Melulintu julkaisi uuden musiikkivideon

Melulintu. Kuva ⓒ Jyrki Kola.

11.4.2016
Torniossa vuonna 2013 perustettu rockyhtye Melulintu on julkaissut uuden musiikkivideon. Valossa -kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut tuttuun tapaan yhtyeen biisintekijä ja laulusolisti Saaga Sees. Yhtyeen kappaleiden omintakeinen ja voimakas soundi saa lopullisen silauksensa yhdessä tehdyistä sovituksista.

Melulinnun kappaleet kertovat luomisen, rakastamisen ja luopumisen kaltaisista ilmiöistä. Siitä, mitä ne ovat, saavat aikaan ja miltä ne tuntuvat. Live-esiintymisessään Melulintu ilmentää tunteita musiikkinsa takana ja ennen kaikkea on läsnä.


Aiemmin yhtye on julkaissut Youtube-kanavallaan kappaleet Avaruudessa en putoa, Itsehillintä ja Sanoiksi sisältävän EP:n Itsehillintä, Tuuli Kevyt Huntu -musiikkivideon sekä Siniseen -studioliven.
Seesin lisäksi Melulintu -yhtyeessä vaikuttavat Samuli Paldanius (kitara ja taustalaulu), Pentti Väisänen (koskettimet ja taustalaulu), Joni Raikaslehto (basso ja taustalaulu) sekä Santeri Rajaluoto (rummut).

Lauantaina 9. huhtikuuta julkaistun Valossa -musiikkivideon ovat käsikirjoittaneet Joni Raikaslehto, Saaga Sees & Samuli Paldanius. Raikaslehto on vastannut myös videon ohjauksesta, valaisusta ja editoinnista. Kuvauksen ja tekniikan takana ovat yhtyeen lisäksi Veli-Matti Käkilehto ja Lauri Suutarinen.

Keikoille yhtyettä voi kysellä sähköpostitse osoitteesta melulintuband@gmail.com

Taiskan Maailman ääriin Yle Radion Suomen toiseksi soitetuin kappale

7.4.2016
Taiskan laulama kappale Maailman ääriin on Yle Radio Suomen toiseksi soitetuin kappale.  Viikolla 13 (28.3.-3.4.2016) useammin soi ainoastaan Mariskan laulu Typötyhjiin.

Mariska on vahvasti mukana myös Taiskan eli kemiläisen Hannele Kauppisen kappaleessa. Sanat on Mariskan käsialaa, ja musiikin hän on tehnyt yhdessä Mikko Tammisen kanssa.

Maailman ääriin on YLE 1:llä esitettävän uuden Futisvanhemmat -sarjan tunnusbiisi. Sarja seuraa millaista tunteiden vuoristorataa on junnujoukkueen vanhempien elämä kauden aikana.

Kappaleen voit käydä kuuntelemassa täällä: http://areena.yle.fi/1-3363489

Yle Radio Suomen soitetuimmat -lista löytyy puolestaan täältä: http://yle.fi/radio/radiosuomi/musiikki/yle_radio_suomen_soitetuimmat_vko_13_283-342016/8790798

Laila Kinnusen ja Junnu Vainion laulut näyttämölle Torniossa

Juha "Junnu" Vainio (1938-1990) tunnettiin mys Juha "Watt" Vainiona.

25.3.2016
Tornion Työväen Näyttämö tuo estradille huhtikuussa Laila Kinnusen ja Juha "Junnu" Vainion laulujen ympärille rakennetun musiikkinäytelmän Valoa ikkunassa.

Tornion Järjestötalolla esitettävän näytelmän on kirjoittanut Sanna Liiti ja näyttämölle sovittanut Arja Karhu. Näytelmän ensi-ilta on perjantaina 1. huhtikuuta kello 19.

Muut esitykset:

lauantaina 2.4. klo 19
sunnuntaina 3.4. kello 19
perjantaina 8.4. kello 19
lauantaina 9.4 kello 19
sunnuntaina 10.4. kello 15 ja kello 19

Pääsylippujen hinnat ovat 20 ja 15 euroa. Varauksia otetaan vastaan numerossa 040- 566 0425.

Robin tekee kemiläistä konserttihistoriaa

24.3.2016
Suomen suosituimman nuorisoidoli Robinin konsertti Kemin Tervahallilla sunnuntaina 27. maaliskuuta on loppuunmyyty. Konserttiin on myyty 1 500 pääsylippua. Kyseessä on Robinin ensimmäinen esiintyminen Kemissä.
 
– Tämä on meidän tapahtumahistoriamme toinen loppuunmyyty konsertti. Edellinen oli viime syksynä pidetty Juha Tapion konsertti Torniossa, iloitsee Eventworksin toimitusjohtaja Markku Köngäs. Eventworks järjestää konsertin yhteistyössä Kemin kaupungin nuorisotoimen kanssa.

Robin tekee myös kemiläistä konserttihistoriaa.
- Koskaan aiemmin alaikäisille suunnattua näin suurta sisätilakonserttia ei ole myyty kaupungissa loppuun. Siihen eivät pystyneet esimerkiksi Apulanta tai Anna Abreukaan, Köngäs mainitsee.
Robinin konsertin menestys on Könkään mukaan erittäin rohkaisevaa tapahtumajärjestäjän näkökulmasta.
- Isojen tilaisuuksien järjestäminen on kallista ja niihin sisältyy iso taloudellinen riski, Köngäs muistuttaa. Robinin keikan budjetti on 34 000 euroa.

Konserttipaikan ovet avataan viimeistään klo 16 ja noin 70 minuuttia kestävä konsertti alkaa kello 17.
– Pyrimme avaamaan ovet hieman aiemmin, jos mahdollista. Kannattaa seurata www.iloirti.fi –sivustoa, jonne laitamme tuoretta tietoa asiasta, Köngäs kertoo ja muistuttaa, että sisäänkäynti konserttiin tapahtuu Tervahallin Prisman puoleiselta sivustalta.

Termusan musiikkileiri ensi kesänä jo 41. kerran

Oona Jakku on Termusan hallituksen uusi puheenjohtaja.

13.3.2016
Yksi Suomen vanhimmista, vuodesta 1975 saakka järjestetty musiikkileiri Termusa pidetään jälleen ensi kesänä. 41. Termusa-leiri järjestetään 12.-18. kesäkuuta Tervolan lukion tiloissa. Asiasta päätti 6. maaliskuuta valittu Termusan uusi hallitus, jota johtaa Oona Jakku.

Vuosittain järjestettävä kevyen musiikin leiri on suunnattu nuorille bändisoittajille. Leirillä annetaan ammattitaitoista opetusta kitaran-, basson-, rumpujen- ja kosketinsoitinten soittamisessä sekä laulamisessa.

Aiemmin klassisen musiikin opinahjona tunnettu leiri muutti suuntaansa 2000-luvun vaihteessa, jolloin opetuksessa alettiin keskittymään bändisoittoon. Lukuisien bändileirien myötä Termusa on profiloitunut leiriksi, jossa kaikilla on mahdollisuus oppia uutta.

Kokeneet soittajat saavat ammattitaitoista opetusta, uusia ideoita ja intoa musiikkiin leirin aikana. Aloittelevat soittajat saavat taitoja eteenpäin ohjaavaa opetusta, joka johtaa lopulta bändin kanssa livekeikan soittamiseen Termusan päätöskonsertissa. Aiempaa soittokokemusta ei vaadita. Leirille tulee ilmoittautua 15.5. mennessä.

Hinta ja muita tietoja leiristä saa Termusan uusilta nettisivuilta osoitteessa http://termusa.esy.es/ ja/tai tapahtuman Facebook-sivuilta https://www.facebook.com/groups/termusa/?fref=ts

Termusan sivuilta löytyy myös sähköinen ilmoittautumislomake.

Anssi Kela ja Mitra kauppakeskusvierailulle Tornioon

23.2.2016
Anssi Kela ja Idols-voittaja Mitra nousevat yleisön eteen viikonvaihteessa Tornion Kauppakeskus Rajalla pidettävässä Rajatwist-tapahtumassa. Kela esiintyy lauantaina 27.2. ja Mitra sunnuntaina 28.2.

Tapahtumassa on paljon muutakin ohjelmaaa, varsinkin lapsille.  Tapahtuman avaa lauantaina kello 12 juontaja Juha Säkkinen ja samalla kellonlyömällä aukeavat myös wetern-tytön valvomat pomppulinna ja rodeopomppulinna. Kello 12.30 ja 13.30 ohjelmassa on Stage 100:n massatanssi lastensairaalan hyväksi. Kello 13 ja 15 ohjelmassa on puhelinbingo.

Anssi Kela esiintyy kello 14.00 ja 15.30.


Myös sunnuntaina tapahtumat alkavat kello 12. Päivän juontaa Simi Sami ja pomppulinnoja valvoo Frozen-neito. Myös Angry Birds leikkipuisto aukeaa puolelta päivin ja kello 12 alkaa myös Kapteeni Kaskelotin merirosvokilpailu, joka otetaan uusiksi kello 14.45. Kello 12.45 Kapteeni Kaskelotti isännöi aarteenetsintää ja kello 13 laululeikkejä. Lattialotto on ohjelmassa klo 12.30 ja 14.30.

Mitra esiintyy kello 13.15 ja 15.15.

Ninja FM julkaisi jo toisen musavideonsa

18.2.2016
Tuore kemiläisyhtye Ninja FM, jota vielä ei ole keikkalavoilla nähty, on julkaissut toisen musiikkivideonsa. Kappale on nimeltään Sä nukahdit taksiin.

Aapo "Aapo" Immosen, Lasse "Jamo" Jauholan ja Petri "Pepe" Toivaisen muodostama, viime vuonna perustettu Ninja FM julkaisi ensimmäisen musiikkivideonsa Klassikko joulukuussa. Ripeä on siis julkaisutahti.

Sä nukahdit taksiin oli ensimmäinen Ninja FM:n nimissä syntynyt  kappale, jossa röyhkeän estottomasti yhdistellään diskoa, poppia, räppiä ja rokkia. Se edustaa trion mukaan juuri heille oikealta tuntuvaa tyylisuuntaa, jolle ei ole (vielä) nimeäkään.

- Mun mielestä on ainakin helvetin hauskaa tehdä musaa ilman mitään ennalta mietittyjä genrerajoja, Aapo painottaa.
- Mietittiin aluksi, että kehdataanko me edes alkaa tosissaan tämmöstä tekeen. Et onko tää ny kovin uskottavaa. Sit katottiin toisia hymyillen ja sanoin et miks ihmeessä ei, Pepe sanoo.

Aika näyttää mitä Ninja FM:n laarista seuraavaksi tipahtaa. Tuleeko lisää musavideoita, pitkäsoittoa ja milloin kolmikko astelee yleisön eteen esittämään tuotoksiaan?

Klassikko -kappaleen löydät täältä: https://www.youtube.com/watch?v=pSva3C-McaM&feature=youtu.be

Groovarit herkistelee ja hupailee shamppanjataivaassa

15.2.2016
Merilappilainen, Suomea tiiviisti keikoilla kiertävä Grooving High Allstars -yhtye tekaisi oman versionsa ystäviensä Pää-Äijien eli Jan "Baba" Baasin ja Juuso Juntusen UMK-biisistä Shamppanjataivas.

Yhtye teki kappaleesta nimellä Iivone feat. Koivu sykähdyttävän balladin, jossa pääosassa on Maria Iivosen kaunis laulu. Äänessä on myös yhtyeen toinen vokalisti Mikko Koivulehto, jonka roolina on myös hupailla kappaleen Youtube-videolla.

- Nyt on herkkää! Grooving High Allstars teki ‪#‎Shamppanjataivas‬ träkistä ihanan balladin, Pää-äijät hehkuttavat Facebook -sivuillaan.

- Jokainen päivä on ystävänpäivä! Tehtiin poikien kisabiisistä vähän erilainen versio. Käy kattomassa ku Maria laulaa kauniisti ja Mikko pilaa kaiken, Grooving High Allstars esittelee tekeleensä omalla Facebook -sivullaan.

Dimitri Keiski voitti kuukauden levy -äänestyksen

Lasse Hoikka & Souvarit sijoittui kolmanneksi Kiireen rajan taa -levyllään.

9.2.2016
Ruotsinsuomalainen Dimitri Keiski on voittanut radioiden Kuukauden Levy -äänestyksen ensimmäisellä suomenkielisellä, nimeään kantavalla albumillaan. Hopeaa otti tangokuningas Aki Samuli esikoislevyllään Tahdon. Pronssille nousi Lasse Hoikka & Souvarit uudella Kiireen rajan taa -levyllään.

Dimitri Keiski meni hiljattain avioon keminmaalaislähtöisen Katja Lukinin kanssa ja asettui Lahteen. Katja on pitkäaikainen ”Dannyn enkeli” eli Danny Show’n naissolisti. Dimitri Keiski ja Katja Lukin Keiski esiintyvät tulevana sunnuntaina 14.2 eli Ystävänpäivänä Keminmaan Valleniussalissa kello 14 pidettävässä hyväntekeväisyyskonsertissa.


Upeaääninen Dimitri Keiski ilmaantui yllättäen Suomen tähtitaivaalle. Hän on menestynyt Ruotsissa sekä urheilijana että rocklaulajana. Ansioluetteloon kuuluu muun muassa mittavan True Talent -laulukisan voitto, joka avasi Dimitrille keikkamarkkinat ja levytysstudioiden ovet. Sitten kohtalo puuttui peliin.

Dimitri kävi keikalla Suomessa ja pääsi esiintymään lapsuudenidolinsa Dannyn kanssa. Hän päätti levyttää suomeksi, ja radiotoimittajat huomasivat taitavan tulokkaan. Singlejulkaisujen jälkeen vuorossa oli suomenkielinen albumi, joka koostuu pääosin 60- ja 70-lukujen iskelmäslovareiden tyylikkäistä uusversioista.

– Tyylikäs kokonaisuus, taidolla valitut kappaleet ja huikea tulkitsija. Vain harva albumi päätyy kokonaisuudessaan radion soittoon. Loistava uran avaus, arvioi Radio Musan Pentti Teräväinen.
– Ammattitaidolla ja syvillä tunteilla tehty levy, jossa Dimitrin laaja ääniskaala toimii mitä parhaiten. Poistaa osin myös ”Kirka-ikävää”, katsoo Radio Sandelsin Reijo Glad.

KUUKAUDEN LEVY / Tammikuu 2016

1. DIMITRI KEISKI – Dimitri Keiski (Poptori)
2. AKI SAMULI – Tahdon (Sony Music)
3. LASSE HOIKKA & SOUVARIT – Kiireen rajan taa (Mager)
4. AIKAKONE – 2.0 (Sony Music)
5. JARI UUTELA – Henkilökohtaista (omak.)
6. EIJA KANTOLA – Kadonneet laulut (Magnum)
7. JARI PEKKINEN & INTIME QUINTET – Kotimaiset tangoklassikot (Flame)

Jari Sillanpää esiintyy kolmesti Meri-Lapissa

Uusi Jari Sillanpää -kirja Paljaana ilmestyy vielä elokuun aikana.

AavaFästit, Suukosken keidas ja konsertti Haaparannalla.

2.8.2016
Sulavin, kissamaisen kevein tanssiaskelin hän saapuu estradille, valloittaa lavan tajunnanräjäyttävällä karismallaan ja ilta illan jälkeen hänen lahjakkuudestaan ja äänensä kauniista soinnista hurmaantunut yleisö puhkeaa jälleen kerran raikuviin suosionosoituksiin.

Kyseessä on tietysti Jari Sillanpää, jonka ystävillä Meri-Lapissa on aihetta iloon, sillä Suomen suosituimpiin lukeutuva artisti esiintyy alueella lähiviikkoina peräti kolmeen otteeseen.

Sillanpää on mukana lauantaina 13. elokuuta ensimmäistä kertaa järjestettävässä AavaFästit -tapahtumassa Ylitornion torilla. Vajaata viikkoa myöhemmin, perjantaina 19. elokuuta Jarin Kesäshow 2016 pysähtyy Suukosken Keitaalle. Lisäksi Sillanpää konsertoi sunnuntaina 9. lokakuuta Haaparannan Aspen-hallilla.

Lokakuussa Espanjan Aurinkorannikolle

Viime vuonna 50-vuotisjuhliaan hulppeasti Helsingin Olympiastadionilla juhlinut Sillanpää matkustaa pian Haaparannan keikan jälkeen Fuengirolaan Espanjan Aurinkorannikolle, missä hän on mukana 21.-22. lokakuuta pidettävässä FugeFest -tapahtumassa.

Toista kertaa järjestettävä, maamme eturivin artistien esityksillä varustettu suomalainen musiikkifestivaali ilahduttaa tänäkin vuonna niin alueella asuvia suomalaisia kuin lomailijoitakin. Aurinkorannikolla sijaitsee yksi maailman suurimmista suomalaissiirtokunnista, sillä seudulla asuu vakituisesti lähes 20 000 suomalaista.

Tänä vuonna FugeFestissa esiintyvät Sillanpään lisäksi Katri Helena, Juha Tapio, Ressu & Jussi, Eppu Normaali, Matti ja Teppo, Finnhittien Kuninkaat Danny, Frederik ja Tapani Kansa, Virve Rosti sekä Laura Voutilainen.

Avoimena uudessa kirjassa

Jari Sillanpään elämästä on kirjoitettu uusi kirja Paljaana, jossa Suomen viihdemaailman kuningas kertoo elämästään avoimesti ja paljaana, poluillaan kohtaamistaan onnenhetkistä ja surun säikeistä.

Miltä mennyt ja tuleva elämä näyttäytyy nyt kun Suomen suurimmat stadionit on valloitettu ja poikavuodet ovat ohi? Lopulta sirpaleista on rakentunut kokonainen mies ja elämä. Kyseessä on ensimmäinen teos, jossa Sillanpää kertoo avoimesti sekä henkilökohtaisesta elämästään että työstään.

- Viime vuosien muutosten ja henkilökohtaisen elämän käännekohtien jälkeen on hyvä hetki katsoa, missä kuljen ihmisenä, miehenä ja taiteilijana", kertoo Sillanpää kirjan syntymisen taustoista. Teoksen kirjoittanut Mari Koppinen on Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja.

Kirjassa selvitetään myös mistä syntyy valovoimaisen estraditaiteilijan lumovoima. Lyhyt vastaus on, että karismasta ja rautaisesta ammattitaidosta, mutta myös rohkeudesta olla oma, avoin itsensä.

Tammen kustantama kirja ilmestyy vielä elokuun aikana.

 

Jari Sillanpään tulevat keikat*


ELOKUU

Pe 5. klo 19 FORSSAN HOLJAT, FORSSA, Kauppatori
Pe 5. klo 22 POPFEST, PORVOO, S-Market Näsin viereinen kenttä
La 6. klo 18 ULKOILMAKONSERTTI, PORI, Yyterin Kylpylähotelli
La 6. klo 20 TAPSAN TAHDIT, NOKIA, Pirkkalaistori
La 6. klo 23 ISKELMÄKESÄ 2016, LAHTI, Kauppatori
To 11. klo 20 ILTAKONSERTTI, KOUVOLA, Tykkimäki
Pe 12. klo 19 ISKELMÄKESÄ 2016, JOENSUU, Kauppatori
Pe 12. klo 23 SATAMA FESTIVAL, LAUKAA, Laukaan Satama
La 13. klo 19 AavaFästit, YLITORNIO, Ylitornion tori
Pe 19. klo 22 JARIN KESÄSHOW 2016, SUUKOSKI, Suukosken Keidas
La 20. klo 19 ELOJUBILEE, SAVONLINNA, Olavinlinna
Su 21. klo 19 KESÄSHOW 2016, HAMINA, Bastioni
Pe 26. klo 19 Tampereen Venetsialaiset, TAMPERE, Näsilinna
La 27. klo 23 KESÄSHOW 2016, KALAJOKI, Merisärkkä

SYYSKUU

Pe 2. klo 19 Yksityistilaisuus
Pe 2. klo 23 KESÄSHOW 2016, NAANTALI, Kaivohuone
La 3. klo 19 ISKELMÄ LIVE HELSINKI, HELSINKI, Suvilahti
La 3. klo 23 Yksityistilaisuus

LOKAKUU

Su 9. KLO 17 ASPEN-HALLI, HAAPARANTA
Pe 21. FUGEFEST 2016, FUENGIROLA, Palacio de la Paz (Rauhanpalatsi)

* Muutokset mahdollisia

Tähtiesiintyjät tanssittavat Suukoskella ja Pohjanrannassa

12.5.2016
Tanssikeskus Pohjanrannan (entinen Tähtiranta) ja Suukosken Keitaan kesän 2016 esiintyjät ovat selvillä. Molemmilla lavoilla tanssitaan lähes poikkeuksetta lauantaisin. Ainoan poikkeuksen tuo Suukosken Keitaan ykkösnimi Jari Sillanpää, joka tuo Tervolan Koivuun 2016 kesäshownsa Men In Black –yhtyeen kera perjantaina 19. elokuuta.


Maalais- ja latotunnelmaa tihkuvan Pohjanrannan avausesiintyjä 28. toukokuuta on Tarja Lunnas & Rosso. Suukoski avaa tanssikauden viikkoa aiemmin 21.5, jolloin 380 neliön koivuparketin äärelle saapuvat Susanna Heikki & Voimamiehet sekä Jettiset.

Pohjanrannan vanhan navetan ylisille sijoittuvalle Pohjois-Suomen suurimmalle tanssilattialle kansaa houkuttelevat muun muassa kesän aikana muiden muassa Marita Taavitsainen, Janne Tulkki, Anne Mattila sekä Yölintu. Pohjanrannan tanssit alkavat iltayhdeksältä ja päättyvät 02.00. Tanssikeskuksessa palvelee kaksi A-oikeuksin varustettua ravintolaa ja ulkoterassilla on makkaranmyyntipiste suolaisen nälkään.


Suukosken vetonauloja ovat Jari Sillanpään ohella Simo Silmu & Yölintu, Lasse Hoikka & Souvarit, Teemu Roivainen sekä laulajaveteraani Eino Grön. Suukosken tansseihin on bussikuljetus Kemistä ja Torniosta. Bussikyydin hinta on edelleen 5 euroa, joka kattaa kyydin molempiin suuntiin. Keitaan tanssit päräytetään käyntiin klo 20.30 ja tanssia saa yöllä yhteen saakka. Sekahakua suosivalla Keitaalla on olutoikeuksin varustettu kahvila.

Tanssikeskus Pohjanrannan kesän 2016 esiintyjät

La 28.5. Tarja Lunnas & Rosso. Tanssikeskus Pohjanranta, Keminmaa.
La 4.6. Saija Tuupanen & eXmiehet
La 11.6. Marita Taavitsainen & Koivu
La 18.6. Markus Savolainen & PohjanSoundi
La 25.6. Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
La 2.7. Unelmavävyt
La 9.7. Janne Tulkki & Tulinen Sydän
La 16.7. Anne Mattila
La 23.7. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva
La 30.7. Pekkaniskan Pojat
La 6.8. Eija Kantola & Omega
La 13.8. Yölintu
La 20.8. Aki Samuli Yhtyeineen
La 27.8. Kari Piironen & Caminito
La 3.9. Charles Plogman & Pientä Unelmaa

 

Suukosken Keitaan kesän 2016 esiintyjät

La 21.5. Susanna Heikki & Voimamiehet sekä Jettiset. Tanssikauden avajaiset. Suukosken Keidas, Koivu, Tervola.
La 28.5. Charles Plockman & Rosette. Suukosken Keidas, Koivu, Tervola.
La 4.6. Lasse Hoikka & Souvarit, Jarkko Honkanen & Taiga
La 11.6. Hannu Hautaniemi yhtyeineen
La 18.6. Kari Piironen & Caminito
La 25.6. Juhannuspäivän tanssit, Jukka Lampela & Lapponia
La 2.7. Virpi Piippo, Ilkka Marttala ja Kanarian Mikki
La 9.7. Tarja Lunnas & Rosso
La 16.7. Simo Silmu & Yölintu
La 23.7. Teemu Roivainen & Hovinarrit
La 30.7. Lasse Hoikka & Souvarit
La 6.8. Jarkko Honkanen & Taiga
La 13.8. Marko Maunuksela & Fantasia
Pe 19.8. Jari Sillanpää & Men in Black
La 20.8. Eki Jantunen & Mutkattomat
La 27.8. Arja Koriseva & Mika Jeremoff
La 3.9. Eija Kantola & Omega
La 10.9. Eino Grön & Tangokuninkaalliset 2016
La 17.9. Ässät ja Juha Alvari

Järjestäjä pidättää varauksen ohjelmamuutoksiin.

Lasse Hoikka ja Souvarit listaykköseksi

Lasse Hoikka & Souvarit nousi Tätä Suomi tanssii -listan kärkeen kappaleellaan Tunturissa tanssitaan.

20.2.2016
Lasse Hoikka & Souvarit nousi Tätä Suomi tanssii -listan kärkeen kappaleellaan Tunturissa tanssitaan. Viime viikolla kappale oli sijalla 13.

Myös Jarkko Honkanen & Taiga on nousussa. Kappale Kaipuun kyyneleitä nousi listalla kolme pykälää ja on nyt neljäntenä. Souvareiden ja Jarkko Honkasen väliin kiilasivat Charles Plogmanin Vähän yli kuusitoista ja Saska Helmikallion Mies.

Kymppilistalla ovat lisäksi tulokkaat Charliesin Huomisesta luovu en (5.) ja Jouni Rieskaniemen Miehestä mittaa (7.) sekä Rami Rafaelin Matka huomiseen (6.), Kyösti Mäkimattilan Yö kerran unhoa annoit (8.), Hannu Hautaniemen Juna (9.) ja Aku Samulin Clandestino (10.).

Tätä Suomi tanssii on Musiikkijuontajien lista maan tanssituimmista iskelmistä helmikuun loppupuolella 2016.

Jarkko Honkaselta uusi single Kaipuun kyyneleitä

Lappilaislaulajan neljäs albumi julkaistaan tammikuun lopulla

7.1.2016
Jarkko Honkanen & Taiga julkaisee huomenna perjantaina (8.1.) radioille ensimmäisen singlelohkaisunsa loppukuusta ilmestyvältä albumilta.

Kaipuun kyyneleitä on tulevan levyn nimikkokappale ja sen on säveltänyt yhtyeen basisti, laulaja Tero Ylisirkka. Sanoitus on Jarkko Honkasen käsialaa. Sovituksesta vastaa koko Taiga -yhtye. Näytteen kappaleesta voit kuunnella osoitteessa http://www.jarkkohonkanen.com/

Kaipuun kyyneleitä -albumi julkaistaan torstaina 28.1. Rovaniemellä Hotelli Rantasipi Pohjanhovissa. Pitkäsoiton voi halutessaan tilata julkaisupäiväksi kotipostilaatikkoon Verkkokauppa Kuukkelista.


Jarkko Honkanen on lappilainen laulaja-lauluntekijä, joka on tuonut iloa tanssipaikoille vuodesta 2004 lähtien. Tuolloin julkaistiin hänen ensimmäinen singlensä, Rakkauden Kellot. Pitkäsoittoja mies on julkaissut kolme. Debyyttialbumi Hetken kestää onni kerrallaan julkaistiin vuonna 2009 ja Illaksi kotiin vuotta myöhemmin. Ennen kuin aamu koittaa -albumi ilmestyi 2012.

Honkasen singlet ovat keränneet paljon listasijoituksia. Viimeisimmät singlejulkaisut ovat vuonna 2014 ilmestyneet Jäit vierellein, Kaksi kaunista ja La bella vita. Lisäksi Honkasen lauluja on julkaistu useilla kokoelma- ja hyväntekeväisyyslevyillä.


Kokemusta laulajan ammatista Honkanen on kartuttanut useiden erilaisten kokoonpanojen kanssa suomirockista rautalankaan, päätyen lopulta tanssi-iskelmän esittämiseen. Suuri yleisö tuntee Honkasen Kemijärvelle sijoittuvasta, suositusta Taivaan tulet TV-sarjasta sekä Tangomarkkinat –2014 laulukilpailusta.

- Periksiantamattomuus, sekä sydämestä kumpuava ilo esiintymistä ja laulamista kohtaan ovat aikaa myöten tuottaneet tulosta, Honkanen arvioi suosionsa syyksi. Myös mukaansatempaava ja läsnäoleva esiintyminen persoonallisen äänen ohella ovat Honkasen vahvuuksia.

Taikakuu on yksi Iskelmä.fi - äänestyksen ehdokasrohmuista.

Taikakuu ja Jukka Poika kahmivat Iskelmä-ehdokkuuksia

Jukka Poika on ehdolla monessa kategoriassa Iskelmä.fin:n vuosiäänestyksessä.

3.1.2015
Vuodenvaihteen tienoo on aina erilaisten vuosiäänestysten aikaa. Iskelmä.fi on avannut oman vuosiäänestyksensä netissä. 17. tammikuuta saakka kestävällä ensimmäisellä äänestyskierroksella voi äänestää suosikkejaan seitsemässä kategoriassa, jotka ovat vuoden iskelmä, vuoden albumi, vuoden naisartisti, vuoden miesartisti, vuoden yhtye, vuoden tulokas ja vuoden viihdyttäjä.

Kussakin kategoriassa on esivalittuja ehdokkaita, mutta äänestää voi suosikkejaan myös listan ulkopuolelta.

Ensimmäisen kierroksen menestyneimmät pääsevät 18.1. alkavalle toiselle äänestyskierrokselle. Äänestys päättyy sunnuntaina 31. tammikuuta. Äänestää voi osoitteessa http://www.iskelma.fi/kilpailut/vuosiaanestys-2015/692

 

Vuoden iskelmä –sarjassa esivalittuja ehdokkaita on peräti 64. Lappilaisia tai lappilaislähtöisiä kandidaatteja ovat Antti Tuiskun Sata salamaa, Einin On niin helppoo olla onnellinen, Taikakuun Rouva Virtanen ja Jukka Pojan Parempaa. Puolilappilaisiksi voidaan katsoa myös kestosuosikki Jari Sillanpää, jolta ehdolla on kaksi laulua; Ikuisesti ja Unohdutaan sekä viime kuukausina usein Tervolassa nähdyn Jesse Kaikurannan Lobotomia.

Jukka Poika on ehdolla myös vuoden miesartistiksi yhtenä 12 esivalitusta. Muut ovat Aki Samuli, Elastinen, Olli Helenius, Juha Tapio, Anssi Kela, J. Karjalainen, Jani Wickholm, Matti Esko, Pate Mustajärvi, Pirkka-Pekka Petelius ja Stig.

Vuoden naisartistiksi ehdolla ovat muiden muassa Anna Puu, Aurora, Chisu, Johanna Kurkela, Mitra, Stina Girs ja Yona.

Vuoden yhtyeeksi ovat tarjolla Taikakuu, Aikakone, Club For Five, Egotrippi, Elias Kaskinen & Päivän Sankarit, Neljä Ruusua, Neljänsuora sekä Vesterinen yhtyeineen.

Vuoden albumiksi on esivalittu 28 ehdokasta, mukana Taikakuun Virta ja Jukka Pojan Elämäntyyli.

Vuoden tulokasehdokkaat ovat Aki Samuli: Tahdon, Aurora, Elias Kaskinen & Päivän Sankarit: Elämä lupaa mulle, Maria Tyyster: Suukko saa siivet, Mitra sekä Teemu Roivainen: Sydämesi tyhjä huone.

Vuoden viihdyttäjäsarjassa esivalittuja ehdokkaita on 57, joukossa mukana muun muassa Eini, Taikakuu ja Jukka Poika.

Äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan 10 000 euron arvoiset palkinnot. Palkintolistalla on muun muassa taulutelevisio, Geneva WorldRadioita, uutuuslevyjä sekä lippuja Matka 2016 –messuille.

Vuosiäänestyksen voittajat palkitaan Tampere-talossa järjestettävässä Iskelmä Gaalassa perjantaina 12.2.

Heidi Kyröltä uusi joululaulu 17 vuoden tauon jälkeen

18.12.2015
Kemiläislähtöinen, nykyään Hämeenlinnassa asuva laulaja Heidi Kyrö on julkaissut uransa toisen joululaulun. Nettisivuillaan Kyrö toivottaa faneilleen ja ystävilleen rakkaudentäyteistä ja tunnelmallista joulun aikaa ja vuoden loppua uuden Lumiukko -laulunsa myötä.

Kappaleen on säveltänyt ja sovittanut Janne Saksa, sanoituksen on tehnyt Topi Salmi.

- Ensimmäisestä joululevytyksestäni on vierähtänyt kohtuullinen tovi. Joulu josta uneksin ilmestyi vuonna 1998 ja on ennen tätä jäänyt ainoaksi omaksi joululaulukseni. Jos jatkan tätä tahtia, ehdin muuttua fossiiliksi ennen kokopitkän joulualbumin valmistumista, Kyrö  kertoo Iskelmä.fi -sivustolla, joka kertoi ensimmäisenä kappaleen julkaisusta.


Vuonna 1978 Kemissä syntynyt Kyrö nousi pinnalle vain 15-vuotiaana sijoittumalla toiseksi 15-vuotiaana Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 1993. Kyrö on edelleen tapahtuman nuorin tangoprinsessa.

Ensimmäisen albuminsa, nimeltään ytimekkäästi Heidi Kyrö, hän julkaisi vuonna 1994. Se myi kultaa, kuten tekivät myös vuonna 1995 ilmestynyt Tykkään susta, vuonna 1996 ilmestynyt Rakkauden palapeli sekä vuonna 1998 julkaistu Tuut mua rakastamaan. Tuorein albumi Maja on vuodelta 2011. Sen jälkeen Kyrö on julkaissut Uutta, vanhaa – ja jotain sinistä -maxisinglen vuonna 2013.

Kyrö pyörittää laulamisen ja keikkailun ohessa omaa laulustudiota, jossa opetetaan kevyen musiikin laulamista harrastajille, rock-muusikoille ja näyttelijöille.

Marion 70-vuotis- ja jäähyväiskiertueellaan Tornioon

Marion Rung saapuu 70-vuotisjuhlakiertueellaan Tornioon Helmikuussa.

5.11.2015
Laulaja Marion Rung on jatkanut tänä syksynä alkanutta 70-vuotisjuhla- ja jäähyväiskiertuettaan vuoden 2016 puolelle suuren kysynnän vuoksi. Kiertue on saanut nimekseen Aidosti.

Lisäkonserteista kolme nähdään Lapissa, 17. helmikuuta Saamelaiskeskus Sajoksessa Inarissa, 18. helmikuuta Tornion Musiikkitalolla sekä 19. helmikuuta Rovaniemen Korundissa.

- Tervetuloa kuuntelemaan, tehdään yhdessä illasta mahtava, sellainen että ei ihan heti unohdu, Marion tunnelmoi nettisivuillaan.

Marion kertoo sivuillaan painineensa koko syksyn suuren konserttikiertueen laulujen parissa.
- Treenaamista ja yhä uudelleen treenaamista, 7. joulukuuta 70 ikävuoden rajapyykin saavuttava taiteilija painottaa.
   

Marionin ura on kestänyt jo 54 vuotta ja levytettyjä lauluja on kertynyt jo lähes 400. Se ei ole mahdollista ilman ihailijoiden, kuuntelijoiden ja katsojien mukanaoloa. Myös Marion tietää tämän ja siksi hän haluaa pyhittää juhlavuotensa ja juhlakiertueensa kaikille, jotka ovat olleet mukana hänen taipaleellaan.

Marion on yksi harvoista suomalaisista kevyen viihteen tulkitsijoista, jotka ovat menestyneet laajalti myös kansainvälisesti. Vuonna 1962 hän sijoittui Euroviisuissa seitsemänneksi Tipi-tii -kappaleella vain 16-vuotiaana. Vuonna 1973 Marion paransi sijoitusta vielä pykälällä kappaleella Tom Tom Tom.

Vuonna 1974 Marion voitti Puolan Sopotissa Intervision laulukilpailut kappaleilla I believe in music, This was a world ja I'll do it again. Toisen kerran Marion voitti Interviisut vuonna 1980 kappaleella Hyvästi Yö (Where is the love).

Juhlavuoden kunniaksi viihdetaivaan legendan elämä on tiivistetty myös muistelmateokseen, jonka on kirjoittanut Ismo Loivamaa. Kirja on nimeltään Aidosti, kuten konserttikiertuekin.

Kirjassa on mukana Marionin poikkeuksellinen yli viisikymmentä vuotta kestänyt ura kulta- ja timanttilevyineen, euroviisukokemuksineen, mutta nimen mukaisesti Marion kertoo kirjassa myös yksityiselämänsä vaikeimmistakin ajoista onnenhetkien lisäksi.

Juhlakiertueen konserttiliput Inarissa ja Torniossa alkaen 27 euroa (www.lipputoimisto.fi), Rovaniemellä alkaen 30,50 euroa (www.lippu.fi).

 

Jouko Knuutinen on säestänyt solisteja Olavi Virrasta Frediin

Keminmaassa asuva veteraanimuusikko täyttää tänään 80 vuotta. Rokkineuvos onnittelee!

 

12.10.2015
Jouko "Jokke" Knuutisen ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui vuonna 1940 hänen ollessaan viisivuotias.

­- Esiinnyin vanhalla Kemin Työväentalolla isäni kanssa, joka myös oli harmonikan soittaja. Nyt marraskuussa tuosta tulee kuluneeksi 75 vuotta, Knuutinen naurahtaa.

Tuolloinen Kemin Työväentalo - joka sittemmin tuhoutui tulipalossa - sijaitsi nykyisen Keskuspuistokadun ja Etelärantakadun kulmauksessa.

Ensiesiintymisestä lähti liikkeelle ura, jonka myötä tänään 80 vuotta täyttävä, Keminmaan Lautiosaaressa asuva Knuutinen on säestänyt lukuisia maamme tähtisolisteja. Nimilista on komea Olavi Virrasta Sinikka Oksaseen, Henry Theelistä Frediin, Taisto Tammesta Ritva Oksaseen ja Annikki Tähdestä Jamppa Tuomiseen ja Erkki Junkkariseen.

Syntymäpäiväänsä jopa Suomen parhaaksi harmonikan soittajaksi kehuttu Knuutinen juhlii vain perhepiirissä.

­- Kun täytin 40, pidettiin räyhäkkäät juhlat. Eiköhän se riitä, en ole koskaan ollut kova juhlija, Knuutinen napauttaa.

-Eli en juhli, enkä ota vastaan lahjoja, mies täsmentää.


Ensimmäinen haitari 4-vuotiaana


Knuutinen
syntyi lauantaina 12. lokakuuta 1935 Juntonkankaalla Kemi Oy:n sairaalassa. Musiikki täytti elämän nuoresta pitäen, olihan hänen isänsäkin muusikko. Ensimmäisen soittopelinsä, kaksirivisen venäläisen hanurin hän sai vuonna 1939 ollessaan vasta neljävuotias.

- Aktiivinen soittaminen alkoi vuonna 1950. Isän kanssa soitin ensimmäisissä tansseissani 15-vuotiaana. Isäni oli ammatiltaan nimenomaan soittaja, muusikko -nimitystä ei tuolloin käytetty.

Ammattia ei pahemmin arvostettu takavuosikymmeninä, ainakaan virallisesti.

­- Tarinan mukaan 1950-luvulla vähiten arvostetut ammatit oli paimen ja soittaja. 1970-luvulle tultaessa soittaja oli noussut arvostuksessa paimenen ohi, Knuutinen hörähtää.

Musiikin sekatyömies


Kaikkiaan
58 vuotta tanssiorkestereissa soittanut ja musiikin sekatyömieheksi itseään kutsuva Knuutinen muutti 1949 Jyväskylään, missä hän asui 18 vuotta, kunnes hän palasi synnyinseudulleen vuonna 1967.

-Jyväskylään muutto oli minun onneni, pääsin siellä hyvään bändiin ja siellä musiikkiini tuli uusia vivahteita. Ensimmäinen orkesterini siellä oli vuosina 1951-52 Sinitähti, jossa soitti muun muassa rumpalisuuruus Martti Äijänen, Knuutinen muistelee.

1953 Knuutinen pääsi mukaan hyvin suosittuun LL-kvintettiin, jonka kantavia voimia olivat Leo Lehtinen ja vibrafonisti Jukka Haavisto. LL-kvintetin laulusolistina oli Ritva Piilikangas, joka sittemmin tunnetaan Ritva Oksasena.

LL-kivintetti jäi kun Knuutinen astui vuonna 1955 armeijan harmaisiin, mutta soittaminen ei.

-Santahaminassa tutustuin Taito Vainioon ja soitin hänen kvintetissään koko armeija-ajan.

Jyväskylän vuodet olivat Knuutiselle melkoinen musiikin korkeakoulu. Armeijan jälkeen mies pestattiin Pentti ”Nevski” Nevalaisen kvintettiin, joka soitti vakioyhtyeenä muun muassa Lappeenrannan Kasinolla sekä Vaasan Ernst –hotellissa.

-Lappeenrannan Kasinolla soitettiin joka päivä, sunnuntaisin vieläpä kaksi keikkaa toukokuun alusta syyskuun loppuun, koko kesä.

Vuosina 1958-60 oli vuorossa miehen omaa nimeä kantanut kvintetti, joka soitti paljolti hotelli Jyväshovissa.  Vuosina 1961-1965 puolestaan Jokke Knuutisen kvartetti soitti Jyväskylän teatteriravintolassa.

-Vuonna 1965 liityin Seppo Hanskin bändiin, jonka kanssa teimme kiertueen ympäri Suomen. Sen jälkeen olin mukana Martti Metsäkedon kvartetissa, jonka kanssa soitimme Helsingin ja Lyypekin väliä seilanneella laivalla ja kiersimme paljon myös etelän kaupungeissa.


Jazzdiggari henkeen ja vereen


Tanssimusiikin
lisäksi Knuutinen on soittanut paljon jazzia ja mies tunnustaakin olevansa jazzdiggari henkeen ja vereen.

Jazzrytmit –lehti nimesi vuonna 2010 Knuutisen tosi pelimanniksi sekä lajinsa ja soittotyylinsä viimeiseksi jazzhaitaristien mohikaaniksi. Pelkkä haitaristi Knuutinen ei kuitenkaan ole, sillä miehen instrumenttivalikoimaan ovat kuuluneet myös vibrafoni, piano ja hammond-urut. Haitari on kuitenkin ollut ykkösinstrumentti.

Jyväskylä on Knuutiselle edelleen läheinen paikka, vaikka mies onkin vaimoineen asustanut jo pitkään Keminmaassa.

-Vielä kymmenen vuotta sitten kävin soittamassa sikäläisessä jazzbaarissa muiden vanhojen kavereiden kanssa, jotka vielä olivat hengissä, Knuutinen virnistää.

Oma kvartetti ja jazz-trio
 

Palattuaan pohjoiseen Knuutinen liittyi ensitöikseen hotelli Kemissä soittaneeseen Heikki Tuomelan kvartettiin, joka työllisti vuoteen 1969 saakka. Sen jälkeen hänen perusti uudelleen Jokke Knuutisen kvartetin, josta alkoi myös pitkään jatkunut yhteistyö ja yhä tänäänkin jatkuva ystävyys laulusolisti Tuomo Salmen kanssa. Kvartetti soitti vuosikaudet ravintola Perämeressä. Vuonna 1973 kvartetin rinnalle tuli myös jazz-trio.

-Jazz-trion kanssa meillä oli ilo soittaa muun muassa Kaamos Jazzissa 15 vuoden ajan, Rapujazzeilla kahdeksana ja Ylläs JazzBluesissa kuutena vuotena.

Muita merkittäviä jazztapahtumia, joissa trio viihdytti useina vuosina olivat Kainuun Jazz, Ruska Swing, Raja-Jazz, Kalotti-Jazz, Jutajaiset, Ivalon Pelimannipäivät ja Kalotin hanuritapahtuma.

1980-luvulle tultaessa pelkkä soittaminen ei tuonut leipää pöytään, vaan mies alkoi vuonna 1982 ajamaan taksia, jota hän teki yksityisyrittäjänä eläkkeelle jäämiseensä saakka.

-Keikkoja ei ollut yksinkertaisesti niin paljon, että pelkästään se olisi elättänyt, Knuutinen painottaa.

Kuin tauti, josta ei pääse eroon


Musiikki
on edelleen olennainen osa Knuutisen elämää.

-Se on kuin tauti, josta ei koskaan pääse eroon. Yritin jonkin aikaa elää ilman haitaria, mutta eihän siitä mitään tullut. Ympäristö alkoi painostamaan, että täytyyhän miehellä nyt haitari olla ja niinpä sain tämän nykyisen soittimeni, Knuutinen sanoo ja ottaa mustan Roland –digihaitarin syliinsä. Saman tien miehen sormet etsiytyvät kuin itsestään näppäimistölle ja sävelet täyttävät Knuutisten kotitalon olohuoneen.

Iän myötä heikentynyt näkö haittaa hieman soittamista, mutta soitosta sitä ei kuule. Ammattimies on ammattimies ja rakkaus musiikkiin kuuluu jokaisesta nuotista. Soittamisessa on selvästikin mukana syvä intohimo musiikkia kohtaan.

-Nämä nykyiset haitarit on pirun monipuolisia soittimia, ei niitä voi verratakaan entisajan hanureihin. Tässä on mukana myös rytmiikkapuoli ja haitariin voi tallettaa 40 erilaisista hanuriviritystä. Yksi soitin on kuin koko orkesteri. Sieltä tulee mukaan myös ihan oikea kitara ja basso.

- En enää ihan päivittäin soita, välillä enemmän, välillä vähemmän. Tämä silmähommakin siihen vaikuttaa.

Yleisön edessä Knuutinen oli soittimineen viimeksi parisen vuotta sitten.


Muusikko ei ole koskaan täysin oppinut


Knuutisen
soittotaitojen takana on paitsi verenperimä, myös uuttera harjoittelu.

- Olen harjoitellut kynnet verillä, nimenmaan säestämiseen viehättynyt Knuutinen kertoo. Mies ei siis ole päästänyt itseään helpolla. Siitä kertoo toki sekin, kun mies mainitsee ettei ole koskaan halunnut tyytyä vain perinteisen kolmen soinnun toistamiseen.

Knuutinen tähdentää, ettei muusikosta tule koskaan täysin oppinutta, aina on kehittymisen varaa. Hänen mielestään taitavaksi soittajaksi kehittyminen on usein pienestä kiinni. Eniten hänen mielestään ratkaisee soinnun perusääni, jonka ymmärtäminen vaatii musikaalisuutta.

Jyväskylässä Knuutinen oli harmonikkamestari Eino Lajusen yksityisoppilaana 1951-52 ja saatuaan kiinnityksen Leo Lehtisen LL-kvintettiin 1953, mies sai Lehtiseltä myös henkilökohtaista musiikkioppia.

Haitaria hän tohtii suositella nuorisollekin soittimeksi, mutta muistuttaa, että sen opettelun kanssa on miljoona vaikeutta edessä.

- Suosittelen kuitenkin, että ennen kuin menet päätä pahkaa ostamaan haitarin, pyydä sellainen lainaksi joltain ja kokeile ensin.

Levyjä Knuutinen ei ole pitkästä urastaan huolimatta paljoa tehnyt ja niinpä vuonna 2002 nauhoitettu Jokke Knuutinen Trion pitkäsoitto on miehelle tärkeä. Levylle Knuutinen, rumpali Eero Hautalampi ja basisti Erkki Annala taltioitavat yleisön toiveesta 12 heille tärkeää kappaletta Bing Crosbyn Out of Nowherestä Reino Helismaan Rakovalkealla –kappaleeseen.

-Kappaleet on soitettu levylle livenä viidessä tunnissa. Ei siitä sen parempaa olisi saatu, vaikka olisi enemmän aikaa käytetty, Knuutinen kertoo.

Levy myytiin loppuun nopeasti.

Jälkikasvukin musikaalista väkeä


Knuutisten
jälkikasvukin on hyvin musikaalista. Vuonna 1957 syntynyt Jari Knuutinen tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Yari, joka oli 1970- ja 1980-lukujen taiteen suomalaisen Uudeksi aalloksi kutsutun musiikkityylin nimekkäimpiä edustajia. Yarin SE-yhtye on ansainnut paikkansa suomalaisen rockin historiassa paremmin kuin moni muu. Viimeiset lähes 30 vuotta Yari on elättänyt itsensä tekemällä elokuvamusiikkia, jota löytyy muun muassa elokuvista Akvaariorakkautta (1993), Ihanat naiset rannalla (1998) ja Taistelu Näsilinnasta (2012).

- Kun Jari oli pieni, lupasin hänelle viisi markkaa jokaisesta uudesta kappaleesta, jonka hän opettelee, Knuutinen muistelee poikansa musiikillisia ensiaskeleita.

Musiikillisesti poika oli kuitenkin hyvin kaukana isänsä suosimista musiikkityyleistä. Yarin siirtyminen elokuvamusiikin pariin siirtyminen oli isälle mieleen.

- Poikahan alkoi viisastua, Knuutinen hörähtää.

Musikaalisuutta löytyy myös neljännestä sukupolvesta. Knuutisen tyttärenpoika Taneli Knuutinen on valmistunut Tornion Pop & Jazz –konservatoriosta. Nuorukainen soittaa muun muassa Paperitähdet ja Matkalla –yhtyeissä. Yarin tytär on puolestaan musiikin maisteri.


Taitelijaeläke vielä toivelistalla

80 ikävuoden täyttyminen ei Jouko Knuutista hetkauta.

-En tunne itseäni vanhaksi, ja tuota näköhommaa lukuun ottamatta ei minulle ole valittamisen aihetta, mies tuumaa ja nauraa römäyttää päälle hyväntuulisesti.

Yksi harmituksen paikka tosin löytyy, vaikka mies suhtautuu elämään hyvin positiivisesti.

-Olen hakenut taiteilijaeläkettä tuloksetta kymmenen vuotta. Sen ne saisivat myöntää, vuonna 1956 Suomen muusikkojen liittoon liittynyt vetaraanimuusikko alleviivaa.

Rokkineuvos onnittelee konkaria lämpimästi.


Laulajia, joita Jouko Knuutinen on urallaan säestänyt:


Seija Lampila, Sinikka Oksanen, Olavi Virta, Sacy Sand, Henry Theel, Kalevi Korpi, Arttu Suuntala, Matti Heinivaho, Ilkka Rinne, Taisto Tammi, Ritva Oksanen, Mauno Kuusisto, Seppo Hanski, Eino Grön, Juha ”Watt” Vainio, Esko Rahkonen, Jorma Lyytinen; Lasse Turunen, Juhani Markola, Eija Merilä, Martti Metsäketo, Tamara Lund, Aatos Tapala, Jamppa Tuominen, M.A. Numminen, Vieno Kekkonen, Inga Sulin, Marjatta Leppänen, Annikki Tähti, Reijo Tyaipale, Erkki Junkkarinen, Fredi, Anita Hirvonen, Mauno Göös, Andriano Vinciguerra, Kössi Härmä ja Lasse Kuusela.

Trio Jouko Knuutinen levytti vuonna 2002 albumin, jolta löytyvät seuraavat kappaleet (suluissa säveltäjät):

Out of Nowhere (Eddie Hayman – Johnny Green)
Bronx (Börje Sundgren)
Muistojen valssi (Esko Hartikainen)
The Days of Wine and Roses (Henry Mancini – Johnny Mercer)
Rosetta (Earl Hines – Henri Woode)
Eric´s Tune (Erik Lindström)
Trubbel (Olle Adolphson)
Embraceable You (George Gerswin)
The Lady is a Tramp (Richard Rodgers-Lorenz Heart)
What a Difference (Maria Grever)
Autumn Leaves (Joseph Kosma)
Rakovalkealla (Reino Helismaa)

 

Ilkka Marttala julkaisee tänään uuden singlen

8.10.2015
Keminmaalainen laulaja Ilkka Marttala julkaisee tänään uusimman singlensä Sinut tänään tahtoisin. Laulun sanoituksesta vastaa Minna Immonen, sävellyksestä Puolikuu-yhtyeestäkin tuttu Kai Jämsä ja sovituksesta Kimmo Klemettinen, joka vaikuttaa oman Greatsounds -studion pyörittämisen ohella muun muassa Jari Sillanpään taustabändissä, Men in Blackissä.

- Kappale on kaunis balladi. Teksti kumpuaa sanoittajan nuoruusvuosista ja kauniista muistosta rippikoululeiriltä. Itseäni kosketti kappaleen rauhallisuus ja teksti, jonka maailmaan oli helppo mennä, kuvailee sinkkua Ilkka Marttala.


Marttala on kiertänyt oman orkesterinsa kanssa Lapin suosittuja tunturikeskuksia ja saanut siellä vankkumattoman jalansijan. Marttala on ollut radioiden soittolistoilla 50 soitetuimman joukossa kaksi edellistä vuotta kappaleillaan Tumma joki ja Luota en enää kohtaloon.

Marttalan uran varsinainen läpimurtohitti oli keväällä 2011 levylle laulettu, Jussi Rasinkankaan säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama Tumma joki. Syksyllä 2011 mies julkaisi toisen singlen Ruiskukkia. Vuonna 2012 julkaisuvuorossa olivat singlet Luota en enää kohtaloon ja Mä teen kunnon duunin.

- Minulla on monipuolinen keikkaohjelmisto, joka muuttuu yleisön mukaan. Perinteisissä tansseissa tanssimusiikkia ja nuoremmalle yleisölle suomipoppia. Ohjelmisto koostuu coverien lisäksi myös omista kappaleista, Marttala kertoo.

Lauluyhtye Adio kruunaa Torandan pikkujoulukauden

10.8.2015
Vuoden 2015 Tangomarkkinat tuotti muutakin kuin uudet kuninkaalliset. Neljä finalistia Benjamin Enroth, Rami Rafael, Markku Ketola ja Kalle Jussila saivat hienon idean yhteisestä lauluyhtye-projektista. Yhtyeen nimeksi ristittiin Adio tangomarkkinoiden kilpailukappaleen mukaan.

Lauluyhtye Adio saatiin lopulliseen kokoonpanoon kun mukaan pyydettiin finaalin karsinnoista tuttu mies Jere Vilkkinen, joka tunnetaan FBI Beat -tanssiorkesterin keulahahmona.

- Lauluyhtyeen esiintyessä saamme siis kuulla moniäänistä ja tasokasta mieslaulantaa. Ohjelmisto koostuu tutuista ja rakastetuista lauluista, mutta mukaan mahtuu myös pop- ja rocktaivaan hittejä. Laulut ovat etupäässä suomenkielellä, mutta repertuaariin kuuluu muutama tunnettu kansainvälinen laulu, kertoo torniolaislähtöinen Markku Ketola.

- Vaikka lauluyhtye on vielä tuore juttu markkinoilla, on fanijoukko kasvanut räjähdysmaisesti ja kysyntää on myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Siksi tätä viiden miehen monipuolista kokoonpanoa kelpaa tulla kuuntelemaan sekä läheltä että kaukaa, jatkaa Ketola.

Lauluyhtye Adio Torandan pikkujouluissa

* Perjantaina 20.11. klo 21
* Lauantaina 21.11. klo 21

Pikkujoulun hinta on 39 euroa, joka sisältää joulupöydän ja ohjelmamaksun sekä tanssilipun jatkoille The Steelsin tahtiin.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu