26. huhti, 2015

Paluu ajolähtöjen aikaan

Pop & jazz konservatorio Lappian hieno Iso joki tulvii -tuotanto oli kulttuuriteko, joka palautti elävästi mieleen 1970- ja 80 -lukujen taitteen, myös oman ajolähtöni.

Mikko Alatalo ja Harri Rinne julkaisivat ensimmäisen osan Siirtomaasuomen lauluista, LP:n Yhdentoista virran maa vuonna 1978, kakkososan Iso joki tulvii vuonna 1981 ja päätösosan III tasavallan vieraana vuonna 1982.

Vuonna 1979 täytin 20 vuotta ja elin nuoren miehen huoletonta elämää. Tein pätkätöitä ja olin väliin myöskin työttömänä. Omalla tavallaan sitä luotti tulevaisuuteen, vaikka takana oli vain peruskoulu eikä minkäänlaista ammattikoulutusta.


Työskentelin TVH:lla mittamiehenä, Kemi Oy:n labrassa laboratorioapulaisena, pari kesää vierähti uitossa, olin sekatyömiehenä korjaamassa Isohaaran patosiltaa, Keminmaan kunnalla uimaopettajana ja terveyskasvatustyöntekijänä sekä Laurilan Unionilla bensanmyyjänä.

Pätkätöiden lomassa riekuttiin kavereiden kanssa milloin kaupungilla, milloin ryyppyreissuilla jollain mökillä, värkättiin tyttöjen kanssa seksielämän ensimetrejä, käytiin konserteissa, festareilla ja discoissa. Ostettiin porukalla ns. pöminäpirssikin, jolla ajettiin pillurallia pitkin Kemin Valtakatua. Ja tietysti musiikki soi, lujaakin. Monenlainen musiikki, joista varmaan eniten luukutettiin Boney M:n Love For Sale ja Ramonesin Leave Home -kasetteja.

80-luvun alkupuolella tuli hankittua ensimmäiset ammattikoulutukset, ensin uimaopettajan/uinninvalvojan työhön ja vähän myöhemmin piti saada rekkakuskin paperit E-kortteineen. Olennainen osa elämää oli myös mukanaolo niin poliittisessa nuorisojärjestössä kuin urheilujärjestöissäkin. Maailmaa parannettiin punalippujen hulmutessa.

Lisää työkokemuksia karttui, samoin tuli koettua ensimmäiset vähän pidemmät seurustelusuhteet ja kipeät erot.

Osa tutuista lähti Ruotsiin tai Etelä-Suomeen töiden perässä, itse en halunnut. Halusin elää, asua ja työskennellä kotiseudullani, jossa juureni olivat ja ovat. Sinnittelin vastaan.

Niinpä oma ajolähtöni meni hieman myöhäisemmäksi, vuoteen 1984, jolloin täytin jo neljännesvuosisadan. Silloiset työkuviot menivät solmuun, tuli jälleen yksi ero ja mitta alkoi täyttyä. Ahdistus kasvoi, mutta Ruotsiin, enkä Etelä-Suomeen silti halunnut lähteä.

Sain sopivaan työtarjouksen Kuopiosta ja piipahdin siellä haastattelussa ja työsopimus solmittiin. Edessä oli muutto Savon sydänmaille, mikä tuntui sopivalta kompromissilta Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen kotiseudun välillä. Eikä se sittenkään ollut niin iso loikkaus tuntemattomaan kuin mitä alkuun pelkäsin.

Ensinnäkin, savolaisilla ja lappilaisilla on selvää lukkarinrakkautta toisiaan kohtaan, syystä tai toisesta. Toiseksi, muutinhan isäni synnyinseudulle, hänhän oli kotoisin Lapinlahdelta, melkein Kuopion naapuripitäjästä, jossa sijaitsevassa mummolassa olin lapsuudessani viettänyt aikaa monet tovit.

Viihdyin Kuopiossa hyvin, sain elämän nopeasti mallilleen. Pärjäsin töissä ja löysin tyttöystävänkin. Sillä tiellä meni 1990-luvun alkuun ja jos työkuviot olisivat menneet toisin, olisin saattanut jäädäkin sinne.

Mutta kun tarjoutui tilaisuus palata juurilleni, en juuri empinyt. Siinä välissä olin jo ehtinyt harjoitella toimittajan töitä lehtiavustajan roolissa ja hankkia hieman alan koulutustakin. Toimittajan töistä tuli kuin tulikin pääsääntöinen elämänura, osin sattumalta, osin tietoisten valintojen seurauksena.

Anyway, siitä on nyt jo runsas neljännesvuosisata, nuoruus on jäänyt taakse ja eläkeikä häämöttää enää kahdeksan vuoden päässä.

Paljon muitakin muistoja on päässä pyörinyt Iso joki tulvii -esityksen jälkeen, niin mukavia kuin kipeitäkin. Mutta yhtä kaikki ne ovat omaa henkilöhistoriaani, jotka ovat muokanneet minusta sellaisen kun olen.

Ilman omaa ajolähtöäni olisin varmasti toisenlainen, enkä voi tietää minne elämä olisi kuljettanut. Mutta valintoihini olen tyytyväinen.

Ja vaikka nykyinen työtilanteeni on sekavahko, yksi asia on selvä. En edelleenkään tahdo ruuhka-Suomeen. Ja toivon hartaasti, että tämän päivän nuoret voisivat tehdä valintansa itse, pysyvätkö kotiseudullaan vai lähtevätkö, ilman että yhteiskunnallisilla päätöksillä heille jätetään vain yksi vaihtoehto.

Ei kaikki onni ja autuus ole ruuhka-Suomessa, ehkä pikemminkin toisin päin.

Ja lopuksi, saapi nähdä kuinka nostalgisiaa muistoja herättää heinäkuussa Tornioon saapuva Boney M, jonka musiikin tahtiin tosiaan toilailtiin 1970- ja 80-lukujen taitteessa.