Tony Kakko sai ritarimerkkinsä

15.2.2019
Tony Kakko sai Tasavallan Presidentin hänelle joulukuussa myöntämän Suomen Leijonan ritarimerkin perjantaina 15. helmikuuta Keminmaassa Motelli Käpylässä järjestetyssä kutsuvierastilaisuudessa.

Kunniamerkin luovutuspuheen piti Keminmaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tommi Lepojärvi ja merkin Tony Kakon rintaan kiinnitti Keminmaan kunnan vs. sivistystoimenjohtaja Hannele Matinlassi.

Luovutuspuheessaan Lepojärvi nosti esiin laajalti Sonata Arctica -yhtyeen muusikkona, säveltäjänä, sanoittajana, solistina ja keulakuvana tunnetuksi tulleen Tony Kakon saavutuksia. Hän muistutti maailmankuulun yhtyeen kiertäneen noin 50 eri maassa ja tehneen noin 1100 keikkaa eri puolilla maailmaa.
- Sonata Arcticalla on Favebookissa noin 1,2 miljoona fania eri puolilta maailmaa. He ovat tehneet koko Suomea ja myös Meri-Lappia tunnetuksi.

Lepojärvi palautti mieliin Tony Kakon säveltäneen muun muassa lasten oikeuksien puolesta puhuvan kappaleen I Have A Right, joka on usean lastensuojelujärjestön käytössä, muun muassa Pelastakaa Lapset ry:llä.
- Kansainvälisesti uransa vuonna 1999 aloittanut kokoonpano on julkaissut yhdeksän studioalbumia, joista toistaiseksi seitsemän on myynyt kultalevyyn oikeuttavan määrän. Lisäksi yhtye on julkaissut 19 singleä, 5 EP-levyä, kolme livelevyä ja 2 live-dvd:tä.
- Tony Kakko on myös esiintynyt Raskasta Joulua -konserteissa jo kymmenen vuoden ajan. Raskasta joulua on tehnyt yhteistyötä muun muassa Lähetysseuran kanssa. Lisäksi Kakko on esiintynyt Northern Kings-kokoonpanossa ja vierailevana tähtenä eri puolilla maailmaa eri yhtyeiden konserteissa ja levyillä. Hän on myös rajoja rikkoen Oulu Sinfonian ja Kemin kaupunginorkesterin kanssa. Nänä konsertit ovat olleet todella suosittuja ja usein loppuunmyytyjä, Lepojärvi kertasi.


Tony Kakko on säveltänyt ja sanoittanut musiikkia moniin tarkoituksiin, kuten muun muassa ritarimerkin luovutustilaisuudessakin Katja Lukinin esittämänä kuullun kauniin Keminmaa -kappaleen, jonka Lukin on myöss levyttänyt.
- Tony Kakko on myös Keminmaan Pölhön koulun koulukummi ja hän on toiminut Meri-Lapin bändikisat nimikkotuomarina ja tehnyt yhteistyötä muun muassa jalkapallon Veikkausliigassa pelanneen PS Kemin kanssa säveltämällä ja sanoittamalla seuran kannatuslaulun. Hän on myös Teoston kulttuurikummi, Lepojärvi jatkoi Kakon saavutusten listaamista.

Lopuksi Lepojärvi muistutti Kemi-Tornio alueen seutuvaltuuston valinneen Sonata Arctica -yhtyeen vuoden seutukuntalaiseksi vuonna 2008, tunnustuksena ansioista alueen puolestapuhujana ja seutuyhteistyön edistäjänä.

Katja Lukinin lisäksi tilaisuudessa esiintyivät hänen aviomiehensä Dimitri Keiski sekä Marja Hakala. He esittivät muun muassa Procol Harum- ja Queen -yhtyeiden musiikkia.

Kommentit

Malubrao

16.02.2019 18:09

Me alegra mucho saber que premien a execelentes artistas tan destacados...Gracias por compartir con todo el mundo tan merecido premio al señor caballero de león Tony Kakko :)

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu