Serotonin Syndrome voitti Jalometalli-bändikisan

6.3.2016
Serotonin Syndrome voitti lauantai-iltana Rovaniemen Grandessa pidetyn Jalometalli-bändikilpailun finaalin ja lunasti paikkansa ensi kesän Jalometalli -festivaalin lavalle.

Tapahtuman Facebook-eventsivun mukaan kilpailun taso oli kova tänä vuonna ja voittajan valinta oli äärimmäisen vaikea. Rokkineuvoksen saamien tietojen mukaan kalkkiviivoille saakka voitosta kamppaili rovaniemeläisen Serotonin Syndromen kanssa oululaiskemiläinen Silent Threnody.

Serotonin Syndrome ilmoittaa tyylilajikseen post-metal alternativen. Silent Threnody soittaa puolestaan melodista metallia. Serotonin Syndromessa soittavat Igor Persson (soolokitara, laulu), Joonas Hämäläinen (rytmikitara), Anselmo Mólnoth (basso), Asko Nousiainen (laulu) sekä Claus Verner Kiiskenberg (rummut). Finaalin muut bändin olivat rovaniemeläiset Hate World Hero ja Dreadicide.

Valinnan teki tuomaristo, johon kuuluivat Dark Floodin nokkamies, ex-Mors Subita ja Hevimestan entinen keikkavastaava Tero Piltonen, Napoleon Skullfukkin nokkamies ja Jalometallin pitkäaikainen juontaja Risto Kurimus sekä ALE Ry:n (Arctic Live Entertainment) puheenjohtaja, Ravage Machineryn nokkamies sekä Jalometallin kakkoslavan vastaava Rauli Alaruikka.

Jalometallin liput arvonnassa voittivat Greta Virranniemi ja Mikko Mikko Nevanlinna.


Jalometalli on myös kiinnittänut lisää bändejä.  Uusimmat ovat melodisen death metalin kärkinimet Kalmah ja Wolfheart, kuopiolaiset metallipioneerit Demilich ja Warmath, oululainen heavy-konkari Burning Point, kalmankatkuinen death metal -ryhmä Torture Pulse sekä nuoren polven thrash-yhtye Justice Theory.

8.-10. heinäkuuta pidettävän Jalometallin pääesiintyjinä soittavat tänä vuonna yhdysvaltalainen Anthrax ja ruotsalainen Sabaton. Aiemmin festarille ovat varmistuneet lisäksi At the Gates, The Haunted ja Spiritual Beggars sekä kotimaiset Swallow the Sun, Moonsorrow, Convulse, True Black Dawn ja ainutkertaisen jäähyväiskeikan tekevä kemiläinen Thyrane. Lisää esiintyjiä julkaistaan maaliskuun aikana.

Jalometallin kahden päivän ennakkoliput ovat hinnaltaan alkaen 99,50 euroa. Liput ovat myynnissä Ticketmaster Suomen (ent. Lippupalvelu) toimipisteissä. VIP-liput ja yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin. Kahden päivän lipun sisältävät hotellipaketit ovat myynnissä Original Sokos Hotel Arinassa.

Whitesnake Kuopion RockCockin pääesiintyjäksi

11.2.2016
Upealla paikalla sijaitsevalla Väinölänniemellä 29.-30.7. rokattava Kuopio RockCock –festivaali on vahvistanut vetonaulakseen brittiläisen rockpioneeri Whitesnaken.

Whitesnake tunnetaan toki pörheistä permanenttitukistaan, mutta myös loistavista kasariklassikoista kuten Is This Love, Here I Go Again sekä Still Of The Night. Yhtye rantautuu Kuopioon osana The Greatest Hits World Touria ja odottaa innolla esiintymistään festivaalilla.

- Olemme todella innoissamme esiintymisestämme Kuopion Rockcock -festivaaleilla. Greatest Hits World Tour -kiertue on todennäköisti minun henkilökohtainen jäähyväiseni areenarockille 40 vuoden laulujen kirjoittamisen ja kiertämisen jälkeen, viestittää yhtyeen perustajajäsen ja solisti David Coverdale.


Whitesnaken lisäksi Kuopiorockissa festivaalilavalle nousevat mm. juuri uuden Kouvostomolli –albuminsa julkaissut Viikate, äsken uuden Että Mitähän Vittua -singlen julkaissut Sanni, Tequila -hitillään radiosoittolistoja dominoinut Vesala sekä uudella Polaris –albumillaan vahvan paluun tehnyt Chisu. Festivaalin yllätysesiintyjänimi on viihdetähti Jari Sillanpää.

Muita julkistettuja esiintyjiä ovat Apulanta, Kaija Koo, Antti Tuisku, Chisu, Popeda, Turmion Kätilöt, Klamydia, JVG, Retards of the Run ja Wasted Puppets.

Sonata Arctica erikoiskeikalle Kemin Satama Open Airiin

Fanit pääsevät vaikuttamaan keikan kappalevalintoihin. Katso biisilista jutun lopusta.

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva ja laajaa kansainvälistä arvostusta nauttiva Sonata Arctica tekee kotikaupunkinsa Kemin Satama Open Air -festivaaleilla erikoiskeikan. Yhtye soittaa lauantain 6.8.2016 viimeisenä esiintyjänä ja päättää pyrotekniikkaa sisältävän sähköisen esiintymisensä upeaan ilotulitukseen elokuisessa kesäyössä.

Erikoisen esiintymisestä tekee se, että yhtyeen fanit saavat vaikuttaa keikan ohjelmistoon. Satama Open Airin nettisivuille avataan biisilista, joista voi valita kappaleen, jonka haluaa yhtyeen esittävän Satama Open Airin lavalla. Listalla on mukana kaikki Sonata Arctican levyttämät omat kappaleet, joita on toistasataa. Äänestys kestää 1.5.2016 saakka.

Satama Open Air kunnioittaa Sonata Arctican buukkaamisella myös omia juuriaan. Festivaali sai alkunsa tasan kymmenen vuotta sitten Kemin Meripuistossa pidetystä Sonata Open Air -konsertista, joita pidettiin vuoteen 2009 saakka. Kesäksi 2010 tapahtuma laajeni ja muuttui Satama Open Airiksi.
— Ilman vuonna 2006 pidettyä Sonata Open Airia ei olisi koskaan syntynyt myöskään Satama Open Air -festivaalia, painottaa festivaalipromoottori Markku Köngäs Eventworks Oy:stä.

— Hienoa päästä jälleen soittamaan Satama Open Airiin kotiyleisön eteen. Vaikea uskoa, että on jo kymmenen vuotta ensimmäistä tapahtumasta, josta Satama Open Air kasvoi meri-lappilaisittain megaisoksi festivaaliksi, sanoo Sonata Arctica yhtyeen keulamies Tony Kakko.
— Kun fanit pääsevät valitsemaan soitettavia kappaleita, mukaan tulee varmasti muutama mielenkiintoinen haaste. Mutta se on terveellistä meillekin, saatamme ihmetellä, että miksei tämä biisi ole enää ohjelmistossamme, Kakko naurahtaa.

Vuonna 1996 Kemissä perustetun Sonata Arctican kasvutarina on ollut huikea. Paikallisissa nuorisotiloissa soittaneesta yhtyeestä on kasvanut isoilla kansainvälisillä, kymmeniä tuhansia ihmisiä kokoavilla festivaaleilla soittava yhtye. Melodista voimametallia soittavalla yhtyeellä on laajat fanikunnat kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa, Aasiaa ja Etelä-Amerikkaa.

Yhtye on kyennyt vakuuttamaan myös vaikeasti valloitettavan Pohjois-Amerikan mantereen, josta yhtenä osoituksena on yhtyeen piakkoin alkava Yhdysvaltain ja Kanadan kiertue Nightwish -yhtyeen kanssa. Kiertue alkaa 19. helmikuuta ja kestää huhtikuun alkuun saakka.

Sonata Arctica on tehnyt tähän mennessä kahdeksan studioalbumia, jotka kaikki ovat myyneet vähintään kultalevyyn oikeuttavan määrän. Viimeisin albumi on Pariah´s Child vuodelta 2014. Yhtye on valmistelemassa parhaillaan myös seuraavaa, vielä nimeämätöntä studioalbumiaan, jonka julkaisuajankohdaksi on kaavailtu lokakuun alkupuolta.
— Kiireinen vuosi on jälleen tulossa, Kakko huokaa tyytyväisenä.

Sonata Arctican muodostavat Kakon ohella Tommy Portimo (rummut), Henrik Klingenberg (koskettimet), Elias Viljanen (kitara) ja Pasi Kauppinen (basso).


Satama Open Air pidetään Kemin Ruutinpuistossa 5.-6.8.2016. Tapahtumassa esiintyvät myös muun muun muassa Elastinen, Juha Tapio, Anssi Kela, Roope Salminen & Koirat, Pää-Äijät sekä dj:t Alex Kunnari ja Matti Airaksinen. Kaikkiaan festivaalissa nähdään 20 artistia.

Ystävänpäivätarjouksena festivaaleille on myynnissä 14.2. asti kahden päivän lippu 42 euron yhden päivän lipun hinnalla. Liput ovat myynnissä osoitteessa www.tiketti.fi

 Biisilista, joita yleisö voi äänestää soitettavaksi:

 1. Blank File
 2. My Land
 3. 8th Commandment
 4. Replica
 5. Kingdom for a heart
 6. Fullmoon
 7. Letter to Dana
 8. UnOpened
 9. Picturing the past
10. Destruction Preventer
11. Mary-Lou
12. Weballergy
13. False news travel fast
14. The end of this chapter
15. Black Sheep
16. Land of the free
17. San Sebastian
18. Sing in Silence
19. Revontulet
20. Tallulah
21. Wolf & Raven
22. The Power of One
23. Abandoned, Pleased, Brainwashed, Exploited
24. Gravenimage
25. The Cage
26. Silver Tongue
27. The Misery
28. Victoria’s Secret
29. Champagne Bath
30. Broken
31. The Rest of the sun belongs to me
32. The Ruins of my life
33. Draw me
34. Misplaced
35. Blinded no more
36. Ain’t your fairytale
37. Don’t say a word
38. The Boy who wanted to be a real puppet
39. My Selene
40. Wildfire
41. White Pearl, Black Oceans
42. Shamandalie
43. Wrecking the Sphere
44. In Black and White
45. Paid in full
46. For the Sake of Revenge
47. It won’t fade
48. Under your tree
49. Caleb
50. The Vice
51. My dream’s but a drop of fuel for a nightmare
52. The Harvest
53. The Worlds Forgotten, the Words Forbidden
54. Fly with the Black Swan
55. Good Enough is Good Enough
56. To Create a Warlike Feel
57. They Follow
58. Everything fades to gray
59. Deathaura
60. The Last Amazing Grays
61. Flag in the ground
62. Breathing
63. Zeroes
64. The Dead Skin
65. Juliet
66. No dream can heal a broken heart
67. As if the world wasn’t ending
68. The truth is out there
69. In the Dark
70. In my eyes you’re a giant
71. Nothing more
72. Only the broken hearts (make you beautiful)
73. Shitload of Money
74. Losing my insanity
75. Somewhere close to you
76. I have a right
77. Alone in heaven
78. The day
79. Cinderblox
80. Don’t be mean
81. Wildfire part 2
82. Wildfire part 3
83. Tonight I dance alone
84. One-Two-Free-Fall
85. The wolves die young
86. Running Lights
87. Take One Breath
88. Cloud Factory
89. Blood
90. What did you do in the war, Dad ?
91. Half a Marathon Man
92. X marks the spot
93. Love
94. Larger than Life
95. No Pain
96. Respect the wilderness
97. I’m Haunted
98. Shy
99. The Gun
100. Dream Thieves
101. Christmas Spirits
102. Peacemaker

Thyrane tekee jäähyväiskeikkansa Jalometallissa - kymmenen vuotta yhtyeen hajoamisen jälkeen

Thyrane kymmen vuotta sitten Spinefarmin promokuvassa.

Festivaalin muita uusia kiinnityksiä ovat Swallow the Sun, Moonsorrow, Convulse ja True Black Dawn.

27.1.2016
Oulusta kuuluu kummia. Thyrane, kemiläinen sinfonisen black metalin konkari tekee luvatun jäähyväiskeikkansa 10 vuoden jälkeen.

Thyrane soitti kaikkien aikojen kolmessa ensimmäisessä Jalometallissa vuosina 2002-04, mutta hajosi vuonna vuonna 2006. Tuolloin soittamatta jäänyt jäähyväiskeikka tapahtuu nyt Jalometallin 15-vuotisjuhlien kunniaksi. Onko sitten kyseessä Thyranen paluu vai ainutkertainen jäähyväiskeikka?
    – Mitään ei voida luvata, mutta näillä näkymin Thyrane tekee enää vain tämän ainoan keikan. Koko tämä homma lähti vain ja ainoastaan fiiliksen pohjalta. Järkkä (Jalometallin promoottori Marco Järvenpää) on koko bändin hyvä ystävä ja sai meidät ylipuhuttua tähän. Meillä tosiaan piti olla vuonna 2006 muutama keikka, mutta ne jäivät tietyistä syistä tekemättä ja bändi hajosi silloin. Teemme tämän enemmän, kuin nautinnolla. Hauskaa on sekin, että Thyranen viimeiseksi jäänyt keikka oli juuri Jalometallissa 2004, yhtyeen keulakuva Blastmor kertoo Jalometallin nettisivuilla.


Thyranen ensimmäiset julkaisut Symphonies of Infernality (Woodcut Records, 1999) ja
The Spirit of Rebellion (Spikefarm Records, 2000) olivat aggressiivista ja sinfonista black metalia, johon kolmannen Hypnotic-albumin (Spikefarm Records, 2003) industrial-metallin tyyliset kokeilut toivat hienoa lisämaustetta. Viimeiseksi jääneellä neljännellä Travesty Of Heavenly Essence -levyllään (Spikefarm Records 2005) bändi palasi lähemmäksi juuriaan ja lisäsi musiikkiinsa melodisempia elementtejä.

Alkuperäisistä jäsenistä Jalometallissa soittavat laulaja-kitaristi Blastmorin ohella basisti Daemon sekä kosketinsoittaja HM. Keikkamiehistöä vahvistavat kitaristivelho Joni Lahdenkauppi sekä rumpalilahjakkuus Ville Miinala.


Oulussa toivotetaan suurella ilolla myös kotimaisen death/doom metalin kärkiyhtye Swallow the Sun tervetulleeksi pitkästä aikaa Jalometallin pyörteisiin. Perinteikäs bändi julkaisi viime syksynä massiivisen, 2,5 tunnin pituisen, Songs from the North -albumin, joka esittelee kolme erilaisella tunnelmalla ladattua levyä. Swallow the Sun on erityisen kovassa nosteessa ja yhtye teki hiljattain ensimmäisen headliner-kiertueensa Euroopassa. Jyväskyläläislähtöinen kuusikko esiintyi pari viikkoa sitten loppuunmyydyllä klubikeikalla Oulussa 45 Specialissa.

Myös kotimaisen eeppisen viikinkimetallin lippulaiva Moonsorrow nähdään Jalometallin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Yhtye on jälleen aktiivisimmillaan viiden vuoden levytystauon jälkeen, sillä se julkaisee huhtikuussa seitsemännen Jumalten aika -nimisen pitkäsoittonsa. Yhtyeen massiivisen progressiiviset sekä blackin, folkin ja pakanametallin täyteiset biisiteokset saattavat totutusti kestää kymmenestä minuutista puoleen tuntiin.


Suomalaisen death metalin uranuurtaja Convulse toimi alkuaikoinaan aktiivisimmillaan 90-luvun alussa. Yhtye oli tauolla lähes 20 vuotta, kunnes se teki paluun vuonna 2012, jolloin bändi esiintyi myös ensi kertaa Jalometallissa. Yhtye julkaisee uuden Cycle of Revenge -albumin maaliskuussa. Levy tarjoaa aivan uudenlaista ja progressiivisempaa otetta, ja se on saanut jo ennakkomaistiaisillaan uskomattoman hienon vastaanoton.

Riipivän tiukka black metalin sanansaattaja True Black Dawn tekee ensivierailunsa Jalometallissa. Yhtyeen keulilla äänijänteitään venyttelee Wrath, joka on tunnettu muiden muassa Enochian Crescentin laulajana.


Jalometallin perinteinen bändikisa Lapin läänin demobändeille järjestetään jälleen maaliskuun alussa. Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy 5.2. Jalometalli-bändikilpailun järjestää tuttuun tapaan Rovaniemellä toimiva elävän musiikin yhdistys Arctic Live Entertainment. Lisätietoja ja kilpailun osallistumisinfot löydät yhdistyksen kotisivuilla: www.alery.fi

Metallimusiikin erikoistapahtuma Jalometalli viettää tulevana kesänä 15-vuotisjuhlia. Aiemmin festivaalille ovat jo varmistuneet At the Gates, The Haunted ja Spiritual Beggars sekä pääesiintyjiksi kiinnitetyt Anthrax ja Sabaton. Lisää esiintyjiä julkaistaan helmikuun aikana. Jalometalli järjestetään Oulun Kuusisaaressa 8. – 9.7.

Kiinnostavatko Boomtown Rats, Iggy Pop ja Alphaville?

Iggy Pop edustaa rockin raakaa voimaa.

Jos vastaus on kyllä, kannattaa suunnata kesällä kulkunsa Pohjois-Norjan festareille Lakselviin tai Tromssaan.

27.1.2016
Pohjois-Norjan ensi kesän festivaaleista on kietoutumassa mielenkiintoisia kekkereitä. Jos rockmaailman legendoja haluaa livenä katsella, siihen on mahdollisuus niin Lakselvin Midnattsrocken- kuin Tromssan Bukta Open Air -festivaaleilla. Molemmat tapahtumat järjestetään heinäkuussa.

Jo 32. kerran järjestettävän Midnattsrockenin (7.-10.7.) vetonaulaksi on pestattu kolmisen vuotta sitten comebackin tehnyt irlantilainen The Boomtown Rats. Bob Geldofin johtama yhtye on perustettu jo vuonna 1975 ja se nousi vuosikymmenen lopun punkin ja uuden aallon harjalla tunnetuksi ympäri maailman.


Varsinkin syksyllä 1979 julkaisti I Don´t Like Mondays -biisi on noussut suorastaan ikonistiseen asemaan. Mutta toki bändillä oli muitakin erinomaisia ralleja, kuten vuonna 1977 julkaistu debyyttisingle Lookin´After No. 1. Suomessa The Boomtown Rats esiintyi ensimmäisen kerran vuoden 1978 Ruisrockissa. Paluuunsa jälkeen bändi nähtiin viime kesänä Espoon Kivenlahtirockissa.

Lakselvissa yhtye nousee lavalle lauantaina 9. heinäkuuta. Samana päivänä esiintyy myös toinen mielenkiintoinen takavuosien nimi, saksalainen Alphaville.

Alphaville oli uransa huipulla ja suosiossa 1980-luvun puolivälissä. Yhtyeen tunnetuimmat hitit ovat Big In Japan sekä Forever Young, jotka molemmat julkaistiin vuonna 1984. Suurelle yleisölle sopivien hittien jälkeen yhtyeen tyyli muuttui epäkaupallisemmaksi ja taiteellisemmaksi. Vuonna 1997 Alphaville nosti hieman päätään muutamalla radio-kappaleella, mutta suurempi come-back on edelleen näkemättä. Laulaja Marian Gold on ainoa jäljellä oleva alkuperäinen jäsen.

Midnattsrockenin muita tiedossa olevia esiintyjiä ovat OPUS, Intrigue, SASH!, Staysman, Innertier & Suele,   Trønderfestival gruppa, Black Ingvars, Katastrofe, Di derre, Madcon ja Dream Police. Tapahtumasivut löytyvät osoitteesta http://www.midnattsrocken.no/

 

 

Bukta Open Airin (21. – 23.7.) ohjelmiston keihäänkärkenä on tapahtumassa aiemminkin vieraillut amerikkalainen Iggy Pop, joka on yksi merkittävimmistä punkrockin kehittäjistä ja kuuluisa aggressiivisesta lavaesiintymisestään. Vuonna 1947 syntynyt Iggy Pop nousi rocktähteyteen 1970-luvun lopulla punkrockin nousun myötä. Äskettäin menehtyneen David Bowien tuottamat albumit Lust For Life ja The Idiot (1977) olivat menestyksekkään soolouran lähtölaukaukset The Stooges –yhtyeen jälkeen. Ensin mainitulta albumilta löytyvät läpi uransa rankoista huumeongelmista kärsineen Iggy Popin kuuluisimmat hitit Lust For Life ja The Passenger.

Iggy & The Stooges –yhtyeen tunnetuin albumi on vuonna 1973 ilmestynyt Raw Power, jolta löytyy myös menestykseen noussut kappale Search and Destroy.

Osa Iggy Popin soololevyistä on saanut kriitikoilta vaisun vastaanoton, mutta hänen kuuluisaa lavaenergiaansa kehutaan yhä. Yhä uudet punkkarien ja garage-rokkarien sukupolvet ovat ottaneet Iggy Popin yhdeksi esikuvistaan. The Stooges –yhtye – jonka ainoa elossa oleva alkuperäisjäsen Pop on – koottiin vuosien varrella useampaan kertaan uudestaan.

Yhtye on käynyt esiintymässä muun muassa Tampereella vuonna 2006, Seinäjoella vuonna 2008 ja Porin Sonispheressä kesällä 2010. Ensimmäisen kerran Iggy Pop (James Newell Osterberg, Jr.) esiintyi Suomessa Helsingin Kulttuuritalolla toukokuussa 1978.

Iggy Popin uusin albumi Post Pop Depression ilmestyy 18. maaliskuuta.

Bukta Open Airin muita esiintyjänimiä ovat Gogol Bordello (USA), Cancer Bats (CAN), Monolord (SWE), deLillos, Valentourettes, Bendik, Raga Rockers, DumDum Boys ja Sondre Justad. Tapahtumasivut löytyvät osoitteesta http://bukta.no/

Freud, Marx, Engels & Jung Meri-Lapin Country Campiin

Esiintyjistä varmistuneita ovat myös The Moonshiners, Laramie ja Tepa Lukkarinen.

25.1.2016
Freud, Marx, Engels & Jung on buukattu Meri-Lapin Country Campin toisen päivän, lauantain 13. elokuuta pääesiintyjäksi.

Lempinimet ”Freukkarit” tai ”froikkarit” omaava yhtye on jo vuonna 1984 perustettu alkoholiaiheisia outlaw-kantribiisejä suomeksi esittävä yhtye, joka on julkaissut 12 albumia, 29 sinkkua ja viisi kokoelmalevyä. Keikkoja yhtye on tehnyt toista tuhatta. Levyjäkin on myyty yli satatuhatta kappaletta. Bändin tunnetuimpia lauluja ovat muun muassa Särkynytsydämiset (viekää minut baariin), Danny show, Mystinen metsätyömies, Buuri Johannesburgista, Juomalaulu, Pitkätukkainen punaniska ja Kossu on mun kuski.

Yhtyeen alkuperäisjäseniä ovat Pekka Myllykoski (laulu) ja Arto Pajukallio (kitarat ja laulu). Muut nykyjäsenet ovat Tero Pulkkinen (koskettimet, haitari, kitara ja laulu), Pentti Ruotsi (rummut) ja Antti Tammilehto (basso ja laulu).

 

Yhtyeen entisiä jäseniä on parisenkymmentä, muiden muassa Mikko Saarela, Jussi Kinnunen ja Reijo Heiskanen. Freukkareiden levyilläkin on vieraillut myös iso liuta muusikoita, muiden muassa Atte Blom, Puka Oinonen, Tero Siitonen, Janne Haavisto, Aikka "Teddy" Hakala, Jussi Lampi, Tapio Liinoja, Puntti Valtonen, Tuomari Nurmio, Kari Peitsamo ja Maya Paakkari.

Yhtyeen enemmän tai vähemmän virallisen cv:n mukaan lisäksi roudareita, busseja, ohjelmatoimistoja, vaimoja, tyttöystäviä, bändäreitä, kitaroita, plektroja, piuhoja, rumpukapuloita, sanaristikoita, korttipakkoja, piippuja, tuhkakuppeja, hihoja, hermoja, pinnoja, aivosoluja sekä erilaisia pulloja ja tölkkejä on kulutettu ja monin osin tuhottu ehkä tasan toista miljoonaa.

 

Samana iltana Meri-Lapin Country Campin lavalle nousee The Moonshiners, joka honkabillyksi kutsutussa musiikissaan yhdistelee vanhaa rock´n´rollia, rockabillya ja kantria. Yhtyeen muodostavat Petri "Pete" Pitkänen (kitara), Lari "The Rocker" Heikka (basso), Jani "No Rasta" Lappalainen (rummut) sekä Markus "Jenkki" Hintikka (laulu).

Avausilta perjantaina 12.8. esiintyvät Laramie ja Tepa Lukkarinen. Laramien esittelyn löydät tältä sivulta hieman alempaa.

Meri-Lapin Country Campin nettisivut löytyvät täältä: http://www.countrycamp.fi
Meri-Lapin Country Campin facebook-sivuille pääset tästä: https://www.facebook.com/events/1700396366867548

Elastinen, Anssi Kela ja Juha Tapio Satama Open Airiin

Kemiläisfestivaali laajentaa kavalkadiaan ysärihitteihin – ensimmäistä kertaa mukana myös kolmas lava

22.1.2016
Kemin kesän odotetuin musiikkitapahtuma; Satama Open Air –festivaali on rikkonut vuodesta toiseen kävijäennätyksiään ja odottaa tällekin vuodelle pirteää kasvua kolmannen esiintymislavan myötä.
Festivaalin ensimmäisen illan 5.8. esiintyjiä ovat muun muassa Elastinen, Anssi Kela ja Juha Tapio, kaikki suositussa Vain Elämää -tv-sarjassa esiintyneitä tähtiä.


Ensimmäistä kertaa festivaalin historiassa yleisö pääsee kuuntelemaan tulevana kesänä ysärihittejä legendaaristen DJ Matti Airaksisen ja DJ Aleksi Kunnarin soittamana. Kolmas lava on nimeltään 90´s Stage ja festivaalin promoottori Markku Köngäs odottaa siitä suurta menestystä.
- Mielestämme festivaalin tulee kehittyä jatkuvasti ja uskomme 90-luvun teeman iskevän meidän yleisöömme täydellisesti. Muun muassa Rovaniemen Lappi-areenalla 90´s bileet olivat viime vuoden suosituimpia ja samanlaista menestystä odotamme myös Satamassa.


Ysäriteltassa festivaalin aikana levyjään pyörittävä DJ Aleksi Kunnari on Suomen menestyneimpiä tiskijukkia, joka oli muun muassa ensimmäinen suomalainen, joka sai maailmankuululta Ibizan bilerannalta oman klubi-illan.
- Ibizan klubeilla soittaa vain ja ainoastaan koko maailman ehdoton DJ-eliitti ja on suuri kunnia saada Kunnari esiintymään Satamaan, Köngäs toteaa innoissaan.
DJ Matti Airaksinen on tullut tutuksi Yle X radiokanavan huippusuositun Parasta Ennen -ohjelman myötä. 90-luvun hittimusiikkiin keskittyvä radio-ohjelma houkuttelee perjantai toisensa jälkeen kymmeniä tuhansia musiikkilajin ystäviä avaamaan radionsa ja nauttimaan Airaksisen rautaisesta showsta.

Tulevana kesänä on Könkään mukaan luvassa ainutlaatuisen monipuolinen festivaali kun päälavoilla nautitaan Suomipopin kirkkaimmista tähdistä ja ysärilavalla aikakautensa kovimmista hiteistä. Lisäksi karaokessa jokainen tuleva idoli voi itse joikata sulosointunsa festivaaliyleisölle.
- Tämän vuoden Satama Open Airia on kehitetty monella saralla, niin musiikillisesti, visuaalisesti kuin toiminnallisestikin ja uskon jo valmiiksi hyvin tyytyväisten festarivieraiden olevan jälleen entistäkin tyytyväisempiä, Köngäs arvioi.


Satama Open Air käynnistää 28.1. ystävänpäiväkampanjan, jonka aikana voi ostaa kahden päivän lipun yhden päivän hinnalla (42 €) ystävänpäivään 14.2. asti. Kampanjan jälkeen normaalihintaiset ennakkoliput ovat myynnissä 4.8. saakka.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu