Matti Virtasalo on lauantaina 13.8. klo 19 lähtien Rokkineuvos Juhani Hiltusen haastateltavana.

Matti Virtasalo on lauantaina 13.8. klo 19 lähtien Rokkineuvos Juhani Hiltusen haastateltavana.

Uutta yhteistyötä ravintoloiden kesken

* Rokkineuvoksen kulttuuriklubi striimataan lauantaina suorana kahteen kemiläisravintolaan Youtuben ja Facebookin lisäksi.

* Kulttuuriklubin vieraana on muusikko Matti Virtasalo, joka soittaa haastattelun jälkeen yleisön toivebiisejä 300 kappaleen valikoimastaan.

8.6.2020
Kemissä Rock Bar & Grill 82 ja Oluthuone Kukko ovat lähteneet toteuttamaan ohjelmaa asiakkailleen yhteistyössä Ohjelmatoimisto Meoksen kanssa. Tämä yhteistyö on ihan uutta; kaksi baaria ja ohjelmatoimisto tuottavat samaan aikaan liveohjelmaa neljään eri paikkaan.

- Ideana on striimata ohjelma suorana nettiin Ohjelmatoimisto Meoksen YouTube-kanavalle, Evakkoklubien Facebook-sivulle sekä Rock Bar & Grill 82:n ja Oluthuone Kukon näytöille Meoksen striimipajalta Kemistä. Uutta on se, että ihmiset voivat lähettää lähetykseen omia kuviaan sieltä, missä lähetystä seuraavat, idean isä ja Meoksen puuhamies Jani Rojola kertoo.

Ensimmäinen yhdessä tuotettu lähetys on 13.6.2020 Rokkineuvoksen kulttuuriklubi, jossa Rokkineuvos Juhani Hiltusen vieraana on Matti Virtasalo. Haastattelussa pureudutaan Virtasalon musiikilliseen uraan ja sen vaiheisiin. Mukana on myös video-otteita Virtasalon uran varrelta. Matin musiikillisesta tietopankista löytyy yli 300 kappaletta aina suomalaisesta popista ja rockista fiilistelyyn ja tunnelmointiin.

- Aikataulullisesti edetään siten, että klo 19.00 on itse haastattelu. Ekan settinsä Matti soittaa noin klo 20.00 alkaen ja toisen 21.00 alkaen. Ihmiset voivat esittää Matille toivebiisejä YouTuben ja Facebookin chateissä. Yleisöllä on myös mahdollisuus tukea artisteja hankkimalla 5 euron tukilipun Digilippu.fi-palvelusta, Jani valottaa.

Sekä Rock Bar & Grill 82:n yrittäjä Joke Mikkonen että Oluthuone Kukon Camilla Hiukka muistuttavat, että rajoituksista huolimatta ravintolassa käyminen on turvallista.
- Pitkä kevät on varmasti jättänyt ihmisten mieliin pelkoja. Hygienia-asiat on huomioitu, mutta näin myös ne, jotka eivät halua astua baariin sisään, voivat nauttia kuitenkin hyvästä ohjelmasta, Camilla Hiukka painottaa.
- Onhan ravintolakäynti muutakin kuin hyvää ruokaa ja juomaa. Se on myös tunnelmaa, musiikkia ja seurustelua ihmisten kanssa. Kaikista ikävistä seikoista huolimatta, ja ennen kaikkea niiden takia, on tärkeää muistaa nauttia elämästä. Mikä olisikaan parempi tapa noudattaa tätä ohjetta kuin nauttimalla suosikkiravintolasi palveluista vaikka sieltä kotisohvalta käsin, Joke Mikkonen  muistuttaa.

Lähetystä voi seurata Meosin Youtube-kanavalta https://www.youtube.com/channel/UCGCdhxC23AelWb2Cwjc2nbQ?view_as=subscriber tai Evakkoklubin Facebook-sivuilla: https://www.facebook.com/evakkoklubit/

Tapahtuman Facebook-event löytyy täältä: https://www.facebook.com/events/339865290336390/

Esittelyt:

Hurjan suosion saaneella Rokkineuvos.fi -sivustolla on vierailtu jo  yli miljoonasataneljäkymmentäyksituhatta (1 141 000) kertaa. Mutta kuka on Rokkineuvos. Lue täältä: http://www.rokkineuvos.fi/412233095

M. Virtasalo (Täältä tilaat Matin myös omalle keikalle!): https://meos.fi/m-virtasalo/
Rockbar & Grill 82: https://www.facebook.com/rockbarngrill82/
Oluthuone Kukko: https://www.facebook.com/Oluthuone-Kukko-341440692584003/

Rokkineuvoksen kulttuuriklubi nyt myös Youtubessa


24.1.2020
Rokkineuvoksen toiminta on laajentunut nyt myös YouTube -palveluun, jonne on ladattu Rokkineuvoksen juttutuokio muusikko, kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Teemu Ylinikan kanssa. Voit katsoa haastattelun jutun yläpuolelta tai suoraan Youtubesta.

Formaatti kantaa nimeä Rokkineuvoksen kulttuuriklubi. Sen ideana tänä keväänä on se, että Rokkineuvos Juhani Hiltunen haastattelee kemiläisiä trubaduureja Oluthuone Kukossa ja jutustelun päälle kyseinen trubaduuri heittää keikan.

Teemu Ylinikka oli Rokkineuvoksen vieraana lauantaina 18. tammikuuta. Seuraavat vieraat ovat Jon Sebastian Säkkinen (15.2.), Matti Virtasalo (14.3.) ja Heikki "Heme" Vieresjoki (4.4.) Kaikki tämän kevään tilaisuudet ovat Oluthuone Kukossa Kemissä. Kulttuuriklubin järjestävät yhteistyössä Rokkineuvos, ohjelmatoimisto MEOS ja Oluthuone Kukko. Teemu Ylinikan haastattelun videoi Kemin nuorisotoimen alla toimiva Kemi Factori.

Kulttuuriklubin vieraina ovat olleet tähän mennessä Tommy Portimo (2017), Hannele "Taiska" Kauppinen (2017), Tero Nissinen (2018), Tommi Reponen (2018), Li Andersson (2018), Dimitri Keiski (2018), Roland "Rocca" Berg (2019), Elmo Salmi (2019) ja Teemu Ylinikka (2020).

Aiemmin kaikki Rokkineuvoksen kulttuuriklubit on järjestetty Easy Living in Kemi -tapahtumaviikolla, paitsi Dimitri Keiskin haastattelu, joka tapahtui Maailma tuli kaupunkiin -tapahtuman yhteydessä Kemin Sauvotalolla.

Rokkineuvoksen kulttuuriklubiin on aina vapaa pääsy.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu