Hurja kysyntä kypsytti kaksikon lähtemään rundille, jolle suunnitellaan jo jatkoa vuodelle 2019.

17.12.2017
Kotipelto & Liimatainen -duo laittaa keväällä ison vaihteen päälle ja lähtee pitkälle Etelä-Amerikan kiertueelle. Kysyntää kaksikolla olisi ollut alueelle jo aiemminkin, mutta nyt duo katsoi ajan olevan sille kypsä.
- Esiinnymme eri puolilla eteläistä Amerikkaa kuuden viikon ajan, vaikka kysyntää olisi ollut vaikka kolmeksi kuukaudeksi. Kaiken huipuksi lipunmyynti on ollut sen verran vilkasta, että siellä suunnitellaan jo uutta kiertuetta vuodelle 2019, Timo Kotipelto kertoo tuoreimman Soundi-lehden uutisessa.
- Hola Latin America! Timo and Jani will do their first ever acoustic tour in Latin America! Here are the first dates. We will add more dates soon… Rock the acoustic metal!, duo julkisti asian myös Facebook-sivuillaan.
Ulkomailla duo on esiintynyt vasta kolme kertaa, runsas kuukausi sitten Italian Roomassa, Novarassa ja Bolagnassa.

Timo Kotipelto jatkaa edelleen tiiviisti myös Stratovarius -yhtyeen vokalistina.
- Seuraavan studioalbumin nauhoitukset saattavat käynnistyä jo kevään aikana, Kotipelto toteaa Soundissa.
Kemiläislähtöinen Jani Liimatainen puolestaan sai julki vastíkään ex-Nightwish -solisti Anette Olzonin kanssa tekemänsä The Dark Element -projektin samannimisen esikoisalbumin, joka julkaistiin 10. marraskuuta. The Dark Elementissa ovat mukana Liimataisen ja Olzonin ohella  Jonas Kuhlberg ja kemiläisrumpali Jani Hurula.

Kuhlberg ja Hurula ovat Liimataisen ja Kotipellon ohella myös mukana Cain´s Offering -yhtyeessä, jonka viides jäsen on Stratovariuksen kosketinsoittaja Jens Johansson. Cain´s Offering on julkaissut kaksi albumia; Gather the Faithful (2009) ja Stormcrow (2015). Johansson on mukana myös uudelleen kootussa Ritchie Blackmore´s Rainbow -yhtyeessä, joka konsertoi Helsingissä 13. huhtikuuta.

Tässä Kotipelto & Liimatainen -duon ensimmäiset julkistetut Etelä-Amerikan kiertueen päivämäärät
22.4.2018. Montevideo, Uruguay
25.4.2018. Cordoba, Argentiina
26.4.2018. Rosario, Argentiina
27.4.2018. Buenos Aires, Argentiina
28.4.2018. Santiago, Chile
29.4.2018. Concepción, Chile
1.5.2018. Chiclayo, Peru
3.5.2018. Lima, Peru
4.5.2018. Lima, Peru
5.5.2018. Arequipa, Peru
8.5.2018. Duitama, Kolumbia
9.5.2018. Bogota, Kolumbia
10.5.2018. Cali, Kolumbia
11.5.2018. Medellin, Kolumbia
13.5.2018. San Jose, Costa Rica
15.5.2018. Tegucigalpa, Honduras
17.5.2018. San Salvador, El Salvador
18.5.2018. Guatemala, Guatemala

Raskasta Joulua -konsertti veti viime vuonna Kemin Tervahallin täyteen. Kuva: Juhani Hiltunen.

Tarja Turunen ja Joe Lynn Turner liittyvät Raskasta joulua -kiertueelle

Raskasta Joulua IV -levyn kansi näyttää tältä.

* Kumpikaan ei ole mukana Kemissä, mutta odotettu jättikiertue tuo Kemiin muun muassa Nightwish-tähti Marco Hietalan.

* Niinikään Kemin konsertissa laulava Tony Kakko duetoi Floor Jensenin kanssa marraskuussa ilmestyvällä uudella RJ-levyllä.


4.10.2017
Jo yli 30 000 lippua myynyt Raskasta joulua -kiertue on saanut mukaan kaksi tasokasta laulajaa lisää. Tänä vuonna yli 20 paikkakuntaa kiertävän huippukiertueen osassa konserteissa nähdään Nightwishin entisenä solistina tunnettu huippusopraano Tarja Turunen sekä komeaääninen kansainvälinen rock-legenda Joe Lynn Turner, joka tunnetaan Deep Purplen ja Rainbown entisenä laulajana.

Kumpikaan kaksikosta ei esiinny Kemin tai Rovaniemen konserteissa marraskuussa, mutta Joe Lynn Turner on mukana niiden välissä pidettävässä Oulun konsertissa. Tarja Turunen laulaa Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Vaasassa sekä Turun jälkimmäisessä, joulukuun konsertissa. Joe Lynn Turner puolestaan nousee lavalle Oulun lisäksi Porissa, Joensuussa, Jyväskylässä, Helsingissä, Kuopiossa, Vaasassa sekä Turun joulukuun konsertissa.

Pitkä lista huipputähtiä

Tämän vuoden Raskasta joulua -esiintyjäkaartista on jo tähän mennessä julkaistu pitkä lista huipputähtiä. Kiertueella nähdään Nightwish- ja Tarot -yhtyeistä tunnettu Marco Hietala, Nightwishin nykyinen laulaja, hollantilainen sopraano Floor Jansen, metalliyhtye Amaranthen laulajana tunnettu ruotsalainen sopraanotähti Elize Ryd, musikaalitähtenäkin esiintyvä Charonin laulaja JP Leppäluoto , maailmalla arvostetun Sonata Arctican laulaja Tony Kakko, Idols-tähtenä kansan suosioon noussut Ari Koivunen, The Voice of Finland 2013 -voittaja Antti Railio, Thunderstonen laulaja Pasi Rantanen, useista tv-ohjelmista tunnettu monitaituri Kimmo Blom, Tarotin riveihin lukeutuva Tommi Salmela, Psychework -yhtyeestä tunnettu Antony Parviainen sekä Suburban Tribe -yhtyeestä suosioon noussut Ville Tuomi, joka on nykyisin legendaarisen Leningrad Cowboysin nokkamies.

Kiertueen avauskonsertissa 17.11. ja Kemin konsertissa sunnuntaina 19.11. solisteista mukana ovat Tony Kakko, Marco Hietala, JP Leppäluoto ja Tommi Salmela. Viime vuonna ensimmäistä kertaa Kemissä vieraillut Raskasta Joulua myi Tervahallin täyteen. Kemiin saapuvasta solistikattauksesta Marco Hietala, JP Leppäluoto ja Tony Kakko tunnetaan myös sinfonista metallia esittävästä Northern Kings -lauluyhtyeestä.

Kiertueen bändikokoonpano on sama kuin viime vuonna; yhtyeen johtaja kitaristi Erkka Korhonen, kitaristi Tuomas Wäinölä, basisti Erkki Silvennoinen, rumpali Mirka Rantanen ja kosketinsoittaja Vili Ollila.

Kansainväliset mitat täyttävä show

Raskasta joulua -konserttikiertue tulee tänä vuonna keräämään ennätyksellisen määrän yleisöä ja kansan rakastama kiertue on muutenkin kasvanut kansainvälisiin mittoihin. Tänä vuonna kiertueella panostetaan erityisesti visuaaliseen showhun. Luvassa on isoja screenejä, pyro-tehosteita, näyttävä valo-show sekä huikeita pyroteknisiä toteutuksia. Kiertue kulkee ympäri Suomen neljän puoliperävaunurekan ja kolmen linja-auton voimin, joka on ennätyksellisen massiivinen kiertuetoteutus Suomessa.

Tänä vuonna suurempana kuin koskaan kiertävä Raskasta joulua -kiertue on vakiinnuttanut paikkansa koko kansan uutena jouluperinteenä. Viime joulun alla kahdettatoista kertaa järjestetty kiertue keräsi yhteensä ennätykselliset 35 000 kävijää myyden lähes kaikki konserttipaikat täyteen. Jopa presidentti Sauli Niinistö kertoi joulupäivityksessään olleensa vaikuttunut Raskasta joulua -konsertista ja lisäksi suomalainen konsepti on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla.

Kiertueen liput (alkaen 39,90 euroa, sis. palvelumaksun) ovat myynnissä Ticketmasterin, Lippupisteen sekä Lipputoimiston kanavissa. Tarkista paikkakuntakohtainen lipunmyyntitaho: http://raskastajoulua.com/


Raskasta Joulua IV –levy ilmestyy 17.11.

Spinefarm julkaisee uuden Raskasta Joulua -albumin 17. marraskuuta eli saman päivänä kun kiertue lähtee liikkeelle Rovaniemeltä.

Levyllä Ave Marian duetoivat entiset bänditoverukset Marco Hietala ja Tarja Turunen. Suomenkielisellä Joulun rauhaa -kappaleella kuullaan muiden solistien lisäksi Nightwishin Floor Jansenia. Jansenin suomenkielistä tulkintaa kuullaan albumin toisellakin kappaleella; Tony Kakon kanssa duettona esitetyllä Oi joulunajan ihmiset -kappaleella.

Raskasta Joulua IV –levyn kappaleet

1.Joulun sanoma
2. Joulumuisto
3. Tähti tähdistä kirkkain
4. Sydämeeni joulun teen
5. Kun joulu on
6. Jouluyö, juhlayö
7. Kuului laulu enkelten
8. Oi joulunajan ihmiset
9. Stjärnan i min hand
10. Kolmen kuninkaan marssi
11. Joulun rauhaa
12. Ave Maria

The Dark Elementin ensimmäinen musavideo on tässä

The Dark Element.

Anette Olzonin, Jani Liimataisen, Jani Hurulan ja Jonas Kulbergin muodostaman yhtyeen debyyttialbumi ilmestyy 10. marraskuuta.

27.9.2017
Anette Olzonin, Jani Liimataisen, Jani Hurulan ja Jonas Kulbergin muodostama The Dark Element -yhtye on päästänyt maailmalle ensimmäisen musiikkivideonsa. My Sweet Mystery -kappale, kuten kaikki nyt jo valmiina olevan albumin laulut on säveltänyt ja kirjoittanut yhtyeen kemiläislähtöinen kitaristi-lauluntekijä Jani Liimatainen. Hän toimii myös levyn tuottajana.

Musiikkivideon on ohjannut ruotsalainen ohjaaja ja valokuvaaja Patric Ullaeus, joka on värkännyt urallaan musiikkivideon jos toisenkin. Massiiviseen listaan voit käydä tutustumassa täällä: https://en.wikipedia.org/wiki/Patric_Ullaeus

Anette Olzon kertoo odottavansa innolla albumin julkaisua ja sanoo hänen, Liimataisen ja albumin julkaisija Frontiersin yhteistyön sujuneen täydellisesti. Liimatainen puolestaan sanoo tavoitteenaan olleen kirjoittaa tarttuvia, koukkuja sisältäviä kappaleita ja uskoo tavoitteen täyttyneen.
- Kappaleet ovat äärimmäisen melodisia ja suoraviivaisia. Levy tulee olemaan todella eeppinen.
Liimatainen sanoo fanittaneensa aina Anetten ääntä.
- Ja kun syntyi tilaisuus työskennellä hänen kanssaan, niin tämä oli yksinkertaisesti tilaisuus, jota ei voinut jättää käyttämättä.

Jani Liimataisen ja Anette Olzonin yhteistyön ensimmäinen hedelmä julki

Marraskuussa ilmestyvän The Dark Element -albumin nimikkokappale on nyt kuunneltavissa.
29.8.2017
Kemiläislähtöisen kitaristi Jani Liimataisen ja ruotsalaislaulaja Anette Olzonin yhteistyön ensimmäinen hedelmä, kappale nimeltä The Dark Element julkistettiin tiistaina.

Biisi on Liimataisen ja Olzonin samannimiseltä albumilta, joka julkaistaan 10. marraskuuta. Liimatainen on säveltänyt ja sanoittanit albumin kappaleet ja toimii myös levyn tuottajana.  Levyn julkaisija on Frontiers Music.


Anette Olzon tunnetaan muun muassa Nightwishin entisenä laulusolistina. Olzon toimi yhtyeen laulajana vuosina 2007-2012 ja lauloi bändin albumeilla Dark Passion Play ja Imaginaerum. Nightwish-uransa jälkeen Olzon on julkaissut tätä ennen sooloalbumin Shine (2014). Ennen Nightwishiä Olzon lauloi ruotsalaisessa Alyson Avenue -yhtyeessä.

Jani Liimatainen puolestaan vaikuttaa nykyään muun muassa Cain's Offering -yhtyeessä sekä tekee duo-keikkoja Stratovariuksen vokalisti Timo Kotipellon kanssa. Liimataisella on myös Sydänpuu -yhtye kemiläisen Risto Koskisen kanssa.

Liimataisen sävellyksiä ovat aiemmin levyttäneet ainakin Sonata Arctica, Altaria, Stratovarius sekä Sturm und Drang. Liimatainen on vaikuttanut myös Antti Railion ja Arion -, Celesty-, Human Temple- ja Insomnium - yhtyeiden levyillä sanoittajana, vierailijana tai keikkapaikkaajana.


The Dark Element -albumi on osin äänitetty Kemissä Tico Tico -studiolla ja lisäksi levyllä rumpuja soittaa kemiläinen Jani Hurula, joka on tuttu Silent Voices, Isäntä Meidän ja Cain's Offering -yhtyeistä. Hurula on soittanut Liimataisen kanssa myös Iron Maiden laulaja Paul Di´Annon yhtyeessä.

Sonata Arctican kaksi albumia parhaiden powermetal-albumien listalle

6.7.2017
Kemiläinen Sonata Arctica -yhtye sai peräti kaksi albumia nettisivusto Loudwiren 25 kaikkien aikojen parhaan powermetal -albumien listalle. Vuonna 2003 ilmestynyt yhtyeen kolmas studioalbumi Winterheart's Guild on sijalla 11 ja vuonna 1999 ilmestynyt debyyttialbumi Ecliptica sijalla 16.

Listalle pääsi myös kaksi muuta suomalaista hengentuotetta. Korkeimmalle sijalle noteerattiin Stratovariuksen vuonna 1997 ilmestynyt Visions. Nightwishin vuonna 1998 ilmestynyt kakkosalbumi Oceanborn päätyi listan sijalle 10.

Listan ykköseksi arvostettiin vuonna 1984 perustetun saksalaisen Helloweenin vuoden 1988 albumi Keeper of the Seven Keys: Part II ja kolmoseksi vuotta aiemmin ilmestynyt samannimisen albumin ykkösosa. Väliin kakkoseksi kiilasi niinikään 1980-luvun puolivälissä perustetun saksalaisyhtye Blind Guardianin Imaginations From the Other Side vuodelta 1995.

Samainen sivusto on listannut kymmenen parasta powermetal-yhtyettä. Loogisesti ykköspaikalle nousi Helloween, kakkoseksi Blind Guardian sekä hieman yllättäen kolmoseksi Manowar, jonka Kings of Metal -pitkäsoitto oli albumilistalla vasta sijalla 13. Nightwish on listalla viidentenä ja Sonata Arctica kuudentena.

Loudwire.comin 25 kaikkien aikojen parasta powermetal-albumia

1. Helloween, Keeper of the Seven Keys: Part II (1988)
2. Blind Guardian, Imaginations From the Other Side (1995)
3. Helloween, Keeper of the Seven Keys: Part I (1987)
4. Gamma Ray, Land of the Free (1995)
5. Symphony X, The Odyssey (2002)
6. Stratovarius, Visions (1997)
7. Lost Horizon, A Flame to the Ground beneath (2003)
8. Symphony X, The Divine Wings of Tragedy (1997)
9. Rhapsody, Power of the Dragonflame (2002)
10. Nightwish, Oceanborn (1998)
11. Sonata Arctica, Winterheart's Guild (2003)
12. Blind Guardian, Follow the Blind (1989)
13. Manowar, Kings of Metal (1988)
14. Falconer, Falconer (2001)
15. Crimson Glory, Transcendence (1988)
16. Sonata Arctica, Ecliptica (1999)
17. Manowar, Hail to England (1984)
18. Kamelot, Epica (2003)
19. Primal Fear, Black Sun (2002)
20. Edguy, Mandrake (2001)
21. Angra, Temple of Shadows (2004)
22. Savatage, Hall of the Mountain King (1987)
23. Running Wild, Port Royal (1988)
24. DragonForce, Inhuman Rampage (2006)
25. Heavenly, Dust to Dust (2004)

Loudwire.comin 10 parasta powermetal bandiä

1. Helloween
2. Blind Guardian
3. Manowar
4. Symphony X
5. Nightwish
6. Sonata Arctica
7. Gamma Ray
8. Rhapsody
9. Dragonforce
10. Iced Earth

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu