Muutoksia RockBar AIDin esiintyjiin sairastapausten vuoksi


15.4.2022
Tänään perjantaina, huomenna lauantaina ja ylihuomenna sunnuntaina Kemin RockBar & Grill 82:ssa pidettävään RockBar AID -festivaalin aikatauluihin ja esiintyjiin on tullut muutoksia sairastapausten vuoksi.

Tänään perjantaina 15.4. Pääesiintyjä -yhtyeen esiintyminen on jouduttu valitettavasti perumaan. Pääesiintyjän tilalla esiintyy oululainen indierockyhtye Harha klo 00.00.

Huomenna lauantaina 16.4. The Meänland -yhtyeen esiintyminen on jouduttu perumaan yhtyeen solistin koronatartunnan vuoksi. Pääesiintyjän roolia paikkaa vauhdikas powertrio Three Star Riot.

Three Star Riotin jälkeen iltaa jatkaa viime tingassa paikalle hälytetty kemiläisistä konkareista koottu bilebändi Alppiliiga, jonka muodostavat Jani Rojola, Ville Rojola, Juha Kiuttu, Elias Kauppinen, Heikki Kakko ja Jirka Pentti.

Peruuntumisien vuoksi esiintymisjärjestykset siis muuttuvat hieman lauantain osalta. Perjantain ohjelman ainoa muutos on siis illan viimeisen esiintyjän muutos Pääesiintyjä-yhtyeestä Harha -yhtyeeksi.

Uusi aikataulu la 16.4.2022:

Klo 14.00 Matti Virtasalon päivämatinea
Klo 19.00 RFTK:n huutokauppa & arpajaiset
Klo 20.00 Esmeraldos People Feat. Lacce
Klo 21.15 Roisto.
Klo 22.30 Three Star Riot (Headliner)
Klo 23.45 Alppiliiga

Tänään perjantaina tapahtuman juontaa Pasi Rauta, huomenna lauantaina Rokkineuvos Hiltunen ja Venla Kakko sunnuntaina. Päivälippu tapahtumaan maksaa 20 € perjantaina ja lauantaina. Sunnuntaina tapahtumaan eli klo 18 alkavalle Duo Gothamin keikalle on vapaa pääsy.

Kemin rokkibaari yritetaan pelastaa koronarajoitusten ajamasta ahdingosta


Pääsiäisen RockBar AID tarjoaa komean kattauksen paikallista musiikkia

11.4.2020
Pääsiäisenä Kemissä järjestetään RockBar & Grill 82:ssa hyväntekeväisyysfestivaalit, jonka tavoitteena on pelastaa paikallinen tapahtumajärjestäjä, rokkiklubi ja ruokapaikka.

Kemiläisille pop- ja rockmusiikin ystäville sekä muusikoille lyhyessä ajassa tärkeäksi tulleen paikan tulevaisuus on epävarma koronatilanteen ja siihen liittyneiden rajoitusten vuoksi.

Paikallisten rokkibaariksi kutsuma ravintola ehti toimia ennen koronaa vain vajaan vuoden.
Omistajakaksikko Joke Mikkosen ja Veli-Matti Viitalan mukaan ensimmäisestä koronaaallosta selvittiin tarjoamalla ns. take-away sekä kotiinkuljetettua ruokaa kansalle.
- Sen jälkeen kesää kohti rajoituksia höllennettiin ja elämän näytti normalisoituvan. Toisin kävi. Tuli toinen aalto. Tuli kolmas aalto. Hallituksen asettamat koronarajoitukset ovat vaikeuttaneet ravintolan toimintaa nyt niin pahasti, että baarin tulevaisuus on vaakalaudalla, ravintoloitsijat manailevat. Tilannetta ei helpota lainkaan, että ongelma on valtakunnallinen ja koettelee monia muitakin yrityksiä.

Kaikki voitava tehdään NYT!

Kemissä kuitenkin muusikot taustavoimineen ovat päättäneet, että rokkibaarin pelastamiseksi tehdään kaikki voitava. Voimat on lyöty nyt yhteen ja pääsiäsviikonlopun RockBarAID -tapahtumassa lavalle nousee puhtaasti talkoilla komea joukko Kemin ja lähiseutujen bändejä ja artisteja.
- Nyt on aika toimia – mikäli haluat, että paikallinen tapahtumaravintola palvelee jatkossakin, tapahtuman järjestäjät viestittävät. Tavoitteena on saada tupa täyteen perjantaista sunnuntaihin.

Perjantaina 15.4. esiintyvät klo 19 alkaen tunnin välein Veera, Umpimähkä, Boreal Grin, Rob The Dog, Skullrod ja Pääesiintyjä.
Lauantaina 16.4. musiikillisen annin aloittaa klo 14 Matti Virtasalon päivämatinea. Illalla meininki jatkuu klo 19 Rockfutisteam Kemin (RFTK) huutokaupalla ja arpajaisilla. Klo 20 lavalle nousee Esmeraldos People Feat. Lacce, klo 21.15 Three Star Riot, klo 22.30 Roisto ja klo 23.45. The Meänland. Sunnuntaina 17.4. festivaalit päättää klo 18 alkaen Duo Gothamin keikka.

Osta liput ennakkoon

Järjestäjinä ja taustapiruina on paikallisia konkareita, jotka haluavat varmistaa yhdessä yrittäjien kanssa jatkumon myös vaikeiden aikojen jälkeen. Mahtavien esiintyjien lisäksi tarjolla on vaihtuvia ruoka- ja juomatarjouksia koko viikonlopun ajan.
Lippuja myydään ennakkoon JVR AGENCY OY:n verkkokaupassa 20 € päivähintaan. Kaikki tuotto ohjataan lyhentämättömänä Rokkibaarin tukemiseen. Järjestäjät kannustavat kansalaisia hankkimaan lipun ennakkoon. Näin varmistat paikkasi hyvissä ajoin, sekä osoitat tukesi RockBar & Grill 82:lle. Yleisökiintiö per ilta on 150 henkeä.
Myös ovelta liput maksavat 20 €/pv – mikäli lippuja on jäljellä. Ennakkolippujen myynti päättyy perjantaina 15.4.2022 klo 18.00. Sunnuntaina 17.4. Duo Gothamin keikalle on vapaa pääsy.

Osakeanti on käynnissä

RockBandAID ei ole rokkibaarin ainoa pelastusvene. JokVel Oy on vapauttanut myyntiin C-osakesarjan, joka toimii Kannattajaosakkeena. Osakkeita on saatavilla 1 500 kappaletta ja niiden kappalehinta on 50 euroa. Osakkeiden hankintamäärää ei ole rajoitettu. Osakeannin onnistumisen minimirajana on 800 kannattajaosaketta. Tavoitteena on kerätä 40 000- 75 000 euroa, jolla voidaan turvata yrityksen toiminnan jatkuminen vaikean ajan jälkeen.

C-osakesarja on niin kutsuttu kannattajaosake, eikä anna omistajalleen ääni- tai osinko-oikeutta. Kannattajaosakkeen haltijoille lanseerataan sen sijaan omia ainutlaatuisia etuja vuosittain.

Miksi lähtisit mukaan

RockBar & Grill 82 on Kemin ainoa ruokaravintola, joka tarjoaa palvelujaan lounas- sekä ilta-aikaan. Ja viikonloppuisin ihan yön pikkutunneille, järjestäessään monipuolisia yleisötapahtumia. Kaupungin herkullisimmat burgerit sekä muut sapuskat valmistuvat baarin omassa keittiössä lähialueen laadukkaista raaka-aineista ammattitaitoisen henkilökunnan käsissä. Rokkibaari työllistää tällä hetkellä kahden yrittäjän lisäksi kolme vakituista työntekijää.

- Osakkeet on suunnattu henkilöille, jotka haluavat, että jatkossakin Kemissä saa laadukasta streetfood -ruokaa sekä voi nauttia monipuolisesta kulttuurista ja yöelämästä hyvässä seurassa ystävien kanssa. Nyt sinulla on mahdollisuus omistaa pala omaa baaria ja turvata sen tulevaisuus, Joke ja Vele painottavat.

Osakkeen hankkijoille etuja

* Yhden (1) osakkeen (50 €) merkintä on oikeutettu saamaan nimensä tauluun baarin seinälle.
* Viiden (5) osakkeen (250 €) merkintä oikeuttaa saamaan nimensä tauluun baarin seinälle, RCKBAR082 -t-paidan ja hopeakortin, jolla on mahdollista saada 20% alennusta ruoka-annoksista.
* Kymmenen (10) osakkeen (500 €) merkintä oikeuttaa saamaan nimensä tauluun baarin seinälle, RCKBAR082 -t-paidan ja kultakortin, jolla on mahdollista 20% saada alennusta ruoka-annoksista ja hanajuomista.
* Kahdenkymmenen (20) osakkeen (1000 €) merkintä oikeuttaa saamaan nimensä tauluun baarin seinälle, RCKBAR082 -t-paidan ja platinakortin, jolla on mahdollista saada 20% alennusta ruoka-annoksista, hana- ja pullojuomista.