Rokkineuvoksen lyhyissä uutisissa tänään Tornio –spesiaali

3.2.2016
Rokkineuvos kokosi keskiviikon kunniaksi neljän uutisen Tornio –spesiaalin. Siihen sisältyvät CMX:n Mesmeria –albumin sijoitus Soundi-lehden äänestyksessä, Suomen Tulli –yhtyeen perjantaina ilmestyvän Kukkola –levyn esittely, The Meänlandin kutsu tulla mukaan Akka huutaa ja pauhaa -musavideon kuvauksiin sekä tänä iltana Tornion Musiikkitalolla nähtävä Maija Vilkkumaan ja Tiisun tribuutti-ilta.

Jutut löytyvät perätysten täältä: http://www.rokkineuvos.fi/414083892

Ile Kallio Big Rock Band Tornio on Ice-tapahtumaan

1.2.2016
Hurriganes -kitaristinakin tunnettu Ile Kallio tuo kahdeksanjäsenisen Ile Kallio Big Rock Bandin 19. maaliskuuta Tornion Torandaan.

Huippukokoonpanon vierailu on osa Tornio on ice -tapahtumaa, jossa mukana ovat muiden muassa kiekkolegendat Jari Kurri, Esa Tikkanen, Jarmo Myllys sekä raviohjastaja Jorma Kontio.

Lue lisää: http://www.rokkineuvos.fi/412661115

Proge on voimissaan Kemissä, kiitos Afterglown

30.1.2016
Afterglow tarjosi hienon Bowie- ja proge-illan perjantaina Kemin Chilloutissa. Mukana oli myös kuvan kitaristivekkuli, Erkki Kari. Lue Rokkineuvoksen keikkaraportti illan biisilistoineen täältä: http://www.rokkineuvos.fi/412475318

Animals ja Procol Harum Rovaniemelle marraskuussa

Procol Harum esiintyi edellisen kerran Pohjois-Suomessa 24.7.1976, silloin Oulun Kuusrockissa. Kuvassa yhtyeen silloiseen kokoonpanoon kuuluneet Mick Grabham (kitara) ja Chris Copping (basso). Kuva: Juhani Hiltunen.

28.1.2016
Legendaariset Animals ja Procol Harum –yhtyeet saapuvat konsertoimaan Rovaniemelle marraskuussa. Yhtyeet esiintyvät lauantaina 12. marraskuuta Rockin´ Christmas –konsertissa Lappi Areenalla.

Robin konsertoi maaliskuussa Kemin Tervahallilla

28.1.2016
Iloisia uutisia Robinin faneille Meri-Lapissa. Suomen suosituin poptähti saapuu konsertoimaan Kemissä Yhdessä -kiertueellaan.

Maaliskuulla Tervahallilla pidettävä konsertti on luonnollisesti ikärajaton. Sen järjestää Eventworks yhteistyössä Kemin kaupungin nuorisotoimen kanssa

Konsertilla tehdään myös hyvää. Nuorisotoimen ylläpitämän kanttiinin tuotot luovutetaan hyväntekeväisyyteen omaishoitajien hyväksi.

Lue lisää: http://www.rokkineuvos.fi/412661115

Jykevä metalliuutinen: Thyrane Jalometalliin

27.1.2016
Kemiläinen Thyrane -yhtye soittaa ensi kesänä 12 vuoden tauon jälkeen Oulun Jalometalli-festivaaleilla.  Festivaali kertoi yllätysesiintyjästä keskiviikkona.

Lue lisää: http://www.rokkineuvos.fi/416901098

Maailmaa kohahduttaneita tähtiä Pohjois-Norjan festareille

27.1.2016
Pohjois-Suomen kesän 2016 festareille ei ainakaan vielä buukattu suuria maailmantähtiä, Pohjois-Norjassa on toisin. Katso täältä keitä nähdään heinäkuussa Lakselvin Midnattsrocken- ja Tromssan Bukta Open Air -festivaaleilla. http://www.rokkineuvos.fi/416901098

Freukkarit tähdittää Meri-Lapin Country Campia

25.1.2016
Meri-Lapin Country Campin ensi kesän esiintyjänimet alkavat olla selvillä. Viimeisin ja kovan luokan nimi on Freud, Marx, Engels & Jung, joka esiintyy tapahtumassa lauantaina 13. elokuuta.

Muita varmistuneita esiintyjiä ovat Laramie, The Moonshiners ja Tepa Lukkarinen.

Lue lisää: http://www.rokkineuvos.fi/416901098

Bowien Blackstar pysyy listaykkösenä

25.1.2016
Edesmenneen rockin kameleontin ja monitaiturin, David Bowien jäähyväislahja maailmalle, Blackstar -albumi jatkaa Suomen virallisen listan ykkösenä.

Lue viikon listajuttu täältä: http://www.rokkineuvos.fi/422863845

Tänään: Jesse Kaikuranta Kemin Lumilinnan avajaisissa

Illalla tarjolla vaihtoehtoisia virikkeitä The Drillz -yhtyeestä Yle Teeman Bowie -iltaan.


23.1.2016
Kemissä käynnistyy tänään 21. lumilinnakausi. Kello 18 alkavissa avajaisissa viihdyttävät ilotulituksen lisäksi Jesse Kaikuranta ja Säkenöivä -kuoro. Jesse Kaikurannasta enemmän täällä: http://www.rokkineuvos.fi/412159448

Kemin Ankkurissa tiukkaa rockia tarjoilee illalla Jari "Päne" Pänttäjän, Jari Raution, Michael "Zeeki" Czechin ja Kari "Kapi" Hämäläisen muodostama The Drillz. Rovaniemellä pääsee tutustumaan uuteen jazzyhtye Jarringiin Korundin Plukihäiriö-klubilla ja Saariselällä jatkuu Tunturiblues.

Tansseja on tarjolla Ylitornion Karemajoilla ja Saarenkylän Nuorisoseuralla. Oulussa on tyrkyllä monenmoista musiikillista virikettä. Tsekkaa kaikki menot Rokkineuvoksen keikkakalenterista http://www.rokkineuvos.fi/412159759

Ja jos haluaa pysytellä kotosalla, Yle Teema tarjoaa täyslaidallisen David Bowieta klo 21 alkaen. Siitä lisää täällä: http://www.rokkineuvos.fi/422291933

Satama Open Air julkisti ensimmäiset artistinsa

22.1.2016
5.-6. elokuuta Kemin Ruutinpuistossa järjestettävä Satama Open Air on julkistanut ensi kesän ensimmäiset artistivieraansa. Kaikki kolme ovat Vain Elämää -tv-sarjasta tuttuja nimiä.

Festivaalille nousee ensimmäistä kertaa kolmas lava, 90´s Stage, jolla levyjä tulevat pyörittämään suositut dj:t Matti Airaksinen ja Aleksi Kunnari.

Tsekkaa esiintyjät ja lue lisää täältä: http://www.rokkineuvos.fi/416901098

Laramie Meri-Lapin Country Campin ensimmäinen kiinnitys

Mies, kitara ja stetson. Tepa Lukkarinen on mukana MLCC:n avausillassa.

18.1.2016
Ensi kesän Meri-Lapin Country Campin ensimmäiset esiintyjät ovat selvillä. Kaksipäiväisen tapahtuman avausiltana, perjantaina 12. elokuuta Kemin Vallitunsaaressa esiintyy Laramie -yhtye, jota ei ole aiemmin Kemissä nähty.

Laramie on vuonna 2009 perustettu ammattitaitoisista muusikoista koostuva kokoonpano, joka tulee pääkaupunkiseudulta. Bändin neliäänisesti kajahtava ohjelmisto koostuu niin perinteisistä kuin uudemmistakin country-biiseistä. Repertoaariin lukeutuu biisejä muun muassa Lady Antebellumilta (Need You Now, Long Gone), Carrie Underwoodilta (Cowboy Casanova), Keith Urbanilta (Better Life), Brad Paisleyltä (American Saturday Night) ja Taylor Swiftiltä (Sparks Fly). Lisäksi bändin ohjelmistoon kuuluu esimerkiksi Shania Twainin, Eaglesin ja Gretchen Wilsonin tuotantoa.

Yhtye on jo noussut kulttimaineeseen. Osoituksena siitä Laramien Youtube -videoita on nyt reilun vuoden aikana katsottu jo yli 30 000 kertaa, mikä on todella hyvä luku kotimaiselle kantribändille.

Laramie on yhdistelmä kokemusta ja nuoruutta. Yhtyeen muodostavat Sanna Ukkonen, laulu, Mari Ukkonen, laulu ja viulu, Timo Kanerva, laulu ja basso, Ekku Apo, laulu ja kitara, Jaakko Kiikeri, kitara sekä Ari Hujanen, rummut. Yhtyeen laulava basisti Timo Kanerva muistetaan myös The Voice Of Finlandin kilpailijana vuonna 2014, jolloin mies pääsi jatkoon Ääni ratkaisee -kierroksella. Bändin nettisivut löytyvät osoitteesta www.laramieband.fi

Perjantain avausesiintyjänä Meri-Lapin Country Campissa on pitkän linjan kemiläinen country- ja juurimusiikin taitaja Tepa Lukkarinen kitaransa kanssa. 56-vuotias monitaituri on monella tavalla vaikuttanut kemiläiseen musiikkimaailmaan jo vuosikymmenten ajan. Tepa tunnetaan bändiensä ohella myös trubaduurina ja pistämättömänä tarinankertojana, jota on ilo kuunnella.

Jenkkibändi Anthrax Jalometallin pääesiintyjäksi

12.1.2016
Oululaisen Jalometalli-festivaalin ohjelma valmistuu hyvää vauhtia. Joulukuussa julkaistuille yhtyeille tekee seuraa yhdysvaltalainen thrash metal -kestosuosikki Anthrax, joka on kiinnitetty tapahtuman pääesiintyjäksi.
Aiemmin festivaalille ovat jo varmistuneet ruotsalaisen At the Gates, The Haunted ja Spiritual Beggars sekä toiseksi pääesiintyjäksi kiinnitetty Sabaton.

Legendaarinen newyorkilaisyhtye ja Big Four of Thrash -perheen jäsen Anthrax esiintyy Oulussa ensi kertaa vuoden 1987 jälkeen. Tuolloin perinteikkäässä Kuusrockissa soittanut yhtye oli juuri julkaissut tunnetuimman albuminsa Among the Livingin.

Vuonna 1981 New Yorkissa perustetun Anthraxin levyjä on myyty yli 17 miljoonaa. Yhtyeen muodostavat Joey Belladonna, laulu, Jonathan Donais, kitara, Scott Ian, kitara, laulu, Frank Bello, basso, laulu ja Charlie Benante, rummut, kitara. Yhtye julkaisee seuraavan albuminsa For All Kings 26. helmikuuta, ja sen on bändin yhdestoista studioalbumi sekä ensimmäinen, jolla kitaroi Volbeatiin siirtyneen Rob Caggianon korvannut Jonathan Donais.


Anthraxin tulevan kesän Suomen festivaalikeikat ovat osa JaloTuska-yhteistyötä, jonka myötä yhtye nähdään sekä Oulussa että Helsingissä. Anthrax esiintyy Jalometalli-festivaalilla 8.-9.7. ja viikkoa aiemmin Tuska Open Air Metal Festivalilla 1.-3.7. Tapahtumien promoottorit näkevät yhteistyön syventymisen luonnollisena jatkeena kuluvana syksynä tuotetulle yhteistapahtumalle.

- Tämä on mainiota jatkumoa festivaalien väliselle yhteistyölle, joka on jatkunut kulisseissa jo vuosia. JaloTuska-yhteistoiminta näkyy erilaisten tapahtumajärjestelyiden muodossa nyt selkeämmin myös yleisölle, toteaa Jalometallin promoottori Marco Järvenpää.
- Johtavien metallifestivaalien tiivis yhteistyö tuo mukanaan mahdollisuudeen hyödyntää kummankin tapahtumajärjestäjän kontakteja ja näkemyksiä entistä tehokkaammin. Tämä heijastuu varmasti positiivisena kehityksenä paitsi Tuskan ja Jalometallin artistikattauksissa, mutta myös ympärivuotisten keikkojen ohjelmissa, summaa Tuska-promoottori Jouni Markkanen.


15-vuotista taivaltaan juhliva tapahtuma järjestetään Oulun Kuusisaaressa 8. – 9.7.2016. Early Bird -liput ovat myynnissä tammikuun loppuun asti. Lisätietoa: www.jalometalli.net/liput

Jesse Kaikuranta julkaisee uuden singlen juuri ennen esiintymistään Kemin Lumilinnan avajaisissa

Kemin 21. Lumilinnan avajaisia vietetään lauantaina klo 18 alkaen. Kaikurannan lisäksi avajaisssa esiintyy Säkenöivä -kuoro.

20.1.2016
Kemin Lumilinnan avajaisissa lauantaina esiintyvän Jesse Kaikurannan uusin single, Petri Somerin ja Aku Rannilan säveltämä sekä Saara Törmän sanoittama Vielä yksi laulu julkaistaan perjantaina, avajaisia edeltävänä päivänä.  Ensirakkaudesta kertova kappale on ensimmäinen julkaisu Kaikurannan syksyllä ilmestyvältä kolmannelta albumilta.

Vuonna 1982 syntynyt kokkolalainen Kaikuranta tuli tunnetuksi vuoden 2012 Voice of Finlandissa, jossa hän selvisi neljän parhaan joukkoon ja solmi levytysopimuksen Universal Recordsin kanssa.  Samana vuonna Kaikuranta voitti Syksyn Sävel -kilpailun laulullaan Järjetön rakkaus.

Kaikurannan tuplaplatinaan ja Suomen virallisen albumilistan ykköseksi yltänyt debyytti Vie mut kotiin julkaistiin myös vuonna 2012 ja kakkoslevy Vaikka minä muutuin vuonna 2013. Levyiltä ovat jääneet elämään muun muassa hitit Vie mut kotiin, Järjetön rakkaus ja Vielä täällä. Vahvojen kappaleidensa myötä Kaikuranta on vakinnuttanut asemansa suurten suomalaisten miestulkitsijoiden joukossa.


Jesse Kaikurannan lisäksi viimeistä kertaa Kemin sisäsatamaan nousevan järjestyksessään 21. lumilinnan avajaisissa esiintyy myös paikallinen Säkenöivä -kuoro, Linna Linnassa -teeman mukaisesti keskiaikaista väkeä sekä perinteinen ilotulitus. Avajaiset alkavat kello 18 ja luvassa on kaikkia aisteja kutkuttavaa tunnelmaa lumisissa olosuhteissa.

Juurilleen palaavassa lumilinnassa on sopeutettu keskiaikaisen linnan piirteitä lumirakentamisen vaatimuksiin. Näyttävimmät yksityiskohdat sijoittuvat linnan sisätiloihin, jossa ne ovat suojassa kuluttavilta sääolosuhteilta. Linnan julkisivuun palaavat kuitenkin usein kaivatut muuriaiheet, ja linnan sisäänkäynti muistuttaa keskiaikaista linnanporttia.

Avajaisillan liput ovat myynnissä verkkokaupassa. Avajaislippuja, pääsylippuja ja kausikortteja myydään myös  Lumilinna-näyttelyssä ja Jalokivigalleriassa. Avajaislipun ja Lumilinnan sisäänpääsylipun hinta on aikuisilta 15 € ja 4-11 –vuotiailta lapsilta 7,50 €. Kausikortit aikuisille 30 € ja lapsille (4-11 v.) 15 €.

Lumilinna on avoinna 24.1.–10.4.2016 päivittäin klo 10-18. LumiHotelli ja LumiRavintola palvelevat myös muina aikoina.

Matkalla parrasvaloihin: Matkalla –yhtye

EP:n julkkarikeikka lauantaina Kemin Ankkurissa.

13.1.2016
-Meidän on ilo ja kunnia ilmoittaa, että tänään on kuunneltavissa Parrasvaloihin -julkaisun kolme ensimmäistä kappaletta YouTubessa. Kyseessä on yhtyeemme ensimmäinen julkaisu, jonka perään on kyselty melkeinpä liian pitkän aikaa. Pienten vaikeuksien jälkeen, armottoman työn ja upeiden yhteistyökumppaneiden ansiosta voimme ylpeinä jakaa teille julkaisun part ykkösen, Torniossa perustettu, nykyään oululainen Matkalla -yhtye kertoi muutama päivä sitten Facebook –sivuillaan.

Yhtyeen laulusolisti ja biisientekijä Jenni Siuruainen sanoo bändin olevan todella tyytyväinen ja onnellinen, että ensimmäiset biisit saatiin julkaistuksi.

-Tätä ennen meidän omaa musiikkia on ollut kuunneltavissa vain yhden musavideon veran. Toisaalta tuntuu hieman epätodelliselta, että nyt ollaan tässä vaiheessa kun töitä julkaisun eteen on oikeastaan tehty 1,5 vuotta. Toivottavasti se nyt tavoittaa ihmisiä. Koko porukalla nousi motivaatio vielä entisestään promoamiseen ja keikkojen haalimiseen, Siuruainen kertoo.

Biisijulkaisuja on tulossa piakkoin lisääkin.

- Kappaleita julkaistaan yhteensä pitkäsoiton verran, mutta kolmessa osassa. Tulossa on siis vielä part 2. ja 3. ja seuraava kolmen kappaleen annos on suunniteltu tarjoiltavaksi kuun vaihteessa. Kappaleita julkaistaan yhteensä kahdeksan ja ne tulevat kuunteluun myös Spotifyssa ja iTunesissa, Siuruainen vahvistaa.

Ensimmäiset biisijulkaisut ovat kappaleet Ilman sinua, Muistan ja Matkalla otsikon Parrasvaloihin alla.

Vuonna 2013 perustetun Yhtyeen musiikki on suomenkielistä pop & rockia, jonka on sanottu olevan soitannollisesti sekoitus Stellaa, Haloo Helsinkiä!, Irinaa ja Vilkkumaan Maijaa, johon yhdistyy bändin maaginen lavapreesens. Silti Matkalla -yhtyeen tavoitteet ovat perin vaatimattomat, mutta rehelliset.

-Kuulostaa jotenkin hölmöltä ja paatokselliselta, mutta pääasiallinen tavoite on levittää musiikin ilosanomaa. Teemme tätä juttua täydestä sydämestä ja paiskimme lujasti töitä sen eteen. Kun aloitimme, toiveena oli että edes yksi kuuntelija saisi jotakin irti musiikistamme. Tajusimme kuitenkin, että potentiaalia on paljon muuhunkin, joten yritämme päästä esittäytymään mahdollisimman monelle musiikin ystävälle keikkojen ja julkaisujen kautta, Siuruainen luonnehtii.

 

Bändin biisien tekoprosessi etenee niin, että Siuruainen vastaa teksteistä ja melodioista, jotka sovitetaan koko bändin voimin kokonaisiksi kappaleiksi.

-Matkallahan sai alkunsa siitä, että halusin kokeilla miltä omat väkerrykset kuulostaisivat bändillä yksinäisen kitaran rämpyttelyn sijaan. Bändi totisesti herätti ne eloon. Toissa keväänä kävin läpi kirjoittajan blokkia johon pyysin apua Henry Salmelta. Tällä julkaisulla onkin yhteensä neljä upeaa kappaletta, joissa Henry on ollut cowriterina, Siuruainen taustoittaa.

Yhtyeen seuraava ja samalla EP:n julkaisukeikka on tulevana lauantaina (16.1.) Kemin Ankkurissa.

-Ouluun on sopimatta tarkempia päiviä, mutta meidät on luvattu ottaa ainakin pariin paikkaan. Suunnitteilla on myös minikiertue Kokkola-Jyväskylä-Tampere-Turku -välille. Ei ole varsinaisesti keikkaähkyä luvassa vielä, mutta uskomme että tilanne muuttuu nopeasti, Siuruainen tuumii.

Muun muassa upeista Tornion pop- & jazzkonservatorion suurproduktioissa loistaneen Siuruaisen lisäksi opinahjossa alkunsa saaneeseen bändiin kuuluvat Laura Korpi (saksofoni, taustalaulu), Pentti Väisänen (koskettimet, taustalaulu), Tuukka Nygård (kitara, taustalaulu), Henri Arvola (basso) ja Aapo Lehtomäki (rummut).

Siuruainen jakaa kunniaa myös Henry Salmelle, Joonas Manniselle, Matti Saarelalle, Tero Koskelle ja Riku Ounaslehdolle.

-Kiitämme jo tässä vaiheessa näitä meidän kanssa ahertaneita lahjakkuuksia äärimmäisen nöyrinä. Ilman heitä meiltä olisi edelleen vain se yksi ainoa biisi kuunneltavissa, Siuruainen muistuttaa.

Eini ja Pää-Äijät mukana Uuden Musiikin Kilpailussa

Eini kilpailee kappaleella Draamaa.

12.1.2016
Kaksi lappilaista artistia on mukana Uuden Musiikin Kilpailussa hakemassa edustuspaikkaa tämän vuoden Euroviisuihin, jotka pidetään Tukholmassa toukokuussa.
Eini, kokenut pitkän linjan laulajar, Pellon lahja Suomen iskelmätaivaalle on mukana lohtulauluksi nimeämällään kappaleella Draamaa.
Kittilän Sirkasta ponnistava kaksikko Juuso "Julmari" Juntunen ja Jan "JaBa" Baas alias Pää-Äijät kilpailee kappaleella Shamppanjataivas.
- Luvassa on hurmiollista ruraalia-urbaania poppia. Jos ollaan vaatimattomia, niin me ollaan kuin alkuräjähdys, se potenssiin kolme ja siihen päälle pippuria, Pää-Äojät kuvailevat teostaan.

Välittömästi kilpailijoiden jälkeen kemiläislähtöinen YleX:n toimittaja Ville Eerikkilä otti Twitterissä kantaa Pää-Äijien puolesta.
- Kannattaako noita UMK16 karsintoja ees kisailla ku Pää-Äijät on mukana. Voitto on saletti ku Moskovan baletti, Eerikkilä twiittasi.
Myös Einin puolesta twiitattiin.
- Oonko ainut kenelle tulee jotenkin Einin Draamaa biisistä mieleen Peto on irti -kertsi? Tää on niin varma dtm-hitti, sometti Ville Kilpeläinen.

Uuden Musiikin Kilpailu 2016 alkaa 6.2. ja huipentuu finaaliin 27.2. Kilpailun juontavat Roope Salminen sekä Krista Siegfrids, joka itse pyrkii euroviisuihin Ruotsin edustajaksi kappaleella Faller.


Uuden Musiikin Kilpailijat:

Saara Aalto: No Fear
Mikko Herranen: Evil Tone
Stella Christine: Ain’t Got Time For Boys
Eini: Draamaa
ClemSO: Thief
Pää-Äijät: Shamppanjataivas
Attention 2: Ready for The Show
Cristal Snow: Love Is Blind
Annica Milán & Kimmo Blom: Good Enough
Rafaela Truda: Rise Up
Ylona: Blazing Fire
Mikael Saari: On It Goes
Lieminen: Pehmeiden arvojen vaalijat
Tuuli Okkonen: Don’t Wake Me Up
Gušani Brothers: Poom Poom
Barbe-Q-Barbies: Let Me Out
Pietarin Spektaakkeli:  Liian kuuma
Sandhja: Sing It Away

Lemmy haudattiin Hollywoodin Forest Lawn Memorial -hautausmaalle

Lemmyn Valio-mainos kerää katsojia Youtubessa, vireillä on myös aloitteet viskikolan nimeämiseksi "Lemmyksi" ja uuden alkuaineen nimeämiseksi "Lemmiumiksi".

9.1.2016
Joulukuun lopulla aggressiiviseen syöpään menehtyneen Motörhead-pomo Ian Fraser "Lemmy" Kilmisterin hautajaisia saattoi seurata sunnuntain vastaisena yönä suorana striimauksena Youtube-palvelussa.

Hautajaisissa puhuivat muun muassa Lemmyn poika Paul Inder, Motörheadin rumpali Mikkey Dee, Guns N' Rosesin kitaristi Slash, Judas Priest -yhtyeen laulaja Rob Halford, Foo Fighters-laulaja Dave Grohl, Anthraxin kitaristi Scott Ian sekä Triple H eli showpainija ja näyttelijä Paul Levesqu.

Muistotilaisuuteen osallistuivat myös muun muassa Metallican Robert Trujillo ja Lars Ulrich sekä Foo Fightersin Dave Grohl.

Hautajaiset järjestettiin Forest Lawn Memorial -hautausmaalla Hollywoodissa. Samalle hautausmaalle on haudattu myös Michael Jackson, Walt Disney ja Elizabeth Taylor.


Juuri ennen kuolemaansa 70 vuotta täyttänyt Lemmy teki yhtyeineen yhden viimeisimmistä keikoistaan Helsingin Hartwall -areenalla.  Soundi -lehti julkaisi keikasta kuvagallerian, jonka pääset katsomaan tästä: http://www.soundi.fi/keikat/kuvagalleria-itsenaisyyspaiva-motorheadin-kanssa/


Joulukuisen Suomen vierailunsa aikana Lemmy teki paljon julkisuutta saaneet mainoksen Valiolle. Kyseessä on uusintaversio Valion klassisesta "En ole koskaan juonut maitoa - enkä juo" -mainoksesta. Lemmyn kuoleman jälkeen mainoksesta muokattiin kunnianosoitus hänen muistolleen.  Youtube -palvelussa videota on katsottu satojatuhansia kertoja, video on ladattu sinne useampaankin kertaan. Katso video jutun yläpuolelta.


Rocklegendan ympärillä tapahtuu paljon muutakin. Aloite viskikolan nimeämiseksi Lemmyksi etenee, samoin uuden raskasmetallin nimeäminen Lemmiumiksi, joista kertoi muun muassa Metalliluola.fi

Aloite viskikolan nimen muutoksesta on fanien toimesta laitettu liikkeelle ja on kerännyt  jo lähes 33 000 nimeä. Aloitteen mukaan Lemmy Kilmisterin tunnettu lempijuoma Jack & Coke liitetään ikuisesti legendaariseen Motörhead-keulamieheen. Aloitteessa ehdotetaan drinkin nimeämistä Lemmyksi miehen muistoksi.

Aloitteen voit allekirjoittaa täällä: https://www.change.org/p/the-entire-world-to-henceforth-and-hereafter-rename-the-jack-daniels-and-coke-to-a-lemmy



Motörhead -fanit ovat panneet pystyyn myös aloitteen amerikkalaisten ja japanilaisten tiedemiesten löytämiin raskasmetallin uusiin alkuaineisiin. Ehdotuksen mukaan yksi uusi alkuaine nimettäisiin nimellä ”Lemmium”.  Vetoomuksen asian puolesta pääset täyttämään tästä:  https://www.change.org/p/support-lemmy-tribute-name-newly-discovered-heavy-metal-lemmium

EDIT: Juttua muokattu hautajaisten jälkeen 10.1.2016

Tervetullut uutinen: Roisto tekee paluun

Kemiläisyhtyeeltä luvassa uusi albumi ja keikkoja.


9.1.2015
Hyvän tovin telakalla ollut kemiläisoululainen Roisto -yhtye tekee paluun. Kymmenen vuotta sitten perustettu yhtye tekee uuden levyn ja lähtee keikoille. Tuleva albumi on jo Antti Lindholmin kanssa Boat Island -studiolla tehtyjen nauhoitusten osalta paketissa.

Roisto aktivoituu täsmälleen samalla kokoonpanolla kuin ennen telakoitumistaan. Basson varressa on Lasse Jauhola, rummuissa Erno Jekkonen, kitarassa Teemu Ylinikka sekä mikrofonin ja komppikitaran varressa oleva Teemu Sainio.
 

Roiston paluuta ryhdyttiin virittelemään loppukesästä 2015.

- Olin työstänyt aika paljon kappalemateriaalia ja huomasin suuren osan kappaleista kuulostavan ihan Roistolta. Siinä tovin tuumailtuani otin yhteyttä poikiin ja aika nopeasti oltiinkin jo treenikämpällä porukalla työstämässä uusia kappaleita, Teemu Sainio kertoo.

Bändi treenasi uusia biisejä aikansa ja valitsi lopulta niiden joukosta parhaiten kokonaisuuteen sopivat kappaleet ja varasi studion.

- Kappalemateriaali muodostaa mielestäni oikein hyvän kymmenen kappaleen albumikokonaisuuden. Uudelle levylle haettiin hieman uutta ilmettä soundimaailmasta. Kappaleet itsessään ovat ihan Roisto-yhtyeen materiaaliksi tunnistettavia, Sainio mainitsee.

Yhtyeen tyylisuunta on siis edelleen sama, liikkuen rockin, punkrockin ja vaihtoehtorockin maailmassa. Aiemmin Roisto on julkaissut kaksi omakustannealbumia, Roisto (2007) ja Pimeäni (2008). Uuden Roisto-materiaalin tarkka julkaisuajankohta on vielä avoin, mutta lähiviikkoina kuitenkin.

- Tuleva levy on tähänastisista paras, Sainio vakuuttaa. Keikoille yhtye suuntaa, kunhan albumi saadaan maailmalle.
- Alustavasti on ajateltu, että viimeistään maaliskuussa nostellaan kamat lauteille ja aletaan rokkaamaan.

Roiston kuulumisista pysyy ajan tasalla tykkäämällä bändin facebook-sivuista osoitteessa https://www.facebook.com/roisto1/?fref=ts

Phil Lynottin kuolema oli takaisku rockille

Rokkineuvos ja Phil Lynottin patsas Dublinissa vuonna 2006.

4.1.2016
Tänään tuli kuluneeksi tasan 30 vuotta Thin Lizzy -yhtyeen perustajäseniin lukeutuneen Phil Lynottin kuolemasta. Philip Parris Lynott kuoli vain 36-vuotiaana Iso-Britannian Salisburyssä 4. tammikuuta 1986 rajun heroiinin ja alkoholin käytön jälkeen.

Lynottin viralliseksi kuolinsyyksi ilmoitettiin keuhkokuume ja sydänvika. Hän oli joutunut sairaalaan joulukuun 1985 puolella maksan ja munuaisten heikentyneen toiminnan vuoksi ja vajosi tajuttomuuteen - josta ei koskaan herännyt - joulupäivänä 1985. Rockmaailma oli menettänyt jälleen yhden tekijämiehen.

Lynott syntyi irlantilaiselle äidille ja brasilialaiselle isälle vuonna 1949 Englannin Birminghamissa, mutta vietti nuoruutensa Irlannissa. Hän alkoi laulaa ensimmäisessä yhtyeessään The Black Eaglesissä 1960-luvun puolivälissä.

Lynott perusti Thin Lizzyn vuonna 1969 Dublinissa. Yhtyeen matkalla menestykseen oli kompastuskiviä, epäonnistumisia, alamäkiä, pettymyksiä ja useita miehistönvaihdoksia. Niitä tuli myös ensimmäisen läpilyönnin jälkeen, joka tapahtui vuoden 1973 alussa, kun levy-yhtiö Decca julkaisi ilman yhtyeen suostumusta Thin Lizzyn version irlantilaisesta kansanlaulusta Whiskey in the Jar. Kappale nousi Irlannissa listakärkeen ja top 10:neen Isossa-Britanniassa.

Lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 1976 ilmestyneellä albumilla Jailbreak. Sitä edelsi muun muassa Fighting-albumi sekä ensimmäinen Yhdysvaltain kiertue Bachman-Turner Overdriven kanssa vuonna 1975. Jailbreak –albumilta lohkaistu single The Boys Are Back in Town oli maailmanlaajuinen hitti. Albumin muita tunnettuja biisejä olivat Warriors, Emerald ja nimikappale Jailbreak.

Seuraava albumi Johnny The Fox ja single Don't Believe a Word vuonna 1976 jatkoivat menestystarinaa , kuten myös kesällä 1977 Kanadassa levytetty Bad Reputation –albumi sekä vuonna 1978 julkaistu live-albumi Live and Dangerous, joka nousi toiseksi Ison-Britannian albumilistalla. Albumi on yksi yhtyeen arvostetuimmista töistä ja se on voittanut monia live-albumi-äänestyksiä. Myös vuonna 1979 julkaistu Black Rose albumi menestyi oivallisesti.

Fighting-, Jailbreak- ja Johnny The Fox albumeilla soittivat Lynottin (basso, akustinen kitara ja laulu) lisäksi Brian Downey (rummut ja perkussiot), Scott Gorham (kitara) ja Brian Robertson (kitara). Black Rose albumilla – jonka tunnetuimpia kappaleita ovat Waiting for an Alibi sekä irlantilais-vaikutteinen Roisin Dubh – Robertsonin paikan oli ottanut Thin Lizzyn riveissä useampaan otteeseen nähty irlantilaisveikkonen nimeltä Gary Moore.

Yhtyeen kokoonpanossa olivat olleet myös kitaristit Eric Bell, Andy Gee, John Cann, Dave Flett, Ian Gillanin yhtyeestä tuttu Mark Nauseef, Pink Floydin taustakitaristina tunnettu Snowy White ja kosketinsoittajat Eric Wrixon, Darren Wharton ja Midge Ure, joka sittemmin tuli tunnetuksi Ultravox –yhtyeestä.

Lynottilla oli myös sivuprojekti The Greedy Bastards yhdessä Sex Pistols-miesten Steve Jonesin ja Paul Cookin kanssa. Vuonna 1980 Lynott julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa, Solo in Sohon. Samana vuonna hän avioitui Caroline Crowtherin kanssa. He saivat kaksi tytärtä, Sarahin ja Cathleenin. Sarah'n mukaan on nimetty Thin Lizzyn laulu Sarah, jonka sanoituksissa Lynott kuvaa lapsen syntymisen herättämiä tuntemuksia.

Thin Lizzy teki vuonna 1983 menestyksekkään jäähyväiskiertueen, mutta on sen jälkeen tehnyt paluun eri kokoonpanoissa useita kertoja. Toukokuussa 2010 julkistettiin Thin Lizzyn uusi kokoonpano johon kuuluvat Scott Gorham, Brian Downey, Darren Wharton ja Marco Mendoza sekä laulaja Ricky Warwick (The Almighty) ja kitaristi Vivian Campbell (Def Leppard, Dio, Whitesnake). Yhtye konsertoi tällä kokoonpanolla myös Helsingin Nosturissa heinäkuussa 2011 ja Lappeenrannan Saimaa Open Air –festivaaleilla 2012.

Thin Lizzy on ollut myös yksi Rokkineuvoksen suosikeista. Vinyylihyllystä löytyvät albumit Fighting, Jailbreak, Johnny The Fox, Black Rose sekä yksi Best of -kokoelma. Käydessäni vuonna 2066 Dublinissa oli ilo nähdä, että yhtyeen arvostus on yhä korkealla. Bändillä oli oma paikkansa paikallisella Wall of Fame –seinällä ja Phil Lynottilla oma muistopatsaansa erään pubin edustalla.

Nina Myalla edessään huikea vuosi

NIna Myalla on alkamassa vauhdikas vuosi.

Torniolaislähtöinen jazzlaulaja on mukana kolmella tänä vuonna julkaistavalla levyllä ja tekee syksyllä Suomen Jazzliiton tuottaman kiertueen.

1.1.2016
Torniolaislähtöisen jazzlaulaja Nina Myan vuodesta 2016 on tulossa työntäyteinen, mutta samalla huikea.

-Ihan kaikkea en voi vielä paljastaa, mutta pientä esimakua kuitenkin. Vuodesta tulee mieletön. Olen mukana kolmella vuoden aikana julkaistavalla äänitteessä. Lisäksi teemme yhtyeeni kanssa kiertueen, Mya kertoo nettisivuillaan samalla kun toivottaa faneilleen hyvää uutta vuotta.

Ensimmäinen levyistä on Ilmavoimien Big Bandin kanssa tehty juhlalevy, jonka tuottaa Eero Koivistoinen.

- Solisteina ovat itseni lisäksi Jukka Perko ja Mikael Konttinen. Musiikki on perinteisestä swing- ja latinmusiikkia, Mya valottaa.

- Toinen levy, jolla olen solistina, on pianisti Markus Niittysen liidaama projekti, jolla soittavat lisäksi Joonatan Rautio (saksofoni), Jussi Lehtonen (rummut) ja Sampo Tiittanen (basso). Myös Sam Huber vierailee yhdessä biisissä. Levyllä kuullaan Lauri Kairan ja Niittysen yhdessä tekemiä jazz/soul/funk henkisiä kappaleita, Mya jatkaa.

- Kolmantena – muttei suinkaan vähäisimpänä – julkaisemme oman yhtyeeni kanssa kolmannen pitkäsoittoni. Levyllä soittavat Jukka Eskola, Petri Puolitaival, Henri Mäntylä, Jori Huhtala ja Tuomas Timonen.

Myan mukaan hänen uudet sävellyksensä vievät yhtyeen soundia selkeästi gospelimpaan ja mustempaan suuntaan.

-Levynjulkaisua juhlitaan ison profiilin keikoilla, joista en voi tässä kohtaa kertoa enempää. Lisäksi teemme Suomen Jazzliiton tuottaman kiertueen syksyllä. Tiedossa on upeita keikkoja.

Vuonna 1989 syntynyt Mya on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt rakentaa itselleen vankan aseman Suomen jazzpiireissä ja tehdä monipuolisesti uraa niin yhtyeensä johtajana kuin vierailevana solistinakin. Hänet on palkittu lukuisia kertoja, muun muassa Young Nordic Jazz Comets -yhtyekilpailun solistipalkinnolla sekä Pori Jazzin Vuoden Taiteilija 2012 -tittelillä.

Laulamisen, säveltämisen ja sanoittamisen lisäksi Mya toimii laulunopettajana Taideyliopistossa. Häntä on kuvattu sillanrakentajaksi uuden ja vanhan vokaalijazzin välillä, ja hän tuo kvintettinsä kera lavoille entisaikojen vahvojen jazzlaulajien presenssiä ja intohimoista musiikkiin heittäytymistä.

Nina Myan sävellyksissä kaikuvat 50- ja 60-lukujen jazztyylit, kuten hard bop ja soul jazz, sekä afroamerikkalainen gospel. Tulkinnassa ja tyylissä on niin ikään viittauksia Aretha Franklinin ja Mahalia Jacksonin suuntaan. Myös lyriikat ovat Myan omaa käsialaa ja kertovat henkilökohtaisia tarinoita. Mya tunnetaan paitsi vahvasta tulkinnasta, vivahteikkaasta äänestä ja taitavasta improvisaatiosta, myös määrätietoisesta yhtyeen liidauksesta.

 

Fakta
Nina Mya (Höynälä)

* Syntynyt Torniossa 15.11.1989.
* Aloitti musiikkiopintonsa Länsi-Pohjan musiikkiopistossa, pääaineenaan klassinen piano ja 15-vuotiaana pop/jazz -laulu.
* Voitti valtakunnallisen nuorten pop/jazz -laulukilpailun 2006 Jyväskylässä ja sijoittui kolmanneksi Nömme Jazz –kilpailussa 2008 Tallinnassa.
* Palkittu Young Nordic Jazz Comets -yhtyekilpailun solistipalkinnolla sekä Pori Jazzin Vuoden Taiteilija 2012 -tittelillä.
* Aloitti opinnot syksyllä 2008 Sibelius-Akatemian jazzosastolla pääaineenaan laulu.
* Valmistui maisteriksi keväällä 2016.
* On ollut mm. Jukkis Uotilan, Jenny Robsonin ja Manuel Dunkelin opissa sekä Joey Calderazzon, J.D.Walterin ja Billy Harperin masterclasseilla.
* Perusti Nina Höynälä Bandin syksyllä 2008. Kaikki bändin jäsenet ovat Sibelius-Akatemian jazzosaston kasvatteja.
* Opiskellut myös New Yorkin Manhattan School of Musicissa 2013.
* Julkaissut levyt Flyin Solo (2012) ja Our Time (2014).

 

"Alusta lähtien oli selvää, ettei meille mikään ole selvää"

Ninja FM tuo uusia ulottuvuuksia Kemin musiikkikuvioihin. Debyyttibiisi Klassikko on nyt kuunneltavissa.

22.12.2015
Musiikkikaupunki Kemi on saanut uuden bändin, joka lanseerasi itsensä tänään ryminällä. Sosiaalisessa mediassa tietenkin, kuten nykyään on tapana.
Bändin nimi on Ninja FM ja sen muodostavat Aapo Immonen, Lasse "Jamo" Jauhola ja Pepe Toivainen, joilla jokaisella on pitkä historia musiikin parissa.
- Ninja FM:n tarina lähti liikkeelle joskus 2015 vuoden alussa. Jamon kanssa alettiin puhua et ois siistii alkaa taas äänittään omaa musaa. Molemmat oli itekseen tehny biisejä koko ajan. Homma nytkähti kunnolla eteenpäin vasta, kun Aapo muutti työnperässä takas Kemiin.  Alun pienen tunnustelun jälkeen homma alkoi toimimaan mainiosti ja tässä nyt ollaan, Pepe valottaa taustoja.


Mutta jotta kaikki ei olisi liian selvää, alusta lähtien oli selvää, että mikään ei ole selvää, kun nämä kaverit lyövät ideansa yhteen. Kuitenkin, tavallaan luonnollisesti, yhtyeen ensimmäinen syntynyt tuotos oli rokkia - onhan kaikilla jäsenillä vahva rokkitausta.
Sinänsä hieno kappale ei kuitenkaan tyydyttänyt poikien halua kokeilla omia rajojaan. Liikuttiin edelleen liian tutulla mukavuusalueella. Niinpä he päättivät antaa itselleen vapaat kädet seuraavan kappaleen kohdalla. Biisien kirjoittamiseen yhtyeessä osallistuvat kaikki kolme.
- Mun mielestä on ainakin helvetin hauskaa tehdä musaa ilman mitään ennalta mietittyjä genrerajoja, Aapo painottaa.


Ensimmäinen Ninja FM:n nimissä  syntynyt  kappale oli Sä nukahdit taksiin, joka trion mielestä edusti oikealta tuntuvaa tyylisuuntaa. Se on yhtyeen mukaan diskoa, poppia, räppiä ja hivenen rokkia.
- Se on röyhkeä ja mukaansatempaava. Ehkäpä sekin julkaistaan jonain päivänä, yhtye kertoo tuoreilla Facebook-sivuillaan.
- Mietittiin aluksi, että kehdataanko me edes alkaa tosissaan tämmöstä tekeen. Et onko tää ny kovin uskottavaa. Sit katottiin toisia hymyillen ja sanoin et miks ihmeessä ei, Pepe sanoo.
- Entiset rokkarit tekee discoa, mikä vois olla hienompaa, Jamo täydentää.


Yhtye on säveltänyt nyt lyhyessä ajassa useita samaa tyylisuuntaa edustavia kappaleita. Niistä yhtye plokkasi ensimmäiseksi julkaisuksi kappaleen Klassikko, joka on bändin mukaan kappale, jonka takana he seisovat ylpeinä.
- Siinä kohtaavat onnistunut lyriikka ja vahva sävellys. Innolla odotetaan mitä jengi on mieltä siitä. Kuunnelkaa, jammailkaa ja antakaa palautetta, bändi toivoo.

Yhtye on mennyt toistaiseksi puhtaasti "tee se itse"- meiningillä, mitä myös Youtubeen lykätty Klassikko -biisin musavideo edustaa.
- Markalla mahdollisimman kallista ja hyvää tavaraa, bändi alleviivaa.
- Mun mielestä videoon taltioitui hyvin se meininki, joka meillä on päällä ja melko autenttisen olonen näkymä siihen miten noita biisejä on syntyny, Aapo lisää.

Yhtyeen nimi saattaa herättää kysymyksiä, niinpä Pepe valottaa sen taustaa.
- Ninja tulee siitä me lähestymme biisejä ennakkoluulottomasti pimeässä yllättävästä kulmasta. FM taas tarkottaa, että tää on samalla lähetys, joka kaikkien tulee kuulla. Eli siitä tulee Ninja FM.
- Ja toisekseen ja ehkäpä tärkeempi syy nimeen oli se, että se kuulosti meistä hauskalta ja erilaiselta, Pepe virnistää.


Ninja FM:lle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen ninjafm.official@gmail.com
Yhtyeen löytää Facebookista osoitteesta: https://www.facebook.com/ninjafm.official/timeline
Bändi löytyy nimellään myös Twitteristä, Youtubesta ja Instragramista.

Maya Paakkarilta debyyttisingle alkuvuodesta

21.12.2015
Pohjois-Suomessa hyvin tunnettu ja pidetty rokkimimmi, oululainen Maya Paakkari julkistaa singlebiisinsä alkuvuodesta. Forum24 -lehden verkkosivujen haastattelussa raspirockitar kertoo paljastavansa biisin nimen ensiesityksen kera Oulun Tähdessä 2. tammikuuta, jossa Maya ja & Frozen Hippies -yhtye ovat tuolloin keikalla.

Single on siviilisukunimensä avioitumisen myötä Korvelaksi vaihtaneen Paakkarin ensimmäinen. Aiemmin Paakkari on vaikuttanut taustalaulajana Kari Peitsamo, Freud Marx Engels & Jungin Amerikkalaisia unelmia -levyllä, Garbon Kruunaa ja klaavaa -levyllä sekä kokoelmalla Kuusikuutonen – Lauluja legendaarisen Route 66:n varrelta.

Karheaääninen Maya Paakkari on arvostettu rokkimimmi, joka on tunnettu muun muassa räväköistä Janis Joplin-tulkinnoistaan. Paakkari on tehnyt yhteistyötä mm. Maija Vilkkumaan, Leningrad Cowboysin ja Remu Aaltosen kanssa.

Paakkari on usein esiintynyt muun muassa Kemissä, esimerkiksi Run to 60´s -tapahtumassa.
Nykyään Paakkari keikkailee Frozen Hippies -yhtyeen ja Jam Group -trion kanssa sekä vetää sunnuntaijameja oululaisessa Public House Pivossa.

Forum24:ssä Paakkari kertoo, että ensi kevään kohokohta on eittämättä Helsingin Gloriassa kolmesti esitettävä rockooppera Playing God, jossa Paakkari laulaa yhden päärooleista. Playing Godia esitettiin Off Broadway -teatterissa New Yorkin Manhattanilla viime keväänä, minkä Paakkari sanoo olleen mieletön kokemus.

Forum24:n juttuun pääset tästä: http://www.forum24.fi/sivut/artikkeli/10017/Kova-meininki-uutenavuotena_-Maya-Paakkari-esitt-uuden-singlebiisin-Oulun-Thdess#.VnfPbQdikYE.facebook

Sonata Arcticalta joulusinkku Christmas Spirits

19.12.2015
Kemiläinen Sonata Arctica –yhtye julkaisi perjantaina Christmas Spirits -joulusinglen. Nettisivuillaan yhtye kertoo päättäneensä piristää fanejaan ja ystäviään joulun ollessa jo kulman takana.

-Christmas Spirit –kappale on ollut olemassa jo noin kymmenen vuoden ajan, mutta meillä ei vain ole ollut sopivaa aikaa levyttää sitä. Lopulta Pariah´s Child –albumin levytyssessioissa saimme sen nauhoitettua ja nyt syksyn mittaan viimeistelimme sen.

Yhtyeen mukaan suurin syy singlen vuosien viivästymiseen on ollut sanoituksen tekeminen.
-On lähes mahdotonta päästä kiinni joulun tunnelmaan, ellei joulu ole todella lähellä. Nyt tänä syksynä Tony silti teki sanat, vaikka edes lunta ei vielä ollut maassa. Joka tapauksessa, tuore taideteoksemme on tässä, yhtye kirjoittaa.

Singlen voi hankkia digitaalisesti tai EP-levynä, mutta painos on rajoitettu. Sinkkua myy ainoastaan Nuclear Blast Shop. Tilauksen voi tehdä täällä: http://nblast.de/SonataChristmasNB

Fyysisellä singlellä kappaleesta on kolme versiota; normaali, radio edit ja orkesteriversio.

Rocklegenda Scorpions Suomeen 23. kerran

21.12.2015
Saksalainen Scorpions saapuu Suomeen ensi heinäkuussa konsertoimaan kahdelle festivaalille. Scorpions esiintyy 29. heinäkuuta Rockin’ Kaarina -festivaalilla sekä 30. heinäkuuta Nilsiän Tahkovuorella Rockin’ Tahko -festivaalilla. Kyseessä on yhtyeen Suomen keikat numerot 23. ja 24.

Scorpionsin lisäksi molempien tapahtumien lavalle nousee useita muita artisteja ja yhtyeitä, kuten Jorn (NOR), Eclipse (SWE) ja Peer Günt sekä muita myöhemmin julkistettavia nimiä.


Jo vuonna 1965 perustettu Scorpions esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1983 Oulun Kuusrockissa suursuosionsa ensimmäisinä vuosina. Yhtye on esiintynyt myös Oulun pesäpallostadionilla 1998 ja 2013 Oulu-hallissa.

Väsymättömästi rock-lavoja jo 50 vuoden ajan kiertänyt Scorpions julkaisi edellisen albuminsa Return to Forever viime keväänä. Kaikkiaan sen levyjä on myyty yhteensä yli sata miljoonaa kappaletta ympäri maailman.

Bändin ainoa alkuperäisjäsen on rytmikitaristi Rudolf Schenker. Nykyisen kokoonpanon jäsenistä laulaja Klaus Meine sekä kitaristi Matthias Jabs ovat hekin olleet yhtyeessä jo yli 40 vuotta. Rumpali James Kottak on ollut mukana vuodesta 1996 saakka. Basisti Paweł Mąciwoda liittyi yhtyeeseen vuonna 2004.

Scorpionsin hittejä ovat muiden muassa No One Like You (1982), Still Loving You (1984), Rock You Like A Hurricane (1984), Wind of Change (1990), You And I (1996) sekä Wild Child (1996).

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu