Räväkästi omintakeinen Chemistit tekee tuloaan

Debyyttialbumi Uutuustuote valmistui vain puoli vuotta yhtyeen perustamisesta.

2.3.2020
Chemistit on tuorein lisä merilappilaiseen bändikatraaseen. Viime kesäkuussa perustettu simolaisyhtye on toiminut varsin vilkkaasti, sillä vain runsaan puolen vuoden toiminnan jälkeen yhtye on julkaissut jo debyyttialbuminsa Uutuustuote.

Albumin sisältö on nimensä mukainen, sen kaikki kahdeksan biisiä ovat trion omia uutuustuotteita. Levynjulkkarikeikkansa poppoo piti reilu viikko sitten Kemin Rockbar & Grill 82:n suojissa menestyksekkäästi. Väkeä kertyi paikalle varsin mukavasti ja tunnelmakin kohosi selvästi ihan kivan yläpuolelle.

Yhtyeen muodostavat basisti Mr. Emmerdale alias Ville Haapaniemi, rumpali Snake eli Janne Säynäjäaho ja kitaristi Choco alias Samuli Roivas, joka kantaa myös biisinteon päävastuun. Roivas ja Haapaniemi hoitavat laulupuolen. Edellämainitut taitelijanimet löytyvät Facebook-sivuilta, mutta kuten tunnettua, rakkailla lapsilla on monta nimeä, joten levykansissa taiteilijanimet ovat samassa järjestyksessä Wilhelm Aspencape, Dr. Smygel ja Don Zanppa.

Yhtye on tietoisesti halunnut luoda jotain uutta ja on siinä onnistunutkin, sillä yhtyeen musiikkia on vaikea asemoida mihinkään valmiiseen lokeroon. Kyllä, suomirokkiahan se on, mutta monesta eri kulmasta käsiteltynä, niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin. Biisejä ei ole todellakaan veistetty yhdestä muotista.

En kutsuisi yhtyettä omalaatuiseksi - vaikka siitäkin viitteitä on - mutta omintakeiseksi kuitenkin. Siitä kertovat muun muassa yhtyeen Facebook-sivujen päivitykset ja luonnehdinnat. Esimerkiksi yhtye kertoo tyylilajinaan olevan "eläinkokeilla aloitettu ja hyväksytty kokeellisen musiikin juurituotanto" ja bändin olevan "kemiallisesti rikastettu musiikillinen produktio, joka pyrkii valmistamaan visuaalisesti ja musiikillisesti ainutlaatuisia tuotoksia laboratorio-olosuhteissa.”

Ja kuvissa herrat poseeraavat laboratoriotakeissaan - jotka ovat täynnä värikkäitä tahroja - läträämässä kaiken maailman nesteiden kanssa kuin hullut kemistit ikään. Samaiset takit toimivat tietysti myös yhtyeen esiintymisasuina. Vähintään omintakeista, siis.


Epätyypillistä on sekin, että nimikappale Uutuustuote on tiivistelmä levyn kaikista kappaleista. Moiseen törmää harvemmin musiikin parissa, mutta omasta toimittajan ammatista vastaava käytäntö löytyy. Sehän on selvä ingressi, joka kertoo tiivistetysti jutun sisällön. Tosin nykyään ingressien käyttö on vähentynyt roimasti.

Eikä järin yleistä nykyään ole sekään, että yhtye julkaisee levynsä Compact Audio Cassette -muodossa eli vanhana kunnon C-kasettina, kuin suoraan 1970-luvulta. Toki Uutuustuote on saatavissa on myös Compact Disc- eli CD-formaatissa. Levyn julkaisu vinyyliformaatissa on sekin kuulemma harkinnassa.

Harvemmin levykansista löytyy yhtyeen tarkka sijaintipaikkakaan. Chemistit kertovat omansa, joka on siis 65°39'40'N ja 025°04'00'E

Sarjaan omintakeiset jutut on liitettävä yhtyeen Intro, joka sekin tuoreelta levyltä löytyy. Käykää kuuntelemassa, niin tiedätte mitä tarkoitan. Mutta ehdottomasti sekin on linjassa bändin muun tekemisen kanssa.

Ja kun leikkiin on lähdetty, niin silloin leikitään kunnolla. Tai siis ollaan tosissaan. Kasetti on nimittäin iloisesti kirkkaan vihreä, ikäänkuin se olisi uitettu Chemistien laboratorion litkuissa. Ja jos yhtye saa Uutuustuotteensa julki myös vinyylinä, senkin väri on kuulemma vihreä. Niinpä tietenkin, selvähän se.

Yksi yhtyeen tyylikeinoista on napakat biisien nimet. Uutuustuoteen kappaleista viidellä on yksisanainen nimi ja kolmella muulla kaksisanainen. Tällä taataan se, että biisien nimet tarttuvat helpommin muistiin. Varsinaisissa sanoituksissa sanoja on toki viljelty ns. normaaliin tapaan.

Keikkasetissään Chemistit soittivat kaikki debyyttilevynsä raidat ja lisäksi muutaman tarkoin valitun coverin. Oli varsin mellevää kuulla esimerkiksi Chemistien raikas versio Juliet Jonesin Sydämen Helppo Elämä -biisistä, kuten myös Kolmannen Naisen Oi Suomen nuoria ja Hassisen Koneen Oikeus on voittanut taas -kappaleista. Lisäksi yhtye soitti Samuli Roivaksen runsaan kahden vuoden takaisen Tylsää jäätä -EP:n mainion nimikappaleen.

Live-neitsyytensä Chemistit menettivät 11. tammikuuta Kemin Lecafest -tapahtumassa. Levyjulkkarikeikka oli yhtyeen vasta toinen julkinen esiintyminen. Seuraavan kerran nämä hurjat on nähtävissä 21.3. Kuivaniemen Kievarissa Jytää, rokkia ja iskelmää -tapahtumassa. 

Ja vaikka tässä jutussa puhutaan omalaatuisuudesta tai omintakeisuudesta, on syytä erikseen korostaa, että yhtyeen musiikki on laadukasta, tarttuvaa ja mieleenjäävää. Niinpä Chemisteille on helppo toivoa - ja jopa ennustaa - mutkatonta ja menestyksellistä matkaa valitsemallaan polullaan. Rehelliselle kunnon suomirokille on aina tilaa.

Bändin Uutuustuote-levyyn voi tutustua Youtube- ja Spotify -palveluissa, tuonnempana myös Suncloud-palvelussa. Rokkineuvos suosittelee tutustumista vahvasti.

Rokkineuvoksella oli myös kunnia avata Chemistien levyjulkkarit haastattelemalla yhtyettä livenä yleisön edessä. Haastattelusta muodostui - pakko sanoa, siitäkin huolimatta, että saatan hieman toistaa itseäni - hieman omituinen, mutta samalla leppoisa, hauska ja ehkä myös paras koskaan tekemäni livehaastattelu. Yleisö reagoi kysymyksiin ja vastauksiin niin hörähtelemällä kuin aplodeeraamallakin.

Ai niin. Vielä yksi juttu. Yhtye on saanut jo nyt puolellaan useampia sponsoreita. Siltäkin sektorilta löytyy "ei-ehkä-niin-tavanomaisia" juttuja. Esimerkiksi K-Market Simontori on vauhdittanut yhtyeen matkaa lahjoittamalla laatikollisen Chupa Chups -tikkareita sekä läjän Sultan -preservatiiveja. Molempia on jaossa yhtyeen keikoilla.

Chemistit

Levynjulkkarikeikan settilista:

1. Maailma räjähtää
2. Ongelmat
3. Helppo elämä (Juliet Jonesin Sydän-cover)
4. Tylsää jäätä (Samuli Roivas, soolokappale)
5. Jatkot
6. Loner
7. A (Räjäyttäjät -cover)
8. Omaa lääkettä
9. Suoraan helvettiin
10. Oi Suomen nuoria (Kolmas Nainen -cover)
11. Raidekaks
12. Uutuustuote
---
Encore:
13. Oikeus on voittanut taas (Hassisen Kone -cover)

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu